Oikeuden mylly

Röyhkeää odottaa rangaistus, tyhmyrin selkää raippa. (San. 19:29)

Poliisin, syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinten reagointia rikoksen tunnusmerkistön täyttävään nettikirjoitteluun on kritisioitu paljon ja usein ihan aiheesta. Viime aikoina on kuitenkin tapahtunut paljon myönteistä ja odotettavissa on, että lisää tapahtuu.

Facbookin Rajat kiinni -ryhmä on jo kauan ollut aivan käsittämätön nettirikollisten pesä. Sieltä voisi napata tutkittavaksi suunnilleen joka toisen postauksen ja kommentin, ja niistä saisi samanlaisen tuomion kuin yksi sinne kirjoitellut sai. Toivottavasti tämä saa edes jonkun tajuamaan, että rikos on rikos netissäkin tehtynä ja siitä seuraa rangaistus.

Kirjoitan tämän jutun kertoakseni parista itseeni kohdistuneesta rikoksesta. Jo vuosikausia olen ollut netissä kaikenlaisen häirinnän, solvaamisen ja uhkailun kohteena. Olen tehnyt pahimmista ylilyönneistä rikosilmoituksia harvakseltaan, mutta liian usein tekijä jää tuntemattomaksi. Ei siksi, ettenkö minä suunnilleen arvaisi tekijää, mutta arvaus ei riitä edes esitutkintaan, saati sitten oikeuteen.

Jotkut jäävät kuitenkin aina kiinni. Viime talvena minut uhattiin tappaa ja uhkauksen laatu ja matkallinen läheisyys olivat sitä luokkaa, että katsoin parhaaksi tehdä rikosilmoituksen. Toukokuussa uhkaaja tuomittiin laittomasta uhkauksesta kolmen kuukauden ehdottomaan vankeuteen, joka muunnettiin yhdyskuntapalveluksi. Jos olisin vaatinut rangaistuksen määräämistä ehdottomana, niin muuntorangaistusta luultavasti ei olisi käytetty.

Tänä aamuna sanomalehti Karjalaisessa oli pikku-uutinen, jota olin jo vähän odotellutkin. Viime tammikuussa Facebookiin ilmestyi ryhmä, jossa minun väitettiin olevan pedofiili. Ryhmän perustaja jäi kiinni verekseltään ja seuraus oli odotettu.

namuseta

Asia käsiteltiin kirjallisena menettelynä, joten minun ei tarvinnut tavata tuota henkisesti keskenkasvuiseksi jäänyttä humoristia. Ottakoon opikseen, seuraavalla kerralla julkaisen hänen nimensä.

Se toinen tyyppi, joka lähettelee uhkausviestejä Kokoomuksen aluetoimistoihin minun nimissäni ja minun blogiini oikeiden poliisien nimissä, odotelkoon vuoroaan. Hänen asiansa on tutkittavana sellaisessa paikassa, että kiinnijääminen on varmaa.

Vuoroaan odotelkoon myös Facebookissa minua solvaavien sivujen ylläpitäjä. Sinun asiasi on myös tutkinnassa ja sinut haluan sitten nähdä oikeudessa.

Tämä tästä. Oikeuden myllyt jauhavat hitaasti, mutta kun ne kerran on saatu käyntiin, niin ne jauhavat loppuun asti. Sanon kuten monesti ennenkin olen sanonut: ajatteleminen ennen kirjoittamista ei ole sananvapauden rajoittamista.

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu.

 

Kommentit (33)
  1. Jori Kallio
    23.9.2016, 10:37

    On se sananvapaus kumma juttu. Kaikki eivät millään tunnu ymmärtävän, että sanomisistaan voi myöhemmin joutua vastuuseen.

    Jotain käytöstapoja luulisi ihmisillä olevan. Myös somessa.

    1. Joonas Mustonen
      24.9.2016, 18:37

      Mä olen hiukan ihmetellyt tätä sananvapauden määritelmää Suomessa. Mitä sananvapautta se on että saa sanoa mitä vaan, mutta jostain sanomisista voi joutua oikeuteen?

      Vähän kuin sanois, että autolla saa ajaa niin lujaa kuin haluaa, mutta liian kovaa ajamisesta voi joutua oikeuteen.

      Onhan se nyt kaiken järjen mukaan sananvapauden rajoittamista, jos joku sanominen on laitonta.

      1. Saku Timonen
        24.9.2016, 18:54

        Ei siinä ole mitään kummallista. Suomesaa on ennakkosensuurin kielto eli mitä tahansa saa sanoa, mutta rikoslaissa on määritelty mistä sanomisista voi joutua juridiseen vastuuseen.

        1. Joonas Mustonen
          24.9.2016, 19:40

          Joo. Mutta ennakkosensuurin kielto on aika kapea määritelmä sananvapaudesta. Ei voi sanoa että Suomessa on täysi sananvapaus jos jostain sanomisesta voi joutua juridiseen vastuuseen. Se on samanlaista rajoittamista kuin kaikki muutkin kiellot.

          En mä nyt sitä tarkoita etteikö joitain asioita ole ihan hyvä kieltää sanomasta, mutta naurattaa vaan kun välillä kuulee “mitä tahansa saa sanoa, mutta joku sanominen on rikos”. Koko lauseessa ei ole mitään järkeä. Saman logiikan perusteella voisi sanoa, että murhaaminen on sallittua, koska valtio ei estä murhia ennakkoon.

          1. Antero Pönni
            24.9.2016, 19:52

            Selitääkö Saku paremmin. Mitä itse sanoisit, jos sinun kerrotaan julkisuudessa sekaantuneen lapsiin?
            Tämä on rankka rinnastus, mutta toivottavasti nyt ymmärtäisit, miksi lait ovat säädetty. Tuosta tulisi kova rangaistus tuon kirjoitajalle jos asia ei pidä paikkaansa. Ensinäkin väärä ilmianto ja vielä rankimman mukaan kunnianloukkaus.
            Tätä vaan ei oikein ymmärretä sananvapautta vaatiessa. Kun se osuu omalle kohdalle, niin huudetaan kaikki mahdolliset piirit apuun.
            Kun “metsään huudat”, niin ihan varmasti “metsä myös vastaa”:

            1. Joonas Mustonen
              24.9.2016, 20:09

              Kyllä minä ymmärrän miksi nuo lait on säädetty ja olen niistä aika pitkälti myös samaa mieltä. Mutta ei se silti muuta sitä, että ne lait ovat sananvapauden rajoituksia. Mun kommentin pointtina oli siis, että ihmiset, jotka sanoo että Suomessa on sananvapaus ovat väärässä.

              Jos jonkun asian tekeminen on rikos niin sehän on ihan melkein määritelmä siitä että jotain ei saa tehdä. X on rikos = ei saa tehdä X = vapautta tehdä X on rajoitettu. X:n tilalle voi laittaa murhan tai kunnianloukkauksen.

  2. Joni Pelkonen
    23.9.2016, 10:37

    Surullista, kuinka harhaanjohdetut ihmiset pilaavat tulevaisuutensa tekemällä täysin turhia ja hyödyttömiä tekoja asian ja ihmisten puolesta, joita ei heidän kohtalonsa voisi vähempää kiinnostaa. En usko että tuotakaan tuomittua tulee kukaan Halla-aho tuomiopaikalle lohduttamaan.

    Kansankiihottajat eivät koskaan ota vastuuta puheittensa seurauksista, kun joku riittävästi vihaan kiihotettu ryhtyy oikeisiin laittomiin tekoihin.

    Halla-ahot, Hirvisaaret, Immoset jne. ovat säälittäviä rikoksille myhäilijöitä. He ovat katkeria yhteiskunnalle joka ei muutu heidän pimeiden ennakkoluulojensa mukaiseksi ja syyttävät tavallisia kansalaisia maansa pettämisestä, vaikka he itse ovat niitä, jotka kansaa koko ajan pettävät.

    1. Jukka Salakari
      23.9.2016, 15:25

      Tuo on juuri se pointti jonka vuoksi rasismiin reagointi on edelleen tärkeää. Eihän rasistin tuomitseminen johda sen rasistin kohdalta muuhun kuin yhä raivokkaampaan rasismiin, mutta kun valtavirta tuo esille rasismin negatiivisessa valossa, voi edes joku lapsi/nuori päättää elämänlinjastaan toisin.

      Pahinta nykyisessä, sensuroimattomassa mielipidepalstojen kurassa on se, että jotkut elämänsä alkuvaiheessa olevat nuoret saattavat lukea mielipiteitä joissa rasismia puolustetaan ja kannatetaan. Kuitenkaan rasisti ei tule kelpaamaan mihinkään työpaikkaan, yleensä syrjäytyy ja joutuu yhteiskunnan elätettäväksi. Rasistisen elämänkatsomuksen valitsija harvoin ajattelee pidemmälle sitä, mihin se tulee hänen kohdallaan johtamaan.

      Siksi on tärkeää tuomita rasismi. Aina.

Kommentointi suljettu.