Tulppa irti

Nyt kun perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kike Elomaa on kieltänyt puolueensa kansanedustajien arvostelemisen ja puolueen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini on sanonut, etteivät yhdenkään puoluetta edustavan puheet kuulu hänelle tipan vertaa, niin tulppa on näköjään irti.

Kansanedustaja Ville Tavio haluaa estää yksin tulevien turvapaikanhakijoiden tulon Suomeen, koska viimeaikaisissa terrorosti-iskuissa ovat profiloituneet juuri yksinäiset, ääri-uskovaiset miehet.

Tavio on lukenut huonosti uutisia. Tämän kesän terrori-iskuja ovat kyllä tehneet yksinäiset miehet, mutta harvempi heistä on ollut turvapaikanhakija. Ääriuskovainen terrorismi selittää kyllä ranskalaisen papin julman murhan, mutta se ääriuskovaisuus voi tarkoittaa ääri-islamin lisäksi vaikkapa Münchenin ampujan tapaan äärimmäistä uskoa natsismiin.

Tavio luo sitä samaa tarkoituksellista uhkakuvaa kuin liian monet muutkin eli yhdistää sumeilematta turvapaikanhakijat terrorismiin. Jokainen turvapaikanhakija on hänelle potentiaalinen terroristi ja yksin tullut suorastaan varma terroristi.

Ei riitä, että Suomi on omilla päätöksillään tehnyt perheenyhdistämisen liki mahdottomaksi ja poistaa maasta perheenisän, jonka muulla perheellä on pysyvä oleskelulupa. Ei riitä, että Suomi palauttaa miehen, jota Irakissa on kidutettu, jonka talo on räjäytetty ja jonka Maahanmuuttovirasto on itsekin katsonut joutuneen Irakissa vainon kohteeksi. Kun perheineen ei enää voi tulla eikä perhettä voi yhdistää, niin nyt halutaan estää yksin tulevien pääsy maahan.

Sivumennen sanoen mahtaa virkamiehelle olla hirveää kirjoittaa tuollaista palautuspäätöstä ihan vain siksi, että hallituksen käskystä Maahanmuuttovirasto muutti tulkintaansa turvapaikan myöntämisen perusteista ja tiettyjen maiden turvallisuudesta. Ensin virkamies käytännössä kirjoittaa täydelliset perustelut turvapaikan myöntämiseksi ja yhteenvetona kirjoittaa kielteisen päätöksen.

Mutta tällaiseksi tämä on mennyt ja yhä pahemmaksi menee. Tavio ja hänen kaltaisensa sanovat suoraan, että he haluavat rajat kiinni ja ovet lukkoon. Tänne ei ole kenelläkään tulemista. Tavio ei piittaa juristina hyvin tietämistään kansainvälisistä sopimuksista vaatiessaan Suomen irtaantumista niistä. Hänen ei tarvitse valehdella kannattajilleen. Riittää, että jättää kertomatta sopimusten velvoittavuudesta ja niistä irtaantumisen seurauksista.

Teksi mieli kuitata Tavionkin puheet kesällä villiintymään päässeiden kansanedustajien höpinäksi, mutta eivät ne ole sitä. Ne ovat ihan puoluejohdon hyväksymää toimintaa. Siitä kertoo Timo Soinin johdonmukainen vetäytyminen kaikesta vastuusta. Jos hän haluaisi, niin turvapaikanhakijoita terroristeiksi leimaavat puheet loppuisivat kuin seinään. Vaan ei Soini halua, koska kannatus rypee pohjamudissa ja turvapaikanhakijoita vastustamalla hän kuvittelee sen nousevan.

Ei se nouse. Ei kansa ole niin tyhmää kuin Soini kuvittelee. Kansa muistaa kyllä vielä seuraavien vaalienkin aikaan niiden köyhiltä leikkaavien puolueiden nimet. Ainoa seuraus on, että Soinin voi kohta olla ulkomailla tukala selitellä tätä länsimaista ja eurooppalaista demokratiaa, johon yksikään vieras ei saa jalallaan astua.

***

Kommentointiin vanha sääntö. Vain omalla nimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu. Vain asialliset kommentit noteerataan.

 

 

 

Kommentit (26)
  1. Pekka Forstadius
    28.7.2016, 13:54

    Hesarin juttu Kaikkosen kommentista oli muutenkin mielenkiintoinen. Elomaa – ja puoleensa – saivat jälleen runsaasti tilaa näkemystensä esittelylle.
    Mitähän tässä pitäisi ajatella siitä, että Elomaa on mukana uudistamassa YLEä?

  2. “Immonen piti monikulttuurisuutta pahimman luokan painajaisena.”

    Eli näin IltaSanomat luonnehtii Immosen täräytystä jossa käytiin vahvana kansakuntana sotaa loppuunasti monikulttuurisuutta vastaan jossa viholliset elävät jonka jälkeen seisotaan taistelijoiden rinnalla todellisen isänmaan kamaralla.

    Voi miettiä ihan rauhassa että onko IltaSanomien luonnehdinta Immos Ollin kirjoituksista oikealla tavalla kuvaava

Kommentointi suljettu.