Yhtä maata kuin maalarin housut

– Tämä saattaa johtua vaikkapa työttömyydestä, koulutuksen, sosiaalisten suhteiden, perheen tai kielitaidon puuttumisesta. Tällaiset asiat voivat tuoda tunteen, ettei ole enää mitään menetettävää ja tehdään päätös vaikkapa taistelualueelle matkustamisesta.

– Uskonto saattaa olla laukaiseva tekijä silloin, jos ihminen altistuu uskonnolliselle propagandalle.

Näin kertoi radikalisoitumisen taustoista Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taponen. Hänen sanomansa pätee yhtä lailla mahdollisesti radikalisoituviin maahanmuuttajiin ja kantasuomalaisiin. Syrjäytyneet muslimitaustaiset maahanmuuttajat saattavat uskoa onnensa löytyvän islamilaisesta terroristijärjestöstä ja suomalaiset syrjäytyneet väkivaltaisesta äärioikeistosta.

Pitkittyvä työttömyys, koulutuksen puute ja yleinen näköalattomuus tulevaisuuden suhteen aiheuttavat raivoa ja raivo etsii purkautumistietä. Turhautuneelle maahanmuuttajalle näennäisenä kimmokkeena saattaa olla uskonto ja kantasuomalaiselle ylikorostettu ja väärin ymmärretty isänmaallisuus. Jos yhteiskunta ei välitä ihmisistä, niin he muodostavat omia yhteisöjä. Ne eivät ole mitään idyllisisä utopioita, joissa köyhät auttavat toisiaan, vaan ne radikalisoituvat ja suuntautuvat väkivaltaisesti kaikkia vastaan.

Kun lueskelee vaikkapa Rajat kiinni-ryhmän Fb-sivua, niin siellä korostuu isänmaallisuus. Se on sikäli kummallista, että usein samat isänmaan nimeen maahanmuuttajia vastaan sotaa vannovat kertovat, miten huonosti isänmaa on heitä itseään kohdellut. Joku sanoo, että sairaudet ja työttömyys ovat vieneet häneltä kaiken ja ainoa hengissä pitävä asia on isänmaallisuus. Joku toinen on menettänyt työnsä ja perheensä ja korvannut ne isänmaallisilla iskulauseilla. Yhteinen vihollinen ei kuitenkaan ole hallituksen kurjistamispolitiikka, vaan maahanmuuttajat.

Nämä ihmiset eivät ole ymmärtäneet, että vaikka tänään poistettaisiin maasta kaikki maahanmuuttajat, niin heidän oma työmarkkinatukensa ja toimeentulotukensa ei nousisi senttiäkään ensi kuussa, ensi vuonna eikä milloinkaan. Sosiaalietuudet eivät ole nollasummapeliä, jossa tietty potti jaetaan tasan tarvitsijoiden kesken. Etuudet perustuvat lakiin ja siksi niihin on aina löydyttävä rahaa lain edellyttämä määrä. Jos tuensaajat yllättäen vähenisivät, niin etuudet pysyisivät silti samoina. Säästyneet rahat yksinkertaisesti säästettäisiin tai käytettäisiin johonkin ihan muuhun.

Roskajulkaisu MV yllytti tällä viikolla juuri näitä etuuksilla elämään joutuvia kertomalla yhden maahanmuuttajan saamista etuuksisista jostain käsiinsä saamiensa oikeiden asiakirjojen kanssa. Mukana oli toimeentulotukilaskelmia, joiden mukaan maahanmuuttaja oli saanut toimeentulotukea yhtenä kuukautena 29,18 euroa, toisena pyöreät nolla euroa ja kolmantena 62,85 euroa. Tämä riitti nostattamaan hillittömän raivon, koska MV enempää kuin lukijatkaan eivät osanneet lukea toimeentulotukilaskelmia. He pitivät kaikkia laskelman tulo- ja menopuolelle merkittyjä summia myönnettynä tukena. He eivät tajunneet, että laskelman viivan alle jäävä miinusmerkkinen summa eli vaje on se myönnettävä tuki. Sitä MV ei tiennyt tai ei välittänyt kertoa.

Propaganda toimii juuri näin. Nostatetaan vihaa joko suoraan valehtelemalla tai kertomalla vain osatotuuksia. Vihan nostattajina toimivat itse kutakuinkin hyvin pärjäävät, jotka haluavat rekrytoida itselleen johdettavia joukkoja. Heidän joukossaan on mm. Espanjassa asuva mainostulojen kerääjä, startup-yrittäjänä toimiva koodaaja, itse tuilla elävä ikuinen opiskelija ja pari kansanedustajaksi päässyttä hyvän perheen alisuoriutujajälkeläistä.

Nämä johtajat huutavat isänmaan nimeen, koska se toimii ilmeisen hyvin ja sotajoukko kasvaa. Tämän sotajoukon rivimiehet eivät ymmärrä, että isänmaa ei piittaa heistä paskan vertaa. Heitä ei kaivata taistelemaan kaduille, vaan he ovat vain tarvittaessa poistettava häiriötekijä. Vain heidän johtajansa tarvitsevat heitä pönkittämään omaa asemaansa.

Ihan samalla tavalla poistettavia häiriötekijöitä ovat radikalisoituvat muslimit. Kun näitä kahta joukkoa katsoo, niin niissä ei ole mitään eroa. Yhtä maata kuin maalarin housut.

Ja sen alkusyyn sanoikin ylikomisario Taponen:

– Tämä saattaa johtua vaikkapa työttömyydestä, koulutuksen, sosiaalisten suhteiden, perheen tai kielitaidon puuttumisesta. Tällaiset asiat voivat tuoda tunteen, ettei ole enää mitään menetettävää.

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä. Nimikään ei takaa kommentin näkyvyyttä.

Kommentit (63)
  1. Jari Kähkönen
    24.3.2016, 12:57

    Pahinta MeidänValheiden toimeentulotukijutussa ei ole asian väärinpäin ymmärtäminen vaan some-ylösnosto, jossa ilmeisesti Sakarin mukaan olennaiselta osaltaan alunperin väitettyä pienempänä saatu etuus rinnastettiin pienimpään mahdolliseen takuueläkkeeseen. Tässä kohtaa alkaa tehdä todella kipeää. Kuinka moni ei muuta luekaan kuin FB-linkityksen ja vielä jakaa sen eteenpäin tuosta vain? SEKÄ PÄÄSTÄÄ TUON ”TIEDON” SELLAISENAAN VAIKUTTAMAAN IHMISKÄSITYKSEENSÄ JA MAAILMANKUVAANSA. No, eihän tuollaista roskaa lueta, jos ei ole jo valmiiksi kröhöm tietyllä tavalla virittynyt, joten ehkä vaikutus on enemmänkin aiemman uskon vahvistamista. Uskon, joka ei sellaisenaan pysyisikään. Kuinkahan hieveröinen inhimillinen kohtaaminen kaiken kaatamiseksi lopulta välttäisi? Lopuksi on pakko huomauttaa, että koska tämä on minunkin isänmaani niin Sakarin puhuttelemista sen paremmin johto kuin rivitkään eivät sitä oikeasti edusta. Seliseli. Puhteen kohteena on pelon ja vihan poliittis-kaupallinen hyväksikäyttö eikä mitään sen koreampaa.

  2. Päivi Rastas
    24.3.2016, 12:59

    Kiitos kirjoituksesta. Onko laitonta, että joku ulkopuolinen saa käsiinsä asiakirjan jonkun toisen toimeentulolaskelman tiedoista ja esittelee tietoja sosiaalisessa mediassa?

    1. Saku Timonen
      24.3.2016, 13:37

      Ne ovat salassa pidettäviä tietoja, joten jos laskelmien asiakas haluaa, niin hän voi tehdä rikosilmoituksen yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.

Kommentointi suljettu.