Me petkutettiin teitä

Ei kajota opintotukeen, lupasivat kaikki nykyiset hallituspuolueet ennen vaaleja. Muistatte varmaan ne koulutuslupausta esittävät kuvat, joissa poliitikot poseerasivat kyltit kädessä opiskelijoiden kanssa.

Kajottiin kuitenkin. Selvitysmies ehdottaa korkeakouluopiskelijoiden opintorahan leikkaamista lähes sadalla eurolla kuukaudessa 250 euroon. Lisäksi tukea saisi vain neljä ja puoli vuotta. Näin opiskelijat pakotetaan joko tekemään enemmän töitä opiskelun ohella tai ottamaan opintolainaa.

Näin varmistetaan korkeamman koulutuksen periytyminen. Vain hyvätuloisten jälkikasvulla on varaa opiskella, joten tulevaisuudessa myös hyvätuloisten heikompilahjainen jälkikasvu pääsee yliopistoon. Nykyisin on se vaara, että lahjakkaat vähävaraiset ohittavat heidät kilpailussa opiskelupaikoista. Kun vielä saadaan lukukausimaksut, niin rahalla opiskelemaan pääseminen varmistuu.

12809765_10156689842360601_8848347336967602741_n

Kuva: Vihreät/De Gröna

Jos yhteiskuntasopimus syntyy, niin hallitus lupasi keventää tuloverotusta. Järjestöt saivat eilen sopimuksen aikaan ja jo tänään pääministeri Juha Sipilä kiirehti perumaan veronalennukset.

– Mutta eihän tämä kokonaisuus riitä siihen, että myös veronalennukset voitaisiin toteuttaa. Tämä paketti on vielä vajaa.

Työmarkkinajärjestöt siis sopivat huomattavista palkanalennuksista eli käytännössä rahansiirrosta työntekijöiltä työnantajille siinä toivossa, että hallitus pitää omat lupauksensa. Ei pitänyt.

veikka lahtinen

Kuva: Veikka Lahtinen

Hallituksen ministerit puolestaan keskittyvät oman osakesalkkunsa hoitamiseen.

Tämä hallitus on eriarvoistamassa maata mustavalkoisen Suomi-Filmin fiktiiviseen aikaan, jolloin työväki oli köyhää, työteliästä, nöyrää ja vähään tyytyvää ja jolloin kesälomalla oleva maisteriksi kutsuttu herrasväen opiskelijapoika vokotteli piikatyttöjä heinäpellolla ylioppilaslakki päässä. Tätä erioikeutta lukuunottamatta ihmiset naivat ihmisiä ja piiat ja rengit toisiaan. Rikkaat ja poliitikot olivat sitten niin oma ihmislajinsa, että ei heitä oikein tavallinen kansa saanut nähdäkään. Jos näki, niin siirtyi kiireellä raviojan puolelle kumartelemaan ja niiailemaan.

Siihenhän tässä ollaan menossa, mutta siitä petkuttamisesta vielä videon verran. Hallitus on kuin tämän Lapinlahden Lintujen sketsin asuntokauppias, joka reilusti myöntää petkuttaneensa. Ja kansa on petetty ostaja, joka hyväksyy tilanteen itsestään selvänä tosiasiana.

Kommentit (39)
  1. Merja Nurmi
    1.3.2016, 19:38

    Niinpä niin. Yliopistoon pääsee nyt jo rahalla. Valmennuskurssi saattaa maksaa tuhansia euroja. Järjestetään takuukursseja: jos ei ensimmäisen kurssin jälkeen pääse, saa uusia kurssin ilmaiseksi, ja jos ei vielä sittenkään ole sisäistänyt pääsykoekirjoja, saa käydä kurssin kolmannen kerran halvemmalla. En tykkää siitä tiedosta, että minua hoitava lääkäri ei olekaan se lahjakas, vaan hän on se, joka isin lompakosta maksetun tukiopetuksen avulla pääsi rimaa hipoen läpi pääsykokeesta.

    1. Anssi Keskiväli
      1.3.2016, 20:27

      Meillähän on edellinen pätkäpääministeri eli nykyinen valtiovarainministerimme käynyt rahalla korkeakoulutuksensa Jenkkisessä.

      Eli olisi se kiva että meidän asioista päättävät olisivat lahjakkaita ja osaavia, eikä niitä jotka isin lompakosta maksetun tukiopetuksen avulla ovat saaneet diplomit ja hatut.

      Tai että pankinjohtajana olisi joku lahjakas ja osaava, eikä joku isin lompakolla maksetun… No, pointti tuli selväksi. Päättäjissä ja huipputason johtajissa on aivan liikaa etuoikeutettuja kultalusikkapoikia ja -tyttöjä ja kaikki niistä tuntee toisensa jotakin kautta edes välillisesti.

      Ehkäpä yhteisten kesäleirien/leirikoulujen/opintomatkojen/virkistysleirien/poliittisen järjestön nuorisohaaran toiminnan/hurmosjuhlien/uhrimessujen kautta.

  2. Kennett Ylitalo
    1.3.2016, 19:53

    Vai viidestä kuuteen pisteeseen kuussa.. Jos on korvaavia opintoja tai muuta kuten vaikka työkokemus, se viis pistettäkin on monasti työn takana, paperisotaa ja venkoilua.. Eli käytännössä ei oteta korvaavia kerralla pois vaan tiputellaan niitä sitten sinne tänne, mennään jaksolle päiväks ja pyydetään vapautusta etc roskaa joka lisää iha PIRUSTI opettajien työtaakkaa (yleensä joutu osottaan jollain harjotustyöllä ettei oo sitä pummimassa muuten vaan…opettaja joutuu sen erikseen tehdä ja arvioida). Sen takia vain että pisteet tulee oikeille kuukausille, niitä ei tarvi montaa tulla putkeen kun tulee jo kyselyä.. Jos ovareita tulee yhdessä kuukaudessa 20, se on vähän vaikia saada se loppuvuosi täytettyä…

    Näin kävi itelle, onneks nyt pääs niin pitkälle että sais pätevyyden käydä suorittamassa jos olis se 1500€.. kun ei koulu sitä pystyny sitä tarjoamaan ajan puitteissa 🙂 Ai niin, -20% perusturva lätkästiin tietty päälle kun sitä pätevyyttä ei tullutkaan, lätkästii ikuiskarenssi päälle about kaks viikkoa ennenkuin lakia muutettiin, oon just niitä joilla ei ole mitään mahiksia enää ikinä päästä edes kokonaiseen perusturvaan kiinni, nyt eletään 280 euroa kuussa käteen vuokran jälkeen 🙂 Vuokra joka on noussu 420 – 650€ viiden vuoden aikana, ainut vuosi kun niitä ei nostettu oli tämä vuosi kun indeksit ei noussu.. Ja mulla menee kuitenkin hyvin, tulevaisuuden näkymät on hyvät.

    1. Martti Orre
      1.3.2016, 20:43

      Kennet Ylitalo:

      Totta turiset opintopisteistä. Ne ovat tälläkin hetkellä aika kovan työn takana, riippuen toki mitä aineita luetaan. Jokin oppikirjakokonaisuus esim.sosiologiasta voidaan tenttiä tällä hetkellä 5 op tenttinä. Sitten taas esim. kulttuurialoilla, omakohtaisesti tuttu oli tilanne jossa eräästäkin kurssista sai kokonaista 1 op:n. Suoritustapana oli luentokokonaisuus, ja oheismateriaalina noin 20 elokuvaa ja 30 kirjaa, joista olisi hyvä olla perillä jotta saisi hyvän kokonaiskuvan opetettavasta asiasta.

      Aika helppoa päätellä, että tällainen pakkopistetys ohjaa ihmisiä mahdollisimman helppoihin suorituksiin ja sellaisenaan supistaa opiskeltavien aineiden määrää ja laatua. Kun on pakko tehdä pisteitä, jää varsinaiselle oppimiselle vähemmän aikaa.

Kommentointi suljettu.