Monen kerroksen väkeä

Hallituksen kärkihankkeen mukaan helpoimmin työllistyville taataan valtion työvoimahallinnon palvelut ja vaikeimmin työllistyvät pitkäaikaistyöttömät sysätään kuntien vastuulle. Näin kertoi Yle uutisessaan 29.12.2015.

Jako kahden kerroksen työttömiin on linjattu jo hallitusohjelmassa ja uudestaan hallituksen kärkihankkeissa: Paremmin työllistyville luvataan valtion työvoimapalvelut. Vaikeimmin työllistyvät pitkäaikaistyöttömät halutaan ohjata kuntien hoteisiin työssäkäyntialueittain Tanskasta mallia ottaen.

Yksityistämistäkään ei unohdeta. TE-toimistot ostavat henkilöstöpalveluyrityksilta ja muilta yksityisiltä työnvälitysfirmoilta palveluja helpoimmin työllistyville. Kurantti tavara siis lahjoiteaan yksityisten firmojen välitettäväksi ja TE-toimisto vielä maksaa siitä.

Olen jo kauan sanonut, että meillä on vähintään kahden kerroksen työttömiä. On helposti työllistyvät, joiden työttömyys kestää vain vähän aikaa. Sitten on vaikeasti työllistyviä pitkäaikaistyöttömiä, joita on jo vuosien ajan annettu kuntien, kuntayhtymien ja yhdistysten palkattomiksi työntekijöiksi. He tekevät työtä kuntouttavan työtoiminnan tai työkokeilun nimellä työmarkkinatuella ja yhdeksän euron päivittäisellä kulukorvauksella.

Hallituksen kärkihankkeena on siirtää kaikki pitäaikaistyöttömät kokonaan kuntien vastuulle keppiä unohtamatta. Keppi on tietenkin työvoimapolittinen sanktio eli karenssi. Kun työtön siirretään TE-toimiston kirjoilta kunnan vastuulle, niin kunnan pitäisi etsiä hänelle työtä. Kunnilla ei kuitenkaan ole rahaa palkata väkeä eikä valtioltakaan heru palkkatukea tarpeeksi. Niinpä kunnat teettävät entistä enemmän palkatonta työtä välttyäkseen maksamasta osuuttaan työmarkkinatuesta. Jokainen palkaton työntekijä vapauttaa kunnan oman työmarkkinatukensa maksuosuudesta ja tuo kunnan kassaan 10,09 euroa päivässä työllistämiskorvausta.

Tämä oli vanhan kertausta. Nyt pakkaa sotkemaan ovat tulleet oleskeluluvan saavat turvapaikanhakijat, jotka halutaan työllistää nopeasti ja halvalla. Heille suunnitellaan erilaisia oikoteitä ammateihin ja heille aiotaan maksaa huomattavasti työehtosopimuksia alempaa palkkaa.

Oleskeluluvan saaneita varten suunnitellaan jo nyt risusavotoita ja muita palkattomia töitä, joten siinä suhteessa he ovat täsmälleen samassa liemessä kuin syntyperäiset työttömät. Sen lisäksi heitä hyväksikäyttäen aiotaan tuhota ay-liike ja yleissitovat työehtosopimukset. Kun pikakoulutettuja ja työhön innokkaita oleskeluluvan saaneita on tarjolla jopa ehkä vain 500 eurolla kuukaudessa, niin moni työnantaja näyttää ovea TES:n mukaista palkkaa vaativalle työnhakijalle. Saattaapa näyttää sitä palveluksessaan olevalle työntekijällekin ja sanoa, että sinun palkallasi saan tilallesi neljä maahanmuuttajaa.

Jos vitsinä voidaan sanoa, että ne tulevat ja vievät meidän kuntouttavan työtoiminnan, niin palkka-ale ei enää ole vitsi. Sillä on tuhoisat yhteiskunnalliset seuraukset. Maahanmuuttaja ei elä saamallaan alepalkalla, vaan joutuu hakemaan yhteiskunnan tukea. Kun suomalainen ei saa työtä TES:n mukaisella palkalla, niin hänkin joutuu tyytymään alepalkkaan ja hakemaan yhteiskunnan tukea. Lisäksi tulevat vielä erilaiset yhteiskunnalliset levottomuudet, joita voitte ajatella ihan itse.

Tässä valossa korvaamattomiksi itsensä luulevat voivat taas kerran miettiä miten kauan heillä on työpaikka. Palkattomia työntekijöitä käytetään jo nyt surutta vastoin lakia korvaamaan palkkatyönä tehtävää työtä. Jatkossa elämiseen riittävää palkkaa saavia ruvetaan korvaamaan alepalkatulla väellä. Ensin maahanmuuttajilla ja sitten alepalkkaan pakotetuilla kotimaisilla.

Älkääkä sitten syyttäkö tästä turvapaikahakijoita. Palkkojen polkeminen on ollut jo kauan elinkeinoleämän ykköshanke ja nyt turvapaikanhakijat sopivat työkaluksi oikein hyvin. Tai sopivat, jos heille ei kerrota Suomen työelämän pelisääntöä numero yksi. Sehän on se, että työstä maksetaan alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Sille kaikkein alimmalle kastille eli palkattomaan työhön kepillä pakotetuille ei ole luvassa minkäänlaista lohtua. Heidän määränsä tulee kasvamaan, kunhan kunnat saavat vapaasti toteuttaa mielikuvistustaan heidän ”työllistämisensä” kanssa. Niitä hyhmän seasta haravoitavia lehtiä riittää ja jos ne loppuvat, niin sitten mennään risusavottaan. Jostain syystä se tuntuu tällä hetkellä olevan monien mielestä maailman parasta sosiaalityötä.

Kommentit (51)
  1. jukka mäkinen
    5.1.2016, 12:41

    Paljonkohan meillä on palkattua väkeä risusavotassa? Kyllä turvapaikanhakijalle ja monelle muulle on parempi, että saa työtä vaikka palkka hieman pienempi alkuun kuin että on toimettomana kotona

    Itse olen aikanaan ollut työttömänä ja työllistämistukien yms kautta päässyt näyttämään pienellä palkalla osaamiseni ja sen kautta työnantaja nostanut palkkaa ja antanut vaativampia työtehtäviä. Ikinä en olisi suoraan päässyt tälle palkkatasolle ja näin vaativiin tehtäviin

    Mutta löytyy joka asiasta pahaa jos sitä vain hakee

    1. Tuomo Hämäläinen
      5.1.2016, 12:56

      Onko sinulla näyttöä siitä, että tämä on se yleisin tapa. (Tai edes että sinulle on tosiasiassa käynyt näin etkä vaan lämpimiksesi valehtele.) Onhan tuo toki mahdollista.

      Mutta kun katsoo lukuja, voi miettiä sitä että kuinka monta prosenttia noita ”osaamisen näyttäjiä” on. Tämän voi nähdä sitä kautta että kuinka monta prosenttia kerran tälläisessä ollut joutuu tekemään saman ”uudelleen näyttämisen uudestaan”. Jos tämä on relevantti tie, niin hyvin monen pitäisi työllistyä hienosti tätä kautta eikä tätä ”paikasta toiseen” -sirpaloimista tapahtuisi.

      On toki kivaa ja helppoa syyttää ”laiskoiksi luusereiksi” ihmisiä. Mutta tosiasia on, että jos tämä ilmaistyö ei työllisty, niin silloin työnantaja ei ole tyytyväinen työn tulokseen tai siitä että joutuu maksamaan isompaa palkkaa.

      PS. Monissa puhelinmyyntifirmoissa on ihan tunnettu asia, että ihmisille tulee fudut sitten kun se ”harjoittelu alkaa” ja pitäisi alkaa maksamaan isompaa palkkaa. Koska on helpompaa nyhtää joku uusi luuseri. Etenkin kun puhelinmyynti on leipäännyttävää saman toistoa. Eli siinä on tunnetustikin ”parasta ennen” -leima suurimmalla osalla myyjistä. Poikkeus on ehkä joku 1% ihmisistä. He eivät ole tärkeä osio kun puhutaan työttömyysongelman ratkaisusta. Heidät on helppo työllistää mutta ongelma ei tuollaisella ratkea.

      Minua kiinnostaa tietää miten sinä ratkaisisit ongelman. Sen sijaan että selität että ”oma vikansa”. Ei sillä saada suomea nousuun. Todetaan vaan että ”meillä on laiska kansa, ei sille mitään voi”. No, on meillä ainakin sosiopaatilta maistuva asennevammainen kansa jos kommenttiasi katsoo. Nähdään asiat vain oman itsen kautta. Että ”kun minä niin kaikki”. Eikä nähdä että jo tuokin vaatii oman näyttämisen lisäksi tuuria. Eli sen että työnantaja todella haluaa maksaa enemmän samasta työstä. Mitään käsitystä siitä miten toisella tavalla voisi käydä ei edes punnita. Sydämettömältä maistuu.

      1. jukka mäkinen
        5.1.2016, 13:39

        En misssään vaiheessa ole puhunut kenenkään omasta viasta tai laiskoista työttömistä tms.!
        Enkä myöskään sanonut että kaikki muutkin voi samoin työllistyä kuin minä

        Kerroin omalle kohdalle sattunutta asiaa ja tiedän, että aina se ei ole huono asia että alkupalkka on alhaisempi. Työnantajallekin uuden palkkaaminen on riski ja jos sen voi tehdä pienemmällä riskillä tai vaihtoehto ettei palkkaa ollenkaan, niin minusta on parempi että riski (palkka on osa tätä) on pienempi kuin ettei palkkaa ketään. Kumpi sinusta parempi?

        Kyllä työnantajakin maksaa mielellään henkilölle enemmän jonka työn ansiosta yritys saa enemmän tuloja. En väitä että työnantaja useinkaa tulisi itse ehdottamaan että nostetaan sinun palkkaa, mutta suostuu palkan nostoon mikäli yrityksellä palkanmaksuvaraa ja työntekijän tulos edellyttää sitä.
        Minun mielestäni ei pidäkään olla, että kaikki saavat samasta työstä saman palkna tekee ne työnsä miten vaan. Pitäisikö sinun mielestäsi?

        1. ”Kumpi sinusta parempi?”

          Varmaan paras olis että työntekijälle ei maksettais palkkaa ollenkaan vaan se eläis toimeentulotuella. Yritykselle sitten vois jonkun rahallisen kannustimen antaa siitä että hän ottaa jonkun duuniin

          1. jukka mäkinen
            5.1.2016, 18:32

            Tuskin tuo paras olisi mutta saathan olla tuota mieltä

          2. Pekka Rantamäki
            5.1.2016, 20:23

            Vertaatko nyt alempaa alkupalkkaa johonkin työttömän saamaan 9e/päivä ylläpitokorvaukseen? Palkka on palkka, lue sana- tai lakikirjasta mitä se tarkoittaa, jos et tiedä, Jukka Mäkinen.
            Sakuhan käsittelee kirjoituksessaan nimenomaan työn teettämistä ilman palkkaa, pelkällä työttömyyskorvauksella (+ sillä 9 euron päiväkorvauksella).

    2. Työllistämistuki on vähän eri asia kuin palkaton työ. Toisesta maksetaan palkkaa, toinen on palkatonta. Ja eiköhän vuonna 2015 pitäisi olla jo jokaiselle selvää, että sivistysvaltiossa työstä maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

      1. Korjaan, 2016.

    3. Aina tästä puhutaan, mutta työttömän omaehtoinen itsensä aktivointi on yleensä työvoimatoimiston kautta kielletty. Itsensä kouluttaminen ei onnistu, pätkätöistä joutuu taloudellisiin vaikeuksiin. Sitten työnnetään ihminen väkisin johonkin sellaiseen, joka häntä ei voisi vähempää kiinnostaa. Mitä se auttaa ketään?

  2. Ville Teittinen
    5.1.2016, 12:43

    Mitä ajattelet kansalaispalkasta? Ymmärtääkseni on työtä, jonka tekeminen ei kannata teettäjälle eikä tekijällä juurikin tukien vuoksi.

Kommentointi suljettu.