Kilpailuvaltti

Yleensä ihmisillä on sellainen käsitys, että kuntouttavaa työtoimintaa eli palkatonta työtä voi järjestää vain kunta. Käsitys on periaatteessa oikea, mutta käytännössä väärä.

Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 6 §:n mukaan kunta voi järjestää kuntouttavan työtoiminnan itse, tekemällä kirjallisen sopimuksen sen järjestämisestä toisen kunnan tai kuntayhtymän taikka rekisteröidyn yhdistyksen, rekisteröidyn säätiön, valtion viraston tai rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan kanssa.

Suunnilleen jokainen kunta järjestää toimintaa itse ja hankkii sitä myös yhteistyökumppaneiltaan eli usein säätiöiltä ja yhdistyksiltä. Näistä viisaimmat perustavat yrityksiä ja ohjaavat kunnan ja TE-viranomaisten lahjoittamat palkattomat työntekijät yritykseensä suorittavaan työhön.

Kokkolassa toimiva Kokkotyösäätiö on perustanut pesulan, jonka suorittava työn tekijät ovat kuntouttavassa työtoiminnassa.Työvalmentajat ja työnjohtajat saavat palkkaa, mutta sen raskaimman työn tekevät “elämänhallintaa” opettelevat työttömät palkatta.

Ei touhu vielä tähän jää. Varmistaakseen kilpailuasemansa on Kokkotyösäätiö yhdessä erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän ja Kokkolan kaupungin kanssa perustanyt osakeyhtiön, joka puolestaan on perustanut jättipesulan laitospyykkien pesemistä varten.

Kilpailuaseman varmistamisen lisäksi pesula saa Työpankki-kokeilun kautta erilaisia yhteiskunnan tukia.

Kaupunki säästää, kun vähäisillä työvoimakustannuksilla toimiva firma voittaa varmasti tarjouskilpailun. Firma tuottaa voittoa, jonka se tulouttaa kuntayhtymälle, kaupungille ja säätiölle. Säätiö käyttää voittonsa oman toimintansa kehittämiseen ja laajentamiseen.

Siellä laitospesukoneen äärellä touhuaa edelleen se palkaton kuntouttavassa työtoiminnassa oleva asiakas. Virallisesti tarkoituksena on kohentaa hänen hyvinvointiaan sekä vahvistaa hänen elämän- ja arjenhallintaansa sekä työ- ja toimintakykyään. Käytännössä hän on hyväksikäytetty palkattoman työn tekijä.

Olen kauan ihmetellyt miksi oikeat yrittäjät eivät älähdä tästä kilpailuedusta, jonka palkaton työvoima näille sosiaalisille yrityksille tuottaa. Kukaan ei pysty kilpailemaan sellaisen yrityksen kanssa, jonka työvoimakustannukset ovat minimaaliset.

Tai onhan siitä jo älähdetty, mutta ei toivomallani tavalla. Yrittäjien ja heidän edustajiensa reaktio on, että meille myös niitä palkattomia orjia. Alkusyksystä kansanedustaja Timo Heinonen (kok) teki lakialoitteen, jonka mukaan myös osakehtiöiden pitäisi voida järjestää kuntouttavaa työtoimintaa.

Työtä tekemällähän Suomi saadaan nousuun. Tässä vauhdissa vain unohtuu se, että kohta kenellekään ei makseta työstä palkkaa, jolla ostaa niitä palkatta tehtyjä tuotteita.

Kommentit (21)
  1. Ari Vehkanen
    2.11.2014, 10:52

    Terve Saku,
    Kyllähän myö tiedetään mistä on kysymys ja itse jatkan tutkimuksia, selvityksiä aivan vapaaehtoisesti kuten myö monet koska totuus koskee.

    Terv. Arska

  2. Kukaan tuttavapiirissäni ei halua puhua tämmöisestä tai ei tunnu edes tietävän koko “kuntouttavasta” työstä. Koko aihehan on pelkästään ikävystyttävä.

    Kerran keskustelussa mainittiin joku 9 e työhön joutunut, mutta eihän niin voi käydä minulle. On hauskempaa jutella BB-talosta ja Putouksesta. (Nämä tuttavani ovat töissä aikapoimussa, jossa on näihin päiviin asti maksettu oikeaa palkkaa, mutta jonka olemassaoloa nyt uhkaavat lainsäädäntö ja maksavien asiakkaiden köyhtyminen ja katoaminen. Tosiasiat on toki mukavampaa kieltää ihan viimeiseen asti.)

    Pienessä 1900-luvun päässäni keksin tähän lailliseen rikollisuuteen ratkaisuksi vain järjestäytymisen, joka meni tosin pois muodista liian hyvinä vuosina, kun mainosmiehet opettivat isoiksi venähtäneet teinit olemaan “yksilöllisiä”. Mitä kaikkea pitää tapahtua, että järjestäytymisen voima taas huomataan? Mielestäni kaiken uuden pahuuden syynä se, että aikuisuus on meiltä oudosti kadonnut.

    Jotenkin meidän pitäisi taas kasvaa aikuisiksi. Se on epämukavaa vastuun ottamista, ikävien asioiden ajattelua ja tekemistä, itsensä ja tulevien polvien ihmisoikeuksien puolustamista, oman itsensä alttiiksi asettamista = järjestäytymistä.

    Sillä nyt toiset ymmärtämättömät teinit säätävät näitä sortolakeja ja rakentavat uutta orjuutta, lainkaan tajuamatta, minkä hirveän vahingon oikeasti tekevät – myös omalle itselleen.

Kommentointi suljettu.