Palapelejä

Kun koulukiusaaja kohtaa kiusaamiseen alistumattoman, niin hän vaihtaa taktiikkaa. Hän heittäytyy uhriksi ja parkuu kovaan ääneen, että häntä kiusataan. Otetaanpa pari esimerkkiä.

Viime viikolla Juuan kunnanhallituksen puheenjohtaja ja ainakin yksi valtuutettu saivat tällaista sähköpostia:

Hei. Onko kuntalaisten etu että ihminen joka uhkailee julkisesti eri puoluekannan ihmisiä netissä edustaa kuntalaisten asioita? Politiikassa mukana oleva ihminen toki saa mielipiteensä kertoa mutta ei saisi hermostua eikä uhkailla ihmisiä kirveellä. Ohessa kuvakaappaus netistä otetusta uhkailusta. Terv NN, Helsinki

se kirves

Näyttää pahalta. Uhria teeskentelevä koulukiusaaja leikkasi Facebookissa käydystä sananvaihdosta sopivasti pois oman osuutensa ja levitteli kuvaa ympäri sosiaalista mediaa. Sanailu käytiin vieläpä sellaisella sivulla, joka oli perustettu ihan nimeltä mainiten vain minun ivaamistani varten. Ensin hän haastoi minut kaksintaisteluun ja pyysi valitsemaan lajin. Ehdottamani kirjoituskilpailu ei kelvannut. Siis näin se meni:

janilta turpaan untittle1

Nyt tämä asia näyttääkin jo ihan toiselta. Uhriksi heittäytynyt uhkasi ennen uhriutumistaan antaa ihan kirjaimellisesti turpaan.

Se siitä ja voin kertoa, että kunnanhallituksen puheenjohtaja ja valtuutettu eivät saamastaan postista hätkähtäneet. En edes tiedä mitä postin lähettäjä kuvitteli heidän voivan tehdä, koska molemmat edustavat ihan eri puoluetta kuin minä eikä kumpikaan heistä ole esimieheni. Kunnanhallituksen puheenjohtaja johtaa kunnanhallituksen kokouksia, mutta ei sentään vartioi muiden hallituksen jäsenten tekemisiä sosiaalisessa mediassa.

Sitten ihan toinen tapaus. Facebookin kuvia tehtaileva äärioikeistolainen sivu Poliittisen korrektiuden parhaat julkaisi eilen tällaisen kuvan: hevonvittu polkor Tämän koosteen tarina on lyhyesti seuraava:

Vihreä Lanka julkaisi kuluneena viikonloppuna Otto Lehdon toimittaman artikkelin kansanedustaja James Hirvisaaren avustajasta Fija Saarnista, joka sanoo olevansa Vihreiden jäsen. Facebookisssa käydystä keskustelusta voi tosiaan bongata kuvan ylälaitaan siteeratun Lehdon sitaatin.

Minä osallistuin keskusteluun yhdellä kommentilla. Tiedustelin eikö puolue vaikuta mitenkään puoluelehden linjaan ja sain vastauksen, että ei vaikuta. Vihreät puolueena ei puutu mitenkään lehden toimitukselliseen sisältöön. Asia tuli minulle selväksi enkä jatkanut sen enempää.

Tuolla minun sanomallani ei ole mitään yhteyttä Otto Lehtoon ja hänen kirjoittamaansa juttuun. Tuo “keskustelu” käytiin jo maaliskuun 22. päivänä, jolloin eräs herra katsoi oikeudekseen haukkua minut yksityisviestissä. Vastasin samalla mitalla lyhyesti:

hevonvittu

Sopivasti  sanomisia palapeliksi kooten voi asiat saada näyttämään haluamiltaan. Tai ainakin yrittää. Kirjoitin jutun ihan vain läväytettäväksi palapeleihin uskovien silmille.

PS Jos joku kummastelee ajoittain ronskilta vaikuttavaa kielenkäyttöäni, niin lukekoon Heikki Turusen kirjoja tai katsokoon niistä tehtyjä elokuvia. Minä olen kasvanut niissä kuvatun  kielenkäytön keskellä ja se kieli löytyy tarvittaessa helposti selkäytimestäni.

Kommentit (4)
  1. Joni Pelkonen
    19.5.2014, 13:29

    Voi raukkoja. Ja Salomaan pelle valehtelee asuvansa Helsingissä? Taitaa olla kotiseudullaan tempauksistaan jo niin tunnettu ettei kannata 150 kilometriä lähemmäksi kimimerkin asuinpaikkaa valehdella paljastumisen pelossa.ä

    1. Nani Nalomaa?

  2. En tosiaankaan kykene ketään neuvomaan, mutta älä, Sakari hyvä, tuhlaa kallista ruutiasi variksiin!

Kommentointi suljettu.