Sössitään sitä muuallakin

Yleensä kunta-asioista kirjoittaessani katson oman kotikuntani päätöksiä, mutta nyt kurkistin Kiteen suuntaan. Oma lukunsa on se uutinen, että Kitee ei tule saamaan tilinpäätöstään valmiiksi maaliskuun loppuun mennessä, kuten laki vaatii. Kirjanpitopalvelut on tietenkin useimpien kuntien tapaan ulkoistettu ja nyt yritys ilmoittaa, että heillä on pulaa kirjanpitäjistä.

Muistan minä sellaisenkin ajan, jolloin jokaisessa kunnassa oli oma kirjanpitäjä, mutta se ei ole varsinaisesti aiheeni. Se on, että valtuusto oli valinnut keskusvaalilautakunnan vastoin lakia tai ainakin vastoin Kuntaliiton antamaa lain tulkintaohjetta. Vaalilain 13 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä. Edellinen vaali tarkoittaa viime syksyn kunnallisvaalia.

Keskusvaalilautakuntaan valittiin viisi jäsentä ja viisi varajäsentä sisääntulojärjestyksessä näin:

Puheenjohtaja SDP, varapuheenjohtaja KESK, jäsen KOK, jäsen PS, jäsen KOK.

1. varajäsen KESK, 2. varajäsen SDP, 3. varajäsen PS, 4. varajäsen KOK, 5. varajäsen KD.

Vasemmistoliiton edustaja näyttää puuttuvan kokonaan. Kuntaliiton yleiskirje sanoo asiasta näin: “…jotta keskusvaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet edustaisivat edellisissä kunnallisvaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä, se yleensä edellyttää, että kukin jäsen ja varajäsen edustaa eri äänestäjäryhmää. Niin kauan kuin yksikin huomioon otettava äänestäjäryhmä on vailla edustusta, keskusvaalilautakuntaan ei saa valita muusta ryhmästä kahta edustajaa”

Kiteeläinen tuttuni Auvo Rouvinen kommentoi asiaa näin:

“En ole pahoillani, vaikka vaalilautakunta muodostettiin laittomasti jo toisen kerran. Pidän syynä enemmänkin taitamattomuutta kuin ilkeyttä. Paljon ikävämpää on miettiä sitä, kuinka paljon suurissa asioissa mahdetaan töpeksiä, kun ei osata tehdä edes sellaista päätöstä, jonka teko-ohjeet sisältyvät esityslistatekstiin.”

Minulle ei kuulu Kiteen asiat, mutta saattaisi olla viisasta korjata päätös. Jotkut tulevaisuuden vaalit voidaan joutua uusimaan, jos joku saa päähänsä valittaa niistä keskusvaalilautakunnan kokoonpanon perusteella.

Kommentit (1)
  1. Pahnanpohjimmainen
    2.3.2013, 16:55

    Mikähän Kidettä vaivaa? Kiteetä, Kiteitä? Onko siellä tullut mamuja rajan takaa kokoomukseen vai mistä niitä siunaantuu?

Kommentointi suljettu.