Työttömien varasto

Nykyajan työmarkkinoilla työnantajat tuntuvat edellyttävän, että jossain on varasto täynnä syömättömiä ja sontimattomia joka alan ammattilaisia. Sieltä heitä voi käydä poimimassa tarpeen mukaan ja tarpeen loputtua palauttaa takaisin varastoon. Hinnan on tietenkin oltava mahdollisimman edullinen ja mieluiten työvoimaa on saatava ilmaiseksi.

Soile Kulin löysi Facebookista juuri sopivan kuvan:

byfanar-darfinkar

(Kuva: Byfånar & Dårfinkar)

Tätä asiaa eivät ihmiset halua uskoa eivätkä edes nähdä. Tänään päästän itseni vähällä ja annan toisten kirjoittaa juttuni. Näin kommentoi fb-kaverini Kari Kaarnavuori eilistä tekstiäni:

– Joittenkin käsityksestä näihin työttömien ympyröihin muodostuu kuva, ettei heillä ole aavistustakaan todellisesta tilanteesta. Se voi osoittautua vaaralliseki. Ajatellaanpa ihmisiä, jotka ovat pätkätöissä, aika-ajoin työttömänä ja välillä jossain savipallon pyörittämiskurssilla, löytämässä jotain sisäistä yrittäjää tai jotain muuta työttömälle ”todella tärkeää”. Näille jatkuvasti toimeentulon rajamailla häilyville työttömyys ei aina ole jyrkkä pudotus vaan jonkinlainen suunnanmuutos suunnilleen samalla tasolla.

Työelämässä onnistuneet ja työttömyyden välttäneet elävät omaa auvoista elämäänsä töineen ja työttömien arvosteluineen. Joittenkin kohdalle sitten sattuu työttömyys ja se tulee olemaan raju syöksy. Siinä vaiheessa ei ole tilanne hallinnassa, kun ei ole tuntunut tarpeelliselta aikanaan näillä asioilla sivistää itseään. Ei ole haluttu liittoja elättää ja työtä kyllä löytyy, jos vaan on haluja niitä tehdä.

Kun nämä onnistujat huomaavat yllättäen olevansa samassa jamassa loisijoitten, sosiaalipummien ja laiskottelijoitten kanssa, on siinä sitten vähäksi aikaa nielemistä. Mikä estää työelämässä olevia selvittämästä, miten työttömiä kyykytetään? Mikä estää näkemästä, ettei työtön ole työtön sen takia, että kaljan kittaaminen kiinnostaa enemmän? Mikä estää näkemästä, että ei työttömänä oleminen käy yltäkylläisestä kulutusjuhlinnasta?

Miettikääpä tätä, kun seuraavan kerran kuulette naapurifirman YT-neuvotteluista ja samaan aikaan mielenne tekee moittia naamatutun työttömän leppoisaa elämää sohvalla loikoen ja kaljaa kiskoen, leveästi yhteiskunnan tuilla eläen.

Kommentit (7)
  1. Kummasti tämä ”menisivät töihin” ja ”me maksetaan niiden laiskottelu” tyylinen kirjoittelu vähenee, kun tapahtuu suuria irtisanomisia näissä ”osaajien ja menestyjien” yrityksissä kuten Nokia, Sonera, Tieto. Silloin tieto siitä, että tämä voi joskus koskettaa minuakin, tulee tarpeeksi lähelle. Ja se vetää vähän suuta suppuun. Mutta pian taas Espoosta kajahtaa…

  2. Sitten nämä työttömiä arvostelevat ja lisää heidän kyykyttämistä vaativat A-luokan kansalaiset on itse vaatimassa silmät kosteina yhteiskuntaa apuun työttömäksi joutuessa kun tulikin otettua se 200 000€ asuntolaina ja ei olekaan enää joka vuosi varaa ulkomaan matkalle 😀

Kommentointi suljettu.