Asukasvalintoja ja profilointia

Viime sunnuntaina kirjoitin siitä, kuinka Juuan sosiaalitoimi aikoo katkaista syrjäytyneiden nuorten miesten väkivaltakierteen kuntouttavalla työtoiminnalla, siis teettämällä heillä ilmaista työtä. Tämä keino tuo ikävästi mieleen jo kauan sitten kumotun irtolaislainsäädännön. Sen mukaan juopottelevaa ja epäsäännöllistä elämää viettävä voitiin määrätä työlaitokseen pelkällä hallinnollisella päätöksellä. Paluu ajassa taaksepäin on siis alkanut.

Eivät sosiaali- ja terveysjohtajan keinot tähän lopu. Paikallislehdessä hän kertoo, että sosiaalitoimi paneutuu ongelmaan sekä väkivallan tekijöiden että uhrien tarkemmalla profiloinnilla. Tämä kuulostaisi jo uskomattomalta, ellemme puhuisi Juuasta. Täällä ei ole mitenkään tavatonta, että kuka tahansa jonkinlaiseen asemaan päässyt kuvittelee olevansa myös poliisi.

Kerran satuin näkemään, kuinka paikallisen kaupan vastaava myyjä hätisteli kovalla äänellä rauhallisesti käyttäytyviä sänkinaamoja pois linja-autoaseman ulkopenkiltä. Nämä kun kuulemma häiritsevät pelkällä olemuksellaan häntä, muita kunnon eläjiä ja ennen kaikkea saman rakennuksen toisella puolella olevan kaupan asiakkaita. Tulosuunnastaan ja lenkkivaatetuksestaan päätellen tämä omatekoinen poliisi hoiti yleisen järjestyksen ylläpitoa vapaapäivänään.

Sanotaan nyt vielä tämä itsestään selvä asia. Väkivaltarikollisten ja uhrien profilointi on poliisin työtä, ei kenenkään muun. Sosiaalitoimella ei ole oikeutta eikä ammattitaitoa ruveta profiloimaan omia asiakkaitaan potentiaalisina rikoksentekijöinä. Tällaisen keinon väläyttäminen tuntuu enemmän oman profiilin nostamiselta kuin vakavasti otettavalta keinolta.

Sosiaali- ja terveysjohtaja lisää keinovalikoimaansa myös asukasvalinnat. Näillä syrjäytyneillä on monesti takanaan useita häätöjä, joten lopulta kunta joutuu etsimään heille asunnon. Asukasvalinnoilla olisi tarkoitus estää syrjäytyneiden muodostamien pesäkkeiden syntyminen.

Nyt puhutaan viimeinkin asiaa. Tähän asti kunta on toiminut johdonmukaisesti täsmälleen päinvastoin ja oikein tekemällä tehnyt näitä pesäkkeitä. Alkoholiongelmaisia on asutettu käytöstä poistettujen koulujen tiloihin hätäisesti rakennettuihin soluasuntoihin kymmenien kilometrien päähän keskustasta. Tarkoitus on ollut lakaista heidät pois katukuvaa rumentamasta ja tappelemaan keskenään korpeen.

Näistä korpikouluista heidän pitäisi sitten osallistua kuntouttavaan työtoimintaan, vaikka minkäänlaisia kulkuyhteyksiä ei ole. Joukkoliikenne on loppunut jo vuosikymmeniä sitten eikä tällaisilla henkilöillä yleensä ole omaa autoa. Kun kuntoutettava ei sitten ilmesty työpaikalleen, katsotaan hänen kieltäytyneen työstä. Se tietää työmarkkinatuen menettämistä.

Nyt nämä kuntoutettavat purkavat peräti viittä rivitaloa keskustassa. Eräs purkajista on lähestulkoon raitis mies, joka kuitenkin ohjattiin kolmenkymmenen kilometrin päähän korpeen asumaan. Autottomana ja ajokortittomana hän ei ottanut asuntoa vastaan, vaan viettää yönsä milloin kenenkin kaverin luona. Näitä ihan vähän aikaa sitten asuttuja rivitaloja purkamaan hän ilmestyy säännöllisesti joka aamu.

Jos joku ei näihin korpikoulujen soluasuntoihin muuttaessaan ole alkoholisoitunut, niin siellä se tapahtuu varmasti. Siitä pitävät huolen naapureiden kiljupanokset ja ympäristön ankeus. Olenkin pitänyt näitä asuntoloita vain kunnan järjestäminä välivarastoina ennen hautausmaalle muuttoa. Saa nähdä, mitä sosiaalijohtajan lupaamat asukasvalinnat tarkoittavat jatkossa.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että työtön on rikollinen alkoholisti, kunnes itse toisin todistaa.

Kommentit (0)
  1. Eräs sosiaalityön ammattilainen
    30.3.2012, 19:29

    Mitenkäs tässä nyt on näin käynyt, että vs.sosiaalijohtaja on käynyt tekemään sosiaalityötä. Kunnanhallitushan on moneen kertaan pöytäkirjojensa mukaan selittänyt , että herra Vainikka tekee puhtaasti hallinnollista työtä, ja tämä taas johtuu siitä, että kun hänellä ei ole sosiaalityöntekijän eikä yksilöön kohdistuvaa sosiaalityötä tekevän sosiaalijohtajan kelpoisuutta, hänet on hyllytetty puhtaaksi hallintobyrokraatiksi. Mahtaako enää itsekään tietää kuka hän on, mitä hän tekee, ja mitä hän on oikeutettu tekemään. Tuoreimman kunnanhallituksen pöytäkirjan mukaan vs.sosiaalijohtajan valinta ja kelpoisuus on korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavana. Me alan ammattilaiset odotamme mielenkiinnolla, miten asia päättyy.

  2. monen sortin osaajahan teillä näyttää sote-bossina olevan, näin voi arvioida kun syynää edellistä soteltk-pöytäkirjaa. Kuntanne talouskurimukseenkin näyttää löytyvän hänellä ykskaks keinot,aletaan vaan laatimaan reaalipudjetteja. Näin siksi, kun tähän mennessä on laadittu pudjetit just sen suuruisena kuin on lopputavoitteeksi haluttu.

    Mahtaakohan muuten tämä reaalipudjettikäsitteen lanseerannut toimija itse ollut osallisena tietoisten alijämäarvioiden laadintaan jossain vaiheessa, nyt vs.virkailijana tai aiemmin luottamustoimessa?

    Yleisellä tasolla jotenkin oudolta tuntuu se, että soteltk:nne alkaa opastamaan hallitustanne niin,että sen tulee ohjeistaa talousarvion täytäntöönpanonsa uudelleen, nyt mukamas uutena keksityn useamman vuoden vallinneen alibudjetoinnin takia. Jos alipujetit on tullut todella vasta nyt esiin, sen julkistaminen on tottakait hyvä asia.

    Mahtaako muuten tarkoituksellinen alijäämäisen pudjetin laadinta olla kuntalaisten harhauttamista niin esittelijöiltä kuin valtuustolta, joka siihen syyllistyy, onhan se käytännössä tosi-asioitten peittelyä.
    Mitähän mahtaa lait tuosta sanoa?

    onhan nyt ykskaks löytynyt mm. sekin,syyt . Sote-puolen euro-köyhyys poistuu,kun niitä tasataan muiden hallinto-alojen kanssa