Loistava lopputulos

Tänä aamuna juukalainen fb-kaverini kertoi päivityksessään istuneensa tunnin terveyskeskuksessa odotellen hoitajan vastaanotolle pääsyä. Sinne hän oli päässyt, mutta valitettavasti lääkärin vastaanottoaikoja ei tälle päivälle ole. Hänen täytyy siis huomenna saapua paikan päälle uudelleen odottelemaan, josko mahdollisesti jollain lääkärillä olisi aikaa tutkia hänet.

Mitenkäs tämä on mahdollista, kun terveyskeskus on yksityistetty ja kunnan silmäätekevät muistavat joka käänteessä kehua kaiken sujuvan erinomaisesti? Voi jopa sanoa, että yksityistäminen on toteutettu oiken perinpohjaisesti. Näihän se meni:

Keväällä 2010 terveyskeskus yksityistettiin Hoitoketju Coronarialle. Yritys ei pysytynyt noudattamaan sopimusta alkuunkaan, vaan ongelmat alkoivat heti. Vuoden 2011 alussa kunta sanoi sopimuksen irti ja solmi uuden sopimuksen Attendo MedOnen kanssa. Siitä Coronaria suuttui niin paljon, että uhkasi kuntaa oikeustoimilla ja tuntuvilla korvausvaatimuksilla.

Kunta palkkasi itselleen lakimiehen hoitamaan neuvotteluja ja mahdollista oikeusprosessia Coronarian kanssa. Julkisuuteen ei ole tihkunut yhtään mitään neuvottelujen tai oikeusprosessin etenemisestä saati sitten hinnasta. Se nyt kuitenkin lienee selvää, että asianajajan laskutus toimii koko ajan. Toivottavasti edes päättäjille on annettu jotain tietoja.

Tämän perusteellisesti toteutetun yksityistämisen lopputuloksena äkillisesti sairastuneen on saavuttava terveyskeskukseen ties kuinka monena päivänä ennen kuin hän näkee lääkärin. Ihan samaan tilanteeseen olisi päästy ilman yksityistämistä ja ainakin se olisi tullut paljon halvemmaksi.

Rehellisesti sanottuna en minä tiedä, mistä lääkäripula tällä kertaa johtuu. Sopimuksen mukaan tällaista ei saisi kuitenkaan tapahtua. Jos lääkäri itse on sairastunut, nin yrityksen on hankittava toinen lääkäri tekemään hänen työnsä. Muussa tapauksessa on kysymys sopimusrikkomuksesta, josta on määrätty sanktio.

Milloinkahan kunta mahtaa tiedottaa kuntalaisille tämän yksityistämissirkuksen kustannuksista?

Kommentit (4)
  1. Inkivääri
    14.2.2012, 11:54

    Joo näinpä. Meilläkin sama juttu tuon hyppyyttämisen kanssa vaikkei ole yksityistetty, että sempuolesta vissiin laillinen ratkaisu. Miehen vaiva oli semmoinen, että sairaanhoitajana tiesin hänen tarvitsevan lääkäriä. Silti ensin piti käydä hoitajan vastaanotolla, järjestys on nyt semmoinen ja minusta ihan idioottimainen – jollei hoitaja voi sairaslomaa kirjoittaa niin miksi siellä pitää käydä tapauksessa, jossa ei ole mitään hoitajan hoidettavaa?

  2. Yksityistämissirkus tosiaan maksaa ihan maltaita. Laskispa joku, kuinka paljon “säästöä” näillä yksityistämisillä on tähän mennessä saatu.. Mukaan kulut kaikesta näistä lakimiesten palkkamisista ja riitelyistä pitkin Markkinaoikeutta..

    Tosin, kunnallinen puoli ei kyllä monessa paikassa pelaa myöskään. Lieneekö syynä yli-innokas “säästäminen”, lääkärien karkaaminen yksityiselle vai mikä. Itse tarvitsin erikoislääkäriä, tiesin tämän alusta alkaen, ja yritin heti terveyskeskukseen yhteyttä ottaessani perustella näkemykseni ja selittää, että tosiaan nyt olis erikoislääkäri tarpeen. No, enpä saanut edes lääkäriaikaa. Piti käydä terveydenhoitajalla, (jonka kautta sain reseptin, jonka lääkäri antoi puhelimitse, näkemättä minua!), ei auttanut saatu lääke. Seuraavaksi pääsin yleislääkärille, taas lääkettä, eipä auttanut. Kolmas kerta, viikonloppuna, kun alkoi jo pelottaa kun ei oireet poistu, painelin päivystykseen. Lääkärille ja lisää lääkettä. No eipä auta edelleenkään! Saan sitten vihdoin ajan sinne erikoislääkärille, joka tekee oikean diagnoosin, määrää oikeat lääkkeet ja paranen. Mikähän kirjanpidon kikka tällaisen saa näyttämään järkevältä toiminnalta..

Kommentointi suljettu.