Ei saa sanoa

“Tässä kävi nyt niin, että me petkutettiin teitä. Ja rahat, ne jäävät tässä tapauksessa meille.” Näin sanoi vanhassa Lapinlahden Lintujen sketsissä asuntokauppias asiakkaalle, jolle oli myynyt olemattoman asunnon. Tämä tuli mieleeni miettiessäni pohjoiskarjalaisen Juuan kunnan ja Hoitoketju Coronaria Oy:n välisen sopimuksen noudattamisesta noussutta kiistaa.

Viime talvena Juuka päätti ulkoistaa koko terveyskeskuksen vastaanottotoiminnan Coronaria Oy:lle. Jos joku ei vielä tiedä, niin vastuu terveydenhoidosta kuuluu kunnalle. Kunta voi hoitaa tehtävän omana työnä tai miten muuten tahansa, mutta toiminnan järjestäminen ja taloudelliset kustannukset kuuluvat kunnalle. Lääkäripulan ja muiden, minulle hämärien syiden takia päädyttiin koko toiminnan ulkoistamiseen.

Ongelmat alkoivat välittömästi. Coronaria ei pystynyt noudattamaan sopimusta muuten kuin laskuttamisen osalta. Lääkäreitä ei ole ollut sovittua määrää eikä kokoon haalittujen lääkäreiden koulutus ole vastannut sovittua. Tähän mennessä sosiaali- ja terveyslautakunta on antanut Coronarialle kaksi huomautusta sopimusrikkomuksista. Kaksi huomautusta puolen vuoden sisällä lienee oman alansa ennätys.

Coronaria on kuitenkin vastustanut huomautuksia ja aikoo valittaa niistä hallinto-oikeuteen. Yrityksen mukaan kunnan tekemä sopimus ei oikeuta minkäänlaisten huomautusten antamiseen. Yritys siis myy puutteellista palvelua ja rahat jäävät tässä tapauksessa sille. Käviköhän tässäkin nyt niin, että kuntaa vähän petkutettiin?

Kaiken sopimusoikeuden lähtökohta on roomalaisesta oikeudesta peräisin oleva periaate, että sopimus on pidettävä. Tämä vaatimus koskee molempia osapuolia. Jos toinen osapuoli ei sopimusta pidä, on toisella oikeus vaatia sopimuksen noudattamista. Tätä vaaditaan huomautuksella. Ellei sopimusta sittenkään noudateta, on toisella osapuolella oikeus irtisanoa tai purkaa sopimus ja vaatia korvausta. Ei tämä sen vaikeampaa ole.

Ihmettelen kovasti Coronarian väitettä, jonka mukaan sopimus kieltäisi kuntaa antamasta huomautusta sopimusrikkomuksesta. Jos tällainen klausuuli sopimukseen on kuitenkin otettu, niin siinä tapauksessa lautakunnan jäsenet ja heidän esittelevät virkamiehensä ovat tomppeleita.

Muutenkin koko ulkoistamisella tuntuu olleen hiukan liian kiire. Päivän sanomalehden mukaan Joensuun seudun terveyskeskusten lääkäripula on hellittämässä jopa niin, että jotkut kunnat ovat luopuneet keikkalääkäreistä. Juuka ei pysty luopumaan ostosopimuksestaan kesken sopimuskauden ilman tuntuvia korvauksia. Lisäksi Coronarialla on sopimuksen mukaan optio jatkaa toimintaansa myös sopimuskauden päättymisen jälkeen.

Kunnan palveluksessa ei ole yhtään juristia, ja sen kyllä huomaa. Maallikot seikkailevat lakipykälien viidakossa pelkällä lautamiesjärjellä. Lautamiesjärki on erinomainen ja hyödyllinen asia, mutta sitovien sopimusten laatimiseen se ei aina riitä.

Kommentit (5)
  1. matti vaissi
    11.9.2010, 14:18

    Coronaria oy:n tukikohdat ovat Oulussa ja Helsingissä Niiltä paikkakunnilta katsoen Juuka on hyvin itäinen ja etäinen paikkakunta; melkein venäjää. Suurkaupunkilaislääkärit toki tietävät,että slaavilaisessa kulttuurissa sopimus on tarkoitettu noudatettavaksi vasta siitä erikseen sovittaessa ja Nagaanin piippu ohimolla.

  2. Joensuu Terveyskeskus
    25.9.2010, 00:27

    […] Related videos Terveyskeskus:irstailkaa06/02/2010 Related Blogs Ei Saa Sanoa | Uuninpankkopoika Saku Timonen […]

Kommentointi suljettu.