Miksi suomalaiset leimaavat saamelaisia?

Suomessa ei voi puhua saamelaisten oikeuksista, koska keskustelu tuntuu aina tyssähtävän siihen, että ”tilanne on niin monimutkainen”, ”saamelaiset ovat niin riitaisia” tai koska pelätään, että ”saamelaiset suuttuvat”. Tämä hokema on minusta hyvin kummallista, enkä voi olla pohtimatta, miten ja miksi olemme tähän ajattelemisen umpikujaan päätyneet?

davSaamelaisten kulttuurilla myydään ja edistetään Lapin turismia, mutta Suomessa ei tiedetä saamelaisuudesta juuri mitään.

”Mitä mieltä olet saamelaisasioista Suomessa?” olen tiedustellut yhdeltä jos toiselta viime aikoina. ”No en kyllä oikeastaan yhtään mitään” kuuluu yleisin vastaus. Tästä huolimatta ihmiset tuntuvat olevan hyvin ennakkoluuloisia ja ehdottomia saamelaisia kohtaan.

Havahduin maamme alkuperäiskansan tilanteeseen kunnolla vasta muutama vuosi sitten, vaikka olen valmistunut kandiksi yleisen historian laitokselta Helsingin yliopistosta, lukenut kulttuurihistorian perusopinnot Turun yliopistoon ja muutenkin ahminut tietoa ja työskennellyt vuosia ihmisoikeuksien parissa ympäri maailmaa. Silti oli aloitettava aivan perusasioista.

“Älä hullu puutu saamelaisten ongelmiin, nehän ovat aivan ilmiriidoissa keskenään” on yllättävän moni tuttu ja kollega toppuuttellut, kun olen kertonut aloittaneeni tutkimukset saamelaisasioista.

Viime aikoina mediassa on ollut esillä sekä Tenojoen saamelaisten että paikallisten laajalla rintamalla vastustama Suomen ja Norjan välinen Tenojoen sopimus.

Maaliskuussa juuri ennen eduskunnan äänestystä Saamelaiskäräjien jäsen Aslak Holmberg julkaisi videon – viimeisen hätähuudon heikkenevän kalastajasaamelaisen kulttuurin puolesta.

AslakHolmberg-YouTube

Keskustelu verkossa räjähti heti villkkaaksi. Holmbergin viesti teilattiin ”aivan perättömäksi”, ”härskiksi valehteluksi”, lisäksi saamelaisten kerrottiin olevan jo vuosikausien ajan ”täysin neuvotteluhaluttomia”. Avunpyyntö nähtiin ”liioitteluna” ja ”propagandana”.

Näyttää siltä, että saamelaisten kollektiivinen ymmärrys oikeuksiensa polkemisesta, ja sukupolvien ajan jaetuista syrjinnän kokemuksista kumpuava viesti ei tavoita suomalaisia, jotka puolestaan kärsivät rakenteellisesta tietovajeesta suhteessa saamelaisiin. Välissä on valtava tietoaukko ja siinä sinkoilevat väärinkäsitysten sarjatulet.

Nykyisenä internetin trollauksen ja jatkuvan disinformaation kautena Holmbergin viesti saatettiin niputtaa osaksi tätä valheen ja populismia vyyhtiä, vaikka Holmberg on kertonut puhuneensa omasta ja aiempien sukupolvien elämänkokemuksen näkökulmasta, sekä kuihtuvan kalastajasaamelaiskulttuurin ja saamelaisten itsemääräämisoikeuden puolesta.

Koululaitoksissamme ei opeteta saamelaisten historiaa, meille suomalaisille ei kerrota juuri mitään omasta alkuperäiskansastamme, eikä valtaväestölle välity saamelaisten näkökulma tai kokemukset mediasta.

Suomalaisilla ei ole tietoa saamelaisten kokemasta pakkosuomalaistamisesta tai muista väärinkäytöksistä – kuten maiden ja vesien anastamisesta, asuntolakoulukokemuksista, kulttuurisen häpeän kehittämisestä, kielen menetyksestä, rodullistamisesta, jatkuvasta syrjimisestä, itsemääräämisoikeuden puuttumisesta vastoin perustuslakia ja kansainvälisiä sopimuksia – voidakseen vastaanottaa ja ymmärtää mitä saamelaiset puheellaan tarkoittavat.

Holmberg toimii Saamelaiskäräjien ja Saamelaisneuvoston lisäksi osana Ellos Deatnu! -liikettä,  (suom. Eläköön Tenojoki!) joka puolustaa saamelaisten oikeuksia. Eikä vain omaansa, vaan myös tulevien sukupolvien mahdollisuuksia ylläpitää ja kehittää vapaasti saamelaista identiteettiä ja kulttuuria Suomessa ilman, että etelästä käsin ulkopuoliset aina määräävät toisten elämisen ehtoja.

Saamelaisille perinteiset elinkeinot, jotka ovat eläneet ja kehittyneet ihmisten mukana läpi aikakausien, ovat keskeisimpiä keinoja välittää kieltä, kulttuuria, perinnetietoa ja luontoymmärrystä seuraaville polville.

Elinkeinot ja perinnekulttuurin harjoittamismahdollisuudet ovat kuitenkin kaventuneet sukupolvi toisensa jälkeen, kun ensin valtioiden rajat ovat halkoneet sukujen maita ja nielleet saamelaisten yhteisömaita etelän päätösvallan alaisuuteen. Nykyisin saamelaisten kotiseutualueesta noin 90 prosenttia on Metsähallituksen eli valtion hallinnassa.

Monet entiset saamelaisten pyhät kohteet eli seidat toimivat nyt turismin tyyssijoina, kuten esimerkiksi Pyhätunturin laskettelukeskus. Moni meistä eteläläisistä ei tule ajatelleeksi, että suuri osa pohjoisen nimistä on saamelaisten antamia.Monet entiset saamelaisten pyhät kohteet eli seidat toimivat nyt turismin tyyssijoina, kuten esimerkiksi Pyhätunturin laskettelukeskus. Moni meistä eteläläisistä ei tule ajatelleeksi, että suuri osa pohjoisen nimistä on saamelaisten antamia.

Huhtikuussa istuin bussissa kohti Kilpisjärveä läpi Enontekiön aivan Suomineidon peukun perukoille saakka. Saamelaisten pilkkaaminen alkoi välittömästi matkan alettua Levin turistikeskukselta. Kuski ja erämaahiihtoon hurahtanut etelän lomamatkailija tiesivät kivenvarmasti, kuinka saamelaiset ovat täysin mahdottomia riitapukareita ja tätä juttua riitti tuntien ajan.

Toukokuussa työskennellessäni eräässä helsinkiläisessä kahvilassa en voinut olla kuulematta, kun viereisen pöydän naiset keskustelivat huiveistaan. Eräs heistä tiedusteli, onko ystävän kaulassa kukallinen saamelaishuivi. Tähän todettiin, etteihän saamelaisten huiveja voi pitää, koska hehän suuttuisivat niin kovasti! Koko seurue repesi nauruun.

On tullut yhä yleisemmäksi kuulla illallisilla, kaupungilla tai yliopistolla ohimennen heitto saamelaisten suuttumisesta, huumorintajuttomuudesta ja milloin mistäkin. Minua ihmetyttää tämä suomalaisten kerta toisensa jälkeen toistama ”totuus” saamelaisista, vaikkei saamelaisista lopulta tiedetäkään juuri mitään.

Itseäni mietityttää kysymys: keitä se hyödyttää, että Suomen ja Euroopan unionin ainoan alkuperäiskansan oikeuksien sijaan huomio kiinnittyy aina saamelaisten sisäisiin riitoihin? Mistä se johtuu? Kenen näkökulmasta tällöin puhutaan? Ja mistä lähtien?

Mitä jos jatkuvien syytösten ja solvausten sijaan kuunneltaisiin ja keskusteltaisiin? Kysyttäisiin ”miksi” niin monta kertaa, kunnes yhteisymmärrys löytyisi ja kuulluksi tuleminen täyttyisi. Keskeisin saamelaisten vaatimus Tenojoen tapauksessakin on nimenomaan alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus ja osallisuus päätöksenteossa.

Toisaalta myös on erikoista, että entistä useammin saan lukea tai kuulla, kuinka ihmiset joko kyseenalaistavat tai kieltävät alkuperäiskansamme statuksen ja ikään kuin pelkäävät saamelaisten vievän alkuperäiskansana meiltä oikeuksia tai asettuvan paremmaksi meidän edellemme.

Kyse ei ole erityisoikeuksista tai toisten paremmuudesta suhteessa toisiin, vaan keino saada syrjityssä ja heikommassa oikeudellisessa asemassa olevien kansojen ja ihmisten oikeudet toteutumaan yhtäläisesti ja samanarvoisesti muiden kanssa. Samojen oikeuksien takaaminen saamelaisille, kuin mitä valtaväestöllä jo on, vaatii enemmän nostamista. Tosin Suomi ei ole vieläkään ratifioinut ILO 169 -sopimusta, joka korostaa alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeutta, joten tehtävää riittää valtiotasoa myöten.

Historiamme on valkoisen suomalaisen miehen kirjoittamaa. Kotimaiseen narratiiviimme kuuluu Suomi, tuo pieni sinnikäs pohjoisen maa, joka on ollut ensin Ruotsin alainen ja sen jälkeen Venäjän autonominen osa. Olemme nuorena valtiona identiteettiasioissa naapureitamme hieman enemmän hukassa oleva nuori maa, joka ei koskaan ole alistanut toisia alueita ja kansoja, kuten muut isot, pahat kolonialistivaltiot. Tai niin meille on opetettu ja kerrottu.

Ehkä kansallinen kipuilu, viha ja suomalainen närkästys suhteessa saamelaisiin johtuukin juuri siitä, että suomalainen narratiivi – maamme tarina meistä kansakuntana on nyt muuttumassa, kun poliittisesti heränneet ja kulttuuristaan vihdoin ylpeät (ennen opitusta häpeästä hiljenneet) saamelaiset ravistelevat meitä kuulemaan heidän tarinaansa, meidän alaisuudessa.

Meidän on aika tutkia ja tunnustaa kaikki se mitä Suomi on tehnyt valtiossaan asuvalle alkuperäiskansalle. Meidän on katsottava historian jokaista kohtaa silmiin, puhuttava asioista, kuunneltava, pyydettävä anteeksi ja vielä opetettava nämä tiedot ja taidot avoimesti seuraaville sukupolville oppiaksemme virheistämme myös jatkossa. Vasta sitten nyt satavuotias Suomi on valmis todelliseen vuoropuheluun ja yhteistyöhön saamelaisten kanssa.

Tänään vietetään maailman alkuperäiskansojen päivää. Toivotan sitä erityisesti kaikille saamelaisille: Buorre máilmmi eamiálbmogiid beaivvi!

Tenojoki-kukkiiTenojoki 2017.

Kommentit
  1. 1

    Mika Sarivaara-Satta sanoo

    Kuka on saamelainen, that is the question, ja kuka määrittelee kuka on saamelainen, ja kuka ei.
    Voit olla suoraan alenevaa polvea Sompiota satoja vuosia asuttaneista suvuista, mutta et alkuperaiskansaa, kun taas satakunta vuotta Norjasta Sompioon tullut porosaamelaissuku onkin alkuperaiskansaa.
    Enontekiöllä alkuperaiskansaan kuuluva hurauttaa mönkijällä metsään, kun taas saamelaisrekisteriin kelpaamaton kävelee metsään. Ne oikeudet, you know.
    Inarissa, pääosin Norjasta tulleiden porosaamelaisten johdolla hamuaa alkuperaiskansalle kuuluvia maita.
    Tässä vähän johdantoa pohjoiseen skismaan

    • 1.1

      Mika Sarivaara-Satta sanoo

      Tarkennan huonoa ulosantia: Siis Inarissa, Saamelaiskäräjät, Norjan tulokkaiden johdolla, hamuaa Lapin maiden hallintaa itselleen ja Enontekiöllä laidunmaiden jakamista kieliperustein.
      Mitään yleisaamelaisuutta ei ole, vaan on metsäsaamelainen , tunturi-eli porosaamelainen, kalastajasaamelainen, merisaamelainen ja kolttasaamelainen.

  2. 2

    Sylvi Rasmus sanoo

    Suomalainen sananlasku sano: vaikeneminen on myöntymisen merkki. Saamelainen taas vaikenee, kun on asiasta eriävää mieltä. Nyky saamelainen on oppinut että suomalaisen kanssa ei auta vaieta, täytyy sanoa mitä mieltä asioista on ja heti saamelaiset leimattiin riitaisaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *