Ensin oma koti

Asunnottomuus on harvoin jos koskaan ihmisen itsensä vika. Syynä asunnottomuuteen voi olla ero, työttömyys, köyhyys, rasismi, alkoholismi, sairaus, väestönkasvu, nopea kaupungistuminen, asuntopula ja yhä useammin asumisen kalleus varsinkin isommissa kaupungeissa.

Suomi on ainut maa Euroopassa, jossa asunnottomuus, erityisesti pitkäaikaisasunnottomuus on saatu laskemaan hyvin laajalla yhteistyöllä. Erityisen ratkaisevaa on ollut asunto ensin -periaate, jonka mukaan ensin asunnottomalle täytyy löytää koti, ja sitten vasta voidaan alkaa purkaa muita ongelmia, yhdessä laajan turvaverkon tukemana.

Mutta mitä jos apua ei ole? Mitä jos apu vain pahentaa asunnottomuutta?

Asuin 2014-2015 New Yorkissa, jossa asunnottomuus on kärjistynyt yhtä pahaan jamaan kuin viimeksi 1930-luvulla suuren laman aikana. Parhaillaan joka yö kaupungin tarjoamissa väliaikaismajoituksissa yöpyy lähes 61 500 ihmistä, joista lähes 24 000 on lapsia.

marcusmoore2-newyorkhomelesspoet-photokukkaranta

New Yorkin kodittomuus on rodullistunut ongelma; majoituspalveluiden asukkaista lähes 60 prosenttia on afroamerikkalaisia, 31 prosenttia latinoja ja 7 prosenttia valkoisia. Tutkimusten mukaan suurin syy New Yorkin kodittomuudelle on kaupungin liian kallis asuminen.

Työskentelin kuukausien ajan asunnottomien perustaman Picture the Homeless -järjestön kanssa. Useimmat jututtamistani kodittomista vihasivat New Yorkin kaupungin tarjoamia väliaikaismajoituspalveluita, koska ne ovat vaarallisia.

Moni on kokenut väkivaltaa, työntekijöiden mielivaltaa, naiset seksuaalista häirintää ja jopa raiskauksia. Surkeimmat asunnot kuhisevat hiiriä, rottia ja torakoita. Useimpia myös inhottaa se, kuinka kiinteistöjen omistajat keräävät voittoja julkisella rahalla, kodittomien kustannuksella. Kodittomien majoituspalvelusta on nimittäin tullut yksityisille tahoille keino tehdä bisnestä.

Picture the Homeless -järjestön pitkäaikainen aktivisti, koditon runoilija Marcus Moore asuu mieluummin kadulla kuin majoituspalvelussa. Vuoden verran väliaikaismajoitusta oli Moorelle tarpeeksi. Hän päätti lähteä, koska laitos passivoi ihmisiä, eikä edistä pysyvämmän kodin saamista.

Halusin ymmärtää miten koditon selviää New Yorkin kaduilla. Marcus Moore kutsui minut ja kollegani Mikael Brunilan tutustumaan arkeensa. Kodittoman newyorkilaisen päivää rytmittävät erilaiset ruoka- ja vaatejakelut, joita kaupungin lukuisat hyväntekeväisyysjärjestöt, yhteisöt ja kirkot pyörittävät ympäri Manhattania. Kävely on aivan loputonta.

Moore joutui alun kodittomaksi erottuaan tyttöystävästään kymmenisen vuotta sitten. Hänen tulonsa vartijantyöstä eivät riittäneet kaupungin kalliisiin vuokriin; pian asunnottomuus johti työttömyyteen ja mies päätyi asunnottomien majoitukseen. Tärkeintä Mooren elämässä on toimia aktivistina erilaisissa järjestöissä edullisen asumisen puolesta, runoilla ja opiskella kirjastossa päivittäin.

Jos aikaa jää riittävästi, Moore matkustaa usean tunnin metromatkan päähän Queensin laitamille, missä hän nukkuu valtaamissaan myrskyjen tuhoamissa hylätyissä taloissa. Useimmiten New York kuitenkin imee kaiken ajan, ja Moore nukkuu Manhattanin kaduilla missä milloinkin.

nosleeping-newyorkhomelessness-photokukkaranta

Siitä jokainen tapaamani New Yorkin koditon oli yhtä mieltä, että tärkeintä olisi saada pysyvä oma koti väliaikaismajoituksen sijaan, ja sen jälkeen omalla toiminnalla – yhteiskunnan tukemana kohti uusia elämänuria.

Suomessa asunnottomuuden vähentämisohjelma on ollut ihan maailman mittakaavassa yksi parhaimpia esimerkkejä. Painopistettä ollaan siirtämässä ennaltaehkäisyyn. Tekemistä riittää uusien haasteiden edessä, nyt entistä useammin nuoret, naiset ja maahanmuuttajat ovat joutumassa asunnottomaksi.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *