Soita Paranoid!

IMG_1244Rock-keikoilla aika säännöllisesti joku yleisöstä huutaa suvantokohdassa ”Soita Paranoid!”

No ei bändi koskaan soita, eikä huutaja sitä edes oikeasti oleta. Läppä on jo vähän väsynyt.

Donald Trumpilta kukaan ei ole Paranoidia pyytänyt, mutta hän esittää sitä silti jatkuvasti. Sekä artisti että yleisö myös ottavat vitsin vakavasti.

Trumpin mukaan Barack Obama on oikeasti kenialainen muslimi, perusti ISIS:n ja salakuuntelee Trump Towerin puhelimia.

Muslimit hurrasivat World Trade Centerin tornien luhistumista ja juonivat koko ajan jotain pahaa.

Meksikolaiset vyöryvät rajan yli, vaikka oikeasti virta on jo vuosia vetänyt toiseen suuntaan.

Miljoonat maahanmuuttajat ovat äänestäneet laittomasti ja joku on väärentänyt kuvat, joiden mukaan Trumpin virkaanastujaisissa ei ollut ennätysyleisöä.

Joku kopeloi gallupeja Trumpia vastaan, ilmasto ei lämpene ja rokotukset ovat haitallisia… Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Yhteistä näille harhoille on se, että ne maalaavat liioiteltuja uhkakuvia ilman mitään todisteita ja se, että ne ovat peräisin oikeistolaisilta roskasivustoilta tai Trumpia silittäviltä propaganda-asemilta.

IMG_1245

Yhdysvaltain presidentti katsoo FOX Newsin ohjelmia tuntikausia joka päivä, ja se näkyy välittömästi ulostuloissa twitterissä. Paranoidin esittäminen muokkaa jatkuvasti Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa.

Se, miksi Trump jatkaa huuhaan kylvämistä taas selittyy pitkälti sillä, että se edelleen uppoaa kansaan. Trumpin ydinkannattajakunta on marinoitu salaliittoteorioissa ja uskoo lähes mitä tahansa. Etenkin, jos vainoharhainen teoria jotenkin onnistuu syyttämään Obaman hallintoa ja/tai muslimeja. Todisteiden puute voidaan aina selittää sillä, että hallitus pimittää tietoa. Ja usko viranomaisiin ja kaikkiin instituutioihin on aivan nollassa.

IMG_0987Kun kansalta kysytiin, pimittääkö hallitus tietoa North Dakota Crashista, noin kolmasosa oli sitä mieltä, vaikka kyse oli kyselyn laatijoiden keksimästä tapahtumasta.

Ei ihme, että Bowling Green Massacre, Pizzagate, aivopesu juomaveteen lisätyn fluorin ja Justin Bieberin avulla sekä avaruusliskojen ylivalta uppovat kansaan kuin väärä raha.

Jos Yhdysvaltain presidentti uskoo Infowarsin juttua, jonka mukaan Hillary Clinton veti huumeita ennen vaalitenttiä, niin miksei kouluttamaton perus-Joe uskoisi?

Chapman Universityn viime vuonna tekemän kyselyn mukaan amerikkalaiset pelkäävät ylivoimaisesti eniten korruptoituneita virkamiehiä.

Kymmenen kärkeen mahtui myös terrori-isku itseä ja maata kohtaan, läheisen kuolema ja vakava sairastuminen sekä rahojen loppuminen. Kymmenen kärjestä löytyi myös Obamacare ja aserajoitukset.

Ei siis terveydenhuollon puute ja ampumisen uhriksi joutuminen, vaan hallituksen sekaantuminen jotenkin näihin asioihin. Joukkoampumisen tai sattumanvaraisen ammuskelun uhriksi joutuminen oli uhkalistalla melko kaukana kärjestä.

Kuitenkin Yhdysvalloissa vuosina 2005-2014 keskimäärin 11737 ihmistä vuodessa kuoli toisen amerikkalaisen ampumiin luoteihin. Yli 20 tapauksessa vuosittain ampujana oli taaperoikäinen lapsi.

Islamistiterroristit puolestaan tappoivat keskimäärin 9 ihmistä vuodessa ja näistäkin jihadisteista enemmistö oli Yhdysvaltain kansalaisia.

Trumpin ratkaisu ihmishenkien säästämiseksi? Rajoittaa muslimien pääsyä maahan ja höllentää aserajoituksia entisestään.

Ehkä Trumpin pitäisi vainoharhaisen twiittaamisen sijaan kuunnella Black Sabbathin klassikko.

”I need someone to show me the things in life that I can’t find.

I can’t see the things that make true happiness, I must be blind.”

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *