Lipeäkalan aika

Overtonin ikkuna on edesmenneen Joseph Overtonin kehittelemä termi sille raamille, mikä on yhteiskunnassa hyväksyttävää.

Tai siis poliitikon silmin, mitä on mahdollista kannattaa ja silti tulla valituksi. Muutos kun ei synny vain sillä, että poliitikko esittää jotain, sille on oltava myös riittävä kannatus.

Ikkunan keskellä on vallitseva politiikka, sen reunalla järkevä ja hyväksyttävissä oleva. Raamin ulkopuolelle putoavat ajatukset ovat radikaaleja tai jopa täysin mahdottomia.

 

img_0740

Ikkuna siirtyy yleensä hitaasti, mutta ripeätkin liikkeet ovat joskus mahdollisia. Esimerkiksi homoliittojen hyväksyminen oli Yhdysvalloissa vielä 20 vuotta sitten mahdotonta, nyt homoliittojen vastustaminen on vaalitaktisesti jo ongelma. Suomessa Nato-jäsenyydellä ilakointi oli Kekkosen kaudella lippu ikuiseen oppositioon, mutta nyt ajatus mahtuu ainakin mahdollisen ikkunaan. Kulinaristinen esimerkki aiheesta voisi tulla Yhdysvalloissa viime viikolla vietetystä kiitospäivästä. Perinteinen juhlapöydän keskipiste on täytetty kalkkuna. Se olisi tässä se suosittu ja vaalit voittava vaihtoehto. Sushilla saisi ehkä kaupunkilaisserkun äänen, muttei se kalkkunaa syrjäyttäisi liian radikaalina. Lipeäkala taas olisi täysin mahdoton, ajateltavissa olevan todellisuuden tuolla puolen oleva eines.

Donald Trump on murjonut Overtonin ikkunaa niin, että karmit ryskyvät ja sirpaleet lentävät. Yhdysvaltain politiikassa on siirrytty lipeäkalan aikaan.

Muslimien rekisteröinti, muslimien maahantulokielto, siirtolaisten karkoitusjoukot ja muuri etelärajalle. Hmm. Harkitaan.

Uusnatsit päättävät kokouksensa Washingtonin keskustassa Sieg Heil -huutoihin ja jäykkäkätiseen natsitervehdykseen Trumpin kunniaksi. Samassa tilaisuudessa siteerattiin Hitleriä saksankielellä ja pohdittiin juutalaiskysymystä.

image8

Ku Klux Klaniin viitataan poliittisessa debatissa jatkuvasti, hakaristejä piirretään riehakkaasti seiniin ja poliittisen korrektiuden katsotaan olevan nyt niin koomassa, että mikä tahansa vihapuhe on sallittua. No joo, sitä on ollut liikkeellä.

Oikeusministeriksi on tulossa umpirasisti, ympäristöhallinnon johtoon ilmastonmuutoksen kiistäjä ja Valkoisen talon päästrategiksi mies, joka onnistui kalastamaan vihasivustojen vakioasiakkaat ja salaliittoteorioissa marinoidut sekopäät Trumpin kampanjan taakse, muun muassa seuraavilla otsikoilla.

 

image7Trumpin Pravdaksi kutsutulla Breitbartilla on myös ratkaisu naisten netissä kokemaan seksuaaliseen häirintään: sulkekaa tietokone ja menkää bridge-turnauksiin tai vaihtamaan omenapiirakkareseptejä, tai mitä ne naiset nyt vapaa-ajallaan tekevätkään älkääkä pilatko miesten internetiä.

Tervetuloa Trumpistaniin! Tällaista tämä nyt on – Yhdysvalloissa vuonna 2016.

“Rauhanomaista etnistä puhdistusta” ajava, alt-right -liikkeen pääideologeihin kuuluva Richard Spencer on sanonut, että Overtonin ikkunan siirtämisessä ääriajatukset oikealta laidalta ovat välttämättömiä. Hän on riemuinnut siitä, että Trump voitti, vaikka häntä kutsuttiin säälittäväksi rasistiksi. Trumpin suosio onkin nostanut jyrkän vihan liikkeet marginaalista valtavirtaan hämmentävän nopeasti.

Muutos on tapahtunut paitsi ideologian tasolla, myös henkilökohtaisella tasolla. Ikkuna on siirtynyt myös sen suhteen, minkälainen käytös on mahdollista, jotta voi nousta valituksi korkeaan virkaan – jopa Yhdysvaltain presidentiksi.

Trump on rehennellyt kourivansa naisia miten huvittaa, toistakymmentä naista on syyttänyt häntä seksuaalisesta ahdistelusta, hän on jättänyt verot maksamatta ja jättänyt työntekijänsä ilman palkkaa. Hän on väärinkäyttänyt säätiönsä lahjoitusvaroja, huijannut feikkiyliopistonsa opiskelijoita ja ilmoittanut että ilmiselvä nepotismi ja korruptio ovat vain median ajojahtia. Hän ei tiedä hallinnosta tai politiikan substanssista juuri mitään, valehteli kolmessa tv:n vaaliväittelyssä 102 kertaa ja twiittaa kuin pikkulapsi teatteriesityksistä, tv:n viihdeohjelmista, misseistä ja tiedotusvälineistä, kun nämä ovat niin epäreiluja.

Ennen murto-osa tästä sekoilusta olisi riittänyt tuhoamaan poliitikon uran. Nyt tuo käytös vain kasvatti  miehen suosiota ja loi tästä henkilöstä presidentin. Ikkuna on totisesti siirtynyt.

Kommentit (1)
  1. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *