Week In a Minute #2

Huolimatta kiireisestä työviikosta, heräsin tänään lauantai-aamuna klo 5:45 ja ajelin Emäsaloon valokuvaamaan. Viihdyn todella hyvin itsekseni ja nytkin vain istuskelin rantakallioilla, join kaffetta ja katselin kevään saapumista. Ja tietysti otin muutaman valokuvan. En nähnyt kolmen tunnin retkeni aikana ristin sielua, lukuunottamatta paria pilkkijää Emäsalon sillan tuntumassa. Ajelin Emäsalon eteläkärkeen, Varlaxuddeniin, jossa on retkeilijöitä varten grillikatos ja polttopuita. Tällä kertaa tulet jäi tekemättä, mutta päätin, että ensi kesänä pitää lähteä poikien kanssa sinne telttaretkelle.

Kuulostaa kliseiseltä, mutta itse saan pääni helposti nollattua kun pääsen luontoon retkelle. Eikä pöpelikössä tarvitse olla päivätolkulla, pari tuntiakin riittää aivan hyvin. Muistan lukeneeni jostain, että ihmisen verenpaine alkaa laskea luonnossa liikkuessa jo puolessa tunnissa.

Emäsalon retkestä ja vähän muustakin alla olevassa viikon videossa. Omistan videon Jouko Lehtolan muistolle, jonka merkitystä suomalaiseen valokuvaukseen pohdittiin Photo Do -yhdistyksen järjestämällä F 5.6 klubilla tiistaina.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=-BYECkp4zEs&w=560&h=315]

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *