Pää jäässä?

En koe, että asia olisi minulle varsinainen ongelma, mutta vihaan itseäni silloin kun istun vain sohvalla ja en tee mitään. Lääpin päämärättömästi kännykkää, vuorotellen facebookia ja instagramia. Tai katson TV:stä “ei mitään”, pää on niin jäässä etten jaksa edes selata kanavalistaa tulisiko sieltä jotain järkevää. Kuten sanoin, ei tämä koskaan itselleni ole suuri ongelma ollut: vietän tosi paljon aikaa lasten kanssa, käyn töissä ja kehitän itseäni ammatillisesti vapaa-ajallakin. Olen kiinnostunut eri asioista. Mutta vanhemmiten olen halunnut optimoida omaa ajankäyttöäni vieläkin tarkemmin kuin ehkä ennen.

Olen joku aika sitten alkanut syömään parempaa ruokaa, liikkumaan ja lukemaan kirjoja. (Kirjoitan laihduttamisesta ensimmäisen kerran kun olen laihtunut ensin 10kg) Se, että tunnistaa joskus oman päänsä olevan jäässä, on tunne johon kuuluu reagoida. Joillakin kynnys reagointiin on suurempi kuin toisella, mutta se ettei asioille tee mitään on yksinkertaisesti vain huonoa elämää. Jokainen tuntee ihmisen tai ihmisiä, joilla periaatteessa on asiat kunnossa, mutta joku kummallinen asia jarruttaa, että elämä olisi hiukan toisella tasolla. Jokaisella on varmaan omat pään jäädyttäjänsä, mutta luulen että yksi nykyajan vitsaus eli älypuhelin pistää monen ihmisen pään jäähän iltaisin. Kun nimenomaan ilta on se hetki joka pohjustaa seuraavan (työ-)päivän: oletko tarpeeksi levännyt, syönyt järkevää safkaa, inspiroitunut jostain ja ennenkaikkea mennyt ajoissa nukkumaan?

En ole mikään elämäntapakouluttaja, mutta tällainen asia on tullut itsellä mieleen viime aikoina.

"Unplugged TV", 2017

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *