Retkiruoka = paras ruoka

Moni tietää, että olen vähän vinksahtanut näihin vintage-vekottimiin. Tänään löytyi Tuusulan Femmatori -kirpparilta erittäin hieno Primuksen retkikeittiö. Ei ollut hinnallakaan pilattu – vain 10 euroa. Putsaan ja puunaan vehkeen ja etsin siihen sopivan liittimen/letkun ja otan sen ensi kesänä käyttöön valokuvaus-roadtripeillä. Retkimuonat nousee aivan nextille levelille kun pääsee kokkailemaan kahdella levyllä yhtäaikaa! On mulla vähän nykyaikaisempiakin vehkeitä tähän tarkoitukseen, mutta tykkään vetää asiat pikkasen överiksi ja esim. retkiruoka on yksi juttu jonka kanssa tykkään hifistellä. Syksyn lofoottireissullakin kokkalin muutaman kerran aika komeet sapuskat, ihan vain itselleni. Kerran yhdellä hienolla uimarannalla paistoin turskapihvit jotka sujautin lämpimien tortillojen väliin tuoreiden vihannesten kanssa. Oli aika taivaallisen makuista ja tietysti se miljöö oli myös puoli ruokaa. Vieläkin vesi herahtaa kielelle kun muistelen sitä hetkeä.
Primus Type 2063/1

Retkiruoat on oikeastaan aina ollut lähellä mun sydäntä. Harrastin nuorempana vaeltamista ja osallistuimme myös muutaman kerran erävaelluskilpailuihinkin. Kerran yhdellä tällaisella muiden leuat loksahti yöpaikalla kun vetäsimme rinkoista esiin valkoiset posliinilautaset. En enää muista mitä ruokaa kokattiin, mutta jotain erittäin tilanteeseen epäsopivaa se oli. Erätaitokisoissa ei koskaan pärjätty, mutta parhaat sapuskat oli aina meidän tiimillä.

Primus Type 2063/2

Muutama Lapinvaelluskin on tullut tehtyä ja aina näilläkin reissuilla on ollut yhdeksi illaksi joku aivan speciaali ruokaidea juomineen. On muuten suht juhlavaa viilentää cokistölkki tunturipurossa ja nauttia se kairassa hyvän ruoan kanssa nuotion äärellä.

Primus Type 2063/3

Täytyy tämän uuden keittimen kanssa ottaa aika varovasti ja tarkastaa ettei siinä ole vuotoja. Tosin tuo on erittäin laadukkaan oloinen vehje ja kaikki osatkin on metallia. Letkun ja liittimen tuo vielä kaipaa ja sitten vaan kohti uusia ruokaseikkailuja! Näen jo itseni jossain vuonolla tuon kanssa tekemässä ruokaa ja toisella levyllä Bialettista sieraimiin kantautuu tuoreen jälkiruoka-kahvin tuoksu. Huhhu!

Primus Type 2063/4Lopuksi vielä vinkki jos kaipaat mahdollisimman överiä retkiruoka-resepti blogia: se on Bonfire Appétit.  Tekee mieli retkelle kuin noita reseptejä lukee!

Jätä kommenttia jos sulla on joku överi ja hyvä resepti tai muunlainen vinkki retkiruokailuun!

Fatbike for fat people!

Ostin vajaa kuukausi sitten sähköavusteisen fatbiken. Ajatuksena oli, että se oleellisesti madaltaa kynnystä lähteä studio-/kuvankäsittelypäivinä töihin fillarilla (13km per suunta), siitä huolimatta että on pimeää ja räntää sataa vaakatasossa. Reilu 200km:n kokemuksella voin jo sanoa että mitä huonompi sää, sitä hauskempaa tuolla vehkeellä ajaminen oikeastaan on! Paksuilla renkailla ajaminen tuntuu kuin ajaisi tyynyjen päällä ja lumisohjo ei hidasta vauhtia ollenkaan. Toisaalta se rullaa mainiosti myös asfaltilla.

Onko sähköpyörä vain laiskojen ihmisten kulkuväline? Ei mun mielestä. Itseäni tuo laite vain kannustaa liikkumaan ja hyvin tuollakin saa hien pintaan jos haluaa. Ajaminen on vain paljon hauskempaa kun reviiri laajenee ja jyrkkiä polkuja metsässä pystyy ylipäänsä polkemaan – saa olla aika paha paikka jos tuota fillaria joutuu taluttamaan. Sähköavustus myös mahdollistaa tarvittaessa hiettömän työmatkan jos avustuksen laittaa korkeimmalle portaalle 5/5. Sähköpyörän valtti on monipuolisuus, se korvaa sekä tavallisen polkupyörän että osittain myös auton.

Yksi olennainen seikka tuon hankinnassa oli myös se, että säästän sillä auton polttoainetta (noin 3e/työpäivä), itse autoa ja samalla hiilijalanjälkeni pienenee. Joku sähköinen kulkuväline oli saatava kun päätin vielä siirtää sähköauton hankintaa tulevaisuuteen – fossiilisella mennään vielä jokunen vuosi. Ajattelin, että kesällä tuolla voisi pärjätä kuvauskeikoillakin varsinkin nyt kun metrolinja kattaa valtaosan pääkaupunkiseudusta. Talvella se on hiukan hankalaa kun ei viitsisi pölähtää kuvauspaikoille vaatteet märkinä tai kuraisina. Talvella valon puutteesta johtuen kalustoakin on mukana niin paljon, että fillari ei ole vaihtoehto. En ole mitään täydellistä kestotestiä vielä tehnyt, mutta arvioisin että avustettuna tuolla pystyy ajelemaan noin 100km yhdellä latauksella. Riittää siis yhdeksi päiväksi oikein hyvin.
1122017144734

Tänään on Global Fatbike Day ja eilen jo tein sunnitelmia lähteä ajelemaan Sipoonkorpeen. Heräsin kuitenkin aika tokkuraisena ja kuumemittari näytti 38,5C Kunnon duunarit sairastaa näköjään viikonloppuisin, koska sama homma oli myös viime viikonloppuna. Tänään en siis päässyt ajelemaan ja huomenna vissiinkin vesisade sulattaa loputkin lumet maasta. Toivotaan, että kunnon talvi tulisi tänne eteläänkin, koska tuo pyörä on parhaimmillaan nimenomaan lumessa.

1122017144228Pahoittelen kuvien laatua – otin ne eilen iltahämärässä kännykällä. Täytyy ottaa parempi kamera mukaan seuraavalla kerralla.

Lofootit nähty ja koettu

Vieläkin vähän pyörällä päästä – saavuin eilen kotiin reissusta illansuussa. Koti-ikävä oli niin kova, että ajelin Jällivaarasta melkein yhtä soittoa kotiin, jossa odotti lämmin sauna, pari kylmää olutta ja sienipiirakka! Lofootit on todella kaunis saariryhmä, jonka pystyy nykyään ajamaan autolla päästä päähän siltojen ja tunneleiden ansiosta. Pisin tunneli taisi olla kuutisen kilometriä pitkä. Paikka on aivan häkellyttävän kaunis – juuri kun olin nähnyt omasta mielestäni kauneimman maiseman ikinä, seuraava mutkan takaa paljastui vielä entistäkin hienompi näkymä. Turha tätä on yrittää sanoin kuvailla, Lofootit pitää kokea itse!

drone_blog-0118

Kuvasin pääosin filmille kaverilta lainaamallani Mamiya 7 -kameralla. Matskua tuli yhteensä 15 rullallista, joiden kehittämistä joutuu odottamaan vielä tovin kun täytyy tilata kemiat Saksasta. Mukana oli myös ilmakuvausta varten drone sekä digipokkari yökuvia varten. Näitä kuvia tässä postauksessa.

Olen aina rakastanut roadtrippaamista, mutta nyt siihen tuli jotenkin erityisen kova palo. Nukkumisjärjestelyni Skodan takaosassa osoittautui myös erittäin toimivaksi – nukuin joka yö kuin tukki. Seuraavalle reissulle täytyy kaikki tavara vaan pakata paremmin laatikoihin – nyt oli jonkin verran sellasta pientä pussukkaa ja nyssäkkää ja välillä kamoja sai haeskella ja siirrellä paikasta toiseen mikä on järjestelmälliselle ihmiselle erittäin ärsyttävää. Toimiva idea olisi itseasiassa kuljetusboxi auton katolle telineisiin, varsinkin jos nukkujia on kaksi. Joka tapauksessa en näe syytä edes haaveilla ns. retkeilyautosta koska tavallisella, tasapohjaisen alustan omaavalla autolla homma pelittää mainiosti kunhan takapenkit vain saa irti kuten Skodassa. Auton ikkunat varustin sellasilla lärpäkkeillä, jotka estää sateen pääsyn auton sisälle siitä huolimatta että auton ikkunat on raollaan. (Estää ikkunoiden huurtumista) Lainasin kaverilta myös kunnollisen autojääkaapin. Oli tiettekö aivan luksusta kaivaa boxista esiin jääkylmä bisse päivän ajon päätteeksi kuvankauniin vuonon rannalla!

revontulet_blog-0543

Tämän kuvan nappasin Eggumissa, joka on koko saariryhmän kenties suosikkipaikkojani. Olin yötä siellä ja vain tuijotin täysin pilvetöntä taivasta viltin alla retkituolissani. Mesta on myös lampaiden laidunmaata ja ne kirjaimellisesti pyörivät jaloissa jatkuvasti. Muita mieleen jääneitä paikkoja oli Henningsvaer, Reine ja Hamnoy. (Skandit puutuu kirjaimista kun en osaa niitä tehdä!)

Nyt jään vain odottelemaan, että saan filmit kehitettyä. Johtoajatukseni oli, että en muuttaisi normaalia kuvaamistani Lofooteilla mitenkään. Katukuvaustaustastani johtuen olen aina tykännyt kuvata niin, että kävelen paljon ja etsin kiinnostavia asioita. Toki pakkohan se oli kuvata myös kliseisiä maisemia, mutta joukossa on paljon kuvia joista ei välttämättä edes näe, että ne on kuvattu Lofooteilla.

Seuraava roadtrip täytyy laittaa sunnitteluun jo samantien. Luultavasti se reissu tehdään yhdessä poikani Veetin kanssa.