Venäjän konventionaalisen sotavoiman arvioinnista

Vieraskynä 28.7.2016, Topias Uotila.

Topis UotilaMediassa esiintyy usein arvioita Venäjän asevoimien koosta ja arvailuja Suomen Puolustusvoimien riittävyydestä niihin verrattuna. Monet arvioista perustuvat lähtöaineistoon, joka käsittelee lähinnä lähialueiden varuskuntamääriä, eivätkä ne siten anna totuudenmukaista kuvaa tilanteesta. Arvioitaessa Venäjän konventionaalisia asevoimia on parempi tukeutua historiallisista operaatioista ja harjoituksista saatavaan tietoon. Tässä vertailussa Puolustusvoimien sodanajan kokoonpano näyttää riittävältä. Topias Uotilan mukaan Suomen onkin keskeistä arvioida ja kehittää kokonaismäärän sijaan koko puolustusjärjestelmän valmiuteen ja nopeuteen liittyviä tekijöitä. Uotila on turvallisuuspolitiikan ja sotataidon harrastaja sekä aktiivinen reserviläinen.


Venäläisiä joukkoja voitonpäivän paraatissa. Lähde: kremlin.ru.

Suomen puolustuskeskustelussa sivuutetaan joukkotuhoaseet, joten esimerkiksi mediassa artikkelit arvioivat Venäjän kyvykkyyttä lähinnä listaamalla konventionaalista sotavoimaa. Kärjistettynä huonoimmillaan artikkelit vertailevat onko Venäjällä enemmän varuskuntia alle 200 km päässä rajasta kuin Suomella. Vaikka osa teksteistä on parempia, yritän tässä kirjoituksessa hahmottaa luotettavampia tapoja arvioida Suomen kannalta relevantin sotavoiman määrää keskittyen sotilaiden lukumäärään, joka ylätasolla on kohtalainen mittari suorituskyvylle. Konventionaalisen voiman arviointi on edelleen tärkeää eikä ydin- tai kybersota ole poistanut mahdollisuutta niin sanotusti perinteisen kaltaisen sodan syntymiseen sillä näitä jatkuvasti soditaan.

Perinteisten arviointitapojen heikkouksia

Varuskuntien määrän laskeminen on Suomen osalta täysin harhaanjohtavaa, koska varuskunta ei lähtökohtaisesti vastaa sodan ajan joukkoa vaan on koulutusorganisaatio. Virhe on suurin piirtein sama kuin arvioisi bruttokansantuotetta peruskouluja laskemalla.

Venäjän osalta tilanne on hieman parempi suurimman osan varuskunnista vastatessa myös samaisesta operatiivisesta joukosta. Puhutaan niin sanotuista pysyvän valmiuden joukoista, joiden tavoitteena on olla 95 prosenttisesti miehitettyjä ja kuuden tunnin lähtövalmiudessa.

Jos kuitenkin prikaatien lukumääriä lasketaan, tuntuu usein vielä hämärtyvän, että prikaati ei ole aina sama yksikkö tyypistä ja maasta toiseen vaan esimerkiksi henkilöstömäärä voi vaihdella moninkertaisesti. Luonnollisesti todellista tietoa joukoista pyritään myös hämärtämään. Esimerkiksi Venäjän moottoroidussa jalkaväkiprikaatissa on arvioitu olevan noin 4 500 sotilasta, kun taas panssariprikaatissa vain puolet siitä. Joissain tapauksissa tämä tarkoittaa karkeasti yhtä voimakasta joukkoa ja joissain taas ei.

Venäjän maavoimien prikaatit 2011. Mukailtu julkaisusta Venäjän asevoimat muutoksessa – kohti 2030-lukua.
Joukko Kpl Henkilöstö per joukko
Armeijan johtoporras 10
Panssariprikaati 4 9 200 2 300
Moottoroitu jv-prikaati 28 124 700 4 454
Tiedusteluprikaati 2
Salausprikaati 1
Ilmarynnäkköprikaati 3
Konekivääritykistödivisioona 1
Sotilastukikohta (MtjvPr) 4
Spetsnaz-prikaati 7
Tykistöohjusprikaati 8
Tykistöprikaati 9
Raketinheitinprikaati 4
Ilmatorjuntaohjusprikaati 9
Pioneeriprikaati 2
92 300 000 3 261

Kolmanneksi lähialueeseen keskittyvät arviot tuntuvat olettavan, että Venäjälle olisi jotenkin mahdotonta logistisesti ja johtamisjärjestelmän kannalta siirtää joukkoja ihan mistä tahansa valtakuntansa alueelta toiselle. Pikemminkin on lähes varmaa, että varsinainen sota Suomen kaltaista vastustajaa vastaan motivoisi kyllä löytämään logistiset ja johtamisratkaisut.

Viimeiseksi usein tarkastellaan vain rauhan ajan voimia, mikä antaa esimerkiksi Suomen suorituskyvystä täysin harhaisen vaikutelman. Esimerkiksi varusmiehet lasketaan monesti vahvuuteen mukaan, vaikka kukaan ei vielä muutama kuukausi sitten tiennyt saako heitä sotimiseen edes käyttää.

Jopa Puolustusvoimat näyttää aikoinaan syyllistyneen kahteen jälkimmäiseen virheeseen. Lähde: Sotilaan käsikirja 2010. Puolustusvoimat. Helsinki, 2010.

Jopa Puolustusvoimat näyttää aikoinaan syyllistyneen kahteen jälkimmäiseen virheeseen. Lähde: Sotilaan käsikirja 2010. Puolustusvoimat. Helsinki, 2010.

Venäjän asevoimat

Venäjällä, kuten Suomessakin, sotimiseen kykeneviä joukkoja on muuallakin kuin puolustusministeriön alaisuudessa. Näitä ovat sisäministeriön alaisuudessa toimivat sisäiset joukot (MVD), rajavartiosto sekä liittovaltion turvallisuusjoukot (FSB).

Näiden yhteenlaskettu henkilöstömäärä on lähempänä puolta miljoonaa, joista suuri osa on kykeneviä täysmittaisiin sotatoimiin omaten esimerkiksi tykistöä ja kohua herättäneitä Stryker-vaunuja muistuttavaa kalustoa.

Varsinaiset puolustusministeriön alaiset asevoimat jakaantuvat viiteen puolustushaaraan, sekä neljään sotilaspiiriin, jotka ovat varsinainen sotatoimia johtava strategisen tason johtoporras yli puolustushaarojen. Monesti median tekemissä vertailuissa lasketaan vain läntisen sotilaspiirin joukot. Venäjällä puolustushaaroja ovat maa-, meri- ja ilma-avaruusvoimien lisäksi strategiset ohjusjoukot, sekä maahanlaskujoukot ja puolustushaarojen rinnalla on olemassa vielä oma tukiorganisaationsa.

Kaiken kaikkiaan puolustusministeriön joukoissa aktiivipalveluksessa sotilaita on noin 750 000 ja lisäksi reservissä noin kaksi miljoonaa. Maavoimissa aktiivipalveluksessa on noin 300 000, merivoimissa 150 000 ja strategisissa ohjusjoukoissa 100 000, ilma-avaruusvoimissa 350 000. Maahanlaskujoukoissa taas on yli 60 000 sotilasta, mikä on erityisen merkittävää huomioida, koska nämä ovat nimenomaan ilmakuljetteisia ensi-iskun joukkoja ja erillään maavoimien, sekä sotilaspiirien vahvuudesta.

Yhteenlaskettuna eri ministeriöissä Venäjällä on siis ilman liikekannallepanoa käytettävissä noin miljoona sotilasta ja reservit mukaan luettuna noin kolme miljoonaa.

Venäjän sotilaspiirit kuvattuna eri väreillä. Läntinen sinisellä. Käsivarrelle näyttää käyneen huonosti.

Millaista voimaa Venäjä voisi käyttää oikeassa sodassa?

Lienee mahdotonta että Venäjä siirtäisi yhteen paikkaan valtakunnassaan kaikki joukkonsa, koska tällöin todennäköisesti esimerkiksi Tšetšenia itsenäistyisi, Georgia ottaisi kaikki maakuntansa takaisin hallintaan ja Ukraina siirtäisi joukkonsa takaisin Krimille. Toisaalta myöskään esimerkiksi ydinasejoukoista ei henkilöitä siirrettäisi rintamalle. Käytettävissä olevien joukkojen määrä riippuu lisäksi keskeisesti käytettävissä olevasta ajasta, mutta on olemassa kaksi kohtalaisen luotettavaa tapaa arvioida millaista voimaa milläkin varoitusajalla esimerkiksi tänne luoteisrajalle saataisiin. Voidaan joko tarkastella millaisia skenaarioita Venäjä harjoittelee tai millaista voimaa se on käyttänyt aiemmissa operaatioissa.

Harjoitustoiminta

Venäjä on harjoituksissaan toistuvasti saanut erittäin nopealla varoitusajalla mobilisoitua jopa 150 000 sotilasta. Harjoituksiin on osallistunut joukkoja kaikista aseellista voimaa käyttävistä organisaatioista ja useammasta sotilaspiiristä. Lisäksi joukkoja on siirretty jopa 3 000 km päähän. Käytännössä tämä on niin pitkä matka, että voidaan todeta Venäjän kykenevän siirtämään minkä tahansa joukkonsa mihin osaan valtakuntaa haluaa maksimissaan parin viikon varoitusajalla. Jos mieleen ei muistu, kuin pitkä matka 3 000 tai edes 1 500 km on, kannattaa perehtyä mihin tahansa saatavilla olevaan karttaan.

Venäjän ja NATO:n suurimpia harjoituksia 2013-2015. Venäjän osalta MD:tä seuraavat kirjaimet kertovat osallistuvat sotilaspiirit. "Readiness exercise" taas tarkoittaa harjoitusta, jossa joukot on kutsuttu kokoon päivässä parissa. Lähde: Ståhl B, Wiktorin J: What's at stake? A geopolitical perspective on the Swedish economic exposure in Northeast Europe. Svensk tillväxtbarometer. Stockholm, 2015.

Venäjän ja NATO:n suurimpia harjoituksia 2013–2015. Venäjän osalta MD:tä seuraavat kirjaimet kertovat osallistuvat sotilaspiirit. ”Readiness exercise” taas tarkoittaa harjoitusta, jossa joukot on kutsuttu kokoon päivässä parissa. Lähde: Ståhl B, Wiktorin J: What’s at stake? A geopolitical perspective on the Swedish economic exposure in Northeast Europe. Svensk tillväxtbarometer. Stockholm, 2015.

Todelliset operaatiot

Mielenkiintoisin todellinen operaatio on ehdottomasti Ukrainan sota. Tämän kirjoituksen kannalta ei ole tarpeellista arvioida Ukrainan sisällä toimivien venäläisjoukkojen määrää, vaan riittää tarkastella operaatiosuuntaan ja rajan tuntumaan vietyjen joukkojen määrää. Yhteensä joukkoja on arvioitu olleen noin 50 000–80 000 sotilasta. Myös aiemmin Georgian sodassa käytetty voima on mielenkiintoinen vertailukohta. Siellä joukkoja arvioidaan olleen 70 000.

Muista Venäjän operaatioista Tšetšenian sodat ovat jo hieman vanhentuneita tietolähteitä ja Syyria taas luonteeltaan niin erilainen, ettei siinä käytetty joukkomäärä kuvaa samaa asiaa. Olkoonkin, että Tšetšeniassa käytetty joukkomäärä vastaa melko tarkasti Ukrainaa ja Georgiaa. Syyriasta voidaan pikemminkin tarkastella muita suorituskykyjä kuin lukumäärällisiä. Venäjä on siis todistanut kykynsä käyttää sotatoimeen noin 70 000 hengen voimaa.

Edeltäviä tosiasioihin pohjautuneita arvioita voidaan tarkistuksen vuoksi verrata esimerkiksi RANDin tutkimukseen, jossa simuloitiin hyökkäystä Baltian maihin. Vaikka Baltia on selvästi pienempi alue, on Suomi toisaalta maastona rikkonaisempi järvien ja metsien ansiosta. RAND arvioi hyökkäävän joukon olevan 27 pataljoonataisteluosastoa eli erittäin karkeasti noin 30 000 miestä. Tämän ollessa vain maavoimien osuus, olisi kokonaisuus melko lähellä myös Ukrainassa käytettyä. Tosin Ukrainassa käytetty määrä on ollut myös RANDin lähtökohta arviota tehdessään, joten tarkastelumme kannalta tarkistuksessa on tietty kehäpäätelmän vaara. RANDin käyttämässä arviointitavassa huomattavaa on kuitenkin, että prikaatien ja rykmenttien arvioidaan kunkin saavan liikkeelle vain mainitun taisteluosaston kokoisen joukon eli selvästi alle puolet määrävahvuudestaan. Prikaati varuskuntana ei siis vastaa käytettävissä olevaa prikaatia.

Yhteenvetona voidaan arvioida, että Venäjä todistetusti käyttää noin 70 000 sotilaan voimaa operaatioissaan, harjoittelee 150 000 kanssa ja todennäköisesti pystyy käyttämään sujuvasti ja erittäin nopeasti useita kymmeniä prosentteja enemmän, jos tarve vaatii, eli vaikkapa 200 000 sotilasta. Määrä saattaa uuden kansalliskaartin myötä nousta merkittävästi.

Eräänlaisena realismitarkistuksena luvuille voidaan pitää myös sitä, että Irakiin hyökättiin 380 000 sotilaalla vuonna 2003, joista 192 000 oli Yhdysvaltalaisia. Yhdysvaltojen aktiivipalveluksessa on lähes kaksinkertainen määrä sotilaita verrattuna Venäjään.

Riittääkö Suomen puolustuskyky?

Jokaisen kotimaisen aihetta käsittelevän artikkelin taustalla on lopulta sama kysymys Suomen puolustuskyvyn riittävyydestä. Realistisen kuvan saamiseksi olisikin hyvin toivottavaa, että journalistit käyttäisivät parempia arviointitapoja varuskuntalistausten sijaan. Haastavaksi asian tekee se, että näitä arvioita kommentoimaan tuskin saa ketään ammattilaista. Vastaavasti varuskuntien paikkoja voidaan kommentoida koska tahansa.

Puolustusvoimien sodanajan kokoonpano on ylätasolla julkinen Wienin asiakirjan valtioiden välisen luottamusta lisäävän tiedonvaihdon takia. Huomattavaa on, että sopimus koskee vain Euroopassa olevia joukkoja, joten Venäjä voi aina ”piilottaa” joukkonsa Uralin taakse.

Sodanajan joukko-osastoja taas on listattu myös tässä.

Lähde: Valtioneuvoston selonteko. Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2012 (VNS 6/2012 vp), sivu 103.

Joukko-osastojen lisäksi samat 230 000 sotilasta voidaan jakaa myös käyttöperiaatteen mukaan operatiivisiin, alueellisiin ja paikallisjoukkoihin, sekä toisaalta puolustushaaroittain maa-, meri- ja ilmavoimiin. Kun vielä huomioidaan, että sodan aikana rajavartioston joukot ovat osa Puolustusvoimien ilmoitettua vahvuutta, saadaan kattava käsitys Suomen puolustuksen volyymista.

Kukin lukija voi tehdä esitettyihin arvioihin haluamiaan korjauksia liittyen teknologiseen edistystasoon ja osaamistasoon sekä kaluston ja henkilöstön kuntoon ja motivaatioon. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että Suomen suunniteltu sodan ajan vahvuus on riittävä siihen nähden, mitä Venäjä harjoituksissaan ja todellisissa operaatioissaan pystyy käyttämään, kun kyse ei ole heille eksistentiaalisesta konfliktista. Eikä tätä muuta edes se, että kokonaiseen sotaan ei voida soveltaa nyrkkisääntöä hyökkääjän kolminkertaisesta ylivoimasta. Pikemminkin mielestäni puolustajalta vaaditaan karkeasti yhtä suuri joukko hyökkääjään nähden torjunnan onnistumiseksi. Koska Venäjä tietenkin arvioi mahdollisuuksiaan ennen operaatiota, pyrkisi se mahdollisessa konfliktissa kokoamaan aina riittävän suuren joukon riippumatta aiemmista suorituksista. Konfliktin eskaloituminen riippuu siten aina arvioidusta panos-tuotos-suhteesta. Mikäli tilanne on Venäjälle riittävän vakava eli jopa eksistentiaalinen ja Suomi pitää yksinkertaisesti saada pois pelistä vaikka epäkonventionaalisin keinoin, ei Suomella ole juuri mahdollisuuksia oli sodanajan vahvuus sitten 230 000 sijaan vaikka 350 000. Sellaista on olla pieni maa yksin. Pienen pitää välttää tähän tilanteeseen joutuminen.

Puolustajalla on aina kiire

Vaikka Venäjä käyttäisikin ison operaation suunnitteluun ja valmisteluun kuukausia, niin varsinaisessa toteutusvaiheessa Venäjä on saanut tuon 150 000 sotilasta liikkeelle parissa päivässä, tavoitteen ollessa muutamia tunteja. Kieltämättä näin lyhyellä perustamisajalla myös varuskuntien etäisyydellä on jotain merkitystä. Harva joukko etenee yli 1 000 km vuorokaudessa. Ei kuitenkaan ole käytännössä suurta merkitystä onko Suomen raja tyhjä Murmanskin ja Pietarin välillä. Joka tapauksessa on syytä todeta, ettei se nytkään ole, kun Alakurtissa on joukkoja. Myös RANDin Baltiaa koskevassa tutkimuksessa ennakkovaroitusajaksi NATO:lle arvioitiin vain yksi viikko. Kun Venäjä on pitänyt näitä valtavia harjoituksia myös Suomen lähialueilla ja Suomen voisi olettaa näillä aikajanoilla niihin joutuvan reagoimaan, olisi oletettavaa, että myös valmiutta kohottavia kertausharjoituksia tarvittaisiin aika-ajoin. Julkisuudesta en ole löytänyt yhtään tapausta.

Keskeisemmäksi Suomen haasteeksi jää aikadimension hallinta eli tiedustelu ja ennakkovaroitus, päätöksenteko, valmiuden säätely, sekä liikekannallepano. Aiemmin reservin saaminen palvelukseen on lainsäädäntösyistä kestänyt vähintään kolme kuukautta ja sen jälkeen varsinainen torjuntavalmiuden saavuttaminen vielä jonkin aikaa. Tähän asti olisi siis tarvinnut pärjätä rajavartioston, jonka sodanajan vahvuus ei enää ole julkinen, sekä noin 30 000 kantahenkilökunnasta ja varusmiehistä koostuvan sotilaan voimin. Jos ylipäätänsä jokin varusmiesjoukko olisi paikalla ja saanut riittävän koulutuksen edes talvella metsässä keskenään hengissä pysymiseen. Nykyään kun saapumiserissäkin on katko.

//Topias Uotila


Tiesithän, että voit seurata Topiasta Twitterissä.

Kommentit
  1. 1

    EV sanoo

    Mielenkiintoinen teksti. Kiitoksia siitä.

    Venäjän pitkälle Suomeen ulottuvat modernit ilmatorjuntajärjestelmät sekä heidän panostuksensa etävaikuttamiseen (esim. Iskander) ovat herättäneet paljon(?) keskustelua ainakin keskustelupalstoilla. Keskustelu ei kuitenkaan ole kovin asiantuntevaa, joten olisi mukava kuulla asiantuntevampia ja kattavampia puheenvuoroja em. järjestelmien vaikutuksesta Suomen puolustukseen ja Suomen valmiudesta toimia em. järjestelmien vaikutuksen alla.
    Olisiko esim. ohjuspuolustuksen hankinta Suomelle järkevää / mahdollista?

    ”Mikäli tilanne on Venäjälle riittävän vakava eli jopa eksistentiaalinen ja Suomi pitää yksinkertaisesti saada pois pelistä vaikka epäkonventionaalisin keinoin, ei Suomella ole juuri mahdollisuuksia oli sodanajan vahvuus sitten 230 000 sijaan vaikka 350 000. Sellaista on olla pieni maa yksin. Pienen pitää välttää tähän tilanteeseen joutuminen.”

    Onko kirjoittajalla näkemystä siitä, kuinka Suomen liittoutuminen vaikuttaisi tilanteeseen? Ts. onko nähtävissä tilanteita, joissa Natoon kuuluminen suojelisi meitä joukkotuhoaseen käytöltä?

    (Selvennyksenä, uskon itse, että Natoon kuuluminen suojelisi meitä joukkotuhoaseiden käytön UHKALTA. Ts. niitä ei voisi käyttää painostuskeinona Suomea vastaan. Kysymykseni ei kuitenkaan koske uhkaa, vaan nimenomaan käyttöä).

    • 1.1

      Topias sanoo

      Näistä järeistä asejärjestelmistä (Iskander, JASSM, S-400) saa ihan mielenkiintoisen kirjoituksen ja erityisen hienon kantamakehäpiirroksen. 🙂 Ehkä niistä vielä joskus intoudun kirjoittamaan.

      Oletan, että tarkoitat ohjuspuolustuksella nimenomaan ballististen ohjusten torjuntaa. Tämä toki olisi Suomelle mahdollista. Kun ITO12 hankinta päätyi NASAMS:iin oli toisena vaihtoehtona SAMP/T, jossa kykyä ballististen ohjusten torjuntaan olisi ollut.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/MBDA_Aster
      https://corporalfrisk.com/2014/11/23/a-ground-based-air-defence-system-for-finland/
      Toinen vaihtoehto tietysti olisi olla osa liittoumaa, jolla tällainen kyky on.

      Jälkimmäiseen eli liittoutumiskysymykseen voisi myös kirjoittaa oman bloginsa. Karkeasti sanoisin, että tottakai ydinaseliittouman jäsenyys toisi myös Suomelle ydinasepidäkkeen. Toisaalta sellainen tapahtumakulku, jossa liittoutumaton Suomi päätyisi ydinaseen kohteeksi, mutta liittoutunut ei, tuntuu erittäin epätodennäköiseltä. Ylipäätänsä on mielestäni epätodennäköistä, että valtiollinen toimija päätyisi edes uhkaamaan Suomea ydinaseella.

      • 1.1.1

        EV sanoo

        Topias, kiitos vastauksesta.

        ”Ylipäätänsä on mielestäni epätodennäköistä, että valtiollinen toimija päätyisi edes uhkaamaan Suomea ydinaseella.”

        Olen täysin samaa mieltä. Todennäköisyys ei kuitenkaan ole nolla ja siksi nostin asian esiin. Toinen syy miksi poimin juuri tämän asian blogistasi on se, että olemme kuulleet esim. Aleksanteri Instituutin johtajan manaavan Suomelle ydintuhoa jos liittoudumme sotilaallisesti. Aihe on eräänlainen tabu *asiallisessa* Suomalaisessa keskustelussa ja jo pelkästään siksi soisi asiantuntijoiden puhuvan ja kirjoittavan siitä.

        Mitä tulee ohjuspuolustukseen ja viittaamiisi järeisiin asejärjestelmiin, toivottavasti sinulta löytyy aikaa ja mielenkiintoa kirjoittaa niistä.

        /EV

  2. 2

    M.Korhonen sanoo

    Yksi kommentti.

    ”Aiemmin reservin saaminen palvelukseen on lainsäädäntösyistä kestänyt vähintään kolme kuukautta ”

    Tämä on koskenut vain tavanomaisia puolustusvoimien pitämiä kertausharjoituksia. Eli niitä, joista PV saa itse päättää.

    Sensijaan ylimääräiset harjoitukset, toisin sanoen liikekannallepano, voi tapahtua välittömästi.

    Asevelvollisuuslaki
    32 §
    Kertausharjoitukseen määrääminen

    Määräys osallistua kertausharjoitukseen lähetetään asevelvolliselle vähintään kolme kuukautta ennen harjoituksen alkamista.

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20071438#a1438-2007

    —————–

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20071438#L8P80

    §
    Päätös ylimääräisestä palveluksesta

    Tasavallan presidentti voi normaaliolojen vakavassa häiriötilanteessa tai poikkeusoloissa päättää puolustusvoimista annetun lain 32 §:n 1 momentissa tarkoitetussa sotilaskäskyasioiden päätöksentekojärjestyksessä, että puolustusvoimat voi määrätä reserviin kuuluvia asevelvollisia ylimääräiseen palvelukseen. Päätös annetaan määräajaksi, enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan, ja se on peruutettava, kun puolustusvalmiuden kohottamiseen ja ylläpitämiseen johtanut tilanne sen sallii. Sotilaskäskyasian siirtämisestä presidentin valtioneuvostossa ratkaistavaksi säädetään puolustusvoimista annetun lain 32 §:n 3 momentissa. (29.6.2016/500)

    Palvelukseen voidaan määrätä astumaan välittömästi.

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20071438#L9P83

    ——————–

    Erohan on siinä, että puolustusvoimiin on paljon vaikeampi vaikuttaa hybridisodan, esimerkiksi disinformaation ja uhkailujen keinoin kuin poliitikkoihin. Lisäksi tavanomaiset kertausharjoitukset eivät ole niin provosoivia kuin oikea liikekannallepano (vaikka en kyllä ymmärrä miten Suomen tapaisen lilliputtivaltion lkp voi provosoida ydinaseistettua suurvaltaa).

    Kuitenkin 2 ms:n aikaiset liikekannallepanossa myöhästymiset todistavat, että pienten valtioiden poliitikot saattavat haluta käyttää kaikki mahdollisuudet olla tekemättä mitään ja toivoa, että silmät ummistamalla ja ”provokaatioita välttämällä” voidaan välttää sota suurvallan kanssa.

    Mitäs se uusi esitys sisältää? Lysin googlailulla vain alkuvuodessa esitettyjä arvioita siitä, mitä tuleman pitää, mutta muistaakseni luin tässä vähän aikaa sitten lehdestä, että siihen jäi kuitenkin vaatimus presidentin hyväksynnästä.

    • 2.1

      Topias sanoo

      Hyviä huomioita laista ja olet varmastikin asiassa oikeassa!

      En tosiaan tähän juttuun perehtynyt suoraan lakiin vaan ainoastaan noihin viitattuihin lehtijuttuihin. Sillä vaikka kirjoitus lopulta valmiutta sivuaakin, niin pääasia oli kirjoittaa tuosta Venäjän asevoimien vahvuuden arvioinnista.

    • 2.2

      Insinööri maakunnasta sanoo

      Tässä valmiudellisten kertausharjoitusten pitämisessä olennaista lienee se, että lakitekstissä on nyt eri kynnys ylimääräiselle palvelukselle ja valmiudelliselle harjoitukselle. Ylimääräiseen palvelukseen määrätään ”normaaliolojen vakavassa häiriötilanteessa”. Valmiudellinen kertausharjoitus voidaan käskeä ”Suomen turvallisuusympäristössä ilmenevän välttämättömän tarpeen sitä edellyttäessä”.

      Näin ollen valmiudellinen kertausharjoitus on käskettävissä ilman, että todettaisiin kyseessä olevan poikkeusolot tai ”normaaliajan vakava häiriötilanne”. Asevelvollisuuslain esitöissä kuvattiin ylimääräistä palvelusta edellyttävän häiriötilanteen liittyvän tiedustelutietoon Suomeen kohdistuvasta uhasta. Sen sijaan tämän uuden kategorian katsotaan liittyvän vain ”turvallisuusympäristössä ilmenevään välttämättömään tarpeeseen”. Asialla on diplomaattista merkitystä, sillä Suomen politiikan pitkä linja on kieltää maahamme kohdistuvan välitöntä sotilaallista uhkaa.

      Toinen ero on siinä, että valmiudellinen kertausharjoitus ei laukaise siviilipalveluslain vakaumuksentutkintaa. Se käynnistyy vasta, kun reserviläisiä käsketään yp:hen. Näin vältetään se, että jouduttaisiin vastaamaan syytöksiin omantunnonvapauden loukkauksista. Samalla mahdollistetaan kertausharjoituksen käskeminen salassa. Jos tasavallan presidentti tekee päätöksen valmiudellisista kertausharjoituksista, laki sallii päätöksen salaamisen, sillä päätöksellä ei ole vaikutuksia siviilipalvelusjärjestelmään. Tämän jälkeen valtuus käskeä reserviläisiä kertaakaan on tavalliseen tapaan aluetoimistoilla.

      Eli periaatteessa voisi olla niin, että Niinistö on jo tehnyt päätöksen reserviläisten kutsumisesta valmiudellisiin harjoituksiin, mutta käskyjä ei ole lähetetty. Päätösvalta toimeenpanoon olisi voitu periaatteessa delegoida PV:n komentajalle, pääesikunnan päivystävälle upseerille tai jopa joukko-osastotasalle, jonka alaisuudessa aluetoimistot ovat. Viimeinen voisi olla paras, sillä näin estettäisiin lkp:n lamauttaminen, jos PE joutuu toimkntakyvyttömäksi. Koska kyse on valmiusasiasta, on varmaa, että pohdintani jää spekulaatioksi. Minulla ei ole asiasta muuta tietoa kuin lakiteksti.

      • 2.2.1

        sanoo

        Valitettavasti päätös on nyt Tasavallan Presidentin tasolla.

        Vihollisen tarvitsee vain huolehtia siitä ettei sellaista päätöstä synny tai päätöstä ei saada jaettua alas niin Suomi on edelleen puolustuskyvytön kuten on nyt.

        • 2.2.1.1

          Insinööri maakunnasta sanoo

          Päätös, että reserviläisiä määrätään valmiudelliseen kertausharjoitukseen ilman ennakkovaroitusta, on presidentillä, ja tällainen päätös on voimassa muistaakseni kolme kuukautta kerrallaan.

          Varsinaisen käskyn kertausharjoitukseen antaa lain mukaan aluetoimisto, jolla on asevelvollisuusasioissa yleistoimivalta. Näin ollen mikään ei estä – periaatteessa – presidenttiä tekemästä esimerkiksi päätöstä: ”Reserviläisiä määrätään valmiudelliseen kertausharjoitukseen liitteenä 1 olevan suunnitelman mukaisesti. Käskyt lähetetään, kun aluetoimisto menettää viestiyhteyden pääesikuntaan tai jos pääesikunnan valmiuspäällikkö toteaa jonkin liitteen 2 mukaisista ehdoista toteutuvan. Päätös on salassapidettävä julkisuuslain (621/1999) 24.1 pykälän kohdan 10 nojalla.”

          Eri asia on, onko tällaista päätöstä tällä hetkellä tehty. Olennaista on kuitenkin se, että presidentti voi sen halutessaan tehdä, jos katsoo tarpeelliseksi.

  3. 3

    sanoo

    Hyvää pohdintaa Topiakselta, kiitos.

    Suurin ongelma on, että Venäjä kykenee yllätyshyökkäykseen Suomea vastaan. Venäjän joukot ylittävät Suomen rajan ennen kuin Suomessa on annettu käsky liikekannallepanosta – puhumattakaan että liikekannallepano olisi suoritettu.

    Todennäköisesti havaitaan merkkejä tulevasta hyökkäyksestä mutta sitä ei uskota, vaan höllötetään kuin haaleassa vedessä.

    Siten Suomella ei ole joukkoja mainita saakka valmiina aloittamaan vastarinta kun Suomen alueella jo on vaikkapa ne 70 000 Venäjän sotilasta aseineen ja kalustoineen.

    Liikekannallepanon toimeenpano on erinomaisen haastavaa kun Venäjä ampuu ohjuksia LKP-varastoille, Venäjän ilmavoimat hyökkäävät suurella teholla, omaa ilmatorjuntaa ei ole valmiudessa, Hornetteja ei ole hajasijoitettu, jne.

    Artikkelissa mainittiin saapumiserien välinen tyhjiö, mutta myös viikonloput ovat käytännössä puolustuskyvyttömyystila.

    • 3.1

      Eve sanoo

      En usko tällaiseen täydelliseen yllätyshyökkäykseen, kyllä siitä aina jotakin merkkejä on. Epäilet suuresti poliitikkojen kykyyn ottaa vaara vakavasti. Meillä vain on tälläinen järjestelmä, jossa TP:llä, UTVA:lla ja eduskunnalla on näissä asioissa suuri valta. Pitäisikö järjestelmää muuttaa, ehkä hieman.

      Kaikkihan historiamme lukeneet tietävät, mitä tapahtui kesällä 1940. Saksalaiset tulivat maahan, ilman että eduskunta tai hallituskaan (ainakaan kaikki) tiesivät siitä mitään. Ja sodassahan sitä sitten vuoden päästä oltiin. Tällöin ajateltiin kai, etteivät poliitikot saa sotkea asioita. Se oli yksi ääripää. Mites nyt??

      • 3.1.1

        sanoo

        Saksalaisten sotilaiden kauttakulku Suomen alueen lävitse Norjaan ja takaisin lisäsi Suomen turvallisuutta eikä suinkaan vähentänyt turvallisuutta. Päätöksen teki Suomen korkein poliittinen johto ja korkeimmalla sotilaallisella johdollakaan ei ollut mitään sitä vastaan. Suomen kansa ”huokaisi helpotuksesta” kun kauttakulku alkoi.

        Venäjä harrastaa nimenomaan yllätyshyökkäyksiä ja Venäjä kykenee yllätyshyökkäykseen. Tulevaan Venäjän yllätyshyökkäykseen TÄYTYY varautua.

        Yksi hyvä lääke yllätyshyökkäystä vastaan on perustaa Suomeenkin jälleen Suojeluskunnat osaksi Puolustusvoimia.

  4. 4

    Laura V sanoo

    Haluaisin tietää, että minkä ihmeen takia tällä hetkellä kohkataan Venäjän asevoimista ja luodaan mediassa sellaista mielikuvaa, että Venäjä on hakeutumassa sotaan, kun ainoa mitä ihmisten ja valtioiden pitäisi tällä hetkellä pelätä on Yhdysvallat.

    Yhdysvallathan tällä hetkellä yrittää lietsoa maailmaa sotaan ja luultavasti onnistuu siinä pian.

    Jos ihmiset oppisivat tutkimaan historiaa, kyseenalaistamaan ja lukemaan muutakin kuin länsimaalaista maksettua ja puolueellista mediaa, niin totuus valkenisi pian kaikille.

    Suosittelen katsomaan oheisen pätkän, jossa Yhdysvaltain armeijan neljän tähden kenraali evp. Gen Wesley paljastaa hieman totuuksia: https://www.youtube.com/watch?v=r8YtF76s-yM&feature=youtu.be

    • 4.1

      EV sanoo

      ”Haluaisin tietää, että minkä ihmeen takia tällä hetkellä kohkataan Venäjän asevoimista ja luodaan mediassa sellaista mielikuvaa, että Venäjä on hakeutumassa sotaan…”

      Niin, tarkoitat ilmeisesti Venäjän mediaa. Siellähän sotahysteriaa on lietsottu jo pitkään.

      ”Yhdysvallathan tällä hetkellä yrittää lietsoa maailmaa sotaan ja luultavasti onnistuu siinä pian.”

      Ehkä kerrot meille muille (jotka emme näytä asiaa ymmärtävän), että kuinka tarkalleen ottaen Yhdysvallat lietsoo maailmaa sotaan?

      ”Jos ihmiset oppisivat tutkimaan historiaa, kyseenalaistamaan ja lukemaan muutakin kuin länsimaalaista maksettua ja puolueellista mediaa, niin totuus valkenisi pian kaikille.”

      Yhdyn toivomukseesi, että ”ihmiset oppisivat tutkimaan historiaa, kyseenalaistamaan ja lukemaan”. Se on kaikin puolin kannatettavaa.

      Mitä tulee länsimaisen median luotettavuuteen, niin onhan sen luotettavuus yleisesti ottaen aivan toisella tasolla kuin esim. Venäläisen valtiojohtoisen ja valtion rahoittaman median luotettavuus.

  5. 5

    M.Korhonen sanoo

    Venäjällä opetetaan rynnäkkökiväärillä ampumista pikkulapselle. Minkälainen valtio kouluttaa ylä-asteikäisiä sotilaiksi ja harjoittelee ydinaseiskuja naapurimaiden pääkaupunkeja vastaan?

    Sellainen valtio on militaristien käsissä ja tuollaisella kasvatuksella kansastakin tehdään täysiä sotahulluja.

  6. 6

    sanoo

    Löysin jutun Suomen Sotilaan lärvilurkkimon kautta. Kommentoin sinne pidemmin. Heitän tähän kuitenkin pari ydinkohtaa sinne pistämästäni liirumlaarumista.

    1. Sotilaallinen eksistentiaalikriisi. Voimassa oleva johto voi kokea eksistentiaaliseksi ongelmaksi sellaisen tapahtumakulun, jossa asiat menevät niin pahasti pieleen, että johdon arvovalta, kyvykkyys ja asema joutuvat sekä kansallismielisen että muun väestönosan epäluottamuksen ja halveksunnan kohteeksi. Valtio käyttäytyy sen mukaan miten sitä johdetaan. Niinpä on mahdollista, että valtio voi toimia aivan kuin olisi kyse valtion olemassaolokamppailusta vaikka olisi kyse pelkästään valtiojohdon mahdollisuudesta säilyttää asemansa.

    Tästä löytyy mielestäni historiasta paljon esimerkkejä.

    2. Viimeisen kappaleen tarvelista. Siihen lisäys:

    Suomi tarvitsee ehdottomasti ja nopeasti myös sekä vapaasti että muuten skaalautuvan hybridivaikuttamisen dynamiikkakartaston ja siihen liittyvän vastatoimikartaston ja -kirjaston. Tämän tulee liittyä sellaiseen systematisoivaan (=tässä: laadullista tietoa kvantifioivaan ja kvantitatiivista tietoa laadullistavaan) analyysimenetelmään, jolla voidaan arvioida tapahtumien ja muutosten luonnetta riippumatta siitä voidaanko niihin liittyvien toimijoiden luonnetta arvioida luotettavasti.

  7. 7

    sanoo

    Päätös kertausharjoituksiin kutsumisesta valmiuden nostamiseksi on lailla määrätty Tasavallan Presidentin tehtäväksi. Valitettavasti ei minkään muun instanssin tehtäväksi missään tilanteessa – eli kusessa ollaan.

    • 7.1

      Eve sanoo

      Useissa kirjoituksissa on paljon epäjohdonmukaista. Kyllähän näistä valmiuden kohottamisista on selvät ja harjoitellut systeemit. Kaikkihan lähtee kansainvälisen tilanteen arvioinneista. Sen tekevät (jatkuvasti ) poliittinen johto TP, UTVA sekä korkein sotilaallinen johto. Valmiusasteita on useita ja ne menevät tietyn kaavan mukaan. Poliittinen ja sotilaallinen analyysi menevät tiettyjen kriteereiden mukaan. Älkäämme epäilkö, etteikö meidän kaikenlainen tiedustelu, analysointi ja tiedonhankinta olisi ajan tasalla. Nämä kaikki on myös kirjattu lakeihin, kuten aiemmista kirjoituksista käy ilmi.

      Mahdollisuus nostaa valmiutta on tosiaankin kirjoitettu lakiin ja sitä harjoitellaan mielestäni riittävästi, olen näissä harjoituksissa ollut usein ja tiedän mistä puhun.

      Materiaalin hajautussuunnitelmat ovat hyviä ja niitä on paljon harjoiteltu. Joukkojen perustaminen samoin. Älkäämme kuvitelko tilannetta liian huonoksi. Kyllä me saamme päivissä, viimeistään 1-3 viikossa tärkeimmät joukot perustetuksi ja osin koulutetuksi (ammunnat ym.).

      Jos puhutaan ydinhyökkäyksistä ym., tilanne on tietenkin toinen, mutta niin se varmaan olisi muillakin.

      En usko yllättävään hyökkäykseen, joka kohdistuisi pelkästään Suomea vastaan ja toisekseen tälläisessä tilanteessa ei liittoutuminen taitaisi auttaa, sotahan laajenisi silloin varmasti laajemmalle.

  8. 8

    masi sanoo

    Paljon mielenkiintoisempaa olisi lukea juttu siitä miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? Itse en keksi mitään syytä tälle. Paitsi sen, että meidän puolustusvoimat keksivät näitä uhkakuvia, jotta saavat lisää rahaa ja F35t. Tehän löysitte sukellusveneenkin Suomen vesiltä heti vaalien jälkeen, kun pelkäsitten budjettileikkauksia. Sama tapahtui myös Ruotsissa.

  9. 9

    Foo bar sanoo

    Eikö ole jo hieman vanhanaikaista verrata miesvahvuuksia? Esimerkkinä Irakin ja USAn lyhyt taisto, jossa voitto meni isosta armeijasta huolimatta ilmaherruuden voittaneelle, eli osapuolelle jolla oli parempi kalusto sekä määrällisesti että laadullisesti. Mikä estää saman toistumisen, muualla….

    • 9.1

      Topias Uotila sanoo

      Kuten johdannossa totean, niin miesvahvuus on ylätasolla kohtalainen mittari suorituskyvylle – tosin vain kohtalainen. Yksittäisenä lukuna parhaimpia puolustusmenojen kanssa. Kaikki vähänkään laatuun sukeltavat mittarit avaavat erittäin monimutkaisen analysointitarpeen. Ei riitä, että lukumäärille annetaan tehokkuuskertoimia, vaan pitää arvioida taktiikkaa ja joukkojen kohtaamisten tapaa, maastoa, johtamista, yhdistelmien synergiaa jne. Tarvitsee pelata sotapelinä koko asia läpi.

Vastaa käyttäjälle Insinööri maakunnasta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *