Miksi terrorismi ei toimi, vai toimiiko se? (Terrorismin kokonaiskuva, osa 4)

Saatteeksi

Tämän artikkelisarjan tarkoituksena on keskustella terrorismista. Keskustelun lähtökohtana on nuoren suomalaisen koululaisen näkökulma. Artikkelisarjassa eri alojen asiantuntijat keskustelevat terrorismista. Tämä on artikkelisarjan neljäs ja viimeinen osa on ”Median rooli terrorismissa?””Miksi terrorismi toimii ja toimiiko se?”

Koululaisen ääntä blogisarjassa käyttää Iida Hilden, Siilinjärven Suininlahden yläasteen oppilas. Iida sai tammikuussa tehtäväkseen laatia uskonnon opinnoissa tutkielman terrorismista.

Artikkeli on herättänyt huomiota ja myös media on aktivoitunut asiassa. Ylen A-teema järjestää huomenna torstaina 27.4.2017 laajan keskustelun, joka huipentuu illan A-teeman lähetyksen terrorismikeskusteluun. Torstaina aamu- ja iltäpäivän aikana keskustellaan klubeissa ympäri Suomea ja paikkana, jossa päivä alkaa on tämän blogisarjan primus motorin Iida Hildenin Suininlahden koulu klo 13.15, jonka keskustelu lähetetään myös suorana Yle Areenalla. Muiden paikkojen keskustelut menevät Facebookin kautta. Kaikki aineisto päivitetään tai linkitetään tänne!

Yle A-teema: Terrorismin uhka. Lähetys TV 1:ssä to 27.4. klo 21.05.

Yle A-teema: Terrorismin uhka. Lähetys TV 1:ssä to 27.4. klo 21.05.

A-teeman aiheen ympärille kokoontuu torstaina kahdeksan klubia. Alta löydät linkin jokaiseen tilaisuuteen ja tietoa klubikeskustelujen sisällöstä. Tervetuloa! Alla on kaikki Ylen torstain tapahtumat. Ylen linkki on täällä.

Kajaani: klo 11.45 Kajaanin lukio

Kajaanin A-teemaklubi kokoontuu Kajaanin lukion aulassa torstaina kello 11.45 alkaen. Terrorismi ja sota voivat tuntua kaukaisilta, mutta tulevat lähelle ainakin sosiaalisessa mediassa. Mitä ajatella ja kuinka suhtautua siihen?

Kuopio: klo 13.15 Suinilahden koulu, Yle Areenassa suorana.

Ovatko suomalaiset nuoret ovat huolissaan mahdollisesta terrori-iskusta? Miten terroria pitäisi käsitellä lasten kanssa? Puhutaanko siitä koulussa? Mitä lapset terrorismista ja sen uhasta ajattelevat? Ylen A-klubi pohtii terrorismia nuorten silmin. Suoralähetys Siilinjärven Suininlahden koululta alkaa klo 13.15 Yle Areenassa.

Oulu: klo 19.30 Kauppakeskus Valkea

Mikä merkitys työllä ja mielekkäällä arjella on radikalisoitumisen ehkäisemisessä? Miten oululaiset suhtautuvat terrori-iskun mahdollisuuteen? Entä epävakailta alueilta paenneet maahanmuuttajat? Millaisia terrorismia ehkäiseviä keinoja meillä on käytettävissä? A-teema jalkautuu Oulun kauppakeskus Valkeaan keskustelemaan aiheesta. Kutsuttuina vieraina paikalla on mm. Syyriasta paennut Wasim Khusam, sekä siellä rauhanturvaajana aiemmin työskennellyt perussuomalaisten Lasse Mikkola. Tule paikalle ja liity keskusteluun, tai kommentoi Yle Oulun somessa! Facebook-live alkaa kello 19.30.

Pori: klo 18.00 Ice Cream House

Terrorismi on hiipinyt jo lähelle Suomea. Miten meidän pitäisi puhua terrorismista? Tule mukaan keskustelemaan A-teemaklubille aiheesta. Paikalla alustamassa mm. komisario Tuomo Katajisto, rehtori Johanna Siitari ja matka-asiantuntija Tarja Prokopeus.

Hämeenlinna: klo 18.30 Suistoklubi

A-teemalähetyksessä TV1:llä puhutaan torstaina 27.4. terrorin uhasta. Aiheesta etkot myös Hämeenlinnassa. Onko terrorismin pelko aihe, josta pitää vaieta? Lietsooko puhe terrorismista vain yhä enemmän turhaa pelkoa? Mikä eurooppalaisessa ”kotouttamisessa” on mennyt pieleen, mitä täällä voitaisiin tehdä paremmin? Voiko terrorismin uhkaan varautua järkevästi? Ylen A-teemaklubilla Suistolla klo 18.30-19.30 syistä ja taustoista keskustelevat turvallisuusalan asiantuntija Tero Haikara, kotouttamistyötä tekevä Tanja Tauro sekä maahanmuuttajien kanssa jo pitkään työskennellyt Tarja Helanen. Teemme keskustelusta suoraa Facebook-lähetystä.
Tule mukaan ja osallistu keskusteluun! #ateema

Jyväskylä: klo 18 Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Pääkampus

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa kansainvälisyys on arkea. Moni opiskelija on lähdössä esimerkiksi vaihtoon. Pelottaako terrori-iskun mahdollisuus vaihtokohteessa? Miten uhka on vaikuttanut ajatuksiin? Miten kansainvälisessä korkeakoulussa puhutaan asiasta? Mitkä ovat nuorten aikuisten avaimet torjua terrorismia? Tässä kysymyksiä. Tule mukaan keskustelemaan tai laita kysymyksesi/kommenttisi tapahtuman seinälle. Somessa toimii #ateema. Kokoonnumme Rajakadulla Jamkin pääkampuksen loungessa, info-pisteen vieressä. Kulku pääovista vasemmalle. Ovi on auki klo 18 saakka. Tervetuloa!

Tampere: klo 20 Fazer Café Tempo

Tervetuloa seuraamaan ajankohtaista keskustelua! Illan A-teemalähetyksessä TV1:llä puhutaan torstaina 27.4. terrorin uhasta. Aihetta pohjustetaan etkoklubilla Tampereen keskustassa Fazer-kahvilassa. Keskustelemassa ovat sotilasprofessori Mika Hyytiäinen maanpuolustuskorkeakoulusta ja ylikomisario Sami Hätönen Poliisihallituksesta. Miten poliisi ja maanpuolustusviranomaiset reagoivat kun iskuja tapahtuu yhä lähempänä Suomen rajoja? Miten ammattilaisten osaamista päivitetään maailmanmenon muuttuessa? Keskustelua luotsaavat Yle Tampereen toimittajat Katri Rauska ja Anna Sirén. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Pohjanmaa: klo 20.30 Culture Club Still Standing

Millaista on tehdä työtä uhan alla? Keskustelemassa aiheesta Culture Club Still Standingissä ovat Jarmo Raitila Pohjanmaan Rauhanturvaajista ja Tomi Järvinen Kirkon Ulkomaanavusta.

Tukholman ja Pietarin iskut toivat terrorismin Suomen rajoille. Mikä saa ihmisen ajamaan rekan väkijoukkoon? Mitkä ovat terrorismin juuret? Miten Syyrian sodan ratkaiseminen vaikuttaisi terrorismin hillitsemiseen? Katso A-teema: Terrorismin uhka Yle TV1 27.4. klo 21.05 alkaen. #ateema

Lue myös artikkelisarjan aiemmat osat:

Artikkelisarjan laajan lähdeluettelon ja lisää luettavaa löydät täältä.

//James


Vieraskynä 30.4.2017, Teemu Tammikko

Määrittelin aikaisemmassa kirjoituksessani, että terrorismi on väkivallan keino, jolla pyritään vaikuttamaan uhrien kautta laajemman yleisön ja poliittisten päättäjien käyttäytymiseen. Se on siis epäsuoraa vaikuttamista. Jotta se toimisi, pitäisi terroristien viestin olla selvä, ja kohteen valmis toimimaan terroristien haluamalla tavalla. Näin ei yleensä ole.

Taktisella tasolla voi olla, että terrorismi toimii. Moni terroristijärjestö tekee rahaa kidnappaamalla ihmisiä. Yllättävän usea valtio maksaa lunnaita. Vielä useampi kidnapatun työnantaja tai taustajärjestö maksaa. Joissain tapauksissa terroristit voivat vaatia omien aktivistiensa vapauttamista. Tämäkin voi toimia. Se mikä takuuvarmasti toimii, on huomion saaminen. Siinä väkivaltateot ovat oivallinen keino, koska ne ylittävät uutiskynnyksen. Nykyään jo pienikin väkivaltateko, etenkin jos sen epäillään olevan jihadistinen, ylittää kansainvälisen uutiskynnyksen. Näiden tekojen avulla ihmiset kuulevat terroristien ajatuksista ja – ennen kaikkea – valitsevat puolensa.

Varsinaisten poliittisten muutosten aikaansaaminen juuri sillä tavalla kuin terroristit haluavat, on kuitenkin historian valossa miltei sula mahdottomuus. Mielenkiintoinen tapaus lähihistoriasta on Madridin terrori-isku vuodelta 2004. Terroristit mitä ilmeisemmin halusivat vaikuttaa Espanjan osallisuuteen Irakin sodassa, koska tiesivät, että valtaosa Espanjan kansalaisista oli vuotta aikaisemmin vastustanut sotaan liittymistä. Isku tehtiin neljä päivää ennen parlamenttivaaleja. Hallitus vaihtui vastoin kaikkia galluppeja, ja voittanut sosialistipuolue veti Espanjan joukot pois Irakista. Oliko kyseessä terroristien kenties suurin yksittäinen voitto? Kyllä ja ei. Vallassa ollut konservatiivipuolue tunaroi kriisinhallinnan totaalisesti yrittäessään peitellä iskun tekijää (sisäpoliittisista syistä he väittivät sinnikkäästi, että kyseessä oli terroristijärjestö ETA, eivätkä jihadistit) ja menetti luottamuksensa. Sosialistit taas olivat luvanneet kampanjassaan jo kauan ennen iskua vetää joukot pois. Lupauksen peruminen vain sen takia, että ei halua vastata terroristien tavoitteisiin olisi ollut juuri terroristien vaikutusvallan myöntämistä. Joka tapauksessa kyseessä oli monimutkainen tilanne, jossa Espanjan sisäpolitiikka painoi lopulta kaikista eniten. Silti terroriteko vaikutti. Se sai ihmiset äänestämään paljon odotettua aktiivisemmin. Äänestysvalinnan suhteen iskun vaikutus ei sen sijaan ollut yksiselitteinen, koska kaikkea tietoa iskun taustoista ja motiiveista ei vielä ollut, ilmassa oli paljon vääräksi osoittautuneita huhuja ja ihmiset muutenkin reagoivat varsin moninaisin tavoin kriisitilanteissa.

Yksittäisiä iskuja merkittävämpää on pohtia, toimivatko terrorikampanjat. Ovatko Baskimaa, Palestiina, tai Korsika itsenäisiä valtioita? Pääsikö Pohjois-Irlanti vapaaksi Britti-imperiumista? Saiko RAF kommunistisen vallankumouksen aikaiseksi ja amerikkalaisen imperialismin kaadettua? Missä viipyy jihadistien tavoite maailmanvalloituksesta, tai edes länsimaiden häätämisestä Lähi-idän konflikteista? Toisin kuin jihadistit ovat halunneet, terrorikampanjat ovat jopa lisänneet länsimaiden läsnäoloa konflikteissa. Toisaalta Algeria itsenäistyi, osin terroristien myötävaikutuksella. Palestiinankin tilanne olisi varmasti hyvin toisenlainen, jos terrorismia ei olisi käytetty. Minkälainen sitten? Sitä on vaikea arvioida, mutta ilman terroristijohtaja ja rauhannobelisti Jassir Arafatia Palestiina ei varmasti olisi päässyt aikanaan maailmanpolitiikan keskiöön. Huomion saamisen lisäksi tarvittiin kuitenkin totaalinen nahan luominen, terrorismista irtisanoutuminen ja uudistuminen maltilliseksi poliittiseksi liikkeeksi. Tämä on suurimmalle osalle maailman terroristijärjestöjä täysin mahdoton liike. Ne tuppaavat olemaan varsin ehdottomia oman maailmankatsomuksensa suhteen. Yleensä käy niin, että terrorikampanjoiden takaa ilmestyy jokin maltillisempi liike, joka hoitaa varsinaisten kompromissien tekemisen ja poliittisiin ongelmiin vastaamisen. Näin kävi mm. Baskimaassa ja Pohjois-Irlannissa.

Tiivistäen: Terrorismi toimii huomion saamiseksi ja joissain rajatuissa tapauksissa, kuten panttivankitilanteissa. Suuria strategisia muutoksia sillä kuitenkaan tuskin saadaan aikaiseksi, ainakaan siten kuin terroristit itse haluavat, koska reaktiot terrorismiin ovat arvaamattomia: yhdet pelkäävät, toiset suuttuvat, kolmannet eivät välitä, neljännet pyrkivät käyttämään hyväksi, jne. Iskujen poliittisiin seurauksiin vaikuttaa paljon iskua enemmän se poliittinen konteksti, jossa isku tehdään. Pidempikestoiset terrorikampanjat puolestaan epäonnistuvat tavoitteissaan yleensä poikkeuksetta. Lähimmäs tavoitteita voidaan päästä vain valtavirtaistamalla toimintatavat, eli luopumalla väkivallasta ja tekemällä myönnytyksiä muiden poliittisten toimijoiden kanssa.

//Teemu Tammikko


Vieraskynä 26.4.2017, Iida Hilden, Suininlahden yläaste, 9c, Siilinjärvi.

"Fear and Panic", cartoon by Rob Rogers, , March 25, 2016. © Rob Rogers. Used with express permission of the author.

”Fear and Panic © 2016 Rob Rogers/Pittsburgh Post-Gazette. Reprinted with permission.

Terrorismi ei toimi

Syitä terrorismiMäärittelin aikaisemmassa kirjoituksessani, että terrorismi on väkivallan keino, jolla pyritään vaikuttamaan uhrien kautta laajemman yleisön ja poliittisten päättäjien käyttäytymiseen. Se on siis epäsuoraa vaikuttamista. Jotta se toimisi, pitäisi terroristien viestin olla selvä, ja kohteen valmis toimimaan terroristien haluamalla tavalla. Näin ei yleensä ole.

Taktisella tasolla voi olla, että terrorismi toimii. Moni terroristijärjestö tekee rahaa kidnappaamalla ihmisiä. Yllättävän usea valtio maksaa lunnaita. Vielä useampi kidnapatun työnantaja tai taustajärjestö maksaa. Joissain tapauksissa terroristit voivat vaatia omien aktivistiensa vapauttamista. Tämäkin voi toimia. Se mikä takuuvarmasti toimii, on huomion saaminen. Siinä väkivaltateot ovat oivallinen keino, koska ne ylittävät uutiskynnyksen. Nykyään jo pienikin väkivaltateko, etenkin jos sen epäillään olevan jihadistinen, ylittää kansainvälisen uutiskynnyksen. Näiden tekojen avulla ihmiset kuulevat terroristien ajatuksista ja – ennen kaikkea – valitsevat puolensa.

Varsinaisten poliittisten muutosten aikaansaaminen juuri sillä tavalla kuin terroristit haluavat, on kuitenkin historian valossa miltei sula mahdottomuus. Mielenkiintoinen tapaus lähihistoriasta on Madridin terrori-isku vuodelta 2004. Terroristit mitä ilmeisemmin halusivat vaikuttaa Espanjan osallisuuteen Irakin sodassa, koska tiesivät, että valtaosa Espanjan kansalaisista oli vuotta aikaisemmin vastustanut sotaan liittymistä. Isku tehtiin neljä päivää ennen parlamenttivaaleja. Hallitus vaihtui vastoin kaikkia galluppeja, ja voittanut sosialistipuolue veti Espanjan joukot pois Irakista. Oliko kyseessä terroristien kenties suurin yksittäinen voitto? Kyllä ja ei. Vallassa ollut konservatiivipuolue tunaroi kriisinhallinnan totaalisesti yrittäessään peitellä iskun tekijää (sisäpoliittisista syistä he väittivät sinnikkäästi, että kyseessä oli terroristijärjestö ETA, eivätkä jihadistit) ja menetti luottamuksensa. Sosialistit taas olivat luvanneet kampanjassaan jo kauan ennen iskua vetää joukot pois. Lupauksen peruminen vain sen takia, että ei halua vastata terroristien tavoitteisiin olisi ollut juuri terroristien vaikutusvallan myöntämistä. Joka tapauksessa kyseessä oli monimutkainen tilanne, jossa Espanjan sisäpolitiikka painoi lopulta kaikista eniten. Silti terroriteko vaikutti. Se sai ihmiset äänestämään paljon odotettua aktiivisemmin. Äänestysvalinnan suhteen iskun vaikutus ei sen sijaan ollut yksiselitteinen, koska kaikkea tietoa iskun taustoista ja motiiveista ei vielä ollut, ilmassa oli paljon vääräksi osoittautuneita huhuja ja ihmiset muutenkin reagoivat varsin moninaisin tavoin kriisitilanteissa.

Yksittäisiä iskuja merkittävämpää on pohtia, toimivatko terrorikampanjat. Ovatko Baskimaa, Palestiina, tai Korsika itsenäisiä valtioita? Pääsikö Pohjois-Irlanti vapaaksi Britti-imperiumista? Saiko RAF kommunistisen vallankumouksen aikaiseksi ja amerikkalaisen imperialismin kaadettua? Missä viipyy jihadistien tavoite maailmanvalloituksesta, tai edes länsimaiden häätämisestä Lähi-idän konflikteista? Toisin kuin jihadistit ovat halunneet, terrorikampanjat ovat jopa lisänneet länsimaiden läsnäoloa konflikteissa. Toisaalta Algeria itsenäistyi, osin terroristien myötävaikutuksella. Palestiinankin tilanne olisi varmasti hyvin toisenlainen, jos terrorismia ei olisi käytetty. Minkälainen sitten? Sitä on vaikea arvioida, mutta ilman terroristijohtaja ja rauhannobelisti Jassir Arafatia Palestiina ei varmasti olisi päässyt aikanaan maailmanpolitiikan keskiöön. Huomion saamisen lisäksi tarvittiin kuitenkin totaalinen nahan luominen, terrorismista irtisanoutuminen ja uudistuminen maltilliseksi poliittiseksi liikkeeksi. Tämä on suurimmalle osalle maailman terroristijärjestöjä täysin mahdoton liike. Ne tuppaavat olemaan varsin ehdottomia oman maailmankatsomuksensa suhteen. Yleensä käy niin, että terrorikampanjoiden takaa ilmestyy jokin maltillisempi liike, joka hoitaa varsinaisten kompromissien tekemisen ja poliittisiin ongelmiin vastaamisen. Näin kävi mm. Baskimaassa ja Pohjois-Irlannissa.

Tiivistäen: Terrorismi toimii huomion saamiseksi ja joissain rajatuissa tapauksissa, kuten panttivankitilanteissa. Suuria strategisia muutoksia sillä kuitenkaan tuskin saadaan aikaiseksi, ainakaan siten kuin terroristit itse haluavat, koska reaktiot terrorismiin ovat arvaamattomia: yhdet pelkäävät, toiset suuttuvat, kolmannet eivät välitä, neljännet pyrkivät käyttämään hyväksi, jne. Iskujen poliittisiin seurauksiin vaikuttaa paljon iskua enemmän se poliittinen konteksti, jossa isku tehdään. Pidempikestoiset terrorikampanjat puolestaan epäonnistuvat tavoitteissaan yleensä poikkeuksetta. Lähimmäs tavoitteita voidaan päästä vain valtavirtaistamalla toimintatavat, eli luopumalla väkivallasta ja tekemällä myönnytyksiä muiden poliittisten toimijoiden kanssa. in on varmasti monia, mutta ne liittyvät usein taloudellisiin ja sosiaalisiin epäkohtiin. Mielestäni on kuitenkin hassua, että ratkaisua epäkohtiin hakevat usein ihmiset, jotka eivät kärsi ongelmista eniten. Myös Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan islamilaiseen terrorismiin syyllistyneet eivät yleisesti tunne islamin uskoa. Epäilen kuitenkin, että terrorismin edustajat käyttävät epäkohtia tekosyinä lietsoakseen levottomuutta tai ajaakseen jotain muuta tavoitettaan. Esimerkiksi Isis ja Al-Qaida ovat perustelleet terroriaan uskonnolla, vaikka osalla heidän teoistaan ei varmasti ole mitään tekemistä sen kanssa, vaan he haluavat hyötyä siitä poliittisesti.

Terrorismin torjunnassa olisi pystyttävä panostamaan entistä enemmän ennaltaehkäisyyn. Esimerkiksi nuorten radikalisoitumista separatistiseen tai islamilaiseen terrorismiin olisi seurattava ja ehkäistävä nykyistä tarkemmin ja huolellisemmin. Lisäksi yhteistyö muiden maiden, ja erityisesti EU:n kanssa on terrorismin torjunnassa elintärkeää. Media on suuri osa terrorismia ja sen leviämistä. Terroristijärjestöjen propagandaa liikkuu internetissä ja sosiaalisessa mediassa todella vapaasti. Mielestäni siis ei olisi lainkaan hullu ajatus, jos sensuuri tulisi median osalle käyttöön sitä tarvitseviin tapauksiin.

Terrorismiin ryhtyminenkin on mielestäni todella kyseenalaista, sillä sen avulla ei yleensä päästä haluttuun päämäärään. Valtiotieteilijä Audrey Cronin on tutkinut 457 eri terroristiryhmää, jotka ovat olleet toiminnassa vuoden 1968 jälkeen. Järjestöistä yksikään ei ole onnistunut valtaamaan valtiota ja 94 % ei päässyt yhteenkään tavoitteeseensa. Miksi siis lähteä ajamaan lähes mahdotonta tavoitetta?

//Iida Hilden

Median rooli terrorismissa (Terrorismin kokonaiskuva, osa 3)

Saatteeksi

terror-headlines

Tämän artikkelisarjan tarkoituksena on keskustella terrorismista. Keskustelun lähtökohtana on nuoren suomalaisen koululaisen näkökulma. Artikkelisarjassa eri alojen asiantuntijat keskustelevat terrorismista. Tämä on artikkelisarjan kolmas osa ja aiheena on ”Median rooli terrorismissa?”

Koululaisen ääntä blogisarjassa käyttää Iida Hilden, Siilinjärven Suininlahden yläasteen oppilas. Iida sai tammikuussa tehtäväkseen laatia uskonnon opinnoissa tutkielman terrorismista.

Lue myös artikkelisarjan aiemmat osat, eli johdanto, osa 1 ”Mitä terrorismi on?” ja osa 2 ”Terrorismi ja islam”. Artikkelisarjan laajan lähdeluettelon ja lisää luettavaa löydät täältä.

//James


Vieraskynä 19.4.2017, Laura Halminen.

Jumala on suuri. Kuorma-autojen jumala on vielä suurempi.

Kun kuin ihminen haluaa pahaa, mikään rajoitus ei voi estää ihmistä, kirjoittaa Laura Halminen. Laura Halminen on toimittaja, joka sattumalta asui lapsena sortuneessa valtiossa ennen kuin se sortui. Halminen työskentelee Helsingin Sanomissa ja kirjoittaa mieluiten tietoturvasta. Voit seurata häntä Twitterissä

Perjantaina seitsemäs huhtikuuta Tukholmassa tapahtui terrori-isku. James Mashiri julkaisi edellisen vierasblogini terrorismista vain tunteja iskun jälkeen..

Osa työstäni Helsingin Sanomissa on editointia. Näin oli Tukholman iskun iltanakin. Sellaisissa tilanteissa uutisissa on kiire: uutta tietoa tulee tipoittain lähes koko ajan, sitä pitää saada räätälöityä tarkoiksi mutta luonteviksi kokonaisuuksiksi ilman kieli- ja kirjoitusvirheitä nopeasti painokseen kerrallaan. Jos painokone joutuu odottamaan, se maksaa rahaa. Jos kiireen takia möhlii, se maksetaan laadussa ja yleisön luottamuksessa.

Helsingin Sanomat julkaisi lauantaina 8. huhtikuuta Tukholman terrori-iskusta kolme aukeamaa asiaa. Minä vastasin edeltävänä iltana niiden editoinnista – en yksin, mutta osaltani. Sisältöä vaihdeltiin ja päivitettiin painoksesta toiseen ja kolmanteen aina puolille öin asti. Minä ja HS:n Skandinavian-kirjeenvaihtaja soitimme perjantai-illan aikana toisillemme yhteensä kolmetoista puhelua.

Pariin otteeseen illan aikana puhuin nopeasti perheenjäseneni kanssa. Hän sanoi: tämä isku tulee lähelle. Samaa lausui päätoimittajamme Antero Mukka kolumnissaan. Minä editoin päätoimittajankin tekstin. Jouduin lyhentämään sitä.

Vasta yöllä kotona ehdin ajatella iskua. Otsikot, painokset, sivut, rivit ja kuvatekstit vilisivät vielä silmissä. Ei sellainen lähelle tule. Kiire ilta töissä, ei ihmeempiä.

Selasin yöllä Twitteriä tarkoituksenani tarkistaa millaisia kuvia Tukholman iskusta oli julkaistu. Nykyään on perin epätavallista, jos yhtään rikospaikkakuvaa ei löydy – onhan jokaisella nykyään julkaisualustat taskussamme.

Kahden tienoilla yöllä löysin kuvan naisesta, joka katsoo kohti murskaantunutta koiraa. Nainen istuu kadulla, hän on ojentanut jalkansa suoriksi eteen. Naisen oikean jalkaterän paikalla on veristä mössöä. Toisessa kuvassa on tummatukkainen nainen kolmessa osassa. Laukku on lentänyt viereen, kasvoja ei näy.

Lauantaina, iskun jälkeisen päivän iltana olen jälleen editointivuorossa. Kiire ei ole yhtä kova. Soittelemme kirjeenvaihtajan kanssa ehkä vain kolmesti. Tukholma-uutisia on kaksi aukeamaa, ehdin editoida muutakin ja selata vähän Twitteriä.

Viitteet iskun tekijän yhteyksistä ääri-islamiin kiertävät jo, vaikka sosiaalisessa mediassa liikkuvaa tekijän henkilöyttä ei ole vahvistettu. Muslimeja haukutaan. Törmään Twitterissä yhdysvaltaiseen Trump-uskovaiseen, joka väittää iskun tekijän ajaneen 11-vuotiaan tytön päälle. Mies jakaa kuvakaappauksena tytön äidin huolestunutta ”lapseni ei ole tullut kotiin” -päivitystä sekä sitä edellisenä yönä näkemääni kuvaa naisesta kolmessa osassa.

No ei voi olla, taas nuo pistävät omiaan jonkun satunnaisen Facebook-läpän perusteella, ajattelen. Tekee mieli twiitata takaisin että älä nyt urpo jaksa, kuvottavaa hautarauhan rikkomista tuollainen paskanpuhuminen.

Ryhdyn kuitenkin tarkistamaan asiaa. Selaan huolestuneen äidin Facebook-seinää, surffaan muutaman ruotsalaisen keskustelupalstan jossa vertaillaan 11-vuotiaan tytön koulukuvaa rikospaikkakuvaan. Tytöllä oli koulukuvassa takki, joka muistuttaa rikospaikkakuvassa kolmessa osassa olleen naisen takkia.

Lauantaina Ilta-Sanomat kertoo kadonneesta tytöstä.

Minä jatkan työtäni, editoin. Laitan otsikot järjestykseen ja viimeistelen kuvatekstit. En tarkista, ovatko Twitterissä näkemäni rikospaikkakuvat todella sieltä mistä niiden väitetään olevan. Jos kyseessä olisi ollut työtehtävä, olisin kuvien aitouden tietenkin tarkistanut.

Ruotsalainen iltapäivälehti Expressen selvittää tytön kohtaloa. Ilta-Sanomat lainaa Expresseniä. Myöhään lauantaina käy ilmi, että Tukholman iskussa kuoli 11-vuotias tyttö. Sukulaiset vahvistavat tiedon.

Kun painokset ovat valmiit, menen kotiin. Valvon aamuneljään ja ajattelen kuvia tummansinisestä takista. Kirjoitan runon. Käytän seuraavan viikon sen epäröintiin, voisinko tarjota runoa Jamesin blogiin julkaistavaksi.

Minulla oli vahva ennakkoasenne sosiaalisen median niin sanottuja ”alt-right” –toimijoita kohtaan. He kun jakavat välillä aivan mitä sattuu. Onneksi minulla oli riittävästi harkintakykyä olla toteamatta heille yhtään mitään ilman että tarkistan väittämät itse – tai että joku muu luotettava tarkistaa ne.

Uskontoon liittyvistä asenteista riippumatta: tämän 11-vuotiaan suhteen alt-right -väen jakama perustieto iskussa kuolleesta piti paikkansa.

Katson, että työhöni kuuluu kohdata todellisuus sellaisena kuin se on, rikospaikkakuvineen ja kaunistelematta. Jos vaikkapa Twitter olisi ryhtynyt poistamaan kuvia tai iskuun liittyviä keskusteluja, olisin tiennyt vähemmän.

Olisiko jotain tietoja pitänyt poistaa omaisten vuoksi? Ehkä. Jos iskussa kuollut olisi ollut minun sukulaiseni tai ystäväni, hänen kohtalonsa valjastaminen poliittisten päämäärien tueksi olisi loukannut verisesti. Jotain vastaavaa koki Yrjö Timonen sen jälkeen kun hänen tyttärensä Hanna Ruax kuoli varastopalossa Yhdysvalloissa oltuaan kreolimiehensä kanssa bileissä.

Olisiko iskusta pitänyt jättää kokonaan kertomatta? Ei missään tapauksessa. Sosiaalisen median logiikka, kaikki kuvat julki äkkiä ja juorut päälle, ei vastaa uutismedian toimintalogiikkaa. Perinteinen uutismedia, oli se verkkopalvelu, radio, televisio tai sanomalehti, ensinnäkin tarkistaa tai ainakin pyrkii parhaansa mukaan tarkistamaan saadun tiedon. Perinteinen media tarjoaa puheenaiheet siten, että yleisön tulee voida luottaa saamaansa informaatioon.

Jos medialla on vapaus johtaa, sillä on myös vastuu johtaa luotettavasti. Se on aika painava vastuu.

Perinteinen uutismedia ei ole sosiaalinen media. Se on vaitonaisempi ja usein myös hitaampi, sillä tietojen arkistaminen on aikaa vievää ja työlästä.  Perinteinen media ei esimerkiksi myöskään mässäile itsemurhilla, sillä se tiedostaa, että ideat leviävät pelkästään siitäkin että asioista kerrotaan. Tästä syystä esimerkiksi  minun työnantajani välttää julkaisemasta Anders Behring Breivikistä kuvia joissa Breivik nostaa kätensä natsitervehdykseen. Jos ilmeisen provokaation voi torjua, on vain vastuullista pyrkiä torjumaan se.

Juuri tästä syystä perinteisen median rajoittamisessa ei olisi paljoakaan järkeä. Median kerronnan rajoittaminen terrorismin ja useita muitakin yhteiskunnalle merkityksellisten uutistilanteiden suhteen antaisi entistä vankemman kaikupohjan sosiaaliselle medialle. Somea kontrolloi siitä vastaava yhtiö. Toistaiseksi näiden yhtiöiden yhteiskuntavastuu hakee vasta muotoaan siinä missä perinteiselle medialle on käytäntöjen lisäksi useissa maissa omat toimielimensä niiden regulointia ja itsesääntelyä varten.

Sosiaalisen median rajoittaminen on hankalampi kysymys. En pidä todennäköisenä, että se tulisi koskaan onnistumaan täysimääräisesti. Tiettyjä rajoittamiskäytäntöjä on toki jo olemassa: esimerkiksi Facebookissa ei saa näkyä nännejä. Twitter on hiljan ottanut käyttöön yhä kattavampia algoritmeja jihadistisen propangandan poistamiseksi. Tosin niidenkin toiminta on vähän sinne päin: alkuvuodesta Twitter poisti tilejä, jotka automatisoidusti etsivät sen palvelusta jihadistien propagandaa ja kannustivat yleisöä ilmiantamaan propagandaa poistettavaksi.

Sosiaalisen median vähäiset rajoitteet ovat paitsi sananvapautta, myös hyödyllisiä: esimerkiksi useiden maiden tiedustelupalvelut saavat arvokasta tietoa jihadistien toiminnasta heidän somekäyttäytymisensä perusteella. Kirjoitin asiasta tarkemmin pari vuotta sitten, valtaosa argumenteista pätee edelleen.

Minä olisin varmaan päässyt Tukholman iskun suhteen vähemmällä mielipahalla, jos en olisi nähnyt niitä oletettavasti oikeita rikospaikkakuvia. Mutta minä halusin nähdä ne. Halusin, sillä arvostan todellisuutta sellaisenaan, väärentämättömänä ja kaunistelematta: raakuuksia en arvosta, vaan sitä, ettei niitä peitellä minulta. Uskon, että arvostelukykyni ansaitsee sen että saan paitsi työkaluja raportoida faktat, myös mahdollisuuden muodostaa käsitykseni asioista itse. En halua filttereitä, en ruusunpunaisia tai tummia laseja. Haluan sen, mikä on todellista.

Sen perusteella minä voin istua hiljaa aamuneljään ja miettiä mitä itse ajattelen. Ja purkaa ne vaikka runomuotoon. Huomauttaisin, että seuraava on luovaa kirjoittamista. Tajunnanvirtaa oikeastaan. Sitä ei ole syytä sekoittaa todellisuuteen.

Perjantai oli Gunillalle hyvä päivä. Mossen lääkärintarkastus sujui hyvin, eikä koira edes murissut lääkärille. Sitten tuli Ruslan ja murskasi Mossen kokonaan, sekä Gunillalta oikean jalan.

Perjantaina Lilya kiitteli kevättä. Viimein pyöräilykausi pääsee käyntiin, il hamdulillah. Lilya otti Instagramiin kuvan lapsista uusissa pyöräilykypärissään.

Arkania ei aate kiinnostanut. Rahaa pitäisi tulla enemmän. Arkanille oli yhdentekevää, miksi. Rahaa se vain halusi. Piti kuulemma saada uusi kello. Niinpä torstaina Ruslan vaihtoi autonsa Arkanin passiin.

Keskustassa Jimmy ja Alexander halusivat syödä vähän paremmat pihvit Alexanderin uuden työpaikan kunniaksi.

Ruslan oli lähdössä. Kohta he kohtaisivat. Ruslan, oikeus ja kohtuus.

Lilya kyllä aavisti, niin kuin vain vaimot aavistavat. Hiljaisuudesta sen huomasi. Mutta Aishasta oli tulossa nuori nainen, ja huivi oli unohtua kotiin harva se aamu. Pikku Ahmadin iho oireili talven jäljiltä ja poika heräili öisin.

Ruslan oli lähdössä. Siltä Lilyasta tuntui. Kunhan ei nyt jonkun uskonnottoman blondin matkaan. Oikeastaan Lilya ei halunnut ajatella koko asiaa.

Muistaisiko naapurin vanha Gulnara, siitä vaaleansinisestä talosta, jos menisi sitten koputtamaan ovelle, Ruslan mietti. Arkanin lentolippu riittäisi vain Ankaraan asti. Mutta sieltä pääsisi kyllä bussilla Samarkandiin. Mutta ensin oli asioita.

Lannoitteet oli saatu kaverilta Ystadin läheltä, asetoni kynsilakanpoistoaineesta. Naulat työpaikalta, kourallinen kerrallaan. Ei ollut vaihtoehtoja, Ruslan ajatteli usein. Oli ajatellut koko talven.

Ruslanin rakas oli lähdössä. Hän tuoksui mustapippurilta ja hennalta. Lilya, pikku Ahmad, Islam ja Maryam menivät pyöräilykypärät kainaloissaan ja Ruslan kuuli rapusta tutun hissinoven kolahduksen. He menisivät takapihan puistoon.

Siitä ei näkisi toiselle talon uloskäynnille.

Ruslan pakkasi tarvikkeet Aishan vanhaan koulureppuun. Pinkki ponikuvionti ei enää kelvannut teinille.

Emma oli lähdössä koulusta. Onneksi oli perjantai, tyttö ajatteli ja hypisteli perhoskaulakoruaan. Lauantaina olisi ratsastustunti, mutta sinne ei sentään tarvitsisi herätä kahdeksalta.

Läheisessä ravintolassa Jimmy ja Alexander tilasivat härkää, mediumina kummallekin. Alexander otti oluen.

Mosse kakkasi keskelle Drottninggatania. Onneksi on kakkapusseja ja roskis lähellä, Gunilla ajatteli nolona. Samaan aikaan häntä nauratti. Kerrankos sitä, ei koirankakka ole ennenkään maailmaa kaatanut. Sitä paitsi aurinkokin paistoi. Oli jotenkin optimistinen olo. Niin kuin nyt huhtikuisena perjantaina voi ihmisellä pohjolassa olla.

Ruslan halusi, eikä sittenkään halunnut. Hermostutti. Jos hän ei löytäisikään autoa? Tästä riippui nyt niin paljon. Oslo, Malmö ja vaikka mitä.

Auton täytyy löytyä.

Emma ajatteli Ashrafia. Ashraf nauroi, Emma muistaa noustessaan bussista ja soittaa äidilleen että moi, nähdään kohta Sergelstorgetilla. Ashraf, ihana Ashraf. Hauska ja kohtelias. Joskus Emmasta tuntuu kuin Ashraf katsoisi häntä tavallista pidempään. Jos Ahsharista tulisi isona pelikoodari ja Emmasta lakinainen. Millaista tulevaisuus olisi. Emman rinnassa läikähtää.

Ruslan näkee auton. Ei ehdi ajatella sitä, että se on vielä puolillaan oluttankkeja. Myöhemmin Islamabadissa Mohamed ja Abdul hymähtävät suojattinsa yhteensattumalle: miten puhutteleva tapa näpäyttää vääräuskoisia. Syntiin kun tartut, syntiin hukut.

Ruslan toimii.

Ruslan on Samarkandissa, naapurin Gulnara hymyilee ja näyttää pikku Ruslanille vastakuoriutuneita kananpoikia. Miten äiti huutaa ja huhuilee kutsuessaan syömään. Miten katupöly lentää Benuiry Schoh Kochasilla kun pojat pelaavat futista.

Kuljettaja huomaa Ruslanin, yrittää repiä kuormurin ovea auki. Ruslan lyö. Ruslan on menossa kotiin. Jalka kaasulle. Asetoni haisee.

Emma näkee Mossen. Se haistelee roskista oikealla puolella suojatietä. Koirat ovat ihania, Emma ajatelee. Ashrafikin tykkäsi leikkiä Danielin terrierin kanssa jonain iltapäivänä viime kuussa.

Ruslan kiihdyttää. On kiire kotiin. Hän muistaa Naisten suuran.

Ashraf heitti Danielin koiranlelun mulle ja mä otin sen kiinni, Emma muistaa ja katsoo Mossea oikealla. Ihana Ashraf.

Ruslan ajaa Emman päälle.

Emma ehtii nähdä suojatien, kakkaavan Mossen ja Ashrafin. Se käy äkkiä.

Mutta Gunilla näkee Ruslanin. Katsoo suoraan kohti ja väistää. Mutta Mosse ei seuraa. Gunillan ote hihnasta lipeää.

Jumala on suuri. Kuorma-autojen jumala on erittäin suuri.

Jimmy ja Alexander haarukoivat alkusalaattia ja näkevät. Olutlogoa kuormurin kyljessä eivät ehdi. Mutta he näkevät Emman suojatiellä, he näkevät Mossen ja Gunillan, kaiken muun. Sen, mitä Emmasta ja Mossesta jää tielle jäljelle. Pihvipaikan tarjoilija ryntää heidän kylkeensä kiinni akvaarioikkunaan. Jimmy oksentaa lattialle. Alexanderin ääni on ontto, kun hän tilaa heti toisen oluen.

Ruslan kaartaa vasemmalle ja törmää, mutta Aishan ponikuvioinen reppu pysyy yhtenä kappaleena. Otsoni sekoittuu asetonin hajuun. Ruslanilla on jo kiire.

Perjantai oli Gunillalle hyvä päivä. Perjantai oli optimistinen kevätpäivä. Oli Emma ja Ashraf, uusi työ, oli auringonpaiste il hamdullilah.

Ruslan juoksee. Ja muistaa pikku Ahmadin. Kun Ahmad syntyi, silloinkin Ruslan juoksi kotiin.

Lilya vie lapset pyöräilemään. Ruslan juoksee metroon. Kättä polttaa ja kirvelee. Pitää päästä kotiin.

Allah on suuri.

Muistaisiko Gulnara hoitopoikansa? Missä äiti on? Entä isä? Missä lapset ovat? Ruslan hyppää ulos metrosta ja lopettaa.

Emma ei mene ratsastustunnille. Ashraf ei hymyile. Gunilla ei kävele.

Kevätillassa on verta.

//Laura Halminen


Vieraskynä 13.4.2017, Topias Uotila.

Terrorismi ja media

”Jos metsässä kaatuu puu ja kukaan ei ole kuulemassa, kuuluuko ääni?”

– Kiinalainen arvoitus

Terroristi tavoittelee pelkoa ihmisissä, joilla ei ole ensikäden kokemusta itse terroritekoon. Terroristi tarvitsee siis välttämättä keinon, jolla tieto terroriteosta välittyy näille ihmisille. Terroristi tarvitsee median.

Media toimii yhteiskunnassa neljäntenä valtiomahtina, jonka arvo on pitää kansalaiset tietoisina ajankohtaisista asioista. Media täydentää koulujärjestelmää, sillä uusimpia ajankohtaisia voidaan käsitellä luonnollisesti vasta niiden tapahduttua ja tultua tietoon. Kansan tietoisuus on välttämätön edellytys valistuneen demokratian toteutumiselle.

On harhaanjohtavaa sanoa median olleen portinvartija. Media ei ole koskaan ollut tiedon portinvartija, joka voisi portin sulkea kokonaan. Media kokonaisuutena on pikemminkin voinut ohjata virtaavaa vettä eli ihmisten huomiota haluamaansa suuntaan, mutta virtauksen pysäyttäminen kokonaan olisi aina romahduttanut padon. Ohjailun voima on perustunut siihen, että kilpaileva viesti on vain huhu, joka ei hyödynnä teknologiaa ja se on siksi jäänyt median valitseman viestin voimakkaamman ja tehokkaamman viestinnän alle. Sosiaalinen media tarjoaa teknologian myös huhuille, mikä on kaventanut median tehokkuusetua. Siksi sanotaan, että median portinvartijarooli on kadonnut.

Meemit ovat omassa evoluutiossaan kilpailevia ajatuksia, jotka lisääntyvät ihmisten niitä toistellessa, vahvistuvat kun niitä ajatellaan ja muokkautuvat kun muisti pettää tai kalajuttu paranee. Meemin käsite on analoginen geenin käsitteen kanssa. Kaikki ideat, huhut ja konseptit ovat meemejä, jotka kilpailevat huomiostamme mediassa ja muistissamme. Meemistä käy esimerkiksi on seuraava suomalinen tarina.

Nuori kalamies päättää vähän kiusata vanhempaansa, jolla reuma jo vaikeuttaa käsien käyttöä. Hän kertoo ensin saaneensa tällä viikolla hauen, jonka pituuden näyttää koko sylinsä mittaiseksi.

No mikäs se on vanhan herran isoin hauki kautta aikojen?

Vanha mies naama irvessä levittää käsiään, mutta ei saa kämmeniään kuin reilun kyynärän päähän toisistaan. Nuoren miehen huulille nousee hymy, joka pikkuhiljaa tarttuu myös vanhukseen.

Vai tuon kokoinen?

– Kyllä, tällainen oli silmien väli.

Mitä siis tapahtuu, jos rajoitamme mediaa terrorismin vaikeuttamiseksi? Kilpailu siirtyy kaikkien muidenkin meemien osalta pois niistä kanavista, joihin voimme vaikuttaa rajoituksin, ja joissa monesti luotettavuudelle on olemassa kontrolleja. Kilpailu kuitenkin jatkuu muissa kanavissa. Saamme siis pahimmillaan vain valtavia sosiaalisen median huhumyllyjä, joissa terroristin silmienvälikin kasvaa nopeammin kuin kuuluisan hauen.

Tiedän, että totuus on nykypäivänä vaikeuksissa, mutta ainakin ongelma on tiedostettu. Suurin osa ihmisistä myös tunnistaa median olevan totuuden parhaita kavereita.

Kun terrorismin synnyttämä kauhun meemi kilpailee totuuden kanssa, niin voittajaksi jää se, joka on viestijille tärkein. Voittajaksi jää se, joka koskettaa ja joka halutaan jakaa – ei vain napista vaan tunteella ja kertomuksella. Voittaja on viesteistä väkevin ja meemeistä mahtavin. Median toimintaedellytyksien rajoittaminen terrorismin vastustamiseksi onkin perusteltua vasta, jos uskomme, että pelko ja viha ovat vapautta ja totuutta mahtavampia. Silloin terrorismi on jo voittanut.


Vieraskynä 11.4.2017, Iida Hilden, Suininlahden yläaste, 9c, Siilinjärvi.

CNN uutisten avaussivu Pariisin terrori-iskujen jälkeen. Lähde: CNN.

CNN uutisten avaussivu Pariisin terrori-iskujen jälkeen. Lähde: CNN.

Median rooli terrorismissa

Terrorismista tiedotetaan eri medioissa paljon, ja se on saanut erityisesti sosiaalisen median otteeseensa. Terroristit haluavat luoda pelkoa ihmisten keskelle, ja sen levittäminen onnistuu median kautta helposti ja nopeasti. Lisäksi median kautta uusien taistelijoiden sekä itsemurhapommittajien rekrytointi on helpompaa, kun terroristiliikkeiden propagandalle alttiit henkilöt näkevät terroristien saavan suurta julkista huomiota osakseen. ”Media on terrorismin happea” toteaa Kari Laitinen, joka on tutkinut terrorismia ilmiönä jo vuodesta 2006. Mielestäni tämä on aika osuvasti sanottu, sillä joka kerta kun näemme esimerkiksi kaksoistornien luhistuvan televisiossa, terrorismi toimii ja saavuttaa ihmisiä. Tutkielmani aikana olen toistellut, että terrorismin on tarkoitus luoda pelkoa, joka on täysin totta. Pelko on tärkeää. Kun ihmiset pelkäävät, terroristit ovat saavuttaneet tavoitteensa. Heidän oma maailmankuvansa jää mieliimme, ja vastakkainasettelu jota aikaisemmin pohdin, tulee taas esiin. Siinä vaiheessa maailma jakautuu kahtia, hyvään ja pahaan, ja jokainen ihminen on jollain puolella. Liekki sammuu kun happi loppuu. Mediaa olisi mielestäni siis voitava rajoittaa tietyissä tapauksissa niin, ettei terrorismin aatteet leviäisi sen kautta.

//Iida Hilden


Ohjeet kommentoinnista: Kommentointi vain omalla nimellä, ellei minun kanssani ole muuta sovittu. Aiheena on ”Mitä terrorismi on?”. Tarkoitus on, että lukijat keskustelevat siitä ja esittävät samalla omat näkemyksensä aiheesta. Tavoitteena on päästä vuorovaikutteiseen keskusteluun hyvässä hengessä, joten kaikki öyhötykset poistetaan armottomasti.