Suomen turvallisuuspolitiikan pilarit – epävakaa jakkara?

Vieraskynä 23.8.2016, Charly Salonius-Pasternak.

Charly Salonius-PasternakSuomella ei ole turvallisuuspoliittista strategiaa, jonka perusteella koko valtion turvallisuustoimintaa voisi ohjata ja arvioida. Tasavallan presidentin neljän pilarin turvallisuuden malli kuvaa Suomen asemaa, mutta on vaikea hahmottaa miten pilarit voivat ja miten ne muuttuvat turvallisuusympäristön muutoksessa. Tärkein on ensimmäinen kansallisen puolustuksen ja turvallisuuden pilari, jonka vakaus lisää yhteiskuntamme kokonaisturvallisuutta ja resilienssiä. Kolme muuta pilaria on heikommassa kunnossa nyt kuin vuosi sitten. Tähän tarvitaan aito kansallinen turvallisuusstrategia, jota poliitikot ja hallinnonalat sitoutuneesti toteuttavat, kirjoittaa Charly Salonius-Pasternak. Charly on Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija. Hänen esittämänsä näkemykset ja mielipiteet ovat luonnollisesti hänen omiaan eivätkä millään tavalla heijastele hänen työnantajansa tai minkään viranomaisen virallisia kantoja.


Miten Suomen turvallisuuspolitiikan neljä pilaria voivat vuonna 2016

Vuosi sitten Tasavallan presidentti Sauli Niinistö piti puheen, jossa hän totesi, että ”tosiasioiden välttely ei ainakaan toimi, sen pitäisi olla selvä. Tarvitaan avointa keskustelua sekä selkeää ja uskottavaa politiikkaa…” Vaikka sitaatti oli puheen maahanmuuttoon liittyvässä osiossa kuvaa se hyvin myös turvallisuuspolitiikkaa. Samassa puheessa presidentti Niinistö myös kuvasi Suomen turvallisuusasemaa, jonka hän näki seisovan neljän pilarin varassa: ”kansallinen puolustus ja turvallisuus, läntinen integraatio, Venäjä-suhteet sekä kansainvälinen järjestelmä, erityisesti sen rakenne, sääntöpohjaisuus ja hallittavuus.”

Presidentti Niinistö puhui suurlähettiläille Eduskunnan Pikkuparlamentissa 23.8.2016. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Presidentti Niinistö puhui suurlähettiläille Eduskunnan Pikkuparlamentissa 23.8.2016. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Tänä vuonna Niinistö kuvasi myös Suomen turvallisuusasemaa näiden neljän pilarin kautta. Hän avasi enemmän laajan turvallisuusnäkökulman kautta sitä, että kasvava eriarvoisuus ja yhteiskunnan jakautuminen myös liittyvät kansalliseen turvallisuuteen. Onneksi Tasavallan presidentti muistutti myös, että asiat oikeasti ovat aika hyvin, ”Suomi on onnistunut perustehtävässään hyvin,” ja viittasi mm. itse jatkuvasti käyttämääni Fund for Peace indeksiin. Presidentti myös rohkaisi katsomaan hieman kauempaa ja kauemmaksi, omat kiikarit käännän Suomen turvallisuutta kannattavan neljän pilarin kuntoon.

Strategia (eng. strategy /’strætədʒɪ/)
Suunnitelma, jolla pyritään saavuttamaan tavoiteltu päämäärä (A plan of action designed to achieve a long-term or overall aim).

Suomella ei tunnetusti ole virallista turvallisuuspoliittista strategiaa, jonka perusteella koko valtion turvallisuustoimintaa voisi ohjata ja arvioida. Tämä metafora neljästä pilarista tai jakkaran jalasta on ehkä lähimpänä ytimekästä ohjenuoraa, jota yksittäinen virkamies tai poliitikko voi käyttää arvioidessaan oman toimintansa suhdetta kansallisiin tavoitteisiin. Huomioiden miten merkittävään asemaan metafora on noussut ulko- ja turvallisuuspoliittisessa toiminnassa, olisi hyvä kuulla Tasavallan presidentin arviot siitä, miten pilarit voivat. Koska muut ovat jo aiemmin kirjoittaneet erinomaisesti niistä laajemmin tarjoan alla vain pari huomioita siitä missä kunnossa pilarit ja mitä niille voisi tehdä.

Ensimmäinen pilari – oman puolustuksen uskottavuus

Vuoden 2015 puheessaan Niinistön ensimmäinen pilari – johon tulen pääosin keskittymään – liittyi kansalliseen puolustukseen ja turvallisuuteen. On kaivattua liturgian pois jättämäistä, että sana ”uskottava” ei ollut liitetty mukaan. Samalla presidentti tuli alleviivanneeksi, että turvallisuutemme ei vain liity puolustukseen. Lausuntojen, selvitysten ja tähän pilariin käytettyjen resurssien näkökulmasta, kehitys on mennyt väärään suuntaan: Poliisi, rajavartiolaitos ja pelastustoiminta ovat 2017 kaikki saamassa vähemmän rahaa, tilaa ja henkilöstöä kuin 2015 tai 2016. Kansallisen puolustuksen suhteen tilanne on surkea tai oikeammin sanottuna vaarallinen.

Tilanne on lähinnä käsittämätön, sillä valtionvarainministeriö kirjoittaa vuoden 2017 talousarvioesityksessä seuraavan toimintaympäristön kuvauksen puolustusministeriön hallinnonalalle: ”Puolustuksen toimintaympäristö on muutoksessa. Suomen puolustusta kehitetään toimintaympäristössä, jossa […] vaatimukset puolustukselle kasvavat […] Muutosnopeus, ennakoimattomuus sekä epävarmuus ovat lisääntyneet ja strategiset yllätykset ovat mahdollisia […] Puolustusvoimien tehtävien toteuttaminen edellyttää nykyistä korkeampaa toimintavalmiutta ja taistelunkestävyyttä […]. Tämän perusteella puolustusvoimille kuitenkin ollaan osoittamassa vähemmän rahaa, ainoana valtiona koko lähialueellamme. On kysyttävä, miksi tehdä tilannearvio, jos se ei vaikuta resurssien jakoon?

Suomella ei ole turvallisuuspoliittista strategiaa

Vastaus on yksinkertainen ja siihen viitattiin yllä: koska Suomella ei ole turvallisuuspoliittista strategiaa, ei myöskään ole selvää ohjenuoraa minkä perusteella resurssienjakoa priorisoidaan, jolloin helpoin tapa ottaa kaikilta vähän. Tuleva puolustusselonteko on kriittinen, jos siihen ei saada pysyviä budjetin tasokorotuksia, on todennäköistä, että Puolustusvoimain komentaja joutuu seuraavan vuoden aikana ilmoittamaan, että seuraava uudistus on välttämätön. Pysyvän resurssivajeen takia se tulee todennäköisimmin olemaan laaja puolustusuudistus. Rautalangasta vääntäen, pitää kysyä: Tarvitsevatko Suomalaiset poliitikot vielä oman ’en veckas försvar’ tapahtuman, kertaalleen ’ryska påsken’ lieneekin tapahtunut, tosin kansalaisilta piilossa.

Tämän pilarin kunto on siis heikentymässä, jonka lisäksi ero julkisen tavoite- ja tahtotilan ja todellisuuden välillä kasvaa. Puolustuksen kohdalla tämä tarkoittaa, että pilari on jo osittain ontto. Tämän lisäksi ulkoiset paineet ovat kuluttamassa pilaria nopeammin kuin ennen: Venäjän kasvava suorituskyky tarkoitta, että vaikka korjaisimme pilaria (emme vahvistaisi), on se suhteellisesti heikompi ja riittämättömämpi kuin ennen.

Toinen pilari – heikkenevä yhtenäisyys

Toisen pilarin, läntinen integraatio, koostuu pääosin EU-jäsenyydestä, lisääntyvästä yhteistyöstä Naton kanssa ja syventyvästä kahdenvälisestä sotilaallisesta yhteistyöstä. EU jäsenyyden kokonaishyödyt jotka tiivistän Euroopan turvallisuuden suhteen yhteen lauseeseen näyttävät kaikesta viimeisen vuoden aikana tapahtuneesta huolimatta olevan kiistattomat: Lähes kolme sukupolvea on nyt elänyt Euroopassa ilman suurta sotaa ja sota Britannian, Ranskan ja Saksan välillä tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Tietenkin EU on nyt heikompi, pilarin raudoitus ruostuu ja sitä väännetään sisältä päin samalla kun ulkopuoliset paineet kuluttavat ulkopintaa. Toisaalta, turvallisuuspoliittisessa mielessä se on osoittanut solidaarisuuden kestävän jopa, kun kyseessä on ei-jäsenen (Ukrainan) tukeminen Venäjään kohdistuvien sanktioiden muodossa.

Lisääntyvä yhteistyö Naton kanssa on jatkuvassa muutoksessa, ja organisaation virallisestikin kasvanut intressi Itämeren suuntaan ja alueen turvallisuutta lisäävät toimet josta päätettiin Varsovan huippukokouksessa vahvistavat pilaria. On myös hyvä, että julkisuudessa Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa syvenevät kahdenvälinen sotilaallinen yhteistyö nyt linkitetään vahvasti myös Suomen turvallisuuden pilariin, eli kahdenvälinen yhteistyö toimii tavallaan poikkipuuna kahden pilarin välillä.

Kolmas pilari – Venäjälle annettu jakkaran jalka

Kolmas pilari, suhde Venäjään, on jopa virallisissa asiakirjoissa ja puheissa todettu olevan heikompi kuin ennen. Tässä tosin on hyvä huomata, että suhteellisesti nähtynä Suomen suhde Venäjään on heikentynyt vähemmän kuin monen muun maan. Keskeinen havainto tästä suhteesta on Venäjän loputon halu osoittaa omilla toimillaan, että pilarin vahvuudesta ja pituudesta ei koskaan voi olla varma. Tässä tilanteessa ehkä jakkaran jalka on kuvaavampi metafora: Toimillaan Venäjä lyhentää ja pidentää jalkaa niin että vakaa jakkara ei ylipäätänsä ole mahdollista, paitsi Venäjän ehdoilla ja vain silloin kun se edistää Venäjän tavoitteita.

Neljäs globaali pilari

Neljäs pilari, kansainvälinen järjestelmä, on selvästi menossa haastavampaan suuntaan pienen valtion näkökulmasta. Talousjärjestelmän poliitikot ovat monessa maassa jättäneet suuryritysten ja pankkien käsiin, YK on lähes täysin halvaantunut turvallisuuspolitiikan saralla, ja monia kansainvälisiä normeja rikotaan ja käytäntöjä haastetaan päivittäin. Esimerkkeinä näistä käynevät Ukraina, Libya, Syyria, Yemen, ja Kiinan meri. Suomen turvallisuuspolitiikan suhteen pilaria ei meidän omilla toimilla voida pelastaa tai vahventaa. Olisi myös vaarallista laskea sen varaan omaa turvallisuuspolitiikka tehdessämme, esimerkiksi Ahvenanmaan demilitarisoinnin suhteenemme voi olla viimeinen maa joka kriisin hetkellä kunnioittaa sitä.

Mitä Suomi voi tehdä, jos kolme neljästä pilarista on heikommassa kunnossa nyt kuin vuosi sitten? Yhdellä sanalla: Strategia; sen olemuksesta puhutaan jatkuvasti, mutta käytännössä se kertoo millä perusteilla jyvitämme rajoitettuja resursseja päästäksemme tavoitteisiin. Nykyinen lähestymistapa resursoinnin suhteen kertoo, että meillä ei ole oikeaa kansallista turvallisuusstrategiaa jota poliitikot ja hallinnonalat sitoutuneesti toteuttaisivat.

Jakkara on vakaa vain Venäjän ehdoilla

Jos emme strategiaa saa, mitä muuta on tehtävissä? Helppo ja tarpeellinen toimi olisi puolustukseen ja turvallisuuteen liittyvien harjoitusten merkittävä lisäys. Vaikka itse kriisi olisi alkuasetelmiltaan erilainen kuin harjoitusten skenaariot olisi niistä merkittävää hyötyä:

  1. Eri toimijat, oli kyse eri viranomaisista tai reserviläisistä, saisivat konkreettista kokemusta yhdessä toimimisesta;
  2. riippumatta tapahtumien kulusta ovat jotkut asiat (esimerkiksi sähkökatkokset) ennakoitavissa ja siten valmistelut yleishyödyllisiä;
  3. sadat tuhannet kansalaiset saisivat mahdollisuuden konkreettisesti vahvistaa yhteiskuntaamme ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka todennäköisesti kantaisi hedelmää myös päivittäisessä työssä ja
  4. 4) harjoitukset toimisivat signaalina kaikille ulkoisille ja sisäisille tarkkailijoille, siitä että Suomi todella ottaa muuttuvan ympäristön asettamat vaatimukset vakavasti.

Kaikki tämä lisäisi yhteiskuntamme kokonaisturvallisuutta ja resilienssiä – teemoja joka selvästi ovat ’unilukkarina’ ja puolustusvoimiemme ylipäällikkönä toimivan Tasavallan presidentin sydäntä lähellä – saisiko hän muut johtavat poliitikot mukaan vahvistamaan kansallisen puolustuksen ja turvallisuuden pilareita?

//Charly Salonius-Pasternak


Tiesithän, että voit seurata Charlyä Twitterissä ja lukea hänestä enemmän täältä. Charlyn UPIn julkaisut löydät täältä. Suosittelen lukemaan viimeisimmän, ”Security in the Baltic Sea Region: activation of risk potential”, joka on vahvasti liittyy Suomen turvallisuusympäristön muutokseen ja sen muutosnopeuteen, eli jakkaran vakauteen.

Abstraktin uhkan sietämätön käsittämättömyys

Otsikkoja ja klikkijournalismia

Yle julkaisi lyhyen jutun, jonka ytimenä oli Suomen maavoimien operaatiopäällikön Petri Hulkon kommentti Ruotsin maavoimien komentajan Anders Brännströmin arvioon siitä, että Ruotsi voi olla sodassa muutaman vuoden sisällä. Kyseessä oli Brännströmin isännöimien maavoimapäivien kutsun saate, jossa lisäksi todettiin, että tarve kyetä aseelliseen taisteluun nykyaikaista vastustajaa vastaan on aiempaa selvempi. Kyvyn suhteen tavoitteena on nostaa kynnystä Ruotsiin kohdistuvaa aseellista hyökkäystä vastaan ja äärimmäisessä tapauksessa Ruotsin puolustaminen aseellisesti. Ihan maavoimien peruskauraa, siis.

Uhka, aikomus ja kyky

Jostain syystä juttuun saatiin mukaan suursodan käsite ja vastauksena Hulkko totesi tietysti, että ”[m]eitä ei uhkaa mikään sotilaallinen uhka.”

Uhka = aikomus × kyky (threat = intent × capability1)

Näin sotilaallinen uhka määritellään. Konkretiaan päästän vasta kyvyn, eli sotilaallisen kapasiteetin (tai potentiaalin) arvioinnin myötä, mikä onkin terve ja oikea Suomen puolustusvoimien ylläpidon ja kehittämisen lähtökohta. Perinteisesti on katsottu että kapasiteetin muutos on hyvin hidasta. Poliittinen aikomus, eli tahto, voi muuttua äkkiä ja sisältää aina mahdollisuuksien hyödyntämisen.

Kasakka ottaa sen, mikä on löyhästi kiinni

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe 211. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Säätytalolla marraskuun 10. päivänä 2014.

Virallinen totuus

”Venäjä ei ole uhka” on pravdaa siinä suhteessa, että se on poliittinen asiain laita ja eksistentiaalinen välttämättömyys, jota varomme muuttamasta.

Tosiasiat on kuitenkin syytä tunnustaa. Vaikka suurin osa maanpuolustukseen liittyvistä asioista ovat salassa pidettäviä, on julkiset ja ilmeiset asiat kyettävä kertomaan ja niihin liittyvät ilmiöt selittämään muutoinkin, kuin poliittisesti korrektin liturgian avulla. Venäjällä on nähtävissä uudelle taajuudelle viritettyjen sotilasdoktriinin ja kansallisen turvallisuuden strategian myötä merkittävä muutos poliittisessa ohjauksessa ja tahtotilassa. Poliittinen tahto on se, että asevoimat ovat käytettävissä aiempaa helpommin, nopeammin ja monipuolisemmin poliittisten päämäärien edistämiseksi.

Sotilaallisen kapasiteetin muutosnopeus Venäjällä on kasvanut. Muutos ei enää ole hidasta ja etenkin kyky siirtää (keskittää) yhtymiä yhdentoista aikavyöhykkeen ylitse on logistisesti huikea. Tämän myös Hulkko totesi selvästi sanomalla:

Puolustusvoimat seuraa tottakai turvallisuustilanteen muutosta ja on sanottava, että siitä on tullut aiempaa vaikeampi ennustaa. Muutokset tapahtuvat nykyään aiempaa nopeammin.

Itse käänsin sanoman venäläiseen doktriinin ja strategian käsitteistöön ja kirjoitin seuraavasti:

Venäjän sotilaallisen potentiaalin määrän ja laadun kasvu lähialueillamme on Suomelle merkittävin sotilaallinen vaara‬, josta voi nykyisin ennakoitua nopeammin ja herkemmin kehittyä ‎uhka‬, jolloin Venäjä on korkeassa valmiudessa käyttää asevoimaa Suomen alueelle laajemman konfliktin ratkaisemiseen liittyen. Ratkaisua haettaneen ennaltaehkäisevästi tai erittäin nopeasti ja päättäväisesti konfliktin alkuvaiheessa.

Tällaisessa tilanteessa on vaarana, että Venäjän ‎valmius‬ asevoiman käyttöön kasvaa nopeammin kuin Suomen ‎kyky‬ sen torjumiseen, mikä luo mahdollisuudet opportunistiseen asevoiman käyttöön poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Asevoiman käyttöä ei tällöin edellä pitkäaikainen poliittinen painostus eikä joukkojen merkittävä poikkeava liikehdintä vaan asevoiman käytön valmistelut voidaan salata valmiusharjoituksilla ja puolustajan kykyä poliittiseen päätöksentekoon heikentää informaatiopsykologisella hämärtämisellä.

Virallinen mielipide

En ole eri mieltä maavoimien operaatiopäällikön kanssa. Venäjä ei ole uhka, mutta kysymys itsessään on yksinkertaistava. Molempien uhkan osatekijöiden suhteen muutosnopeus ja ennustettavuus ovat kasvaneet merkittävästi. Kun vastaus tuohon suosittuun uhka-kysymykseen yhtäkkiä on kyllä, eivät sotilaat ole enää vastaamassa siihen, vaan torjumassa uhkaa. Onneksi Suomen puolustusvoimat on varautunut muutokseen. Puolustusvoimain komentaja on kuitenkin painottanut varautumista nopeampaan muutokseen, mihin päästään lisäämällä joukkojen käytettävyyttä ja saatavuutta, eli parantamalla valmiutta nopeaan toimintaan. Puolustusministeri Jussi Niinistö näkee, että lakimuutoksilla koskien reservin käytettäyyttä lisäämällä päästään tähän. Uusi muotisana on keksitty:

Jotta totuus ei unohdu: Puolustusvoimien palkattu henkilöstö ja palveluksessa valmiiksi jo olevat asevelvolliset − varusmiehet − ovat se resurssi, joka meillä on välittömästi käytettävissä valmiuden säätelyyn. Todellinen voima piilee kuitenkin osaavassa, hyvin varustetussa reservissämme. Sen käytettävyyden helpottaminen on kustannusneutraali tapa parantaa maanpuolustusvalmiuttamme.

Puolustusministeri Jussi Niinistö 216. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Säätytalolla tammikuuna 18. päivänä 2016.

Tilanteessa, jossa Suomi on ympäristönsä ja viiteryhmänsä ainoa maa, joka ajaa sotilaallista toimintaansa alaspäin, on tärkeää löytää budjetääriseen nollasummapeliin mahtuvia keinoja saada aikaan enemmän samalla rahalla. Totuus on kuitenkin se, että valmius maksaa. Kustannusneutraalia ratkaisua ei ole, vaan kyse on valintojen ja vajeiden siirtämisestä tulevaisuuteen. Naapurimme aikomuksen ennustettavuuden ja ennakoitavuuden heikentyessä herääkin kysymys, onko siihen varaa? Puolustuksen valintoja ei voida siirtää loputtomiin. Nykykehityksellä olemme kymmenen vuoden sisällä kyvyttömiä valitsemaan omaa puolustusratkaisuamme, kun peruspilarit ovat yksi kerrallaan nakertuneet palasiksi. Oikein mitoitettu puolustus vaatii oikein mitoitetun rahoituksen.

//James

P.S. Tästä muuten lähti sokka irti, eli Iltasanomien ja Iltalehden mukaan tein ulostulon. Tämä antaa varsin ikävän kuvan suomalaisen älyllisen sota- ja turvallisuustieteellisen keskustelukulttuurin tilasta. Sen muutosnopeus on kovin hidas.


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa. Puolustusvoimien virallista kantaa asiaan ei välttämättä edes ole olemassa.