Nato-optio, onko sitä?

Jäsenyys myrskysäällä Pohjois-Atlantin sopimuksen valossa

Suomessa on neljän (4) turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon aikana esitetty ns. Nato-optiota, eli varauma, jossa Suomi pidättää itsellään mahdollisuuden hakea Pohjois-Atlantin liiton jäsenyyttä (2004, 2009, 2012, 2016). Kolmessa (3) selonteossa vuosina 1995, 1997 ja 2001 on puolestaan esitetty, että jäsenyys ei ole ajankohtainen, mutta, että Suomi jatkaa tai syventää yhteistyötään kumppanimaana.

Kuva: Yle | Bild: Yle.

Kuva: Yle | Bild: Yle.

Mikä on tämä Nato-optio? Kansainvälisesti tarkasteltuna se vaikuttaa olevan varsin suomalainen erityispiirre ja ajatus, jonkinlaista aidalla istumista. Ruotsissa voidaan – etenkin viime aikoina – nähdä samansuuntaista ajattelua, joskin se on kehittynyt selkeiksi kannoiksi Natoon liittymiseen puolesta tietyllä aikajänteellä tai sitä vastaan. Suomessa RKP on tullut samanlaiseen lopputulokseen, johon ei voi olla vaikuttamatta nimenomaan ruotsalaisen keskustelun analysointi.

Nato-optio -ajattelu on myös saanut osakseen perusteltua kritiikkiä. [1, 2, 3, 4, 5, 6] Asia-argumentein perusteltuja myönteisiä kannanottoja on vähemmän, mutta nekin on syytä nostaa esille. [7, 8, 9]. Neutraalia kantaa edustaa Hesarin selonteon julkistamista seurannut pääkirjoitus. [10]

Ongelmallista Suomen optioajattelussa on se, että Pohjois-Atlantin sopimus ei tunne tällaista mekanismia, jossa poliittisesta, taloudellisesta tai sotilaallisesta turvallisuusvajeesta kärsivä valtio voitaisiin ottaa liiton jäseneksi. Sopimuksen 10 artikla on selvä:

10 artikla
Sopimuspuolet voivat yksimielisellä sopimuksella kutsua minkä tahansa muun Euroopan valtion, jolla on edellytyksiä edistää tämän sopimuksen periaatteita ja osaltaan myötävaikuttaa Pohjois-Atlantin alueen turvallisuuteen, liittymään tähän sopimukseen. Näin kutsuttu valtio voi tulla sopimuksen sopimuspuoleksi tallettamalla hyväksymiskirjansa Amerikan Yhdysvaltojen hallituksen huostaan. Amerikan Yhdysvaltojen hallitus ilmoittaa kaikille sopimuspuolille kunkin hyväksymiskirjan talletuksesta.

Lähde: Honkanen & Kuusela. Mikä Nato on?.Suomen Atlantti-Seura.

Reunaehtoja asettavat myös sopimuksen 2. ja 3. artikla:

2 artikla
Sopimuspuolet myötävaikuttavat rauhanomaisten ja ystävällisten kansainvälisten suhteitten edelleen kehittämiseen vahvistamalla vapaita instituutioitaan, kehittämällä parempaa ymmärtämystä periaatteista, joihin nämä instituutiot perustuvat ja kehittämällä vakauden ja hyvinvoinnin edellytyksiä. Ne pyrkivät poistamaan ristiriitoja kansainvälistä talouspolitiikoistaan ja edistävät taloudellista yhteistyötä, johon kaikilla sopimuspuolilla on mahdollisuus osallistua, kaikkien sopimuspuolten kesken.

3 artikla
Saavuttaakseen tämän sopimuksen tavoitteet tehokkaammin, sopimuspuolet, erikseen ja yhdessä, jatkuvan ja tehokkaan omien valmiuksiensa kehittämisen ja keskinäisen avun keinoin, ylläpitävät ja kehittävät omia ja yhteisiä valmiuksiaan vastustaa aseellisia hyökkäyksiä.

Naton jäsenmaaksi hakeman valtion tulisi siis olla turvallisuuden tuottaja. Tätä Nato on painottanut etenkin Ukrainan kriisin jälkeisessä tilassa, johtuen osin siitä, että liiton resurssit alkavat olla äärimmilleen venytettyjä ja epätasaisesti jakautuneita.

Entä entinen itäblokki?

Toki Nato on ottanut jäsenikseen maita, joilla on ollut eräänlaista turvallisuusvajetta. Esimerkkeinä käytän ensin Puolaa (1999), Bulgariaa (2004) ja Romaniaa (2004). Näillä mailla oli Varsovan liiton perintönä ahnaasti valtion resursseja nielevät varsin mittavat asevoimat. Maiden puolustusjärjestelmät eivät kenties olleet täysin tehottomia, mutta eivät myöskään kustannustehokkaita saati sitten millään muotoa Nato-yhteensopivia.

Puolan, Bulgarian ja Romanian puolustusmenojen osuus valtionmenoista. Lähde: Maailmanpankki.

Puolan, Bulgarian ja Romanian puolustusmenojen osuus valtionmenoista. Lähde: Maailmanpankki.

Poliittisesti ja taloudellisesti maat olivat kuitenkin kovaa vauhtia menossa osaksi läntistä yhteisöä – asia joka osaltaan mahdollisti niiden yhteiskuntien lisäksi myös asevoimien transformaation. Nato loi vuonna 2003 sen operatiivisen johtoesikunnan Allied Command Operationsin (ACO) rinnalle tulevaisuuden haasteita ja tulevia tetäviä ja uusien jäsenten muutos- ja kehittymistarpeita tukevan esikunnan (Allied Command Transformation, ACT). Nato loi työkalut, jotka soveltuivat neuvostoperintöä olevien sotilasrakenteiden muuttamisen länsimaisiksi Nato-yhteensopiviksi ja erityisesti länsimaisen yhteiskunnan talousrakenteeseen sopiviksi asevoimiksi. Tämän nämä neljä maata saivat Natolta. Mutta sen perusedellytyksenä ei ollut sotilaallinen liittymisvalmius, vaan nimenomaan poliittinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen valmius jäsenyyteen.

Nato on ennen kaikkiea poliittinen, tasavertaisten valtioiden välinen liitto, jonka tarkoituksena on jäsenmaidensa vapauden ja demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen yhteisen puolustuksen keinoin.

Baltian maat olivat paljon ongelmallisempia, koska ne olivat liittyessään Natoon vailla asevoimia, niiden purettua neuvostorakenteet. Taloudellisesti ne olivat myös liian pieniä panostamaan yksin asevoimien transformaatioon. Vielä vuonna 2014 Latvia ja Liettua sinnittelivät puolustuksissaan vajaan yhden (1) prosentin BKT-osuuksilla, jota Naton johto myös aikanaan kritisoi. Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti tilanteen. Naton 3. artiklaan perustuvan puolustusmenojen vähimmäistasoon, joka on vain suositus, alettiin suhtautua haudanvakavasti. Kun Latvian ja Liettuan suunnitelmissa oli päästä kahteen prosenttiin asteittain pidemmällä aikavälillä vuosiin 2018–2020 mennessä, tekivät maat korjausliikkeitä heti. Vielä nopeammin reagoi Viro. Puola on luku sinänsä, koska se sääti jäsenyytensä alkutaipaleella asetuksen puolustusmenojen BKT-suhteesta, joka vahvisti tasoksi kaksi prosenttia ja on hyvin pitänyt siitä kiinni. Pientä huolta Puolassa syntyi kun lukua jouduttiin pyöristyssääntöjen mukaan tarkastelemaan kahden prosentin tavoitetason saavuttamiseksi ja maa korjasikin heti asian.

Viron, Latvian ja Liettuan puolustusmenojen osuus bruttokansantuotteesta. Lähde: Maailmanpankki.

Viron, Latvian ja Liettuan puolustusmenojen osuus bruttokansantuotteesta. Lähde: Maailmanpankki.

Sotilaallisesti valmis Suomi

Suomen helpon Nato-jäsenyyden puolesta ovat yleensä puhuneet poliitikot vedoten sotilasrakenteiden valmiuteen. Olemme nyt jo valmiimpia ja yhteensopivampia kuin monet Nato-maat ja lisäksi olemme erityisen hyviä kumppaneita. Näin olemme alkaneet ajatella, että sotilaallinen yhteensopivuus ja yhteistoimintakyky olisi jonkinlaisen pikajäsenyyden tae.

Nato on kuitenkin poliittinen liitto. Nato ei ota jäsenikseen maita, joilla on sekä tuntuva poliittinen turvallisuusvaje että epäselvä poliittinen linja. Kriisi tai konflikti naapurin kanssa on myös jäseneksi kutsumisen hylkäämisen peruste.

Suomi ei voi kuvitella, että mahdollisessa heikentyvässä Itämeren tai muun lähialueen kriisissä takaovella olisi portsari päästämässä meidät sisään. Vaikka päällä olisi viimeistä huutoa oleva Dolce & Gabbanan puku, Carolina Herreran uusin tuoksu ja Burberryn takki, niin pääsy evätään siksi, että hakija tuo mukaansa ongelmia, jotka ovat poliittisesti liittoa heikentäviä ja altistavat liittoa taloudelliselle painostukselle.

Sotilaallinen valmius ja plug and play -yhteensopivuus on jäsenyyden hakemisessa toissijainen asia ja tässä tuorein ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko menee pahasti metsään arvioidessaan osto-optiota.

Yhteistyön kautta saavutettu yhteensopivuus varmistaa kuitenkin osaltaan, että mahdolliselle sotilaalliselle liittoutumiselle ei muodostu käytännön esteitä. Suomi pitää yllä mahdollisuutta hakea jäsenyyttä Natossa seuraten tarkasti turvallisuusympäristönsä muutosta.

VNS 7/2016. Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko.

Samalla selonteko on osin ristiriitainen itsensä kanssaan kun seuraavassa kappaleessa todetaan, että:

Arvion mukaan Nato-jäsenyys vaikuttaisi perustavanlaatuisesti Itämeren alueen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen. Natojäsenyyden hakeminen olisi perustavanlaatuinen ja kauaskantoinen päätös Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja se vaatisi laaja-alaista keskustelua ja huolellista harkintaa.

Ruotsi ei elättele Nato-optiota. Ruotsissa on ymmärretty Pohjois-Atlantin liiton poliittinen luonne ja sen merkitys. Kaikki puolueet ovat tehneet täsä jotopäätöksensä ja ne, jotka eivät kannata Nato-jäsenyyttä puhuvat hyvin voimakkaasti ulkopolitiikan, kansainvälisen poliittisen järjestelmän ja rauhanrakentamisen vahvistamisesta. Ruotsin ulkopolitiikka on myös perinteisesti ollut aktiivisempaa kuin Suomen, mistä osoituksena ovat viime kuukausien aikana hyvin nopeassa tahdissa solmitut kahden ja monenväliset sopimukset turvallisuusyhteistyöstä. Suomessa asiasta puhutaan, jos joku siitä kysyy ja kerrotaan, että tällainen ”voisi olla mahdollista”.

Suomessa pidetään yhtäällä Nato-optiota jokerina. Nato ei kuitenkaan myy osto-optioita, joilla saataisiin oikeus lunastaa jäsenyys heikolla turvallisuustaseella.

Toisaalla puolestaan todetaan, Nato ei ole Suomelle tarpeen. Mitään uutta ei kuitenkaan tarjota tilalle, vaan juna kulkee samaa vanhaa hyvien naapurussuhteiden ja osin vielä vuoden 1975 Etykin sillanrakentajuuden mantroja toistellen. Aktiivisuus on näkynyt vain sukkuloinnissa Moskovaan, mitä pidetään uutena ja hienona vakauspolitiikkana.

Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko on edellisiä parempi ja sen jakaminen eri osiin on hyvä. Pienemmät palat ovat selkeämpiä. Sotilaalliseen liittoutumisen pohdiskelu on selonteossa kuitenkin vajavaista, eikä sitä avaa Nato-selvityskään. Toivottavaa on, että eduskunta ottaa asian perusteelliseen keskusteluun ja sekä esittää että myös kirjaa valiokunnissa eriäviä mielipiteitä. Valitettavasti selonteon valmistelun salaisuus ja sen varsin huono jäljitettävyys lähteiden osalta ja päättelyketjujen osalta sekä etenkin konsensukseen perustuva valmistelu vie sen analyysoimiselta ja siten myös strategian jalkauttamiselta pohjaa.

Tällä kuitenkin mennään seuraavat neljä tai viisi vuotta. Varsin omintakeista suomalaista ajattelua, jolle ei löydy tukea muualta paitsi suomalaisesta erinomaisuudesta. Toivoa saa, että se on yhtä universaalisti tunnustettua, kuten kärkisijamme mm. lehdistönvapaus-, hyvinvointi- ja koulutusindekseissä. Muuten tulee ”tenkka påå”, josta ei ”fundeeraamalla” selvitä.

//James


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Sokea Reetta ja Mykkä Jussi

En kommentoi, lähden pois

Puolustusministeri Jussi Niinistö on useampaan otteeseen tuonut esille valmistelussa olevan lakiesityksen, joka antaisi Puolustusvoimain komentajalle valtuudet kutsua kertausharjoitukseen jopa 25 000 reserviläistä.

Puolustusministeri pitää valitettavana, että asevelvollisuuslain uudistaminen on kohdannut myös vastustavia kantoja. Tähän sopiikin hyvin ministerin viimeaikaiset ärähdykset, kuten ”vinkunat pois”, uhkaus lähteä kävelemään Yle haastatelusta sekä kansliapäällikön nimitykseen liittyvä en kommentoi, jota kuitenkin seurasi tarkempi arvio valmistelutyöstä. Ylen Marjan vallassa -ohjelmassa ministeri oli välillä varsin haluton sanomaan yhtään mitään mistään.

Puolustusministeri jyrää vastustuksen vihjaamalla että vastustajat pelaisivat jonkun muun pussiin. ”Venäjä” ei tässä tietenkään sovi sanoa taikka siihen millään tavoin viitata, muutoin vastauksena on varma ”en kommentoi”. Puolustusministerin kritiikin vastaanottajiin kuuluu myös oikeusministeriö, joka on vastustanut lakiluonnosta siitä syystä, ”ettei hallitus kerro, mitkä ulkoiset uhat tai kriisit edellyttäisivät ylimääräisten kertausharjoitusten määräämistä.”

Isänmaan etu edellyttää lain uudistamista, kenen etua vastustavat ajavat?

Ministeri itse on itse asiasta hyvin vaitonainen – hän ei kerro sellaisista uhkamalleista ja -kuvista , jotka laukaisisivat tällaisen valmiuden kohottamistoimen. Uhkakuvien kohdalta asia on osin ymmärrettävä ja erityisesti yksityiskohtaiset uhka-arviot ovat sotilaiden punaleimaista asiaa, jotka kuuluvat vain niille joilla on tarvetta tietää. Yleiset sotilaalliset uhkamallit voisi puolestaan edes osittain avata julkisesti ilman, että se häiritsisi niihin liittyvää valmistelua ja niiden selontekoihin tuomista. Tämä on jo tehtykin strategioissa ja muissa julkaisussa ja mm. maanpuolustuskursseilla, joten asiallisen julkisen tiedon jakaminen ei välttämättä olennaisesti tai edes vähääkään vaarantaisi maanpuolustuksen turvattavaa etua. Sitävastoin se lisäisi ymmärrystä ja parantaisi keskustelua itse asiasta.

Niin ikään, laajaan osittaisjulkisuuteen perustuvien väliraporttien ja muiden selonteon laadintaa tukevien selvitysten julkaiseminen ikään kuin murupolkuna kohti formaaleja selontekoja auttaisi tavallista pulliasta ymmärtämään asiaa ja sen tärkeyttä paremmin kuin jyrkkä ja vanhakantaista yksisuuntaista tiedottamista ja vastakarvaan silittämistä edustava ”en kommentoi” -linja. Näin esimerkiksi Ruotsissa tehdään selontekovalmistelut.

Eräissä maanpuolustuksen foorumeissa ministeri on puolestaan ollut hyvin selväsanainen, joskin hyvin yleisellä tasolla. Parempi perehtyminen itse lakiin ja taustoihin toisi kenties vielä enemmän syvyyttä, painoa ja perusteita ministerin selville lausunnoille.

Onneksi myös oman puolustusvalmiutemme saralla voidaan merkittävää parannusta saada aikaan lainsäädäntöä tarkistamalla. Esimerkkinä otettakoon kertausharjoituksiin liittyvät aikarajat.

Puolustusministeri Jussi Niinistö 216. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa  Säätytalolla tammikuuna 18. päivänä 2016.

Nykytilanteessa asevelvollisuuslaki on osiltaan vanhentunut tai tehoton

Puolustusministeri käyttää välillä blogejaan ja välillä puolustusministeriön sivuja asiansa ajamiseen. Blogissa tyyli on vapaampi ja otsikot linjanvetoja, kuten tämän asian Valmius ei ole vallansiirtoa. Niinistö toteaa, että ”Isänmaan etu edellyttää asevelvollisuuslain pikaista uudistamista” . Nopea valmistelu on yhä arvaamattomaksi muuttuvassa turvallisuusympäristössä tärkeää. Toimeenpanovallan tulee  asiantuntija-arvioiden ja etenkin ulko- ja turvallisuuspoliittisen jatkuvan tilanteenarvion pohjalta kyettä hyvinkin nopeasti ryhtymään kaikkiin niihin toimiin, joita selonteoissa ja muissa stretegisissa ohjausasiakirjoissa on kirjattu tarpeellisiksi ja jotka muuttuvassa ympäristössä ovat usein heikkoina signaaleina todennettavissa. Tämä muutos on yksi niistä. Sumutorven soidessa on usein myöhäistä kääntää peräsintä.

Perusteet asevelvollisuuslaissa

Asevelvollisuuslaissa yhdeksi kertausharjoitusten tarkoitukseksi on kirjattu valmiuden joustava kohottaminen. Kertausharjoituskutsut reserviläisille on samaisen lain mukaan kuitenkin lähetettävä viimeistään kolme kuukautta ennen harjoituksen alkua. Tämän päivän uhkakuviin peilaten aikamääre tuntuu kovin pitkältä. Nykyinen säädös onkin laadittu aikana, jolloin uhkan uskottiin kriisien kehittyvän hitaasti ja siihen, että aikaa puolustusvalmisteluille olisi useita kuukausia. Nykykäsityksen mukaan valmistautumisaika voi olla huomattavasti lyhyempi. Silloin ei enää puhuta joustavasta puolustusvalmiuden säätelemisestä, vaan sen välittömästä kohottamisesta. Tätä varten puolustusvoimat on perustanut ”uudet nopean valmiuden joukot.”

Olenkin käynnistänyt säädöshankkeen, jonka tavoitteena on nykyisten aikarajojen poistaminen silloin, kun reserviläiset kutsutaan kertausharjoituksiin valmiuden kohottamistarkoituksessa.

Puolustusministeri Jussi Niinistö 216. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa  Säätytalolla tammikuuna 18. päivänä 2016

Valmistelun ytimessä on siis asevelvollisuuslain 48 § 1 mom 4 kohta, jonka mukaan reservin kertausharjoituksella ”mahdollistetaan sotilaallisen valmiuden joustava kohottaminen”. Kyse lainmuutoksessa on nimenomaan asevelvollisuuslain kirjaimen toteutumisen edellytyksistä.

Puolustusvoimien valmiuteen liittyvä lainsäädäntö on pääosin toimivaa. Muuttunut turvallisuusympäristö aiheuttaa kuitenkin tarkastelutarpeita erityisesti vuonna 2007 edellisen kerran kokonaan uudistettuun asevelvollisuuslakiin. Puolustusvoimien reagointikyvyn takaamiseksi tulee asevelvollisuuslakia muuttaa reserviläisten käytön suhteen. Luonnos hallituksen esitykseksi on valmis ja tällä hetkellä lausuntokierroksella. Kertausharjoitukseen määräämistä ehdotetaan muutettavaksi siten, että puolustusvoimain komentaja voisi määrätä sotilaalliseen valmiuden joustavaan kohottamiseen tarkoitettuun kertausharjoitukseen välittömästi, kun päätös koskisi enintään 25 000 asevelvollista. Muussa tapauksessa päätöksen tekisi tasavallan presidentti puolustusvoimain komentajan esittelystä. Puolustusministeriö pidetään tietoisena näitä asioita koskevasta valmistelusta.

Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg 217. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Säätytalolla helmikuun 29. päivänä 2016.

Valtioneuvoston kanta asiaan on, että ”Puolustusvoimain komentajan päätös tulisi viipymättä saattaa puolustusministerin esittelystä valtioneuvoston ratkaistavaksi.

Vinkunat pois!

Nykytilanteessa asevelvollisuuslaki on osiltaan vanhentunut tai tehoton. Se perustui uskomukseen useiden kuukausien strategisesta ennakkovaroituksesta ja sitä seuraavasta vuorokausien taktisesta ennakkovaroituksesta sekä edelleen siitä, että joustava valmiuden kohottaminen, eli valmiuden tehostaminen, sitä seuraava kohottaminen ja sen myötä syntyvä hyökkäystä ennalta ehkäisevän kynnnysarvon nostaminen voitaisiin tehdä joustavasti. Tästä päätöksenteko- ja toimi-vastatoimikamppailusta suosittelen lämpimästi lukemaan Anders Gardbergin artikkelin vuodelta 1997, joka Ukrainan kriiisin, etenkin Krimin, myötä on jälleen ajankohtaista sotataidollista substanssia ja päivtetty kirjoittajan uudella esipuheella. Yllätetyiksi emme saa enää joutua.

Kuva: Yle | Bild: Yle.
Kuva: Yle | Bild: Yle.

Perustuslaki, valtiosääntö ja oikeusvaltio

Perustuslain valossa kyseessä on selvä vallansiirto. Perustuslain 128–129 § ovat yksiselitteisiä asiassa. Tasavallan presidentti on toimivaltainen ylipäällikkö.

129 § Liikekannallepano
Tasavallan presidentti päättää valtioneuvoston esityksestä puolustusvoimien liikekannallepanosta. Jollei eduskunta ole tällöin kokoontuneena, se on heti kutsuttava koolle.

Suomen perustuslaki 129 §

Yhtä selkeä asiassa on asevelvollisuuslaki, joka säätää edellä mainittuihin AsevelvL 48.1 § 4 k ja PL 129 § liittyen ylimääräisestä palveluksesta seuraavasti:

82 § Ylimääräisen palveluksen tarkoitus
Ylimääräisen palveluksen tarkoituksena on kohottaa ja ylläpitää puolustusvalmiutta ja harjoittaa joukkokokonaisuuksia niille suunnitellussa kokoonpanossa niin, että joukko voidaan tarvittaessa määrätä liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen.

83 § Päätös ylimääräisestä palveluksesta
Tasavallan presidentti voi normaaliolojen vakavassa häiriötilanteessa tai poikkeusoloissa päättää puolustusvoimista annetun lain 32 §:n 1 momentissa tarkoitetussa sotilaskäskyasioiden päätöksentekojärjestyksessä, että puolustusvoimat voi määrätä reserviin kuuluvia asevelvollisia ylimääräiseen palvelukseen. Päätös annetaan määräajaksi, enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan, ja se on peruutettava, kun puolustusvalmiuden kohottamiseen ja ylläpitämiseen johtanut tilanne sen sallii.

Asevelvollisuuslaki 82–83 §§

Kun hallitusmuodosta ja eduskuntajärjestyksestä vuonna 1999 siirryttiin yhteen nätisti paketoituun perustuslakiin, eli tehtiin ns. perustuslakiremontti, käsitteli perustuslakivaliokunta liikekannallepanoa toissijaisesti, tarkastellen sitä ensisijaisesti ylipäällikkyyden (128 §) täydellisen tai osittaisen luovuttamisen kautta. Perustuslakivaliokunnan mietintö asiassa otti siis kantaa vain ylipäällikkyyteen – oikeus liikekannallepanoon seuraa siis sen toimivaltuuden puitteissa, eikä liikekannallepanon laajuuteen tai sen delegointiin otettu vuonna 1998 kantaa. Perustuslaillinen tarkastelu vaatii siis aika vanhoihin oikeuslähteisiin perehtymistä ja niiden arviointia. Toivottavasti aika riittää. Perustuslakivaliokunnan mietintö vuodelta 1998 on laajuudessaankin masentavan mitäänsanomaton tähän vireille saatettavaan lakimuutokseen:

128 § Puolustusvoimien ylipäällikkyys.

Ehdotuksen mukaan presidentti voi valtioneuvoston esityksestä luovuttaa ylipäällikkyyden toiselle Suomen kansalaiselle. Luovuttamispäätös voitaisiin tehdä paitsi sodan aikana myös esimerkiksi aseellisen selkkauksen aikana ja tarpeen mukaan muulloinkin. Ylipäällikkyys voitaisiin luovuttaa määräajaksi tai toistaiseksi. Presidentin päätös ylipäällikkyyden luovuttamisesta kytketään valtioneuvoston esitykseen. Valtioneuvoston esitys tarkoittaa tässä itse asiassa 58 §:n 1 momentin mukaista ratkaisuehdotusta, jonka perusteella asia päätetään 58 §:n 2 momentin nojalla. Valiokunnan käsityksen mukaan valtioneuvosto voi esityksessään ehdottaa minkä tahansa luovuttamisen johdosta merkityksellisen seikan ratkaisemista presidentin päätöksellä. Presidentin päätöksestä riippuu esimerkiksi, luovutetaanko ylipäällikkyys kokonaisuudessaan vai säilyykö presidentillä ylipäällikön valta joltain osin. Toinen luovuttamispäätöksen ulottuvuus voisi koskea ylipäällikön valtuuksia ja tehtäviä. Päätöksellä on syytä ratkaista myös kysymys ylipäällikön vallan käyttötavoista eli päätöksentekomenettelystä. Tähän liittyy oleellisesti kysymys siitä, millä tavoin valtioneuvosto saa luovuttamisen jälkeen tietoja ylipäällikön vallan käyttämisestä.

Perustuslakivaliokunnan mietintö 10/1998 vp (PeVM 10/1998 vp — HE 1/1998 vp).

Missä ylipäällikkö?

Miksi ei ylipäällikkö itse voi käskeä valmiuden kohottamisen tarkoituksessa tehtyjä harjoituksia toimeenpantaviksi? Selvää on, että pysyvää delegointia ei voida nykylain puitteissa tehdä. Alemman tason valmiuden kohottamisen toimivallan delegointi puolustusvoimain komentajalle sopisi suomalaiseen kulttuuriin, mutta toisaalta asiassa jää avoimeksi ylipäällikön rooli ja kanta.  Voitaisiin ajatella, että puolustusvoimain komentaja vastaisi normaaleista asevelvollisuuslain 48 § 1 mom 1-3 kohtien mukaisten harjoitusten käskemisestä ja kun valmiutta kohotetaan tietyn rajan ylitse antaa käskyn ylipäällikkö itse. Raja voisi olla hyvinkin matala. Salaamisen ja harhauttamisen näkökohtia tuskin voitaneen tuoda keskusteluun, koska kyseessä on kuitenkin prosessi, joka on parlamentaarinen ja siten varsin läpinäkyvä.

Puolustusministeri Niinistö työntää hyvin ansiokkaasti ja päättäväisesti tätä lakialoitetta valmisteluun, eli hallituksen esitykseksi asevelvollisuuslain uudistamisesta. Sen on määrä valmistua viikolla 14 eli huhtikuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla. Se on hyvä. Selonteoissa linjatut ja sovitut asiat tulee toteuttaa. Kyvystä ottaa vastaan ulkomaista apua vatuloitiin lähes 15 vuotta ja muutkin lakimuutokset ovat antaneet odottaa itseään. Suurempi avoimuus ja jäljitettävyys selontekoihin ja turvallisuusympäristön analyyseihin tekisi prosessista vielä vauhdikkamman ja hyväksyttävämmän. Itseltä ei kannata asioita salailla ja jos valmistelu on kiireellisyyteensä vuoksi hieman heikkoa, niin ei sille kannata heti lyödä KS-leimaa (kiusallisen salainen). Myös vastustajiin menevät yleistävät ad hominem hyökkäykset ovat turhia.

[H]allituksen esitys (…) valmistuu viikolla 14. Lausuntokierroksella annettu palaute otetaan luonnollisesti arvioinnissa huomioon, mutta samaan hengenvetoon voi hyvin kysyä, kenen etua tämän lain uudistamista vastustavat ajavat?

Jussi Niinistö blogissaan, kopio ote Iltalehdestä.

Valmistelusta näkyy nyt puolustusministeri Jussi Niinistön sitoutuminen, uutteruus ja vahva tahtotila. Päätösvaltainen ja asianosainen Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei ole julkisesti ilmaissut tahtotilaansa, mikä ihmetyttää, huomioiden presidentin taustan juristina ja toisaalta hänen tehtävänsä ylipäällikkönä. Kaikkea ei voi delegoida tai saada valmiina ratkaisuna. Täytyy itse sanoa mitä tahtoo ja ohjata prosessia. Näin on varmasti tehty,  mutta kyllä sen kestäisi ihan julkisestikin sanoa. Maanpuolustustahtoa vahva ylipäällikkö kohottaisi paremmin kuin sotilasparaatit soittokuntineen.

Omalta osaltani laitan peukut ylös tämän uudistuksen ja tulossa olevan hallituksen esityksen puolesta! Muistakaa kirjoittaa valtuuttamillenne siitä, kuinka tärkeä asia tämä on!

Sotilaallisen maanpuolustuksen asialla, perusoikeuksianne ja perustuslakiamme varjellen, kansamme elinmahdollisuuksia ja valtionjohtomme toimintavapautta turvaten sekä toimintakykyistä Itsenäistä Suomea kriittisesti ja rakentavasti keskustelellen pala palalta kokoon laittaen,

//James

P.S. Tästäkin lähtee varmaan sokka irti, eli medialle etukäteen: Mitähän jos kysysitte asiaa viitatuilta vuoden 1998 perustuslakivaliokunnan jäseniltä ja sen kuulemilta valtiosääntoikeuden ja muilta nykypäivän asiantuntijoilta? Mulle on ihan turha soittaa tai repiä otsikoita. Ks huomautus alla.


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.