Hesarin maanpetos

Helsingin sanomat julkaisi tänään artikkelin Suomen salaisin paikka, jossa kerrottiin Viestikoelaitoksesta ja esitettiin otteita lähteenä käytetystä aineistosta, jotka oli luokiteltu salaisiksi tai erittäin salaisiksi.

Artikkelin ingressissä asiaa perusteltiin tulevilla tiedustelulaeilla ja toimitus julkaisi kymmenen tuntia artikkelin ilmestymisen jälkeen sitä perustelevan pääkirjoituksen.

Suomen salaisin paikka Keski-Suomen kallioiden uumenissa saa muun tiedustelulaitoksen ohella oikeuden valvoa internetliikennettä, jos eduskunta hyväksyy tiedustelulait. Kansanedustajat joutuvat päättämään asiasta tietämättä tarkkaan, mitä Tikkakoskella oikein tapahtuu.

Helsingin sanomat, Suomen salaisin paikka, 16.12.2017

Patrioottinen someraivo

Sosiaalisessa mediassa alkoi 16.12.2017 aamulla nopeasti nouseva maanpuolustuksellinen someraivo, jossa Helsingin Sanomia ja artikkelin kirjoittaneita toimittajia kritisoitiin julkaisusta. Kritii Vouhotus sisälsi muun muassa ajatuksia mistä rikoksista on kyse, mm. valapattoisuudesta, valtionpetoksesta, vakoilusta jne. Myös julkisuuslakia siteerattiin eri yhteyksissä, joskin sen relevanssi rajoittuu nimensäkin mukaan (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta) siihen miten viranomainen tietoa käsittelee. Tässä tapauksessa julkisuuslaki koskee mahdollisen virkamiehen tekemää salassapitovelvollisuuden rikkomista, mikä on asiassa merkittävää ns. lähdesuojan kannalta, mutta ei varsinaisesti velvoita toimittajaa.

Valapatto ja suvakkihuora

Huomionarvoista ”kunnon isänmaan ystävien” somekeskustelussa se, että monet mainituista rumista syytöksistä ja ällöttävästä parjauksesta kohdistettiin Helsingin Sanomiin ja sen toimittajiin Laura Halminen ja Tuomo Pietiläinen. Jälkimmäisen kohdalla muutamassa kommentissa peräänkuuluteltiin uskollisuutta sotilasvalalle ja käytettiin naurettavan paljon aikaa sen pohtimiseen onko Pietiläinen vannonut valan vai ei. Eräillä foorumeilla ehdittiin jo julistaa teloitustuomioita. Toimittaja Halmista kohtaan kohdistettiin nykyään jonkinlaiseksi normaaliksi muodostuneita sukupuoleen meneviä hyökkäyksiä – useimmat ala-arvoisempia ja painokelvottomampia kuin väliotsikko yllä.

Niinistöt haukkoina

Myös Tasavallan presidentti kommentoi asiaa painavasti kansliansa kautta tiedotteessa, vaikkei ottanut millään tavalla kantaa Helsingin Sanomien julkaisupäätökseen. Parempi otsikko olisi ollut ”…lausunto Puolustusvoimien tietovuodosta”. Ylipäällikön kommentti antoi lisää löylyä maanpuolustukselliselle someraivolle ja voimaannutti Helsingin Sanomien lynkkaukseen ja toimittajiin kohdistuviin hyökkäyksiin orientoituvaa keskustelua.

Iltapäivällä Yle kertoi puolustusministeriä siteeraten, että Pääesikunta on laajentanut aiemmin epäillyssä tietovuotoasiassa tekemäänsä tutkintapyyntöä koskemaan myös maanpetosrikoksiin lukeutuvaa turvallisuussalaisuuden paljastamista (RL 12:7) nimenomaan Helsingin Sanomien toimituksen osalta.

Puolustusministeri Niinistö tuli myös esiin Trump-tyylisellä tviitillä antaen ymmärtää Helsingin Sanomien ja sen toimittajien olevan epäisänmaallisia.

Sananvapauden rajoittaminen ei tosin koskaan ole ollut ministeri Niinistölle ongelma, vaan lähinnä harras toive. [1, 2, 3]

Hesarin perustelu on hyvä, mutta yhteiskunnassa, jossa on lähes absoluuttinen luottamus puolustusvoimiin, on vaikea kyseenalaistaa edes hyvin tiukkaa salassapitoa, vaikka sen alainen toiminta puuttuisi merkittävästi perusoikeuksiin. Laajat valtuudet viranomaisille antavia tiedustelulakeja on käytössä myös muissa maissa. Niissä maissa, jotka lukeutuvat Suomen viiteryhmään, on myös tiedusteluviranomaisten toiminnassa julkisuus ja läpinäkyvyys ja salaisissakin asioissa perin laaja osittaisjulkisuus. Suomessa pidetään puolestaan kynsin ja hampain kiinni lähes absoluuttisesta salassapidosta. Joskus niin kovaa, että välillä hämätään itseäänkin siitä mikä on salaista ja mikä ei.

Tiukat ulostulot asiassa osoittavat, että tiedustelulait ovat nyt loppusuoralla ja ne halutaan läpi. Presidentin arvovallan asettaminen rikostutkinnan taakse saattaa näkyä poikkeuksellisen vahvoina toimina lähdesuojan murtamiseksi. Helsingin Sanomilla ei tule olemaan helppoa, etenkin kun Suomen lainsäädäntö ei tunne sellaista sananvapautta, joka olisi kovin voimakas suhteessa salassapitoon, kun kyseessä on viranomaisen suojattavaan etu, taikka lähdesuojaan.

Avoimuus ja julkisuus vaihtoehtona

Olisi toki hyvä, jos Puolustusvoimien Tiedustelulaitos voisi itse kertoa toiminnastaan avoimemmin. Tuskinpa luottamusta puolustusvoimiin ainakaan vähentäisi se, että laitos voisi vuosiraportilla esimerkiksi Ruotsin MUST:in tapaan kertoa missä mennään kiinnostavan tiedustelun alalla. [4, 5, 6, 7]

Ruotsin sotilastiedustelukeskusken MUST:in vuosikatsaus vuodelta 2016

Ruotsin sotilastiedustelukeskusken MUST:in vuosikatsaus vuodelta 2016

Vuodon selvittämisen kannalta edellytykset siihen ovat varsin hyvät; lähdesuojaa ei ole, jos virkamies on syyllistynyt rikokseen luovuttaessaan asiakirjan. Olemattomaksi muuttunut suoja on helposti murrettavissa pakkokeinoin, joskin Hesarin toimituksen ja toimittajien kotien ratsaaminen vaikuttaisi ajatuksena perin absurdilta ja Venäjän mallilta. Toimittaja voidaan velvoittaa rangaistuksen uhalla todistamaan, koska oikeudenkäymiskaaren 17:20 mukaan ”[t]uomioistuin voi velvoittaa [OK 17 luvun 20 §:n 1 momentissa] tarkoitetun henkilön todistamaan, jos syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta tai joka koskee salassapitovelvollisuuden rikkomista rangaistavaksi säädetyllä tavalla.” Tässä tapauksessa viimeinen säännös, eli salassapitovelvollisuuden rikkominen rangaistavaksi säädetyllä tavalla täytyy aina.

Vaikka Hesarin perustelut jutulle olivat hyvät ja läpinäkyvyys, avoimuus ja julkisuus ovat tavoiteltavia, lienee vaikutus päinvastainen. Poliisin tutkinta maanpetosrikoksesta ja siihen liittyvät pakkokeinot vaientavat hyvin tehokkaasti kaiken keskustelun aiheesta ja antavat ikävän leiman niille, jotka ymmärtävät Hesarin näkemystä asiassa. Lopputuloksena tiedustelulait menevät vieläkin sutjakammin läpi, viranomaisen oikeus absoluuttiseen salassapitoon vahvistuu ja median edellytykset käyttää vuodettua tietoa esimerkiksi väärinkäyttötapauksissa heikkenevät. Tällainen lopputulos antaisi helposti viranomaisille blankovaltuutuksen mihin tahansa, jota vielä tukisivat suuri yleinen luottamus ja harvat oikeustapaukset. Perusoikeuksien turvan kannalta lopputulos olisi katastrofaalinen. Hesarin päätös julkaista tiedot oli rohkea ja vaikka tiedot ovat yli 10 vuotta vanhoja ja julkaistu asiasisältö yleistä tietoa useimmille, niin väärin meni. Muualta maailmasta vastaava tieto olisi tosin saatu viranomaiselta itseltään, kuten esim. MUST:in vuosikatsauksesta voi lukea ja MUST:in johtaja on useasti medialle kertonut. Toivottavasti viranomainen ymmärtää tästä tiedon tarpeesta jotain, sillä Hesarin jutussa luottamusta herätti kuvaus Viestikoelaitoksen toiminnan selkeästä painopisteestä, pääpiirteinen selostus siitä mitä laitos tekee ja vaikutelma laaja-alaisuudesta. Onko tällaista yleistä tietoa syytä salata absoluuttisesti vai olisivatko ne viranomaisen kertomana vieläkin paremmin luottamusta kasvattavia?

Ruotsissa, Saksassa, Norjassa, Yhdysvalloissa, Virossa, Liettuassa ja muualla viranomaiset ovat oppineet antamaan julkisia tietoja sitä mukaa kun ovat saaneet lisää valtuuksia ja samalla epäonnistuneet viestinnässään. Julkinen ja vaikuttava viestiminen helpottaa myös määrärahojen tarpeen perustelua. Ehkäpä Suomessa voitaisiin oppia muutenkin kuin kantapään kautta?

//James


Säännöt: Kommentointi vain omalla nimellä, ellei minun kanssani ole muuta sovittu.
Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta minkään viranomaisen tai muun tahon virallista kantaa.

Suomen turvallisuuspolitiikan pilarit – epävakaa jakkara?

Vieraskynä 23.8.2016, Charly Salonius-Pasternak.

Charly Salonius-PasternakSuomella ei ole turvallisuuspoliittista strategiaa, jonka perusteella koko valtion turvallisuustoimintaa voisi ohjata ja arvioida. Tasavallan presidentin neljän pilarin turvallisuuden malli kuvaa Suomen asemaa, mutta on vaikea hahmottaa miten pilarit voivat ja miten ne muuttuvat turvallisuusympäristön muutoksessa. Tärkein on ensimmäinen kansallisen puolustuksen ja turvallisuuden pilari, jonka vakaus lisää yhteiskuntamme kokonaisturvallisuutta ja resilienssiä. Kolme muuta pilaria on heikommassa kunnossa nyt kuin vuosi sitten. Tähän tarvitaan aito kansallinen turvallisuusstrategia, jota poliitikot ja hallinnonalat sitoutuneesti toteuttavat, kirjoittaa Charly Salonius-Pasternak. Charly on Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija. Hänen esittämänsä näkemykset ja mielipiteet ovat luonnollisesti hänen omiaan eivätkä millään tavalla heijastele hänen työnantajansa tai minkään viranomaisen virallisia kantoja.


Miten Suomen turvallisuuspolitiikan neljä pilaria voivat vuonna 2016

Vuosi sitten Tasavallan presidentti Sauli Niinistö piti puheen, jossa hän totesi, että ”tosiasioiden välttely ei ainakaan toimi, sen pitäisi olla selvä. Tarvitaan avointa keskustelua sekä selkeää ja uskottavaa politiikkaa…” Vaikka sitaatti oli puheen maahanmuuttoon liittyvässä osiossa kuvaa se hyvin myös turvallisuuspolitiikkaa. Samassa puheessa presidentti Niinistö myös kuvasi Suomen turvallisuusasemaa, jonka hän näki seisovan neljän pilarin varassa: ”kansallinen puolustus ja turvallisuus, läntinen integraatio, Venäjä-suhteet sekä kansainvälinen järjestelmä, erityisesti sen rakenne, sääntöpohjaisuus ja hallittavuus.”

Presidentti Niinistö puhui suurlähettiläille Eduskunnan Pikkuparlamentissa 23.8.2016. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Presidentti Niinistö puhui suurlähettiläille Eduskunnan Pikkuparlamentissa 23.8.2016. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Tänä vuonna Niinistö kuvasi myös Suomen turvallisuusasemaa näiden neljän pilarin kautta. Hän avasi enemmän laajan turvallisuusnäkökulman kautta sitä, että kasvava eriarvoisuus ja yhteiskunnan jakautuminen myös liittyvät kansalliseen turvallisuuteen. Onneksi Tasavallan presidentti muistutti myös, että asiat oikeasti ovat aika hyvin, ”Suomi on onnistunut perustehtävässään hyvin,” ja viittasi mm. itse jatkuvasti käyttämääni Fund for Peace indeksiin. Presidentti myös rohkaisi katsomaan hieman kauempaa ja kauemmaksi, omat kiikarit käännän Suomen turvallisuutta kannattavan neljän pilarin kuntoon.

Strategia (eng. strategy /’strætədʒɪ/)
Suunnitelma, jolla pyritään saavuttamaan tavoiteltu päämäärä (A plan of action designed to achieve a long-term or overall aim).

Suomella ei tunnetusti ole virallista turvallisuuspoliittista strategiaa, jonka perusteella koko valtion turvallisuustoimintaa voisi ohjata ja arvioida. Tämä metafora neljästä pilarista tai jakkaran jalasta on ehkä lähimpänä ytimekästä ohjenuoraa, jota yksittäinen virkamies tai poliitikko voi käyttää arvioidessaan oman toimintansa suhdetta kansallisiin tavoitteisiin. Huomioiden miten merkittävään asemaan metafora on noussut ulko- ja turvallisuuspoliittisessa toiminnassa, olisi hyvä kuulla Tasavallan presidentin arviot siitä, miten pilarit voivat. Koska muut ovat jo aiemmin kirjoittaneet erinomaisesti niistä laajemmin tarjoan alla vain pari huomioita siitä missä kunnossa pilarit ja mitä niille voisi tehdä.

Ensimmäinen pilari – oman puolustuksen uskottavuus

Vuoden 2015 puheessaan Niinistön ensimmäinen pilari – johon tulen pääosin keskittymään – liittyi kansalliseen puolustukseen ja turvallisuuteen. On kaivattua liturgian pois jättämäistä, että sana ”uskottava” ei ollut liitetty mukaan. Samalla presidentti tuli alleviivanneeksi, että turvallisuutemme ei vain liity puolustukseen. Lausuntojen, selvitysten ja tähän pilariin käytettyjen resurssien näkökulmasta, kehitys on mennyt väärään suuntaan: Poliisi, rajavartiolaitos ja pelastustoiminta ovat 2017 kaikki saamassa vähemmän rahaa, tilaa ja henkilöstöä kuin 2015 tai 2016. Kansallisen puolustuksen suhteen tilanne on surkea tai oikeammin sanottuna vaarallinen.

Tilanne on lähinnä käsittämätön, sillä valtionvarainministeriö kirjoittaa vuoden 2017 talousarvioesityksessä seuraavan toimintaympäristön kuvauksen puolustusministeriön hallinnonalalle: ”Puolustuksen toimintaympäristö on muutoksessa. Suomen puolustusta kehitetään toimintaympäristössä, jossa […] vaatimukset puolustukselle kasvavat […] Muutosnopeus, ennakoimattomuus sekä epävarmuus ovat lisääntyneet ja strategiset yllätykset ovat mahdollisia […] Puolustusvoimien tehtävien toteuttaminen edellyttää nykyistä korkeampaa toimintavalmiutta ja taistelunkestävyyttä […]. Tämän perusteella puolustusvoimille kuitenkin ollaan osoittamassa vähemmän rahaa, ainoana valtiona koko lähialueellamme. On kysyttävä, miksi tehdä tilannearvio, jos se ei vaikuta resurssien jakoon?

Suomella ei ole turvallisuuspoliittista strategiaa

Vastaus on yksinkertainen ja siihen viitattiin yllä: koska Suomella ei ole turvallisuuspoliittista strategiaa, ei myöskään ole selvää ohjenuoraa minkä perusteella resurssienjakoa priorisoidaan, jolloin helpoin tapa ottaa kaikilta vähän. Tuleva puolustusselonteko on kriittinen, jos siihen ei saada pysyviä budjetin tasokorotuksia, on todennäköistä, että Puolustusvoimain komentaja joutuu seuraavan vuoden aikana ilmoittamaan, että seuraava uudistus on välttämätön. Pysyvän resurssivajeen takia se tulee todennäköisimmin olemaan laaja puolustusuudistus. Rautalangasta vääntäen, pitää kysyä: Tarvitsevatko Suomalaiset poliitikot vielä oman ’en veckas försvar’ tapahtuman, kertaalleen ’ryska påsken’ lieneekin tapahtunut, tosin kansalaisilta piilossa.

Tämän pilarin kunto on siis heikentymässä, jonka lisäksi ero julkisen tavoite- ja tahtotilan ja todellisuuden välillä kasvaa. Puolustuksen kohdalla tämä tarkoittaa, että pilari on jo osittain ontto. Tämän lisäksi ulkoiset paineet ovat kuluttamassa pilaria nopeammin kuin ennen: Venäjän kasvava suorituskyky tarkoitta, että vaikka korjaisimme pilaria (emme vahvistaisi), on se suhteellisesti heikompi ja riittämättömämpi kuin ennen.

Toinen pilari – heikkenevä yhtenäisyys

Toisen pilarin, läntinen integraatio, koostuu pääosin EU-jäsenyydestä, lisääntyvästä yhteistyöstä Naton kanssa ja syventyvästä kahdenvälisestä sotilaallisesta yhteistyöstä. EU jäsenyyden kokonaishyödyt jotka tiivistän Euroopan turvallisuuden suhteen yhteen lauseeseen näyttävät kaikesta viimeisen vuoden aikana tapahtuneesta huolimatta olevan kiistattomat: Lähes kolme sukupolvea on nyt elänyt Euroopassa ilman suurta sotaa ja sota Britannian, Ranskan ja Saksan välillä tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Tietenkin EU on nyt heikompi, pilarin raudoitus ruostuu ja sitä väännetään sisältä päin samalla kun ulkopuoliset paineet kuluttavat ulkopintaa. Toisaalta, turvallisuuspoliittisessa mielessä se on osoittanut solidaarisuuden kestävän jopa, kun kyseessä on ei-jäsenen (Ukrainan) tukeminen Venäjään kohdistuvien sanktioiden muodossa.

Lisääntyvä yhteistyö Naton kanssa on jatkuvassa muutoksessa, ja organisaation virallisestikin kasvanut intressi Itämeren suuntaan ja alueen turvallisuutta lisäävät toimet josta päätettiin Varsovan huippukokouksessa vahvistavat pilaria. On myös hyvä, että julkisuudessa Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa syvenevät kahdenvälinen sotilaallinen yhteistyö nyt linkitetään vahvasti myös Suomen turvallisuuden pilariin, eli kahdenvälinen yhteistyö toimii tavallaan poikkipuuna kahden pilarin välillä.

Kolmas pilari – Venäjälle annettu jakkaran jalka

Kolmas pilari, suhde Venäjään, on jopa virallisissa asiakirjoissa ja puheissa todettu olevan heikompi kuin ennen. Tässä tosin on hyvä huomata, että suhteellisesti nähtynä Suomen suhde Venäjään on heikentynyt vähemmän kuin monen muun maan. Keskeinen havainto tästä suhteesta on Venäjän loputon halu osoittaa omilla toimillaan, että pilarin vahvuudesta ja pituudesta ei koskaan voi olla varma. Tässä tilanteessa ehkä jakkaran jalka on kuvaavampi metafora: Toimillaan Venäjä lyhentää ja pidentää jalkaa niin että vakaa jakkara ei ylipäätänsä ole mahdollista, paitsi Venäjän ehdoilla ja vain silloin kun se edistää Venäjän tavoitteita.

Neljäs globaali pilari

Neljäs pilari, kansainvälinen järjestelmä, on selvästi menossa haastavampaan suuntaan pienen valtion näkökulmasta. Talousjärjestelmän poliitikot ovat monessa maassa jättäneet suuryritysten ja pankkien käsiin, YK on lähes täysin halvaantunut turvallisuuspolitiikan saralla, ja monia kansainvälisiä normeja rikotaan ja käytäntöjä haastetaan päivittäin. Esimerkkeinä näistä käynevät Ukraina, Libya, Syyria, Yemen, ja Kiinan meri. Suomen turvallisuuspolitiikan suhteen pilaria ei meidän omilla toimilla voida pelastaa tai vahventaa. Olisi myös vaarallista laskea sen varaan omaa turvallisuuspolitiikka tehdessämme, esimerkiksi Ahvenanmaan demilitarisoinnin suhteenemme voi olla viimeinen maa joka kriisin hetkellä kunnioittaa sitä.

Mitä Suomi voi tehdä, jos kolme neljästä pilarista on heikommassa kunnossa nyt kuin vuosi sitten? Yhdellä sanalla: Strategia; sen olemuksesta puhutaan jatkuvasti, mutta käytännössä se kertoo millä perusteilla jyvitämme rajoitettuja resursseja päästäksemme tavoitteisiin. Nykyinen lähestymistapa resursoinnin suhteen kertoo, että meillä ei ole oikeaa kansallista turvallisuusstrategiaa jota poliitikot ja hallinnonalat sitoutuneesti toteuttaisivat.

Jakkara on vakaa vain Venäjän ehdoilla

Jos emme strategiaa saa, mitä muuta on tehtävissä? Helppo ja tarpeellinen toimi olisi puolustukseen ja turvallisuuteen liittyvien harjoitusten merkittävä lisäys. Vaikka itse kriisi olisi alkuasetelmiltaan erilainen kuin harjoitusten skenaariot olisi niistä merkittävää hyötyä:

  1. Eri toimijat, oli kyse eri viranomaisista tai reserviläisistä, saisivat konkreettista kokemusta yhdessä toimimisesta;
  2. riippumatta tapahtumien kulusta ovat jotkut asiat (esimerkiksi sähkökatkokset) ennakoitavissa ja siten valmistelut yleishyödyllisiä;
  3. sadat tuhannet kansalaiset saisivat mahdollisuuden konkreettisesti vahvistaa yhteiskuntaamme ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka todennäköisesti kantaisi hedelmää myös päivittäisessä työssä ja
  4. 4) harjoitukset toimisivat signaalina kaikille ulkoisille ja sisäisille tarkkailijoille, siitä että Suomi todella ottaa muuttuvan ympäristön asettamat vaatimukset vakavasti.

Kaikki tämä lisäisi yhteiskuntamme kokonaisturvallisuutta ja resilienssiä – teemoja joka selvästi ovat ’unilukkarina’ ja puolustusvoimiemme ylipäällikkönä toimivan Tasavallan presidentin sydäntä lähellä – saisiko hän muut johtavat poliitikot mukaan vahvistamaan kansallisen puolustuksen ja turvallisuuden pilareita?

//Charly Salonius-Pasternak


Tiesithän, että voit seurata Charlyä Twitterissä ja lukea hänestä enemmän täältä. Charlyn UPIn julkaisut löydät täältä. Suosittelen lukemaan viimeisimmän, ”Security in the Baltic Sea Region: activation of risk potential”, joka on vahvasti liittyy Suomen turvallisuusympäristön muutokseen ja sen muutosnopeuteen, eli jakkaran vakauteen.

Suomen kahdenvälinen polku

Pellolle Pohjola, eteiseen Valko-Venäjä

Maaliskuun 22. päivä 2016 saattaa hyvinkin päätyä historiankirjoihin päivänä, jolloin Suomi käytännössä alkoi katkaista välejään Pohjolaan ja Euroopan unioniin sekä syvensi kahdenvälisiä suhteitaan Venäjään. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin tämän aloitteesta Moskovassa.

Finlands president Sauli Niinistö och Rysslands president Vladimir Putin

With President of Finland Sauli Niinisto. March 22, 2016 Novo-Ogaryovo, Moscow Region. Source: kremlin.ru

Suomessa Tasavallan presidentin kanslia julkaisi heti asiasta tavallista pidemmät lehdistötiedotteet suomeksi ja englanniksi. Ruotsinkielinen käännös oli vain lyhyt yhteenveto. Siinä ei muun muassa tuotu esille sitä, että Niinistö päätti keskustelut ja lehdistötilaisuuden sinänsä tavanomaisella avoimella kutsulla Venäjän presidentille vierailla Suomessa. Jälkiviisaana voidaan todeta, että se, että Tasavallan presidentin kanslia

  1. valitsi väärän marssijärjestyksen, so. ensin laatia suomenkielinen ja sitten englanninkielinen lehdistötiedote
  2. valitsi kaksikielisyyden huomiotta jättämisen, so. ei kääntänyt ruotsiksi täydellistä tiedotetta ja
  3. valitsi jättää lisätiedot antamatta, so. ei linkittänyt venäläisen vastinparinsa tiedotteeseen ja videoon lehdistötilaisuudesta

on täysin käsittämätöntä. Kansliassa oltiin joko taitamattomia tai sitten vallitsee käsitys siitä, että tuottamalla puutteellista ja tarkoituksellisesti vajavaista tietoa voitaisiin kontrolloida medioita ja mielipiteitä.

Julkisuus aseena

Venäjällä asiat tuodaan esille julkisesti ja yksityiskohtaisesti. Presidentti Putin ei ainoastaan puhunut lämpimikseen hyvässä hengessä, vaan pani pöydälle myös kovia lukuja ja puhui taloudellisista tavoitetasoista ja panostuksista.

Presskonferens efter rysk-finskt samtal. Klicka på bilden för att komma till sidan med textad video. Bild: kremlin.ru.

Lehdistötilaisuus neuvottelujen jälkeen. Klikkaa kuvaa päästäksesi tekstitettyyn videoon. Kuva: kremlin.ru.

We agreed that the Intergovernmental Commission will work actively on re-establishing and enhancing multidimensional ties. At the same time, I want to note that economic players are very determined, so to speak: they are working and building major, ambitious plans.

The total volume of accumulated Russian investments in Finland is $2.3 billion, while Finnish investments in Russia make up $2.9 billion, and if we include investments through third nations, it’s over $12 billion. We are cooperating successfully in many areas – for example, in shipbuilding. Thanks to this, Helsinki’s shipbuilding capacity is fully loaded through 2018; I repeat, they are stably loaded with our orders, I mean the construction of six ships, five of which are for Russian end users. In April, for example, we will transfer the world’s first LNG fuelled icebreaker to our Finnish partners.

Suurin uutinen oli tietysti se, että ”Suomi ja Venäjä ovat sopineet, että Pohjois-Suomessa sijaitsevien Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikkojen kautta pääsevät kulkemaan vain Suomen, Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaiset, sekä heidän perheenjäsenensä.

Putin pani lehdistötilaisuudessa erityisesti merkille  että vaikka sopimus vaikuttaa kolmansien valtioiden kansalaisiin, niin se ei vaikuta Venäjän ja Valko-Venäjän yhteistyöhön eikä vaikuta Valko-Venäjän kansalaisiin.

Sitä vastoin muut Pohjoismaiden kansalaiset kärsivät tästä sopimuksesta. Venäjä oli hyvin tarkkana lisätessään valkovenäläiset sopimukseen. Suomi ei ottanut muiden Pohjoismaiden asiaa omakseen mahdollistamalla mm. Ruotsin ja Norjan kansalaisten rajanylitykset, vaan toimi itsenäisesti ja neuvotteli Venäjän kanssa kahdenvälisen sopimuksen.

Putin vastasi veteraanitoimittaja Kerstin Kronvallin kysymykseen korostamalla omaa toimintaansa ja tuomalla esille hyvät suhteet Suomen presidenttiin. Lopuksi Putin silitti suomalaisia myötäkarvaan puhumalla ”suomalaisesta ystävistämme” ja mainitsemalla ”kumppanuuden”. Kokonaisuudessaan Putinin lausunnoissa on syytä huomioida viittaukset kumppanuuteen.

Jonkin aikaa sitten sain puhelun Suomen presidentiltä, Hän nosti esille nämä rajaongelmat ja pyysi meitä ratkaisemaan ne. Kuten näette, olen tehnyt juuri sen.

Presidentti Putin lehdistötilaisuudessa 22 maaliskuuta 2016, käännös kirjoittajan.

Omat valinnat vai refleksiivinen kontrolli

Suomessa tämä nähdään mieluusti omana aktiivisena toimintana, vakauspoliitikkana ja hyvien Venäjä-suhteiden ylläpitämisenä. Tunnusomaista tälle on osin yksisuuntainen sukkuladiplomatia missä liikenne kulkee pääosin Helsingistä Moskovaan ja Sotšiin. Putinin kommentti siitä, kuinka 1 700 rajanylitystä vain kuukausien sisällä väheni muutamiin yksittäisiin vahvistaa tätä harhakäsitystä; kyseessähän oli suomalaisen aktiivisen ja päättäväisen politiikan onnistuminen, joka johti yhteisymmärrykseen ja sai vaikuttamisen kohteen (Venäjän presidentin) ryhtymään voimakkaisiin toimiin asian korjaamiseksi?

Tällainen näkökulma perustuu käsitykseen siitä, että Suomi valtiotoimijanana olisi Venäjälle vertainen ja omaisi erityisen vaikutusvallan Venäjään, mikä pohjautuu yhteiseen historiaamme, kylmän sodan asemaamme ja Suomen sodissa 1939-1944 ansaitsemaamme kunnioitukseen sekä venäläiseen käsitykseen meistä sisukkaana ja itsenäisyyttään arvostavana kansana.

Toinen näkökulma on se, että Venäjä vaikuttaa meihin omilla toimillaan ja ehdoillaan, saadakseen valtiojohtomme tekemään Venäjälle edullisia valintoja ja päätöksiä. Kahdenvälisten suhteiden aktivointi, yhteiset rajasopimukset sekä sopimukset ja yhteisymmärrykset, joissa keskitytään lisäämään yhteistyötä sellaisilla alueilla, joihin pakotteet eivät kohdistu ja etsimään voimassa olevista pakotteista porsaanreikiä, ovat esimerkkejä onnistuneesta refleksiivisestä kontrollista. Suomen liukuminen itään luo epävarmuutta ja vaikeuttaa myös perinteisiä läntisen yhteistyön alueita.

Refleksiivinen kontrolli on erityisen tehokas sellaista kohdetta vastaan, jossa päätösvalta on harvain käsissä eivätkä asiat ole alisteisia julkiselle tai edes rajatulle keskustelulle. Kuten Suomessa. Vaikka Suomessa ”ulkopolitiikasta päättää tasavallan presidentti —— yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa” on kahtiajako selvä; presidentti hoitaa suhteet itään ja valtioneuvosto sitten muut suhteet yhteistyössä. Suomalainen informaatiopsykologisen vaikuttamisen (refleksiivinen kontrolli) kohderyhmä on pieni ja hyvin tunnettu. Sen, että julkista keskustelua edelleenkin vaiennetaan ja ohjataan pitäisi soittaa hälytyskelloja.

Huolestuttavaa on myös se, että merkkejä ovat palvelunestohyökkäys puolustusministeriön verkkosivuille presidenttien tapaamisen aikana ja päivää myöhemmin hyökkäyksen kohteena olivat eduskunnan verkkosivut.

Toisinto Soini

Ulkoministeri Soini vieraili venäläisen vastinparinsa, tiukan ja taitavan diplomaatin, Sergei Lavrovin luona Moskovassa kesäkuun 6. päivänä. Kyseessä oli maanläheisempi uusinta presidenttivierailusta ainakin tarkastellen Venäjän suhteita Suomeen ja Suomen valtionjohtoon.

A joint news conference following talks with Foreign Minister of the Republic of Finland Timo Soini, Moscow, June 6, 2016. Photo: The Ministry of Foreign Affairs of the Russian Federation.

A joint news conference following talks with Foreign Minister of the Republic of Finland Timo Soini, Moscow, June 6, 2016. Photo: The Ministry of Foreign Affairs of the Russian Federation.

Naton BALTOPS-harjoitus, johon Venäjä on aikaisemmin itse osallistunut, oli venäläisten ja suomalaisten medioiden valokeilassa kokouksen edellä. Lavrov kommentoi kovin sanakääntein harjoitusta ja yleisemmin Nato-harjoituksia Venäjän rajoilla. Tavanomaiseen venäläiseen tyyliin yleisöä vakuuteltiin siitä, että konfliktien ratkaisun keinoina nähdään kansainvälisen oikeuden normit ja kansainvälisen turvallisuuden rakenteet, mutta Lavrov pidätti kuitenkin Venäjän suvereenin oikeuden ryhtyä ”riskeihin nähden riittäviin turvallisuustoimiin”.

Erityisen kiinnostava on Venäjän ulkoministeriön verkkosivujen transkriptio tapaamisen jälkeen pidetystä lehdistötilaisuudesta. Soinin vastaukset on jätetty pois puhtaaksi kirjoitetusta otteesta, jossa näkyy ainoastaan Lavrovin alustus ja hänen vastauksensa.

Question (addressed to Foreign Minister Timo Soini): Finland is not a NATO country, yet for the first time it’s allowing NATO war games, the Baltops exercise, to take place on its territory. You know better than most that Russia is very unhappy about this, that it considers it a provocation, considering how close all this is happening to the Russian border. Why has Helsinki chosen this apparent path of escalation? How is this going to help you better relations with Russia, which you call friendly?
Sergey Lavrov (speaking after Timo Soini): I can add that we have reaffirmed our belief that each country has a sovereign right to choose a security policy it considers appropriate. At the same time, we make no secret of our negative attitude to the NATO policy of moving its military infrastructure closer to our border and involving other states in its military activities. In this context, Russia has a sovereign right to use such methods to protect its security as appear to be adequate to the existing risks. I am convinced that our Finnish friends and neighbours are aware of this.

Suomen ulkoministeriö ei myöskään ole viitsinyt tai jaksanut pitää huolta siitä, että puhuttu tulisi julkiseksi kokonaisuudessaan. Ulkoministeriön sivuilta löytyy tätä kirjoitettaessa ainoastaan 2.heinäkuuta päivätty tiedote ulkoministerin tulevasta matkasta. Onneksi tilanteen pelastaa Russia Todayn hyvin tuotettu YouTube-kanava RUPTLY, josta koko lehdistötilaisuuden videon voi katsoa.

Havaintoja ja johtopäätöksiä

Venäjän valtionjohto hyödyntää erittäin taitavasti julkisuutta aseenaan ja sillä on hyvä kyky tuottaa uutisia tapahtumista niin sisäiseen (venäläisille suunnattuun) kuin ulkoiseen (ulkomaille suunnattuun) käyttöön. Uutiset ovat usein erittäin taitavasti räätälöityjä kohdeyleisölle. Esityö ja valmistelu tehdän huolella ja medioilla on selvä agenda setting -tehtävä.

Suomalainen media reagoi usein hyvin huonosti tällaisten uutisten sisältäessä vääristelyjä ja tarkoituksellisesti poisjätettyä tietoa. Vasta suoranaisiin valheisiin vastataan älähtämällä. Silloinkin vain, jos todistetaakka täyttyy. Suomalainen valtionjohto yleensä sulkeutuu kuin simpukka ja siirtyy ontuvasta strategisesta kommunikaatiosta asioiden kiistämiseen puhuvien päiden avulla tai uusiin versioihin ”En kommentoi” -vastauksesta. Tämä tuli varsin hyvin esille kun DefenseNewsin artikkeliin koskien Suomen neuvotteluja Venäjän kanssa haettiin vastausta.

Selvä johtopäätös näistä havainnoista on se, että Venäjä harjoittaa erittäin taitavasti median kontrollia ja vaikuttamista medioiden kautta. Venäjän valtionjohdolla on hyvä kyky ohjata keskustelua ja päättäjiä haluttuun suuntaan. Suomi tarvitsee puolustuksen tällaista informaatiopsykologista sodankäyntiä vastaan. Se vaatii suurempaa julkisuutta ja avoimuutta valtiojohdolta ja päättäjiltä ja parempaa vuorovaikutusta hallinnon ja medioiden välillä. Pimittämällä tietoa vahingoitetaan ainoastaan suomalaisia etuja, kun päättäjät alistavat itsensä informaatiopsykologiselle vaikuttamiselle, joka voi jatkua pitkään ja huomaamatta. Samalla kansa alistetaan yksipuoliselle, vääristellylle ja vihamieliselle informaatiovirralle, jota hallitsevat ja ohjaavat Venäjän valtiojohdon tiukassa liekanarussa olevat venäläiset mediat.

Hämärtäminen, pimittäminen, puutteellinen julkisuus ja salaiset neuvonpidot voivat kehittyä merkittäviksi uhkiksi demokratialle ja Suomen suvereenisuudelle. Pahimmillaan päättäjät tai kansa eivät edes huomaa tapahtunutta.

Komppaniassa herätys! Refleksiivinen kontrolli perustuu tutkittuihin ja dokumentoituihin teorioihin, tekniikoihin ja menetelmiin, joita hyödyntävät myös muut kuin entiset KGB-agentit.

//James


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.