Pakka sekaisin ja sokka irti

Sananvapaus

Puolustusvoimat on viimeisen puolen vuoden aikana joutunut perustavaa laatua olevien kohujen kohteeksi ja välikappaleeksi. Viranomaisen laitonta toimintaa ei enää hämmästellä, vaan jopa Upseeriliitto kysyy Sotilasaikakauslehdessä avoimesti ”Rikkooko puolustusvoimat lakia?”

Useat sananvapauttaan arvostavat ammattisotilaat huolestuivat YLPALVO:n kirjauksista. Upseeriliitto ja Päällystöliitto kysyivät asiasta pääesikunnalta. Tämä johti siihen, että asessori antoi asiasta ohjeen 23.12.2016. Oikeudellinen osasto ei tosin edes vaivautunut jakamaan ohjettaan asiasta kysyneille henkilöstöjärjestöille.

Rikkooko puolustusvoimat lakia?, Sotilasaikakauslehti 1/2017

Yleisestä palvelusohjesäännöstä nousi kohu, kun siihen ujutettiin kohta nro 546, joka myöhemmin kohun noustua ja sen aiheutettua eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, selitettiin suositukseksi tai suosituksen luontoiseksi. Puolustusvoimien asessori antoi asiasta ohjeen, jota ei kuitenkaan jaettu Upseeri- ja Päällystöliitolle, vaan asian esille ottaneet ja Pääesikunnan päällikön kanssa asiasta neuvotelleet liitot joutuivat kaivamaan ohjeen muuta kautta esille, vaikka heille luvattiin, että asia hoidetaan ja että ohje jaetaan kaikille, joita asia koskee.

Julkisessa keskustelussa Pääesikunnasta vedottiin siihen, että kyseinen kohta ei varsinaisesti ole muutos, koska asiasta on ollut olemassa oikeudellisen osaston ohje, joka on ollut voimassa jo 1.1.2001 alkaen eri muodoissa. Jostain syystä tällaista ohjetta ei kuitenkaan ole kovin tarkasti noudatettu. Syy lienee selvä; perustuslakivaliokunta korosti poistaessaan sotilaiden sananvapauden rajoitukset laista ja säilyttäessään yhdistymisvapauden osittaisen rajoituksen, että ”rajoitus ei koske sananvapautta poliittisissa kysymyksissä”. Ohjeella ei voida säätää velvollisuuksien ja oikeuksien perusteista. Pääesikunta valitsi kuitenkin heti lain voimaanastumispäivänä poiketa lainsäätäjän tahdosta antamalla asiasta oman ohjeen. Tähän jatkuneeseen ja edelleen jatkuvaan laittomaan tilaan eivät tunnu vaikuttavan hallituksen esitykset, valiokuntalausunnot ja -mietinnöt, ministerille osoitettu kirjallinen kysymys, keväällä 2016 Puolustusvoimille sananvapauden loukkaamisesta annettu laillisuusvalvojan huomautus tai juuri mikään muukaan.

Puolustusministeri Jussi Niinistö on muutamaan otteeseen julkisesti vaatinut upseerien sananvapauden rajoittamista. Puolustusministerin puoluetoverit ovat myös olleet asiassa äänekkäitä, kuten myös sotilasasun käytöstä Pride-kulkueessa – toinen asia, johon uudessa Yleisessä palvelusohjesäännössä puututtiin ”suosituksilla”.

Syntynyttä sekametelisoppaa ei yhtään selvennä se, että Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg esiintyi Helsingin Sanomien artikkelissa viime viikonloppuna seuraavasti:

Missä menee raja, mitä upseeri saa sanoa?

”Me emme avaa sodanajan joukkojen rakennetta, valmiusjärjestelmäämme ja tapoja, joilla aiomme reagoida kriisitilanteessa. Sitten ovat asejärjestelmiemme salaiset suoritusarvot, joita emme tuo julkisuuteen. Siinä ne rajat kulkee”, Lindberg sanoo.

Tämä on linjanveto, joka upseerien on syytä painaa mieleensä. Puolustuksellisia salaisuuksia lukuun ottamatta sana on siis nyt vapaa.

Kenraalin tilannekuva, Helsingin Sanomat 29. tammikuuta 2017

Miten tuosta sitten ottaa selvän? Yhtäältä sotilaskäskynä annetussa ohjesäännössä on puolustusvoimain komentajan nimi ja toisaalta Hesarissa ja lööpeissä kenraali sanoo aivan toisin. Tuloksena vuoden vaihteen jälkeen moni ammattisotilas on muuttanut sosiaalisen median profiilejaan ja näkyvyyttään. Poissa ovat monet tutut ja keskusteluissa arvostetut kasvot ja tilalla on tukku enemmän tai vähemmän anonyymeja tilejä, joista huudellaan puskista vähän kovempaa ja terävämmin.

Pakka on sekaisin ja sokka irti.

Reservikarkurit

Puolustusministeri Niinistö nosti 23. tammikuuta 2017 valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Säätytalolla esille ns. reservikarkurit seuraavin sanoin:

Siviilipalvelus on tarkoitettu asepalveluksen lailliseksi vaihtoehdoksi niille asevelvollisille, jotka vakaumuksensa takia eivät ole valmiita suorittamaan asepalvelusta. Minun on kuitenkin vaikea nähdä, että sadat reserviläiset olisivat varusmiespalveluksen suorittamisen jälkeen kokeneet sellaisen eettisen herätyksen, että aseellinen palvelus yhtäkkiä olisi vastoin heidän vakaumustaan. Vaikuttaakin siltä, ettei kaikilla reservistä siviilipalvelukseen siirtyneillä ole puhtaita jauhoja pussissaan. Nämä henkilöt eivät ansaitse arvostustamme.Kyse ei, ainakaan vielä, ole suuren mittakaavan ongelmasta, mutta tärkeästä periaatteellisesta kysymyksestä. Ei reservistä noin vaan pidä voida lähteä eikä Suomea jättää puolustamatta vain siksi, että asepalvelus ei enää huvita. Reservikarkurit nakertavat järjestelmämme uskottavuutta.

Puolustusministerin tervehdys 220. Maanpuolustuskurssin avajaisissa , Helsinki, 23. tammikuuta 2017. Lihavointi minun.

Reserviläisliiton alulle panema kohu ja käyttämä termi rintamakarkuri ja puolustusministerin valitsema liudennus ”reservikarkuri” tulivat näin keskeiseksi osaksi maanpuolustuskeskustelua. Tällaista aihetta ei tietenkään puolustusvoimat voi välttää koskettamasta, etenkin kun viranomaisen oma reserviläiskirje oli ainakin ajallisesti yhteydessä reservistä siviilipalvelukseen siirtymisen piikin kanssa. Puolustusvoimien kanta asiassa oli kuitenkin selvä. Reserviläiset käyttävät heille lailla säädettyä oikeutta. Valitettavasti se ei saanut paljon painoarvoa mediassa. Puolustusministerin puheen kansalaisia halventavat osat toistivat välittömästi 12 suuremman sanomalehden verkkojulkaisua.

Reserviläisliiton Olli Nyberg esitti MTV:n Huomenta Suomi-lähetyksessä, että ”kieltäytymiset synnyttävät kuvan, jonka mukaan puolustus perustuisi vapaaehtoisuuteen, vaikka puolustusvelvoite on kirjattu perustuslakiin.” Vaikka huomioitasiin liturgiat asepalveluksesta, suuresta reservistä ja puolustusjärjestelmästä, on silti vaikea ymmärtää Nybergiä ja Reserviläisliittoa. Perustuslakiin on kirjattu maanpuolustusvelvoite, joka koskee jokaista kansalaista. Asevelvollisuus perustuu erityiseen lakiin ja se koske vain miehiä. Asevelvollinen, jonka vakaumus estää häntä suorittamasta asepalvelusta vapautetaan siitä ja määrätään siviilipalvelukseen.

Olli Nyberg lienee itse suorittanut palveluksen aikana, jolloin vakaumusta tutkittiin kovinkin tarkasti. Siitä luovuttiin 1987, mutta muistan vieläkin kymmenen vuotta myöhemmin itse palvelusta suorittaessani siviilipalvelukseen hakeutuvia pelotellun jutuilla tutkintalautakunnista. Vakaumuksen luokittelusta luovuttiin 2007. Tutkimuksessa ”Siviilipalveluksen muuttuneet merkitykset maanpuolustusvelvollisuuden kokonaisuudessa” todetaan siviilipalveluksen suosion pysyneen verrattain muuttumattomana kahden viimeisen vuosikymmenen ajan. On totta, että vain kolmannes hakeutuvista perustaa hakemuksensa varsinaiseen vakaumukseen, kun suurin osa hakee sivariin pragmaattisista syistä. Olli Nybergin Lindbergin lisäksi vakaumuksen tarkemman tutkimisen puolestapuhujia on riittävästi, mutta ehkä Turkin malli ei tässä ole paras mahdollinen. Vakaumuksen tarkemmasta tutkimisesta ja todistelusta luovuttiin aikanaan hyvin perustein.

Puolustusministerin arvostuksen puute, joka artikkeleihin liittyvässä sosiaalisen median ja kahvipöytien keskustelussa näyttäytyy varsin nopeasti ”Suksivajan taakse” ja ”Miinanpolkijoiksi!” vaatimuksina, leimaa valitettavasti myös puolustusvoimat ja palkatun sotilashenkilöstön. Samassa todettakoon myös rehellisesti, että osa puolustusvoimien henkilöstöstä on aivan itse viranomaisen mainetta tahrinut osallistumalla kannattaen keskusteluun, jossa esitetään suksivajaa ja miinanpolkemista sivarien ja punavihervassarien tehtäväksi sodan aikana. Sotilaat ovat hyviä seuraamaan ohjausta ja ministerin ohjaus asiassa on ollut selvä:

”[He] eivät ansaitse arvostustamme”.

Ministerin logiikkaa on tosin vaikea ymmärtää; miten henkilöt, joilla ei ole puhtaita jauhoja pusseissaan, olisivat erityinen puolustusjärjestelmän uskottavuutta nakertava menetys? Vaikuttaisi pikemminkin hyvältä asialta, että sellaiset henkilöt vapaaehtoisesti valitsevat luopua sodan ajan tehtävistään.

Puolustusministeri Jussi Niinistön kaudella toiseus ja toiseuttaminen on näkynyt selvänä monissa asioissa – vaikuttaa siltä, kuin olisi olemassa jokin erityinen isänmaallisten maanpuolustajien viiteryhmä, jonka jäsenet ovat keskusteluissa Niinistöä esikuvamaisesti kannattavia ja jokaisen ministerin lauseen jälkeen ”Hyvä, Jussi!” huutavia punavihervassarivastaisia kunnon reserviläisiä. Tämä politiikan sekoittaminen maanpuolustukseen ei ole lähtöisin sotilaiden kynistä tai suista. Politiikan puolustusvoimien toimintaan on tuonut puolustusministeri itse.

Tuloksena on valitettavasti se, että sotilaat, joukossa myös upseerit, puhuvat siitä kuinka sivarit laitetaan sodan aikana polkemaan miinoja ja taputtavat emojilla innokkaiden reserviläisten ”suksivajan taakse” -kommenteille. Tällaiset jutut kuuluivat ehkä vielä 90-luvulla inttiaikaan ja silloinkin korkeintaan innokkaiden alikersanttien ja tyhmien alokkaiden suihin. Nyt ne ovat tulleet takaisin aikuisten keskusteluun ja niitä viljelevät ministerin ja hänen avustajansa läheiset ja kaukaiset ystävät.

Pakka on sekaisin ja sokka irti.

Kaksoiskansalaiset

Viimeisin kohu on kaksoiskansalaisuus. Siitä ministeri on teki henkilökohtaisen ristiretken Yleä vastaan ja kaappasi heti ulkoministerin, pääministerin sekä presidentin viitan sanomalla, että Yle on uutisoinnillaan vahingoittanut Suomen Venäjä-suhteita. Logiikan puute on ilmeinen. Valtiovarainministeri Petteri Orpo ja puolustusvaliokunnan Ilkka Kanerva toppuutelivat. Yle puolestaan seurasi Venäjän mediaa ja tyrmäsi näytöllä puolustusministerin väitteet:

Mainintojen määrän, mediat ja muu huomioiden olisi loogisempaa väittää, että ministerin omat lausunnot lakiuudistuksesta, pienistä vihreistä miehistä ja puolustusvoimain komentajan haastattelu sunnnuntain Hesarissa ovat haitanneet Venäjä-suhteita moninkertaisesti Ylen kaksoiskansalaisuuden uutisointiin verrattuna. Kaksoiskansalaisuus on sikäli ”peruskauraa” venäläisille, että Venäjä tunnustaa juridisesti vain Venäjän kansalaisuuden ja Putin onkin ryhtynyt selvittämään ja kartoittamaan ulkomailla ja Venäjällä asuvia kansalaistensa muita kansalaisuuksia. Siksi asia ei välttämättä herätä muita tunteita kuin ihmetystä siitä, kuinka Suomen puolustusvoimissa kaksoiskansalaisuus on ylipäätään mahdollista.

Logiikalla on kuitenkin hyvin vähän tekemistä minkään asian kanssa. Puolustusvoimat voisi hyvin hoitaa oman Yleisen palvelusohjesääntönsä, reserviläisten siirtymisen siviilipalvelukseen reserviläiskirjeen seurauksena ja kaksoiskansalaisuuden sisäiset ja ulkoiset käytänteet. Ihan itse. Viranomaisena. Nyt puolustusvoimista on tullut poliitisen kamppailun välikappale ja väline. Ministerin erityisavustaja Petteri Leino reihuu Twitterissä Yhdysvaltain presidentti Trumpin tavoin ja haukkuu Yleä ja muita tunnisteella #FakeNewsMedia.

Puolustusvoimien ”avuksi” asiassa rientää puolustusministeri Jussi Niinistön oma kaarti, joka vaatii myyräjahtia, rikoslain maanpetosrikoksen soveltamista ja petturien ampumista. Ulkoministeriön ja Puolustusvoimien lainvastaista toimintaa kehuu Suomen suurin maanpuolustusfoorumi.

Antti Eskelinen (@eskelinen_antti) Twitterissä. Lähde: Kouvolan sanomat.

Antti Eskelinen (@eskelinen_antti) Twitterissä. Lähde: Kouvolan sanomat.

Puolustusvoimat on ollut asiassa hyvin rauhallinen ja korostanut, että mitään virallista ohjetta asiassa ei ole. Samalla viranomainen on kuitenkin tuonut esille, että väärää ohjausta asiassa ovat voineet toimivaltuutensa ylittäneet henkilöt antaa. Valitettavasti tämä ei enää riitä ja asian ratkaisemiselle asiallisesti on tuskin enää edellytyksiä, sen jälkeen kun puolustusministeri lähti ristietkelle Yleä ja muuta mediaa vastaan.

Puolustusvoimien maine on heikentynyt. Suomen toiseksi luotetuinta viranomaista uskoo tässä asiassa suunnilleen yhtä moni kuin Yleä. Varmaan harvempi, kun laillisuuden vakuuttelujen jälkeen Kainuun prikaatissa paljastui äskettäin tehty kaksoiskansalaisiin kohdistunut rajoittaminen ja Helsingin sanomat paljasti ulkoministeriössä samanlaisen tapauksen.

Asiaa eivät yhtään auta ne ministerin tukijoukot, jotka tuovat pöytään vaihtoehtoisia faktoja, puhuvat punavihervassarien salaliitosta, leimaavat journalistit epäisänmaallisiksi ja esittävät maanpetosrikoksia koskevan lain soveltamista sekä petturien ampumista suksivajan takana. Valitettavasti nämä henkilöt ovat tulleet merkittäväksi osaksi sitä, millaisena organisaationa puolustusvoimat nähdään. Ja sellainen isänmaallisuus ei ole puolustusvoimille tai maanpuolustukselle hyväksi.

Pakka on aivan sekaisin ja sokka täysin irti.

//James


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa. Puolustusvoimien virallinen kanta kaikissa asioissa on se, että viranomainen noudattaa toiminnassaan tarkoin lakia ja korjaa toimintaansa, jos tästä havaitaan poikkeamia.

Sananvapaus ei tänä vuonna juhli

Sotilaiden sananvapauden kannalta parhaita aikoja elettiin vuonna 2016, siitäkin huolimatta, että taustalla oli välittömästi edeltäviltä vuosilta useita tapauksia, joissa mm. poliitikot julkisesti peräänkuuluttivat sotilaiden sananvapauden suitsimista. Näkyvimpiä hahmoja sotilaiden suiden suitsimisessa ovat olleet kansanedustaja ja aiempi ulkoministeri Erkki Tuomioja ja puolustusministeri Jussi Niinistö, mutta tähän julkiseen kuoroon on myös kuulunut muita poliittisia ja akateemisia vaikuttajia, mm. ex-valtiosihteeri Risto Volanen on jo aiemmin epäillyt armeijan ja poliisin kaapanneen vallan Suomessa ja Helsingin yliopiston professori Heikki Patomäki pitää sotilaiden sananvapauden käyttöä jonkinlaisena uhkana demokratialle.

Nykypolitiikassa ja poliittisessa keskustelussa on viime vuosina nähty lisääntynyttä vastakkainasettelua ja sitä, että erimieliset pyritään sulkemaan keskustelun ulkopuolelle vaatimalla heidän hiljentämistään joko sensuurin avulla tai rikosoikeudellisin keinoin. Sananvapaus on poliittinen oikeus, kuten useimmat perusoikeudet ja sen käytössä on aina poliittinen aspekti. Puolustusvoimat on ”epäpoliittinen” ja viranomaisen sisäisesti yhtenä sananvapauden rajoittamisen tarkoituksena voidaankin nähdä jonkinlainen tarve pitää ”oma väki” tällaisen yhteiskunnalliseen debattiin kuuluvan vastakkainasettelun ulkopuolella hillitsemällä päivänpolttavista aiheista keskustelua. Ulkoisesti kyse lienee enemmänkin tottumuksesta siihen, että sotilaat, joiden sananvapaus aiemmin on ollut muita rajoitetumpaa ja itsesensuuri tiukempaa, eivät juuri osallistu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja puhuvat turvallisuuspolitiikastakin vain luvan kanssa ja korkeintaan alokkaille turpo-oppitunneilla valmiit nuotit kädessään.

Ohjeella mustaa valkoiseksi?

Puolustusvoimat muutti yleistä palvelusohjesääntöään 1. tammikuuta 2017 alkaen.

Palvelusohjesääntö muuttui muutaman kohdan osalta ehdottomasta sotilaskäskystä, jonka rikkominen on rangaistavaa, siten kun siitä rikoslain 45. luvussa tai muussa laissa säädetään, myös tiettyjä ei-rangaistavia suosituksia sisältäväksi ohjesäännöksi. Tällaisia suosituksia käytetään yleensä epävirallisen hillitsemisvaikutuksen (chilling effect) aikaan saamiseksi.

”Uudessa normissa on kuitenkin muutamia konditionaalin muotoon kirjoitettuja kohtia, jotka eivät ole selkeitä käskyjä tai määräyksiä, vaan suosituksia.”

Pääesikunnan oikeudellisen osaston ohje AM22993, 23.12.2016.

Lehdistökin on tuonut puolustusvoimien kannan hyvin esille, kun viestintäjohtaja on parafraseerannut asessoria: ”suosituksen rikkomisesta ei saa mitään virallisia tai epävirallisia seuraamuksia.”

Jouluaattoa edeltävänä joulukuun 23. päivänä nopeasti kasaan kyhätty puolustusvoimien ohje asiasta on veikeän hassunhauska. Sen otsikko on ”Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen soveltamisesta sotilaskurinpitomenettelyssä” ja tämä vaatinee jo itsessään opastusta ja johdantoa aiheeseen. Ohje osuu kuitenkin täysin oikeaan siinä, että se vihdoinkin täyttää yhden laillisuutta koskevan vaatimuksen, josta eduskunnan perustuslakivaliokunta on aikanaan antanut mietinnön.

Blankorangaistussäännösten osalta tavoitteena tulee olla, että niiden edellyttämät valtuutusketjut ovat täsmällisiä, rangaistavuuden edellytykset ilmaisevat aineelliset säännökset ovat kirjoitetut rikossäännöksiltä vaaditulla tarkkuudella ja nämä säännökset käsittävästä normistosta käy ilmi myös niiden rikkomisen rangaistavuus(…)

PeVM 25/1994 vp. Lihavointi minun.

Aiemmin Yleisessä palvelusohjesäännössä ei Pääesikunnan päällikön ja puolustusvoimien asessorin mukaan ole ollut suosituksia, vaan palvelusohjesääntö on ollut selkeä velvoittavuuden ja rangaistavuuden suhteen, mikä kenties selittää sen, miksi perustuslakivaliokunnan 22 vuoden takaista mietintöä ei ole kovin tarkkaan puolustusvoimissa pohdittu.

Asevelvollisuuslain 57 §:n 3 momentin nojalla vahvistettu Yleinen palvelusohjesääntö sisältää aikaisemmasta poiketen velvoittavien käskyjen ja määräysten lisäksi myös suositusluonteisia kohtia.

Puolustusvoimien vastaus puolustusministeriön lausuntopyyntöön kirjallisesta kysymyksestä KK 647/2016 vp. Lihavointi minun.

Annettu ohje siis toteuttaa näiltä osin juuri sitä vaatimusta mitä lainsäätäjä edellytti jo 22 vuotta sitten noudatettavan. Valitettavasti mustaa on vaikea selittää valkoiseksi. Ohjetta ei olisi laadittu ilman julkisuutta (ns. mediakohu), Upseeri- ja Päällystöliiton aktiivisutta asiassa ja eduskunnassa esitettyä kirjallista kysymystä. Näin päätellään myös puolustusvoimien lausunnossa:

Koska edellä mainittu kohta on yllä mainitun eduskuntakysymyksen lisäksi herättänyt julkista keskustelua, puolustusvoimien asessori on puolustusvoimista annetun valtioneuvoston asetuksen 5 §:n 1 momenttiin perustuvan toimivaltansa nojalla antanut 23.12.2016 rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen soveltamista sotilaskurinpitomenettelyssä koskevan ohjeen (AM22993/23.12.2016).

Puolustusvoimien vastaus puolustusministeriön lausuntopyyntöön kirjallisesta kysymyksestä KK 647/2016 vp. Lihavointi minun.

Vaikuttaa varsin ilmeiseltä, että Puolustusvoimat olisi, ellei asiassa olisi syntynyt ulkoista painetta, jatkanut yleisen palvelusohjesäännön pitämistä velvoittavana ainakin siihen asti kun jokin kohtaa 546. koskeva asia olisi ollut sellaisen oikeudellisen menettelyn kohteena, josta olisi ollut valitusoikeus.

Yleinen palvelusohjesääntö 2017.

Yleinen palvelusohjesääntö 2017.

Ohjesäännön merkitys on sotilaille selvä. Se on ehdoton sotilaskäsky, jota on täsmälleen, tarkasti ja mallikelpoisesti noudatettava. Jos sitä on syytä jättää noudattamatta, on asialle oltava kestävät perustelut ja esimiehen hyväksyntä. Aikanaan kirjoitettiin taisteluohjesääntöjä, jotka olivat tiukan seulan läpäisseitä normeja, joissa määriteltiin mm. taistelevan yksikön toimintoja ja niiden johtamista hyvin selkeästi. Nykyään puolustusvoimissa kirjoitetaan enimmäkseen suosituksenluontoisia oppaita ja ohjeita. Ehkäpä ajat muuttuvat ja näin on myös yleisen palvelusohjesäännön kohdalla. Tai sitten laadittujen normien laatu on vain niin heikko, ettei niistä ohjesääntöä saa tekemälläkään. Näin näyttää nyt käyvän myös yleiselle palvelusohjesäännölle.

Laillinen ja laiton käsky

Asessorin ohje, joka sinänsä on kummallinen työkalu sotilaskäskynä annetun ohjesäännön soveltamisen ohjaamiseen, jättää tarpeellista harkintavaltaa esimiehelle:

Sen sijaan rangaistavuus voi jossakin yksittäistapauksessa perustua esimiehen laillisen käskyn täyttämättä jättämiseen sellaisessa tapauksessa, jossa esimiehellä on mahdollisuus määritellä ja käskeä tilanne tai olosuhde, jossa ohjesäännön kohta ei vielä sellaisenaan ole ehdottomasti velvoittava. Yleisen palvelusohjesäännön ammattisotilaita koskevat kohdat eivät ole muuttamassa ammattisotilaiden asemaa suhteessa rikoslain 45. lukuun tai sotilasoikeudenkäyntilakiin.

Pääesikunnan oikeudellisen osaston ohje AM22993, 23.12.2016. Lihavointi minun.

Tämä kohta aiheuttanee pään raapimista sotilasesimiehillä.

– Voinko käskeä sananvapauden tai muita vastaavia rajoituksia sellaisissa tilanteissa ja olosuhteissa, joissa Yleinen palvelusohjesääntö ei ole velvoittava?

Vastaus tähän on yksiselitteisesti kyllä. Ohjeeseen on tuotu vaikea käsite ’laillinen käsky’. Yksinkertaistaen voidaan sanoa että laillisia käskyjä ovat käytännössä kaikki käskyt, jotka eivät edellytä alaista tekemään sotarikosta tai muuta rikosta. Siten esimerkiksi alaisen käskeminen seisomaan päällään kaksi tuntia on täysin laillinen. Käskyn laittomuus ja sitä oliko se sopimaton tai jonkin velvoittavan määräyksen, esimerkiksi yleisen palvelusohjesäännön tai perustuslain vastainen, on asia, jonka tällaisissa tapauksissa ratkaisevat ylemmät esimiehet tai oikeusasteet. Laillisen käskyn ja kääntäen laittoman käskyn käsitteiden tuominen ohjeeseen ei sitä selkeytä, koska laillisen käskyn käsite kuuluu sodan oikeussääntöihin ja sitä käytetään lähinnä pohdittaessa Haagin ja Geneven sopimusten soveltamista sotilaskäskyasioissa. Esimiehillä on aina ollut ja on edelleen oikeus käskeä alaisilleen harkinnanvaraisesti mitä tahansa ja antaa jopa aivan päättömiä tehtäviä. Niistä kieltäytyminen on aina rangaistavaa niskoitteluna.

Ohje antaa kuitenkin omassa kontekstissaan esitettynä esimiehille oikeuden prima facie laillisella käskyllä harkinnanvaraisesti rajoittaa sananvapautta nimenomaisesti suhteessa YlPalvOn kohtaan 546. Liikkumavaraa on kovin paljon ja tähän tarvittaisiin enemmän selkeyttä. Onneksi puolustusvoimissa sotilas- ja siviiliesimiesten koulutus on korkeatasoista ja kenellekään tuskin tulisi mieleen käyttää tarpeettoman laajaa harkintavaltaa palvelusohjesäännön soveltamisessa ja perusoikeuksien rajoittamisessa.

Keväällä Porin prikaatissa

Edellä sanottuun viitaten, on viime kevään tapahtumien valossa aiheellista kysyä, ruokitaanko sotilaiden perusoikeuksiin kajoamista ulkoisesti? Esimerkiksi puolustusministeri Jussi Niinistö otsikoi keväällä blogimerkintänsä ”Loppukoon lörpöttely” tapauksessa, jossa toimittaja halusi tulla haastattelemaan Porin prikaatin alokkaita heidän mielipiteistään heidän käyttöönsä sodan ajan joukoissa. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies (AOA) oli kuitenkin eri mieltä.

AOA katsoi ratkaisussaan EOAK/1113/2016, että ”Porin prikaatin johto loukkasi toimittajan sananvapautta asettaessaan haastattelun toiselle aihealueelle kiellon” ja piti ”sananvapauden kannalta arvostelulle alttiina sitä, että haastattelun suorittamista oli rajoitettu siten, etteivät varusmiehet voisi ilmaista mielipidettään haastattelun aiheesta.” AOA:n mukaan ”[p]erusoikeutena turvattu sananvapaus olisi edellyttänyt sitä, että toimittajan vapautta valita haastattelun aihe ei olisi rajoitettu ja haastateltaville olisi annettu vapaus valita mistä asiasta he haluavat mielipiteensä toimittajalle ilmaista.”

© Khalid Albaih.

© Khalid Albaih. Kuvaa käytetään sen tekijän nimenomaisella suostumuksella.

Vaikuttavat upseerit

Ohjaus sananvapauden rajoituksiin näyttääkin tulevan puolustusvoimia korkeammalta taholta. Puolustusvoimissa ei ajeta poliittisia näkökantoja, vaan toteutetaan lakisääteisiä viranomaistehtäviä. Kuitenkin tietyt tahot haluavat luoda vaikutelmaa puolustusvoimista ja sotilaista politiikan vaikuttajina, mikä ei varmaan ole täysin väärä – asiantuntijat ja eri aiheista aktiivisesti keskustelevat osaavat ihmiset vaikuttavat tietysti politiikkaan ja yhteiskuntaan. Tätä vaikutusta, tai pikemminkin kansan keskuudessa suurta luottamusta nauttivien sotilaiden vaikuttavuutta keskustelussa ja mielipiteen muodostuksessa ilmeisesti pelätään. Politikoinnin puolustusvoimiin tuo kuitenkin vain ja ainoastaan hallinnonalaa ohjaava puolustusministeriö.

Viranomaisena Puolustusvoimat on apoliittinen ja se on kaikista Suomen viranomaisista voimakkaimmin depolitisoitu ammattisotilaiden yhdistymisvapauden osittaisen rajoituksen myötä. Myös upseerien virkaan ja tehtäviin nimittäminen ovat voimakkaasti depolitisoituja, eikä edes puolustusvoimien korkeimpiin lailla säädettyihin virkoihin nimittämisestä vaadita lainsäätäjän tai hallituksen kuulemista, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa ja eräissä muissa maissa.

Keskeinen kysymys, josta keskustelua käydään ja peistä taitetaan vaikuttaa olevan:

Onko ammattisotilaiden sananvapautta tarpeen rajoittaa muita virkamiehiä enemmän?

Virkamiehiltä vaaditaan myös virka-ajan ulkopuolella asiallisuutta ja asianmukaisuutta sekä lojaliteettia sananvapauden käytössä. Lisäksi ammattisotilaita sitoo lailla säädetty käyttäytymisvelvoite, joka, vaikkakaan sitä ei ole tarkoitettu sananvapauden rajoittamisperusteeksi, luonnollisesti rajoittaa sananvapauden käyttöä julkisessa keskustelussa, ainakin in extremis -tilanteissa. Virkamieslain asiallisuus- ja asianmukaisuusvaatimukset takaavat jo itsessään sen, että virkamies ei edes yksityisesti voi esittää omana mielipiteenään mitä tahansa. Virkamiesten velvoitteet tarkoittavat siis sananvapauden kannalta sitä, että virkamiehet myös yksityishenkilönä esittävät mielipiteensä asiallisesti ja asianmukaisella tavalla. Tämä ei kuitenkaan voi olla este kärjekkäällekin keskustelulle.

Puolustusvoimat on viime vuosien aikana omin toimin lähtenyt rajoittamaan sotilaiden sananvapautta ja nyt saanut vastaansa Upseeriliiton, Päällystöliiton, eduskunnan oikeusasiamiehen ja kirjallisen kysymyksen myötä myös eduskunnan. Tilanne on varsin ongelmallinen viranomaiselle, jonka pitäisi nauttia suurta luottamusta erityisesti siihen, että se noudattaa kaikessa toiminnassaan lakia. Jos laillisuudesta livetään, eivät esim. Risto Volasen esittämät pelot sotilasvallankaappauksesta enää tunnu kovin kaukaa haetuilta. Perusoikeuksien ehdoton kunnioittaminen on puolustusvoimille erityisen tärkeää asevelvollisuusjärjestelmän takia.

Ironista onkin se, että ne henkilöt, jotka voimakkaimmin kannattavat ammattisotilaiden sananvapauden rajoittamista ”politikointia” estävänä ja siten demokratiaa suojaavana, eivät ymmärrä, että mielivaltainen perusoikeuksiin kajoaminen murentaa juuri sitä suojaa, jota demokratia ja itsenäinen Suomen tasavalta perustuslain kautta nauttii.

//James


Lisää aiheesta


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien virallista kantaa.

Oikeuteni kritisoida omaa työnantajaani, eli puolustusvoimia, tulee virkamiehen laajasta sananvapaudesta ja kritiikkivapaudesta; siis oikeudesta asiallisesti, totuudenmukaisesti ja perustellusti arvostella työnantajaani tai virastoani. Tämä sananvapaus ei pysähdy kasarmin porteille. Puolustusvoimiin sen sisältä ja viranomaiseen itsensä kohdistuva kritiikki ei ole uhka sotilaalliselle kurille ja järjestykselle eikä riko lojaliteetivelvoitetta. Se ei myöskään ole peruste kostotoimille, kurinpitotoimille tai erottamiselle. En kuitenkaan suosittele kenellekään upseerille – nuoremmalle tai vanhemmalle – kokeilemaan, ellei ole valmis kulkeamaan hallinto-oikeuden pitkää polkua.

Sotilaat ja sananvapaus; laki ja YlPalvO

Puhuttuani painavasti sananvapauden puolesta useita kertoja [1, 2, 3, 4] ja vääntäneeni joillekin rautalangasta sen, että lailla ei ole rajoitettu sotilaiden sananvapautta, tuntuu surrealistiselta kirjoittaa tämän blogimerkintöjen sarjan viidettä osaa. Olisi jo epilogin aika. Valtakunnassa ei valitettavasti ole kaikki hyvin.

Tällä kertaa oma viranomaiseni puolustusvoimat kunnostautuu. Uudenmuotoinen, entistä selkeämpi Yleinen palvelusohjesääntö, jonka Puolustusvoimain komentaja on vahvistanut 1. tammikuuta voimaan tulevaksi, on hieno jatko edelliselle vuoden 2009 ohjesäännölle, joka oli entistä selkeämpi ja kattavampi. Uuden YlPalvO:n kanssa on tehty aivan fantastista ja loistavaa työtä,  mutta valitettavasti siihen on jostain syystä – liekö sitten poliittista ohjausta vai vanhan kaartin tottumattomuutta nykymaailmaan  tuotu yksi erittäin ongelmallinen kohta ja toinen lähes naurettava kohta, jotka ikävä kyllä tulevat viemään huomion kaikelta hyvältä, koska kohdat kajoavat perusoikeuksiin tavalla, josta ei ole valmistelussa hiiskuttu tai yhteistoiminnassa viranomaisessa sisäisesti tiedotettu ja keskusteltu.

546. Ammattisotilaiden ja puolustusvoimissa sotilasvirkaan koulutettavien oppilaiden tulee muutoinkin välttää puuttumista puoluepoliittisiin kiistakysymyksiin ja varoa puolustusvoimien kytkemistä niihin.

Yleinen palvelusohjesääntö 2017, Puolustusvoimat

Jotain ohjesäännön tiettyjen kohtien parissa tehdyn työn huolimattomuudesta kertoo jo viittausvirhe sanalla ”muutoinkin”. Aiemmissa kohdissa 543–545 ei puhuta puuttumisesta mihinkään, puoluepoliittisista asioista taikka sananvapaudesta, joskin niissä kylläkin todetaan, että sotilaan esiintymisen perusteella muodostuu kuva koko puolustusvoimista.

Suppeasti tarkasteltuna ongelma on määritelmässä ”puoluepoliittinen kiistakysymys”, ja tähän media varmaan keskittyykin ja tätä selitettäneen jälkipyykissä huonona muotoiluna, mutta kyseisen YlPalvO:n kohdan todellinen problematiikka alkaa sen suhteesta lakiin ja lainsäätäjään.

Palvelusrikos, jonka asiallinen luonnehdinta laissa (RL 45:1) siis käsittää Yleisellä palvelusohjesäännöllä määrätyn velvollisuuden rikkomisen tai täyttämättä jättämisen, on avoin rangaistussäännös. Tämä merkitsee siis sitä, että säännöksen aineellinen sisältö saadaan Yleisestä palvelusohjesäännöstä tai muusta määräyksestä. Tällaisten blankorangaistussäännösten rangaistavuuden edellytykset ilmaisevien aineellisten säännösten – tässä tapauksessa YlPalvO:n – tulee olla kirjoitettuja rangaistussäännöksiltä vaaditulla tarkkuudella. Lähtökohtaisesti blankorangaistussäännöksiin suhtaudutaan lainsäädännöllisesti torjuvasti ja puolustusvoimat on Yleisellä palvelusohjesäännöllään antanut hyvän tapauskuvauksen siitä miksi näin on. (ks. esim. PeVL 20/1997 vp)

Vielä perustavamman laatuinen ongelma syntyy siitä, että eduskunta on hallituksen esityksestä (HE 17/1999) poistanut rikoslain 45 luvussa aikanaan esiintyneet sotilaiden sananvapauden rajoitukset. Kun rikoslain 45. lukua lähes 20 vuotta sitten uudistettiin ja siitä vihdoin ja viimein poistettiin sotilaiden sananvapauden rajoitukset, niin mainitussa hallituksen esityksessä kiinnitettiin huomiota sanonnan ”puoluepoliittinen asia” epätäsmällisyyteen ja tulkinnanvaraisuuteen. Koska laissa ei ole ollut erityisiä sotilaita koskevia sananvapauden rajoituksia on laillisuusperiaatteen valossa hyvin hämärää, että puolustusvoimat sellaisia Yleisellä palvelusohjesäännöllä asettaa. Tässä on syytä palauttaa mieliin, että tekoa ei voida kriminalisoida asetuksella. (ks. esim. PeVL 1/1997 vp, PeVM 25/1994 vp, s. 8)

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla.

Suomen perustuslaki 12 §

Nyt näyttää kuitenkin syntyneen sellainen tilanne, jossa Puolustusvoimain komentaja on henkilöstöpäällikön esittelystä sotilaskäskyllä anastanut itselleen lainsäädäntövaltaa, joka ei hänelle kuulu. Vain lailla voidaan säätää yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista. Puolustusvoimat on toki viranomaisena valtuutettu antamaan oikeussääntöjä hallinnonalansa piiriin kuuluvista asioista, mutta tämä valtuutus ei pidä sisällään oikeutta rajoittaa perusoikeuksia enempää kuin mitä laissa on rajoittamisperusteista todettu.

Perustuslain 12 §::n säännöksessä sananvapauden käyttämisestä toki mahdollistetaan perusoikeussuojaan, eli sananvapauteen, puuttuminen lailla; kyse on mahdollisuudesta sananvapauden käytön jälkikäteiseen valvontaan rikos- ja vahingonkorvauslainsäädännön keinoin. Sananvapaudella perusoikeutena rajoitetaan kuitenkin mahdollisuuksia puuttua jälkikäteenkään sen käyttöön. Näihin rajoituksiin sisältyvät yleiset vaatimukset sääntelyn hyväksyttävyydestä, täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta sekä julkisen vallan toimenpiteiden oikeasuhtaisuudesta sananvapauden käyttöön puututtaessa. Pitkälle menevät tai väljät sanankäytön kriminalisoinnit, kuten YlPalvO:n kohta 546., voivat olla sananvapaussäännösten kannalta ongelmallisia. (ks. esim. HE 309/1993 vp, s. 57; PeVL 16/2013 vp, s. 3; PeVL 13/2004 vp, s. 2; PeVL 26/2002 vp, s. 2–4; PeVL 36/1998 vp, s. 3; PeVL 23/1997 vp).

Tätä kautta ongelmaksi tulee myös väljä ja varsin laaja määritelmä ”puoluepoliittinen kiistakysymys”, jonka isoveli ”puoluepoliittinen asia” pantiin poikki, pinoon ja roskakoriin jo 17 vuotta sitten, kun sotilaiden sananvapauden rajoituksia laista poistettiin. Dekriminalisoinnin yhteydessä hallituksen esityksessä (HE 17/1999 vp) kiinnitettiin huomiota sanonnan ”puoluepoliittinen asia” epätäsmällisyyteen ja tulkinnanvaraisuuteen.

On varsin ihmeellistä, että puolustusvoimat omin luvin sotilaskäskyasiana palauttaa epätäsmällisen ja jo kertaalleen hylätyn sanamuodon ja perusoikeuksien rajoituksen, etenkin kun eduskunta on hallituksen esityksestä asiasta jo kertaalleen päättänyt ja säätänyt lailla.

Aivan toisenlaisen, joskin lakimiehille harmaita hiuksia aiheuttavan ongelman, aiheuttavat muotoilut ”tulee muutoinkin välttää” ja ”puuttuminen”. On hyvin vaikeaa hahmottaa mikä olisi puuttumista, jos pelkkä sananvapauden käyttö ei sellaista olisi. ”Välttäminen” on sanana myös juristin painajainen, koska täsmällisyyttä lähtökohtana pitäen, on erittäin vaikea kuvata,  milloin esimerkiksi keskustelu sosiaalisessa mediassa on siinä pisteessä, että ammattisotilaan ei enää tulisi sitä kommentoida.

Toista laveaa ja varsin politisoitua ohjausta edustaa kohdan 548. säännös sotilaspuvun käytöstä julkisuudessa.

548. Sotilaspuvun ja siihen kuuluvan pukineen käyttö on kielletty puoluepoliittisessa toiminnassa, vaalimainonnassa ja mielenosoituksissa eikä sen käyttöä vapaa-ajalla pidetä suotavana julkisissa mielipiteenilmaisun kaltaisissa tilaisuuksissa.

Yleinen palvelusohjesääntö 2017, Puolustusvoimat

Sotilaspuvun käytöstä puolustusvoimilla on täysi oikeus määrätä. Tästä kirjauksesta ovat ilmeisesti taistelleet keskenään vanhoilliset voimat ja jo kertaalleen sanottua puolustaneet ja on päädytty paniikissa jonkinlaiseen hämärään kompromissiin. Ensin on keksitty uusi tapahtumatyyppi ”julkisen mielipiteenilmaisun kaltainen tilaisuus”, jolla mitä ilmeisemmin viitataan Pride-kulkueen kaltaisiin tapahtumiin. Lisäksi säännökseen on sisällytetty ohjaus ”[ei]  suotavaa”, joka ei kiellä eikä salli, vaan pikemminkin pelottelee epäsuosiolla, jos sattuisi vapaata yhteiskuntaa sotilaspuvussa juhlistamaan. Kolmanen sektorin järjestämät tapahtumat ovat kuitenkin tällä säännöksellä vapaita näkyvistä sotilaista.

Vaikuttaisi siltä, että Kaartinkortteliin, jossa puolustusvoimien johto luonnollisesti on huolestunut isoista hävittäjä- ja taistelualushankkeista sekä tulevan rahoituksen riittämättömyydestä, on muodostunut entistä herkemmin poliittista ohjausta seuraava kaarti tulevaa kenraalikuntaa. Muulla tavoin tätä virhettä uudessa palvelusohjesäännössä on vaikea selittää. On mahdotonta, että puolustusvoimien lakimiehet eivät olisi tajunneet problematiikkaa, etenkin lainsäädäntövallan osalta. Valmistelussa puolustusvoimilla on myös ollut mahdollisuus mennä lainsäätäjän pakeille ja pyytää lausuntoa ohjesäännöstään. On varsin huolestuttavaa, että viranomainen, jonka tehtävänä on perusoikeuksien puolustaminen in extremis itse suhtautuu niihin näin kepeästi. Toisaalta on helppoa lopuksi todeta ”huoli pois!”. Puolustusvoimissa asuu 99 vuotta suomalaista vapautta ja lähes sadan tuhannen sankarin henki ja vielä useamman veri, jota on vapauksiemme ja oikeuksiemme puolesta vuodatettu. Mitään vahinkoa ei ole tapahtunut ja puolustusvoimat oppii virheistään. Tämäkin asia on tavalla tai toisella kunnossa ennen vuoden vaihdetta.

//James

Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, joskin toivon, että ne heijastaisivat puolustusvoimien virallista kantaa. Oikeuteni kritisoida omaa työnantajaani, eli puolustusvoimia, tulee virkamiehen laajasta sananvapaudesta ja kritiikkivapaudesta; siis oikeudesta asiallisesti, totuudenmukaisesti ja perustellusti arvostella työnantajaani tai virastoani. Tämä sananvapaus ei pysähdy kasarmin porteille. Puolustusvoimiin sen sisältä ja viranomaiseen itsensä kohdistuva kritiikki ei ole uhka sotilaalliselle kurille ja järjestykselle eikä riko lojaliteetivelvoitetta. Se ei myöskään ole peruste kostotoimille, kurinpitotoimille tai erottamiselle. En kuitenkaan suosittele kenellekään upseerille – nuoremmalle tai vanhemmalle – kokeilemaan, ellei ole valmis kulkeamaan hallinto-oikeuden pitkää polkua.