Sotilaat ja sananvapaus; laki ja YlPalvO

Puhuttuani painavasti sananvapauden puolesta useita kertoja [1, 2, 3, 4] ja vääntäneeni joillekin rautalangasta sen, että lailla ei ole rajoitettu sotilaiden sananvapautta, tuntuu surrealistiselta kirjoittaa tämän blogimerkintöjen sarjan viidettä osaa. Olisi jo epilogin aika. Valtakunnassa ei valitettavasti ole kaikki hyvin.

Tällä kertaa oma viranomaiseni puolustusvoimat kunnostautuu. Uudenmuotoinen, entistä selkeämpi Yleinen palvelusohjesääntö, jonka Puolustusvoimain komentaja on vahvistanut 1. tammikuuta voimaan tulevaksi, on hieno jatko edelliselle vuoden 2009 ohjesäännölle, joka oli entistä selkeämpi ja kattavampi. Uuden YlPalvO:n kanssa on tehty aivan fantastista ja loistavaa työtä,  mutta valitettavasti siihen on jostain syystä – liekö sitten poliittista ohjausta vai vanhan kaartin tottumattomuutta nykymaailmaan  tuotu yksi erittäin ongelmallinen kohta ja toinen lähes naurettava kohta, jotka ikävä kyllä tulevat viemään huomion kaikelta hyvältä, koska kohdat kajoavat perusoikeuksiin tavalla, josta ei ole valmistelussa hiiskuttu tai yhteistoiminnassa viranomaisessa sisäisesti tiedotettu ja keskusteltu.

546. Ammattisotilaiden ja puolustusvoimissa sotilasvirkaan koulutettavien oppilaiden tulee muutoinkin välttää puuttumista puoluepoliittisiin kiistakysymyksiin ja varoa puolustusvoimien kytkemistä niihin.

Yleinen palvelusohjesääntö 2017, Puolustusvoimat

Jotain ohjesäännön tiettyjen kohtien parissa tehdyn työn huolimattomuudesta kertoo jo viittausvirhe sanalla ”muutoinkin”. Aiemmissa kohdissa 543–545 ei puhuta puuttumisesta mihinkään, puoluepoliittisista asioista taikka sananvapaudesta, joskin niissä kylläkin todetaan, että sotilaan esiintymisen perusteella muodostuu kuva koko puolustusvoimista.

Suppeasti tarkasteltuna ongelma on määritelmässä ”puoluepoliittinen kiistakysymys”, ja tähän media varmaan keskittyykin ja tätä selitettäneen jälkipyykissä huonona muotoiluna, mutta kyseisen YlPalvO:n kohdan todellinen problematiikka alkaa sen suhteesta lakiin ja lainsäätäjään.

Palvelusrikos, jonka asiallinen luonnehdinta laissa (RL 45:1) siis käsittää Yleisellä palvelusohjesäännöllä määrätyn velvollisuuden rikkomisen tai täyttämättä jättämisen, on avoin rangaistussäännös. Tämä merkitsee siis sitä, että säännöksen aineellinen sisältö saadaan Yleisestä palvelusohjesäännöstä tai muusta määräyksestä. Tällaisten blankorangaistussäännösten rangaistavuuden edellytykset ilmaisevien aineellisten säännösten – tässä tapauksessa YlPalvO:n – tulee olla kirjoitettuja rangaistussäännöksiltä vaaditulla tarkkuudella. Lähtökohtaisesti blankorangaistussäännöksiin suhtaudutaan lainsäädännöllisesti torjuvasti ja puolustusvoimat on Yleisellä palvelusohjesäännöllään antanut hyvän tapauskuvauksen siitä miksi näin on. (ks. esim. PeVL 20/1997 vp)

Vielä perustavamman laatuinen ongelma syntyy siitä, että eduskunta on hallituksen esityksestä (HE 17/1999) poistanut rikoslain 45 luvussa aikanaan esiintyneet sotilaiden sananvapauden rajoitukset. Kun rikoslain 45. lukua lähes 20 vuotta sitten uudistettiin ja siitä vihdoin ja viimein poistettiin sotilaiden sananvapauden rajoitukset, niin mainitussa hallituksen esityksessä kiinnitettiin huomiota sanonnan ”puoluepoliittinen asia” epätäsmällisyyteen ja tulkinnanvaraisuuteen. Koska laissa ei ole ollut erityisiä sotilaita koskevia sananvapauden rajoituksia on laillisuusperiaatteen valossa hyvin hämärää, että puolustusvoimat sellaisia Yleisellä palvelusohjesäännöllä asettaa. Tässä on syytä palauttaa mieliin, että tekoa ei voida kriminalisoida asetuksella. (ks. esim. PeVL 1/1997 vp, PeVM 25/1994 vp, s. 8)

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla.

Suomen perustuslaki 12 §

Nyt näyttää kuitenkin syntyneen sellainen tilanne, jossa Puolustusvoimain komentaja on henkilöstöpäällikön esittelystä sotilaskäskyllä anastanut itselleen lainsäädäntövaltaa, joka ei hänelle kuulu. Vain lailla voidaan säätää yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista. Puolustusvoimat on toki viranomaisena valtuutettu antamaan oikeussääntöjä hallinnonalansa piiriin kuuluvista asioista, mutta tämä valtuutus ei pidä sisällään oikeutta rajoittaa perusoikeuksia enempää kuin mitä laissa on rajoittamisperusteista todettu.

Perustuslain 12 §::n säännöksessä sananvapauden käyttämisestä toki mahdollistetaan perusoikeussuojaan, eli sananvapauteen, puuttuminen lailla; kyse on mahdollisuudesta sananvapauden käytön jälkikäteiseen valvontaan rikos- ja vahingonkorvauslainsäädännön keinoin. Sananvapaudella perusoikeutena rajoitetaan kuitenkin mahdollisuuksia puuttua jälkikäteenkään sen käyttöön. Näihin rajoituksiin sisältyvät yleiset vaatimukset sääntelyn hyväksyttävyydestä, täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta sekä julkisen vallan toimenpiteiden oikeasuhtaisuudesta sananvapauden käyttöön puututtaessa. Pitkälle menevät tai väljät sanankäytön kriminalisoinnit, kuten YlPalvO:n kohta 546., voivat olla sananvapaussäännösten kannalta ongelmallisia. (ks. esim. HE 309/1993 vp, s. 57; PeVL 16/2013 vp, s. 3; PeVL 13/2004 vp, s. 2; PeVL 26/2002 vp, s. 2–4; PeVL 36/1998 vp, s. 3; PeVL 23/1997 vp).

Tätä kautta ongelmaksi tulee myös väljä ja varsin laaja määritelmä ”puoluepoliittinen kiistakysymys”, jonka isoveli ”puoluepoliittinen asia” pantiin poikki, pinoon ja roskakoriin jo 17 vuotta sitten, kun sotilaiden sananvapauden rajoituksia laista poistettiin. Dekriminalisoinnin yhteydessä hallituksen esityksessä (HE 17/1999 vp) kiinnitettiin huomiota sanonnan ”puoluepoliittinen asia” epätäsmällisyyteen ja tulkinnanvaraisuuteen.

On varsin ihmeellistä, että puolustusvoimat omin luvin sotilaskäskyasiana palauttaa epätäsmällisen ja jo kertaalleen hylätyn sanamuodon ja perusoikeuksien rajoituksen, etenkin kun eduskunta on hallituksen esityksestä asiasta jo kertaalleen päättänyt ja säätänyt lailla.

Aivan toisenlaisen, joskin lakimiehille harmaita hiuksia aiheuttavan ongelman, aiheuttavat muotoilut ”tulee muutoinkin välttää” ja ”puuttuminen”. On hyvin vaikeaa hahmottaa mikä olisi puuttumista, jos pelkkä sananvapauden käyttö ei sellaista olisi. ”Välttäminen” on sanana myös juristin painajainen, koska täsmällisyyttä lähtökohtana pitäen, on erittäin vaikea kuvata,  milloin esimerkiksi keskustelu sosiaalisessa mediassa on siinä pisteessä, että ammattisotilaan ei enää tulisi sitä kommentoida.

Toista laveaa ja varsin politisoitua ohjausta edustaa kohdan 548. säännös sotilaspuvun käytöstä julkisuudessa.

548. Sotilaspuvun ja siihen kuuluvan pukineen käyttö on kielletty puoluepoliittisessa toiminnassa, vaalimainonnassa ja mielenosoituksissa eikä sen käyttöä vapaa-ajalla pidetä suotavana julkisissa mielipiteenilmaisun kaltaisissa tilaisuuksissa.

Yleinen palvelusohjesääntö 2017, Puolustusvoimat

Sotilaspuvun käytöstä puolustusvoimilla on täysi oikeus määrätä. Tästä kirjauksesta ovat ilmeisesti taistelleet keskenään vanhoilliset voimat ja jo kertaalleen sanottua puolustaneet ja on päädytty paniikissa jonkinlaiseen hämärään kompromissiin. Ensin on keksitty uusi tapahtumatyyppi ”julkisen mielipiteenilmaisun kaltainen tilaisuus”, jolla mitä ilmeisemmin viitataan Pride-kulkueen kaltaisiin tapahtumiin. Lisäksi säännökseen on sisällytetty ohjaus ”[ei]  suotavaa”, joka ei kiellä eikä salli, vaan pikemminkin pelottelee epäsuosiolla, jos sattuisi vapaata yhteiskuntaa sotilaspuvussa juhlistamaan. Kolmanen sektorin järjestämät tapahtumat ovat kuitenkin tällä säännöksellä vapaita näkyvistä sotilaista.

Vaikuttaisi siltä, että Kaartinkortteliin, jossa puolustusvoimien johto luonnollisesti on huolestunut isoista hävittäjä- ja taistelualushankkeista sekä tulevan rahoituksen riittämättömyydestä, on muodostunut entistä herkemmin poliittista ohjausta seuraava kaarti tulevaa kenraalikuntaa. Muulla tavoin tätä virhettä uudessa palvelusohjesäännössä on vaikea selittää. On mahdotonta, että puolustusvoimien lakimiehet eivät olisi tajunneet problematiikkaa, etenkin lainsäädäntövallan osalta. Valmistelussa puolustusvoimilla on myös ollut mahdollisuus mennä lainsäätäjän pakeille ja pyytää lausuntoa ohjesäännöstään. On varsin huolestuttavaa, että viranomainen, jonka tehtävänä on perusoikeuksien puolustaminen in extremis itse suhtautuu niihin näin kepeästi. Toisaalta on helppoa lopuksi todeta ”huoli pois!”. Puolustusvoimissa asuu 99 vuotta suomalaista vapautta ja lähes sadan tuhannen sankarin henki ja vielä useamman veri, jota on vapauksiemme ja oikeuksiemme puolesta vuodatettu. Mitään vahinkoa ei ole tapahtunut ja puolustusvoimat oppii virheistään. Tämäkin asia on tavalla tai toisella kunnossa ennen vuoden vaihdetta.

//James

Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, joskin toivon, että ne heijastaisivat puolustusvoimien virallista kantaa. Oikeuteni kritisoida omaa työnantajaani, eli puolustusvoimia, tulee virkamiehen laajasta sananvapaudesta ja kritiikkivapaudesta; siis oikeudesta asiallisesti, totuudenmukaisesti ja perustellusti arvostella työnantajaani tai virastoani. Tämä sananvapaus ei pysähdy kasarmin porteille. Puolustusvoimiin sen sisältä ja viranomaiseen itsensä kohdistuva kritiikki ei ole uhka sotilaalliselle kurille ja järjestykselle eikä riko lojaliteetivelvoitetta. Se ei myöskään ole peruste kostotoimille, kurinpitotoimille tai erottamiselle. En kuitenkaan suosittele kenellekään upseerille – nuoremmalle tai vanhemmalle – kokeilemaan, ellei ole valmis kulkeamaan hallinto-oikeuden pitkää polkua.

Sokea Reetta ja Mykkä Jussi

En kommentoi, lähden pois

Puolustusministeri Jussi Niinistö on useampaan otteeseen tuonut esille valmistelussa olevan lakiesityksen, joka antaisi Puolustusvoimain komentajalle valtuudet kutsua kertausharjoitukseen jopa 25 000 reserviläistä.

Puolustusministeri pitää valitettavana, että asevelvollisuuslain uudistaminen on kohdannut myös vastustavia kantoja. Tähän sopiikin hyvin ministerin viimeaikaiset ärähdykset, kuten ”vinkunat pois”, uhkaus lähteä kävelemään Yle haastatelusta sekä kansliapäällikön nimitykseen liittyvä en kommentoi, jota kuitenkin seurasi tarkempi arvio valmistelutyöstä. Ylen Marjan vallassa -ohjelmassa ministeri oli välillä varsin haluton sanomaan yhtään mitään mistään.

Puolustusministeri jyrää vastustuksen vihjaamalla että vastustajat pelaisivat jonkun muun pussiin. ”Venäjä” ei tässä tietenkään sovi sanoa taikka siihen millään tavoin viitata, muutoin vastauksena on varma ”en kommentoi”. Puolustusministerin kritiikin vastaanottajiin kuuluu myös oikeusministeriö, joka on vastustanut lakiluonnosta siitä syystä, ”ettei hallitus kerro, mitkä ulkoiset uhat tai kriisit edellyttäisivät ylimääräisten kertausharjoitusten määräämistä.”

Isänmaan etu edellyttää lain uudistamista, kenen etua vastustavat ajavat?

Ministeri itse on itse asiasta hyvin vaitonainen – hän ei kerro sellaisista uhkamalleista ja -kuvista , jotka laukaisisivat tällaisen valmiuden kohottamistoimen. Uhkakuvien kohdalta asia on osin ymmärrettävä ja erityisesti yksityiskohtaiset uhka-arviot ovat sotilaiden punaleimaista asiaa, jotka kuuluvat vain niille joilla on tarvetta tietää. Yleiset sotilaalliset uhkamallit voisi puolestaan edes osittain avata julkisesti ilman, että se häiritsisi niihin liittyvää valmistelua ja niiden selontekoihin tuomista. Tämä on jo tehtykin strategioissa ja muissa julkaisussa ja mm. maanpuolustuskursseilla, joten asiallisen julkisen tiedon jakaminen ei välttämättä olennaisesti tai edes vähääkään vaarantaisi maanpuolustuksen turvattavaa etua. Sitävastoin se lisäisi ymmärrystä ja parantaisi keskustelua itse asiasta.

Niin ikään, laajaan osittaisjulkisuuteen perustuvien väliraporttien ja muiden selonteon laadintaa tukevien selvitysten julkaiseminen ikään kuin murupolkuna kohti formaaleja selontekoja auttaisi tavallista pulliasta ymmärtämään asiaa ja sen tärkeyttä paremmin kuin jyrkkä ja vanhakantaista yksisuuntaista tiedottamista ja vastakarvaan silittämistä edustava ”en kommentoi” -linja. Näin esimerkiksi Ruotsissa tehdään selontekovalmistelut.

Eräissä maanpuolustuksen foorumeissa ministeri on puolestaan ollut hyvin selväsanainen, joskin hyvin yleisellä tasolla. Parempi perehtyminen itse lakiin ja taustoihin toisi kenties vielä enemmän syvyyttä, painoa ja perusteita ministerin selville lausunnoille.

Onneksi myös oman puolustusvalmiutemme saralla voidaan merkittävää parannusta saada aikaan lainsäädäntöä tarkistamalla. Esimerkkinä otettakoon kertausharjoituksiin liittyvät aikarajat.

Puolustusministeri Jussi Niinistö 216. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa  Säätytalolla tammikuuna 18. päivänä 2016.

Nykytilanteessa asevelvollisuuslaki on osiltaan vanhentunut tai tehoton

Puolustusministeri käyttää välillä blogejaan ja välillä puolustusministeriön sivuja asiansa ajamiseen. Blogissa tyyli on vapaampi ja otsikot linjanvetoja, kuten tämän asian Valmius ei ole vallansiirtoa. Niinistö toteaa, että ”Isänmaan etu edellyttää asevelvollisuuslain pikaista uudistamista” . Nopea valmistelu on yhä arvaamattomaksi muuttuvassa turvallisuusympäristössä tärkeää. Toimeenpanovallan tulee  asiantuntija-arvioiden ja etenkin ulko- ja turvallisuuspoliittisen jatkuvan tilanteenarvion pohjalta kyettä hyvinkin nopeasti ryhtymään kaikkiin niihin toimiin, joita selonteoissa ja muissa stretegisissa ohjausasiakirjoissa on kirjattu tarpeellisiksi ja jotka muuttuvassa ympäristössä ovat usein heikkoina signaaleina todennettavissa. Tämä muutos on yksi niistä. Sumutorven soidessa on usein myöhäistä kääntää peräsintä.

Perusteet asevelvollisuuslaissa

Asevelvollisuuslaissa yhdeksi kertausharjoitusten tarkoitukseksi on kirjattu valmiuden joustava kohottaminen. Kertausharjoituskutsut reserviläisille on samaisen lain mukaan kuitenkin lähetettävä viimeistään kolme kuukautta ennen harjoituksen alkua. Tämän päivän uhkakuviin peilaten aikamääre tuntuu kovin pitkältä. Nykyinen säädös onkin laadittu aikana, jolloin uhkan uskottiin kriisien kehittyvän hitaasti ja siihen, että aikaa puolustusvalmisteluille olisi useita kuukausia. Nykykäsityksen mukaan valmistautumisaika voi olla huomattavasti lyhyempi. Silloin ei enää puhuta joustavasta puolustusvalmiuden säätelemisestä, vaan sen välittömästä kohottamisesta. Tätä varten puolustusvoimat on perustanut ”uudet nopean valmiuden joukot.”

Olenkin käynnistänyt säädöshankkeen, jonka tavoitteena on nykyisten aikarajojen poistaminen silloin, kun reserviläiset kutsutaan kertausharjoituksiin valmiuden kohottamistarkoituksessa.

Puolustusministeri Jussi Niinistö 216. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa  Säätytalolla tammikuuna 18. päivänä 2016

Valmistelun ytimessä on siis asevelvollisuuslain 48 § 1 mom 4 kohta, jonka mukaan reservin kertausharjoituksella ”mahdollistetaan sotilaallisen valmiuden joustava kohottaminen”. Kyse lainmuutoksessa on nimenomaan asevelvollisuuslain kirjaimen toteutumisen edellytyksistä.

Puolustusvoimien valmiuteen liittyvä lainsäädäntö on pääosin toimivaa. Muuttunut turvallisuusympäristö aiheuttaa kuitenkin tarkastelutarpeita erityisesti vuonna 2007 edellisen kerran kokonaan uudistettuun asevelvollisuuslakiin. Puolustusvoimien reagointikyvyn takaamiseksi tulee asevelvollisuuslakia muuttaa reserviläisten käytön suhteen. Luonnos hallituksen esitykseksi on valmis ja tällä hetkellä lausuntokierroksella. Kertausharjoitukseen määräämistä ehdotetaan muutettavaksi siten, että puolustusvoimain komentaja voisi määrätä sotilaalliseen valmiuden joustavaan kohottamiseen tarkoitettuun kertausharjoitukseen välittömästi, kun päätös koskisi enintään 25 000 asevelvollista. Muussa tapauksessa päätöksen tekisi tasavallan presidentti puolustusvoimain komentajan esittelystä. Puolustusministeriö pidetään tietoisena näitä asioita koskevasta valmistelusta.

Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg 217. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Säätytalolla helmikuun 29. päivänä 2016.

Valtioneuvoston kanta asiaan on, että ”Puolustusvoimain komentajan päätös tulisi viipymättä saattaa puolustusministerin esittelystä valtioneuvoston ratkaistavaksi.

Vinkunat pois!

Nykytilanteessa asevelvollisuuslaki on osiltaan vanhentunut tai tehoton. Se perustui uskomukseen useiden kuukausien strategisesta ennakkovaroituksesta ja sitä seuraavasta vuorokausien taktisesta ennakkovaroituksesta sekä edelleen siitä, että joustava valmiuden kohottaminen, eli valmiuden tehostaminen, sitä seuraava kohottaminen ja sen myötä syntyvä hyökkäystä ennalta ehkäisevän kynnnysarvon nostaminen voitaisiin tehdä joustavasti. Tästä päätöksenteko- ja toimi-vastatoimikamppailusta suosittelen lämpimästi lukemaan Anders Gardbergin artikkelin vuodelta 1997, joka Ukrainan kriiisin, etenkin Krimin, myötä on jälleen ajankohtaista sotataidollista substanssia ja päivtetty kirjoittajan uudella esipuheella. Yllätetyiksi emme saa enää joutua.

Kuva: Yle | Bild: Yle.
Kuva: Yle | Bild: Yle.

Perustuslaki, valtiosääntö ja oikeusvaltio

Perustuslain valossa kyseessä on selvä vallansiirto. Perustuslain 128–129 § ovat yksiselitteisiä asiassa. Tasavallan presidentti on toimivaltainen ylipäällikkö.

129 § Liikekannallepano
Tasavallan presidentti päättää valtioneuvoston esityksestä puolustusvoimien liikekannallepanosta. Jollei eduskunta ole tällöin kokoontuneena, se on heti kutsuttava koolle.

Suomen perustuslaki 129 §

Yhtä selkeä asiassa on asevelvollisuuslaki, joka säätää edellä mainittuihin AsevelvL 48.1 § 4 k ja PL 129 § liittyen ylimääräisestä palveluksesta seuraavasti:

82 § Ylimääräisen palveluksen tarkoitus
Ylimääräisen palveluksen tarkoituksena on kohottaa ja ylläpitää puolustusvalmiutta ja harjoittaa joukkokokonaisuuksia niille suunnitellussa kokoonpanossa niin, että joukko voidaan tarvittaessa määrätä liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen.

83 § Päätös ylimääräisestä palveluksesta
Tasavallan presidentti voi normaaliolojen vakavassa häiriötilanteessa tai poikkeusoloissa päättää puolustusvoimista annetun lain 32 §:n 1 momentissa tarkoitetussa sotilaskäskyasioiden päätöksentekojärjestyksessä, että puolustusvoimat voi määrätä reserviin kuuluvia asevelvollisia ylimääräiseen palvelukseen. Päätös annetaan määräajaksi, enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan, ja se on peruutettava, kun puolustusvalmiuden kohottamiseen ja ylläpitämiseen johtanut tilanne sen sallii.

Asevelvollisuuslaki 82–83 §§

Kun hallitusmuodosta ja eduskuntajärjestyksestä vuonna 1999 siirryttiin yhteen nätisti paketoituun perustuslakiin, eli tehtiin ns. perustuslakiremontti, käsitteli perustuslakivaliokunta liikekannallepanoa toissijaisesti, tarkastellen sitä ensisijaisesti ylipäällikkyyden (128 §) täydellisen tai osittaisen luovuttamisen kautta. Perustuslakivaliokunnan mietintö asiassa otti siis kantaa vain ylipäällikkyyteen – oikeus liikekannallepanoon seuraa siis sen toimivaltuuden puitteissa, eikä liikekannallepanon laajuuteen tai sen delegointiin otettu vuonna 1998 kantaa. Perustuslaillinen tarkastelu vaatii siis aika vanhoihin oikeuslähteisiin perehtymistä ja niiden arviointia. Toivottavasti aika riittää. Perustuslakivaliokunnan mietintö vuodelta 1998 on laajuudessaankin masentavan mitäänsanomaton tähän vireille saatettavaan lakimuutokseen:

128 § Puolustusvoimien ylipäällikkyys.

Ehdotuksen mukaan presidentti voi valtioneuvoston esityksestä luovuttaa ylipäällikkyyden toiselle Suomen kansalaiselle. Luovuttamispäätös voitaisiin tehdä paitsi sodan aikana myös esimerkiksi aseellisen selkkauksen aikana ja tarpeen mukaan muulloinkin. Ylipäällikkyys voitaisiin luovuttaa määräajaksi tai toistaiseksi. Presidentin päätös ylipäällikkyyden luovuttamisesta kytketään valtioneuvoston esitykseen. Valtioneuvoston esitys tarkoittaa tässä itse asiassa 58 §:n 1 momentin mukaista ratkaisuehdotusta, jonka perusteella asia päätetään 58 §:n 2 momentin nojalla. Valiokunnan käsityksen mukaan valtioneuvosto voi esityksessään ehdottaa minkä tahansa luovuttamisen johdosta merkityksellisen seikan ratkaisemista presidentin päätöksellä. Presidentin päätöksestä riippuu esimerkiksi, luovutetaanko ylipäällikkyys kokonaisuudessaan vai säilyykö presidentillä ylipäällikön valta joltain osin. Toinen luovuttamispäätöksen ulottuvuus voisi koskea ylipäällikön valtuuksia ja tehtäviä. Päätöksellä on syytä ratkaista myös kysymys ylipäällikön vallan käyttötavoista eli päätöksentekomenettelystä. Tähän liittyy oleellisesti kysymys siitä, millä tavoin valtioneuvosto saa luovuttamisen jälkeen tietoja ylipäällikön vallan käyttämisestä.

Perustuslakivaliokunnan mietintö 10/1998 vp (PeVM 10/1998 vp — HE 1/1998 vp).

Missä ylipäällikkö?

Miksi ei ylipäällikkö itse voi käskeä valmiuden kohottamisen tarkoituksessa tehtyjä harjoituksia toimeenpantaviksi? Selvää on, että pysyvää delegointia ei voida nykylain puitteissa tehdä. Alemman tason valmiuden kohottamisen toimivallan delegointi puolustusvoimain komentajalle sopisi suomalaiseen kulttuuriin, mutta toisaalta asiassa jää avoimeksi ylipäällikön rooli ja kanta.  Voitaisiin ajatella, että puolustusvoimain komentaja vastaisi normaaleista asevelvollisuuslain 48 § 1 mom 1-3 kohtien mukaisten harjoitusten käskemisestä ja kun valmiutta kohotetaan tietyn rajan ylitse antaa käskyn ylipäällikkö itse. Raja voisi olla hyvinkin matala. Salaamisen ja harhauttamisen näkökohtia tuskin voitaneen tuoda keskusteluun, koska kyseessä on kuitenkin prosessi, joka on parlamentaarinen ja siten varsin läpinäkyvä.

Puolustusministeri Niinistö työntää hyvin ansiokkaasti ja päättäväisesti tätä lakialoitetta valmisteluun, eli hallituksen esitykseksi asevelvollisuuslain uudistamisesta. Sen on määrä valmistua viikolla 14 eli huhtikuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla. Se on hyvä. Selonteoissa linjatut ja sovitut asiat tulee toteuttaa. Kyvystä ottaa vastaan ulkomaista apua vatuloitiin lähes 15 vuotta ja muutkin lakimuutokset ovat antaneet odottaa itseään. Suurempi avoimuus ja jäljitettävyys selontekoihin ja turvallisuusympäristön analyyseihin tekisi prosessista vielä vauhdikkamman ja hyväksyttävämmän. Itseltä ei kannata asioita salailla ja jos valmistelu on kiireellisyyteensä vuoksi hieman heikkoa, niin ei sille kannata heti lyödä KS-leimaa (kiusallisen salainen). Myös vastustajiin menevät yleistävät ad hominem hyökkäykset ovat turhia.

[H]allituksen esitys (…) valmistuu viikolla 14. Lausuntokierroksella annettu palaute otetaan luonnollisesti arvioinnissa huomioon, mutta samaan hengenvetoon voi hyvin kysyä, kenen etua tämän lain uudistamista vastustavat ajavat?

Jussi Niinistö blogissaan, kopio ote Iltalehdestä.

Valmistelusta näkyy nyt puolustusministeri Jussi Niinistön sitoutuminen, uutteruus ja vahva tahtotila. Päätösvaltainen ja asianosainen Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei ole julkisesti ilmaissut tahtotilaansa, mikä ihmetyttää, huomioiden presidentin taustan juristina ja toisaalta hänen tehtävänsä ylipäällikkönä. Kaikkea ei voi delegoida tai saada valmiina ratkaisuna. Täytyy itse sanoa mitä tahtoo ja ohjata prosessia. Näin on varmasti tehty,  mutta kyllä sen kestäisi ihan julkisestikin sanoa. Maanpuolustustahtoa vahva ylipäällikkö kohottaisi paremmin kuin sotilasparaatit soittokuntineen.

Omalta osaltani laitan peukut ylös tämän uudistuksen ja tulossa olevan hallituksen esityksen puolesta! Muistakaa kirjoittaa valtuuttamillenne siitä, kuinka tärkeä asia tämä on!

Sotilaallisen maanpuolustuksen asialla, perusoikeuksianne ja perustuslakiamme varjellen, kansamme elinmahdollisuuksia ja valtionjohtomme toimintavapautta turvaten sekä toimintakykyistä Itsenäistä Suomea kriittisesti ja rakentavasti keskustelellen pala palalta kokoon laittaen,

//James

P.S. Tästäkin lähtee varmaan sokka irti, eli medialle etukäteen: Mitähän jos kysysitte asiaa viitatuilta vuoden 1998 perustuslakivaliokunnan jäseniltä ja sen kuulemilta valtiosääntoikeuden ja muilta nykypäivän asiantuntijoilta? Mulle on ihan turha soittaa tai repiä otsikoita. Ks huomautus alla.


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.