Analyysia ja Ainolaa kerrakseen

Tämä on suomennos turpobloggaaja Corporal Friskin erinomaisesta englanninkielisestä blogimerkinnästä, koskien Iltalehden Olli Ainolan IL-analyysiksi ristimää mielipidettä Suomi aikoo ostaa turhan sotalaivan – Merivoimien himoitsema korvetti on helppo maalitaulu Venäjän ohjuksille.
Käännös otsikoineen ja virheineen on minun. Tekemäni huomautukset, lisäykset tai selitteet ovat hakasulkeissa.

Laivue 2020 havainnekuva. Puolustusvoimat.

Laivue 2020 havainnekuva. Kuva: Puolustusvoimat.

Kirjoittajan huomautus: Asiaan liittyvät julkaistut artikkelit löydät tämän merkinnän lopusta.

Iltalehti julkaisi analyysin koskien laivue 2020-hanketta. Kuten useimmissa analyyseissa – jos lähtökohdat ovat pielessä, niin todennäköisesti myös johtopäätökset menevät pieleen. Näin kävi myös tässä tapauksessa.

Analyysi itsessään on oikean tiedon sekamelskaa, josta seuraa vääriä päätelmiä, epäolennaisia anekdootteja, kummallisia johtopäätöksiä ja yksinkertaisesti väärää tietoa, joka kaikki on paketoituna nätisti pakettiin, joka muistuttaa enemmän merivoimien ja puolustusvoimien johdon vastaista mielipidettä.

Vaikka monet laivanrakennusta koskevat merivoimien kehittämisohjelmat väistämättä johtavat valistumattomiin ”mutta Panssarilaivat”-aiheisiin juttuihin, on [Ainolan ”analyysi”] erityisen heikko kirjoitus. Ohessa räikeimmät virheet:

  • Suomalainen teräsrunkoinen korvetti olisi jollain tavalla sukua tai johdannainen Yhdysvaltain LCS-ohjelman partioveneistä
  • Edellinen väite johtaisi LCS:n ongelmien periytymiseen suomalaisiin korvetteihin
  • Bastion-meritorjuntaohjusten sijoittaminen Kaliningradiin (!) tekisi suomalaisista aluksista ”helppoja maaleja”.
  • A2/AD-kupla (Anti-access/area denial) Kaliningradin ympärillä loisi läpitunkemattoman teräskuvun (ks. aiempi merkintäni)
  • Tutkatekniikan viimeaikainen kehitys (lokkien havaitseminen kaukaa) olisi käänteentekevä ilmiö, joka tekee häivealuksista turhia
  • Alukset ovat helposti havaittavissa horisonttia vasten
  • Suomen laivasto söi talvisotaa edeltäneen puolustusbudjetin ja se oli syynä maavoimien malli Cajanderiin (ks. aiempi merkintäni)
  • Alukset ovat tarpeeksi suuria selvitäkseen [pitkäkestoisista] tehtävistä avomerellä kansainvälisissä tehtävissä (ks. aiempi merkintäni)
  • Merivoimat haluaa miinoittaa avomerellä (väärin, ks. esim. sivu 15 tästä tutkimuksesta)
  • [Uusien rakenteiden] lastentaudit tekisivät alusten suorituskyvyn arvioinnista mahdotonta ennen vesillelaskua ja meritestejä (tämä on loukkaus kaikkia laivainsinöörejä kohtaan)
  • Korvetit, joilla on raskas ilmatorjuntakalusto tarvitsisivat enemmän suojaa ilmavoimien hävittäjiltä kuin nykyiset ohjusveneet tai muilta eteläisen Suomen tärkeät kohteet (ks. aiempi merkintäni)
  • Analyysi nostaa esille Patrian uuden konttiperustaisen Nemo-konseptin, ilmeisesti tarkoituksena osoittaa, että ohjukset voidaan sijoittaa maalle, unohtaen kuitenkin rannikon ajoneuvoalustaiset meritorjuntaohjuspatterit ja sitä että nämä ja alusten meritorjuntaohjukset ovat toisiaan täydentäviä järjestelmiä (ks. aiempi merkintäni)
  • Venäjän voisi ohjustulenkäytöllään sulkea koko Itämeren alueen tuhoamalla Juutinrauman sillan (väärä johtopääätös, koska tuhoamisesta syntyvät jäänteet ja veden syvyys huomioiden salmet olisivat varsin helposti raivattavissa kulukelpoisiksi)
  • Kauppa ylikuormittaisi suomalaisen laivarakennusteollisuuden ja vahingoittaisi Turun kilpailukykyä (täyttä roskapuhetta, sillä Rauman yt-neuvottelut vievät 600 työpaikkaa ja RMC:n uudelleen käynnistäminen loi 450 työpaikkaa niin lyhyessä ajassa, että merkittävää panostusta uudelleen kouluttamiseen ei vaadittu)
  • Nato-laivastot Itämeren rantavaltioissa ovat niin suuria verrattuna Venäjän Itämeren laivastoon (ks. aiempi merkintäni), että Suomen laivasto olisi tarpeeton. Tässä [Ainola] unohtaa, että emme ole Naton jäsenmaa ja aikaisemman väittämänsä siitä, että Tanskan salmet olisivat suljettuja Juutinrauman sillan [romahdettua tuli-iskussa…]
  • Merivoimien Katanpää-luokan miinantorjunta-alukset olivat epäonnistut hankinta (ks. aiempi merkintäni) ja niillä ei ole tarkoituksenmukaista roolia kriisin tai sodan aikana (ks aiempi merkintäni)

Johtopäätöksenä [Ainola] esittää että merivoimat ei tarvitse uusia korvetteja, jotka siis olisivat turhia, ja toiveena onkin, että poliitikot pakottaisivat amiraalit ottamaan aikalisän ja arvioimaan uudelleen merivoimien tulevia tehtävätarpeita. Kuten yllä olevista linkeistä hyvin käy ilmi: argumentit, joihin [Ainola] perustaa väitteensä ovat joko vääriä, väärinymmärrettyjä taikka täysin epäolennaisia Laivue 2020 kannalta. Useimmat asiat on [Corporal Friskin] blogissa jo aiemmin perattu, mutta muutama kohta ansaitsee tarkempaa käsitttelyä.

Amerikkalainen LCS – alus, joka ei liity Suomen merivoimiin tai niiden tehtävään

[Ainola] korostaa tekstissään sitä, että Laivue 2020 perustuu yhdysvaltalaiseen Littoral Combat Shipiin (LCS) ja siihen liittyviin ongelmiin.

Keskeisenä näyttäytyy [Ainolan] käsitys siitä, että nämä kaksi projektia jotenkin liittyisivät toisiinsa on täysin väärä. Toinen kysymys on siinä, että ”analyysissa” sivuutetaan täysin LCS:n suunniteltu tehtävä.

LCS otettiin käyttöön Oliver Hazard Perry-luokan (OHP) fregateista luopumisen myötä. Ne olivat pienimpiä valtamerikelpoisia Yhdysvaltain laivaston taistelualuksia ja tämä johtikin Arleigh Burke-luokan hävittäjien kasvaneeseen tarpeeseen. Hyvin nopeasti tunnistettiin kuitenkin se, että moniin tehtäviin nämä korkean teknologian ohjushävittäjät olivat ylimitoitettuja ja tarvittiin pienempi (so. edullisempi) ratkaisu sellaisiin partiointi- ja voimannäyttötehtäviin, joissa asymmetriset uhat olivat pääasiallisena uhkana. LCS:n ja erityisesti sen Freedom-luokan ongelmana on se, että ne näyttävät täysverisiltä korveteilta tai keveiltä fregateilta, mutta ovat tosiasiallisesti suuria partioaluksia (‘PS’, USNI Ship Designation System -luokittelujärjestelmässä). Ne eivät siis korvaa aiempia alusluokkia ”yks yhteen”, vaan ottavat osan tehtävätarpeen alemmasta päästä isoimmilta aluksilta verrattain alhaisilla kustannuksilla. Ne ovat kuitenkin kohdanneet kritiikkiä kevyestä aseistuksesta ja heikosta taistelunkestävyydestä verrattuna 1970-luvun OHP-fregattiin. Tämä on puolestaan johtanut vaatimuksiin asekuorman kasvattamisesta ja alusten järjestelmien taistelukestävyyden parantamisesta, jotta niistä tulisi aitoja korvetteja/keveitä fregatteja. LCS:stä on päivitetty fregattiversio, jota on tarjottu vientituotteeksi ja esimerkiksi Saudi Arabia on ilmaissut kiinnostustaan näihin aluksiin.

USS Fort Worht (LCS-3). Lähde: Wikimedia Commons/U.S. Navy/MCS 2nd Class Antonio P. Turretto Ramos.

Yhteenveto: Yhdysvaltain laivaston uuden partioaluksen heikolla taistelukestävyydellä ei ole mitään tekemistä uuden suomalaisen alusluokan kanssa.

Meritorjuntaohjuksia Kaliningradissa?!

Analyysi väittää että uudet suomalaiset taistelualukset upotettaisiin heti merelle päästyään, koska venäläiset ovat tehneet Kaliningradista A2/AD-linnakkeen ja ryhmittäneet sinne K-300P Bastion-P meritorjuntaohjusjärjstelmää.

En ymmärrä [Ainolan] loogista loikkaa tässä. Bastion-järjestelmän kantama ei ulotu Suomen aluevesien lähistöllekään Kaliningradista, joten vaikka järjestelmä huolettaa puolalaisia ja liettualaisia ja pienemmässä määrin muita Baltian maita ja Saksaa, se ei suoranaisesti vaikuta Suomeen. Muissa analyysinsa kohdissa [Ainola] toteaa jyrkästi, että Itämeren eteläiset alueet eivät ole Suomen huolenaihetta, mutta ilmeisesti taktinen pintatilanne alueella taas kuuluu Suomelle? Kaliningradin mainitseminen on varsin aiheeton ja kummallinen, koska laukaistuna Venäjän maaperältä Suomenlahden alueelta järjestelmän kantama kattaa lähes kaikki Suomen aluevedet Hangosta itään.

Kuten mainittu, niin Bastion on kyvykäs ase, muttei mikään hopealuoti. Se tarvitsee edelleen maalinosoituksen ja sen nopeus on kaksipiippuinen juttu, koska se kehittää [hyvin näkyvän] lämpöjäljen, joka voidaan havaita alusten passiivisilla sensoreilla ja suurella nopeudella on todennäköisesti myös loppuvaiheen hakeutumista häiritsevä vaikutus.

Tutkat, lokit ja häirintä

Tutkatekniikka on kehittynyt valtavasti viime vuosina, mutta kohtuuden nimissä on todettava, että kyse ei ole vain lokin [havaitsemisesta ja paikantamisesta]. Esineen tutkapoikkipinta-alat (RCS, radar cross section) voivat erota suuresti esineen pinta-alasta ja tilavuudesta (esim. B-2 Spirit). Lisäksi merkitsevien tutkaheijastusten (so. alusten) erottaminen merkityksettömistä (so. lokkien) on keskeistä. Tämä ei ole uutta ja nykyaikaiset tutkat ovat erittäin hyviä prosessoimaan lukemattomia heijasteita. Kyseessä on jatkuva kuurupiilo ja vaikkakin yksityiskohdat ovat salassa pidettäviä, voidaan [teknisistä lähtökohdista] todeta, että mitään käänteentekevää harppausta ei ole tapahtunut. Varsinkaan, jos lisäksi huomioidaan suomalaisen saariston [rikkonaisuuden aiheuttamat haasteet].

Esimerkki lokkeja havaitsevasta tutkasta, Giraffe AMB. Lähde: Wikimedia Commons/Duch.Seb

Vaihtoehto

Mikä olisi vaihtoehtona neljälle korvetille? Varmaa on, että merivoimat on tarkastellut tätä kysymystä ja kuten mainitsin, niin keskustelin aiemmassa blogimerkinnässäni siitä miksi rungon koon kasvattaminen on tarpeen, mutta lyhyt kertaus on aiheellinen.

Yksi seikka, joka usein ohitetaan, on se kuinka mullistavasti merivoimien uhkakuva on muuttunut kylmän sodan päätyttyä. Merivoimilla on kaksi ”kovaa” tehtävää sodan aikana: suomalaisten meriyhteyksien suojaaminen ja eteläisen sivustan turvaaminen. Kylmän sodan aikana, mikä tahansa Neuvostoliiton laivasto-osasto kykeni nopeasti lähtemään liikkeelle Viron rannikolta ja tuntien sisällä uhkaamaan suomalaisia kaupunkeja, mukaan lukien pääkaupunkisetua ja muita tärkeitä kohteita maihinnoususotatoimilla. Viron palautettua itsenäisyytensä tämä uhka on merkittävästi pienentynyt. Venäjän Itämeren pääasiallisen taisteluvoiman [maa-alueelle] muodostaa 336. merijalkaväkiprikaati Kaliningradissa. Vaikka maihinnousuhyökkäyksen uhka onkin pienentynyt, on puolestaan uhka merenkululle kasvanut. Tämä on seurasta kasvaneesta riippuvaisuudesta tuonnista, joka on seurausta globalisaatiosta trendinä yhteiskunnassa yleisesti ja asevoimissa erityisesti. Ilma- ja sukellusveneaseen iskukyky on myös kasvanut. Tähän uhkaan vastaaminen vaatii enemmän kuin muutaman maalla olevia ohjuslaukaisualustan; se vaatii jatkuvaa läsnäoloa ja valmiutta pinta- ja ilmamaalien sekä vedenalaisten maalien torjumiseen.

Olisiko tähän vastaaminen mahdollista ilman korvetteja?

Varmasti.

Olisiko se halvempaa ja tehokkaampaa?

Ei varmaankaan.

Suomi voisi jatkaa nykyistä tietään ja hankkia pienempiä yhden roolin taistelualuksia. Mutta yhden korvetin korvaaminen neljällä eri rungolla (pinta, ilma, vedenalainen, miina) ei tulisi halvemmaksi ja heikentäisi korvettien tuomaa taktista joustavuutta.

Olisiko tiettyjä rooleja [tai sodankäynnin alueita] mahdollista korvata muilla järjestelmillä?

Voi olla. Rannikolle ryhmitetyt ohjuspatterit voivat täydentää ja korvata osan pinta- ja ilmatorjunnan tehtävistä, joskin niillä ei saavutettaisi samaa operatiivista joustavuutta, jonka liikkuva korvetti tarjoaa. Sukellusveneen etsintä ja tuhoaminen on vaikeampaa ja helikopteri onkin ilmeinen valinta tähän. Helikopterilla on kuitenkin rajoituksensa. Ne ovat hyviä paikantamaan ja hyökkäämään kohteeseen kun sen läsnäolo on varmistettu ja sen sijainti suurin piirtein tiedossa, mutta ovat huonoja saattamaan aluksia, johtuen rajoituksista lentoajan suhteen. Yksi vaihtoehto olisi Norjan mallin seuraaminen ja ostaa lentue merivalvontakoneita. Viisi Boeing P-8A Poseidonia maksoi Norjan kuninkaalliselle laivastolle noin 1,1 miljardia euroa, joten merkitsevän määrän hankkiminen ei olisi halpaa. Käytön kustannuksia korvettien ja lentokoneiden välillä on vaikea arvioida, mutta voitaneen sanoa että [uuden] infrastruktuurin (ja lukemattomien sonopoijujen) hankkiminen käyttäisi loputkin korvettihankinnan hylkäämisestä ”säästyneet” rahat. Pienempikin lentokone saattaisi riittää, mutta säästöjä tästä on vaikea nähdä, koska samalla maalle sijoitettujen ohjusjärjestelmien tarve kasvaisi. Jos huolena on korvetin kyky selviytyä taistelussa Itämeren alueella, niin on vaikea nähdä miten muunneltu matkustajakone selviäisi paremmin…

Boeing P-8 Poseidon, seksikäs ja cool, mutta heikosti vastinetta rahoille. Lähde: Wikimedia Commons/Trevor Hannant

On totta, että olen itsekin ilmaissut [kriittisesti] mielipiteitäni siitä, miten merivoimat, etenkin hankkeen alussa, hoiti PR-asiat ja kuinka projektia markkinoitiin laajemmalle yleisölle. En kuitenkaan näe mitään syytä sille, että kokenut journalisti tuottaisi perusteiltaan näin virheellisen analyysin kuin tässä tapauksessa on tehty. Olen varma siitä, että merivoimat vastaa haasteeseen ja toimittaa poliitikoille heidän tarvitsemansa tiedot elintärkeän Laivue 2020 hankkeen hyväksymiseksi. Jos Suomi jotain tarvitsee, niin enemmän eikä vähemmän korvetteja kuin mitä on suunnitteilla.

//Corporal Frisk


Corporal Frisk on Robin Häggblom, suomalainen turvallisuuspoliittinen bloggaaja, joka keskitty merisotaan. Robin on diplomi-insinööri Rolls Roycella. Hänen yrityksensä ei millään tavalla liity blogiin, vaan mielipiteet ovat häneen omiaan. Robin on valinnut kertoa työnantajansa avoimuuden nimissä ja tuodakseen julki sidoksensa puolustustarviketeollisuuteen. Tiesithän, että voit seurata Corporal Friskiä Twitterissä ja Facebookissa.


Asiaan liittyvät artikkelit uusimmasta vanhimpaan
Muuta aiheesta
Puolustusvoimat, Puolustusministeriö ja muut virallislähteet