Kouluta ja tarkasta! [Suomen puolustuskyky, osa 6]

Vieraskynä 29.3.2016, Charly Salonius-Pasternak.

Charly Salonius-PasternakPuolustusvoimiemme suorituskyky kokonaisuudessaan ei ole yhtä hyvä kuin siitä julkisuudessa annettu kuva. Suomella on uniikki ja meille täydellisesti sopiva puolustusjärjestelmä jossa valtion, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat tuntevat omat roolinsa ja harjoittelevat yhteistyötä. Perusta on siis erinomainen. Tästä huolimatta Suomella ei ole asianmukaisesti varusteltua, koulutettua tai valmiustarkastettuja sodan ajan puolustusvoimia. Mielikuvan ja todellisuuden välisen eron syy on koulutuksen puute. Ensi vuosikymmenen uusien hävittäjien ja aluksien hankinnat nauttivat syystä laajaa tukea, mutta juuri nyt puolustuskyvyn kannalta keskeisin hankinta olisi koulutus. Ilman merkittävästi lisättyä koulutusta ja koko puolustuskyvyn kattavia valmiustarkastuksia uskottavan puolustuksen retoriikka onttoutuu jo lähivuosina, kirjoittaa Charly Salonius-Pasternak. Suorapuheinen ja räväkkä Charly on Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija ja Imagen sankari 2015. Charlyn esittämät näkemykset ja mielipiteet ovat luonnollisesti hänen omiaan eivätkä millään tavalla heijastele hänen työnantajansa tai minkään viranomaisen kantoja.


Suomella ei ole koulutettuja sodan ajan joukkoja, emmekä tiedä saisiko niitä edes perustettua tarpeeksi nopeasti

Puolustusvoimiemme suorituskyky kokonaisuudessaan ei ole yhtä hyvä kuin siitä julkisuudessa annettu kuva. Annetun kuvan ja todellisuuden välisen kasvavan eron ovat huomioineet sisäiset ja ulkoiset tarkkailijat. Pääsyy tämän railon laajenemiselle on, että Suomen puolustuskyvyn vahvistamisen kannalta keskeisintä ”hankintaa” – eli koulutusta – ei ole tehty. Ensi vuosikymmenen uusien hävittäjien ja aluksien hankinnat nauttivat syystä laajaa tukea, mutta juuri nyt puolustuskyvyn kannalta keskeisin hankinta olisi koulutus ja sen liitännäisenä valmius. Ilman merkittävästi lisättyä koulutusta ja jaksottaisia koko puolustuskyvyn kattavia valmiustarkastuksia onttoutuu uskottavan puolustuksen retoriikka jo lähivuosina.

Suomen puolustukseen liittyvissä juhlapuheissa sanotaan liturgiamaisesti, että hyvin koulutettu reservi on yksi puolustuksemme peruspilareista. Tosiasia on kuitenkin, että Suomella ei ole hyvin koulutettuja sodan ajan joukkoja. Toki puolustusvoimat kykenee merivoimien, ilmavoimien, maavoimien ja rajavartiolaitoksen kantahenkilökuntaa käyttäen aloittamaan puolustustaistelun, mutta kestävyyttä, volyymiä ja kaikkea osaamista sillä ei ole.

Suomella on uniikki ja meille täydellisesti sopiva puolustusjärjestelmä

Liian suurella osalla reservistä ja kantahenkilökunnasta ei ole harjoituksissa testattua kykyä toimia kriisitilanteessa tai johtaa suurempia joukkoja. Monet poliitikot ja jopa puolustusvoimat on todistellut, että puolustusvoimauudistuksen jälkeen ollaan esimerkiksi kertausharjoitusten kohdalla palaamassa puolustuskyvyn ylläpidon kannalta hyvälle tasolle. Tämä ei pidä paikkaansa, etenkään huomioiden ympäröivän turvallisuuspoliittisen tilanteen ja Venäjän asevoimien merkittävästi kasvaneen suorituskyvyn.

Ongelman laajuus avautuu kun huomioidaan, että osittain vastaamaan modernin sodankäynnin vaatimuksia, maavoimat lanseerasi viime vuonna uuden taistelutavan. Sitä voi kuvata laajamittaiseksi ”iske ja irti” doktriiniksi, jossa monet pienemmät osastot iskevät koordinoidusti vihollisen joukkoihin ja vetäytyvät sitten uuden iskun valmisteluun. Tätä uutta taistelutapaa ei ole koulutettu suurimmalle osalle puolustusvoimistamme. Jos maavoimat vuonna 2015 koulutti vajaa 13 000 reserviläistä, voidaan arvioida että kestää reilun vuosikymmenen ennen kuin koko sodan ajan joukko on edes kerran kertautettu taistelemaan uuden taistelutavan mukaisesti. Suomella ei siis juuri nyt ole hyvin koulutettua sodan ajan asevoimia, ja ainoa mahdollinen ratkaisu on kertausharjoitusten merkittävä lisääminen.

Hyvin koulutetun reservin luominen vaatii muutakin kuin kertausharjoitusten merkittävän lisäämisen. Se vaatii myös merkittävästi suurempien kokonaisuuksien harjoituttamista, koulutuksen ja toiminnan modernisointia, osittaista yhteisoperointikyvyn (joint) kehittämistä, ja esimerkiksi nopean toiminnan joukkojen mobilisointikyvyn todentamisen. Nykyinen järjestelmä on jäänne ajalta, jolloin valtionjohto saattoi luottaa jopa vuoden strategiseen ennakkovaroitukseen, jolloin puolestaan mobilisaatioon ja siihen kuuluvaan lisäkoulutuksen antamiseen olisi käytettävissä monia kuukausia. Nyt meidän on tiedettävä että suunnitelmat ovat toteutettavissa päivissä tai tunneissa. Tämä vaatii valmiustarkastuksia.

Valmiustarkastusten päätavoite on todentaa, että puolustusvoimat kykenee saamaan valmiiksi tarvittavan osan sodan ajan joukoista niin, että se luo ennaltaehkäisevän kynnyksen tai in extremis pystyy aloittamaan maanpuolustuksen suunnitellulla tavalla. Tätä keskeistä osaa puolustusvalmisteluista ei ole toteutettu kustannusten ja poliittisten signaalien pelossa. On kuitenkin kysyttävä, miksi pelkäisimme sen osoittamista, että kykenemme ja olemme valmiita puolustamaan maatamme? Kustannusten pelko, sekä kertausharjoitusten että valmiustarkastusten suhteen on ymmärrettävä tässä taloudellisessa tilanteessa, mutta ei ole järkevää satsata rahaa varusmiesten koulutukseen jos sodan ajan joukot saavat näivettyä reservissä.

Valmiustarkastuksen pitäisi olla tarpeeksi suuria palvellakseen sen eri tavoitteita, arviolta 30 000 sotilasta. Hintalappu liikkuisi kymmenissä miljoonissa. Käytännössä tämä myös vaatisi varusmiesten kouluttamisen keskeyttämisen määräajaksi; asia jota on jo viimevuonna pienimuotoisesti kokeiltu yhdessä puolustusvoimien harjoituksessa. Tietenkin valmiustarkastus paljastaisi monia suunnitelmien haurauksia, mutta se on niiden tarkoituskin. Tunnollisesti toteutettu valmiustarkastus myös paljastaisi että alueellisten- ja paikallisjoukkojen varusteet ja koulutustaso eivät vastaa uhkakuvaa.

Suomella ei ole hyvin koulutettuja sodan ajan joukkoja

Suomella on maailmanlaajuisesti nähtynä uniikki ja meille täydellisesti sopiva puolustusjärjestelmä jossa valtion, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat tuntevat omat roolinsa ja harjoittelevat yhteistyötä. Perusta on siis erinomainen. Tästä huolimatta Suomella ei ole asianmukaisesti varusteltua, koulutettua tai valmiustarkastettuja sodan ajan puolustusvoimia. Myrskypilvet ja sade näkyvät jo taivalla, mutta poliittinen ja sotilaallinen johto eivät uskalla vaatia, että kansalaiset harjoittelevat sateenvarjon käyttöä eivätkä halua tarkistaa ovatko sadeasut vedenpitäviä. Onko syynä poliittisten päättäjien tai jopa puolustusvoimien puutteellinen tilannekuva? Tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa huono tai ideologisesti värittynyt tilannekuva ja sen perustella tekemättä jätettyjä valmisteluja on vaikea hyväksyä.

Mahdollinen ratkaisu olisi paketoida harjoitukset yhdeksi hankinnaksi, kuten asejärjestelmät, ja sitten selittää päättäjille ”koulutushankinnan” puuttumisen vaikutus puolustuskykyyn. Ilman pikaisia päätöksiä todellisuuden ja hyvin koulutetun reservin liturgian välinen railo avautuu niin suureksi, että joku voi ymmärtää aukon koon väärin ja yrittää edistää omia tavoitteita kävelemällä niiden väliin.

//Charly Salonius-Pasternak


Tiesithän, että voit seurata Charlyä Twitterissä ja lukea Imagen sankaritarinan täältä. Charlyn UPIn julkaisut löydät täältä. Suosittelen lukemaan viimeisimmän, ”Ruotsin turvallisuuspolitiikan paradoksi”, joka on ajankohtainen niin tänään kuin vielä puolenkin vuoden päästä.