Kouluta ja tarkasta! [Suomen puolustuskyky, osa 6]

Vieraskynä 29.3.2016, Charly Salonius-Pasternak.

Charly Salonius-PasternakPuolustusvoimiemme suorituskyky kokonaisuudessaan ei ole yhtä hyvä kuin siitä julkisuudessa annettu kuva. Suomella on uniikki ja meille täydellisesti sopiva puolustusjärjestelmä jossa valtion, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat tuntevat omat roolinsa ja harjoittelevat yhteistyötä. Perusta on siis erinomainen. Tästä huolimatta Suomella ei ole asianmukaisesti varusteltua, koulutettua tai valmiustarkastettuja sodan ajan puolustusvoimia. Mielikuvan ja todellisuuden välisen eron syy on koulutuksen puute. Ensi vuosikymmenen uusien hävittäjien ja aluksien hankinnat nauttivat syystä laajaa tukea, mutta juuri nyt puolustuskyvyn kannalta keskeisin hankinta olisi koulutus. Ilman merkittävästi lisättyä koulutusta ja koko puolustuskyvyn kattavia valmiustarkastuksia uskottavan puolustuksen retoriikka onttoutuu jo lähivuosina, kirjoittaa Charly Salonius-Pasternak. Suorapuheinen ja räväkkä Charly on Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija ja Imagen sankari 2015. Charlyn esittämät näkemykset ja mielipiteet ovat luonnollisesti hänen omiaan eivätkä millään tavalla heijastele hänen työnantajansa tai minkään viranomaisen kantoja.


Suomella ei ole koulutettuja sodan ajan joukkoja, emmekä tiedä saisiko niitä edes perustettua tarpeeksi nopeasti

Puolustusvoimiemme suorituskyky kokonaisuudessaan ei ole yhtä hyvä kuin siitä julkisuudessa annettu kuva. Annetun kuvan ja todellisuuden välisen kasvavan eron ovat huomioineet sisäiset ja ulkoiset tarkkailijat. Pääsyy tämän railon laajenemiselle on, että Suomen puolustuskyvyn vahvistamisen kannalta keskeisintä ”hankintaa” – eli koulutusta – ei ole tehty. Ensi vuosikymmenen uusien hävittäjien ja aluksien hankinnat nauttivat syystä laajaa tukea, mutta juuri nyt puolustuskyvyn kannalta keskeisin hankinta olisi koulutus ja sen liitännäisenä valmius. Ilman merkittävästi lisättyä koulutusta ja jaksottaisia koko puolustuskyvyn kattavia valmiustarkastuksia onttoutuu uskottavan puolustuksen retoriikka jo lähivuosina.

Suomen puolustukseen liittyvissä juhlapuheissa sanotaan liturgiamaisesti, että hyvin koulutettu reservi on yksi puolustuksemme peruspilareista. Tosiasia on kuitenkin, että Suomella ei ole hyvin koulutettuja sodan ajan joukkoja. Toki puolustusvoimat kykenee merivoimien, ilmavoimien, maavoimien ja rajavartiolaitoksen kantahenkilökuntaa käyttäen aloittamaan puolustustaistelun, mutta kestävyyttä, volyymiä ja kaikkea osaamista sillä ei ole.

Suomella on uniikki ja meille täydellisesti sopiva puolustusjärjestelmä

Liian suurella osalla reservistä ja kantahenkilökunnasta ei ole harjoituksissa testattua kykyä toimia kriisitilanteessa tai johtaa suurempia joukkoja. Monet poliitikot ja jopa puolustusvoimat on todistellut, että puolustusvoimauudistuksen jälkeen ollaan esimerkiksi kertausharjoitusten kohdalla palaamassa puolustuskyvyn ylläpidon kannalta hyvälle tasolle. Tämä ei pidä paikkaansa, etenkään huomioiden ympäröivän turvallisuuspoliittisen tilanteen ja Venäjän asevoimien merkittävästi kasvaneen suorituskyvyn.

Ongelman laajuus avautuu kun huomioidaan, että osittain vastaamaan modernin sodankäynnin vaatimuksia, maavoimat lanseerasi viime vuonna uuden taistelutavan. Sitä voi kuvata laajamittaiseksi ”iske ja irti” doktriiniksi, jossa monet pienemmät osastot iskevät koordinoidusti vihollisen joukkoihin ja vetäytyvät sitten uuden iskun valmisteluun. Tätä uutta taistelutapaa ei ole koulutettu suurimmalle osalle puolustusvoimistamme. Jos maavoimat vuonna 2015 koulutti vajaa 13 000 reserviläistä, voidaan arvioida että kestää reilun vuosikymmenen ennen kuin koko sodan ajan joukko on edes kerran kertautettu taistelemaan uuden taistelutavan mukaisesti. Suomella ei siis juuri nyt ole hyvin koulutettua sodan ajan asevoimia, ja ainoa mahdollinen ratkaisu on kertausharjoitusten merkittävä lisääminen.

Hyvin koulutetun reservin luominen vaatii muutakin kuin kertausharjoitusten merkittävän lisäämisen. Se vaatii myös merkittävästi suurempien kokonaisuuksien harjoituttamista, koulutuksen ja toiminnan modernisointia, osittaista yhteisoperointikyvyn (joint) kehittämistä, ja esimerkiksi nopean toiminnan joukkojen mobilisointikyvyn todentamisen. Nykyinen järjestelmä on jäänne ajalta, jolloin valtionjohto saattoi luottaa jopa vuoden strategiseen ennakkovaroitukseen, jolloin puolestaan mobilisaatioon ja siihen kuuluvaan lisäkoulutuksen antamiseen olisi käytettävissä monia kuukausia. Nyt meidän on tiedettävä että suunnitelmat ovat toteutettavissa päivissä tai tunneissa. Tämä vaatii valmiustarkastuksia.

Valmiustarkastusten päätavoite on todentaa, että puolustusvoimat kykenee saamaan valmiiksi tarvittavan osan sodan ajan joukoista niin, että se luo ennaltaehkäisevän kynnyksen tai in extremis pystyy aloittamaan maanpuolustuksen suunnitellulla tavalla. Tätä keskeistä osaa puolustusvalmisteluista ei ole toteutettu kustannusten ja poliittisten signaalien pelossa. On kuitenkin kysyttävä, miksi pelkäisimme sen osoittamista, että kykenemme ja olemme valmiita puolustamaan maatamme? Kustannusten pelko, sekä kertausharjoitusten että valmiustarkastusten suhteen on ymmärrettävä tässä taloudellisessa tilanteessa, mutta ei ole järkevää satsata rahaa varusmiesten koulutukseen jos sodan ajan joukot saavat näivettyä reservissä.

Valmiustarkastuksen pitäisi olla tarpeeksi suuria palvellakseen sen eri tavoitteita, arviolta 30 000 sotilasta. Hintalappu liikkuisi kymmenissä miljoonissa. Käytännössä tämä myös vaatisi varusmiesten kouluttamisen keskeyttämisen määräajaksi; asia jota on jo viimevuonna pienimuotoisesti kokeiltu yhdessä puolustusvoimien harjoituksessa. Tietenkin valmiustarkastus paljastaisi monia suunnitelmien haurauksia, mutta se on niiden tarkoituskin. Tunnollisesti toteutettu valmiustarkastus myös paljastaisi että alueellisten- ja paikallisjoukkojen varusteet ja koulutustaso eivät vastaa uhkakuvaa.

Suomella ei ole hyvin koulutettuja sodan ajan joukkoja

Suomella on maailmanlaajuisesti nähtynä uniikki ja meille täydellisesti sopiva puolustusjärjestelmä jossa valtion, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat tuntevat omat roolinsa ja harjoittelevat yhteistyötä. Perusta on siis erinomainen. Tästä huolimatta Suomella ei ole asianmukaisesti varusteltua, koulutettua tai valmiustarkastettuja sodan ajan puolustusvoimia. Myrskypilvet ja sade näkyvät jo taivalla, mutta poliittinen ja sotilaallinen johto eivät uskalla vaatia, että kansalaiset harjoittelevat sateenvarjon käyttöä eivätkä halua tarkistaa ovatko sadeasut vedenpitäviä. Onko syynä poliittisten päättäjien tai jopa puolustusvoimien puutteellinen tilannekuva? Tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa huono tai ideologisesti värittynyt tilannekuva ja sen perustella tekemättä jätettyjä valmisteluja on vaikea hyväksyä.

Mahdollinen ratkaisu olisi paketoida harjoitukset yhdeksi hankinnaksi, kuten asejärjestelmät, ja sitten selittää päättäjille ”koulutushankinnan” puuttumisen vaikutus puolustuskykyyn. Ilman pikaisia päätöksiä todellisuuden ja hyvin koulutetun reservin liturgian välinen railo avautuu niin suureksi, että joku voi ymmärtää aukon koon väärin ja yrittää edistää omia tavoitteita kävelemällä niiden väliin.

//Charly Salonius-Pasternak


Tiesithän, että voit seurata Charlyä Twitterissä ja lukea Imagen sankaritarinan täältä. Charlyn UPIn julkaisut löydät täältä. Suosittelen lukemaan viimeisimmän, ”Ruotsin turvallisuuspolitiikan paradoksi”, joka on ajankohtainen niin tänään kuin vielä puolenkin vuoden päästä.

Sokea Reetta ja Mykkä Jussi

En kommentoi, lähden pois

Puolustusministeri Jussi Niinistö on useampaan otteeseen tuonut esille valmistelussa olevan lakiesityksen, joka antaisi Puolustusvoimain komentajalle valtuudet kutsua kertausharjoitukseen jopa 25 000 reserviläistä.

Puolustusministeri pitää valitettavana, että asevelvollisuuslain uudistaminen on kohdannut myös vastustavia kantoja. Tähän sopiikin hyvin ministerin viimeaikaiset ärähdykset, kuten ”vinkunat pois”, uhkaus lähteä kävelemään Yle haastatelusta sekä kansliapäällikön nimitykseen liittyvä en kommentoi, jota kuitenkin seurasi tarkempi arvio valmistelutyöstä. Ylen Marjan vallassa -ohjelmassa ministeri oli välillä varsin haluton sanomaan yhtään mitään mistään.

Puolustusministeri jyrää vastustuksen vihjaamalla että vastustajat pelaisivat jonkun muun pussiin. ”Venäjä” ei tässä tietenkään sovi sanoa taikka siihen millään tavoin viitata, muutoin vastauksena on varma ”en kommentoi”. Puolustusministerin kritiikin vastaanottajiin kuuluu myös oikeusministeriö, joka on vastustanut lakiluonnosta siitä syystä, ”ettei hallitus kerro, mitkä ulkoiset uhat tai kriisit edellyttäisivät ylimääräisten kertausharjoitusten määräämistä.”

Isänmaan etu edellyttää lain uudistamista, kenen etua vastustavat ajavat?

Ministeri itse on itse asiasta hyvin vaitonainen – hän ei kerro sellaisista uhkamalleista ja -kuvista , jotka laukaisisivat tällaisen valmiuden kohottamistoimen. Uhkakuvien kohdalta asia on osin ymmärrettävä ja erityisesti yksityiskohtaiset uhka-arviot ovat sotilaiden punaleimaista asiaa, jotka kuuluvat vain niille joilla on tarvetta tietää. Yleiset sotilaalliset uhkamallit voisi puolestaan edes osittain avata julkisesti ilman, että se häiritsisi niihin liittyvää valmistelua ja niiden selontekoihin tuomista. Tämä on jo tehtykin strategioissa ja muissa julkaisussa ja mm. maanpuolustuskursseilla, joten asiallisen julkisen tiedon jakaminen ei välttämättä olennaisesti tai edes vähääkään vaarantaisi maanpuolustuksen turvattavaa etua. Sitävastoin se lisäisi ymmärrystä ja parantaisi keskustelua itse asiasta.

Niin ikään, laajaan osittaisjulkisuuteen perustuvien väliraporttien ja muiden selonteon laadintaa tukevien selvitysten julkaiseminen ikään kuin murupolkuna kohti formaaleja selontekoja auttaisi tavallista pulliasta ymmärtämään asiaa ja sen tärkeyttä paremmin kuin jyrkkä ja vanhakantaista yksisuuntaista tiedottamista ja vastakarvaan silittämistä edustava ”en kommentoi” -linja. Näin esimerkiksi Ruotsissa tehdään selontekovalmistelut.

Eräissä maanpuolustuksen foorumeissa ministeri on puolestaan ollut hyvin selväsanainen, joskin hyvin yleisellä tasolla. Parempi perehtyminen itse lakiin ja taustoihin toisi kenties vielä enemmän syvyyttä, painoa ja perusteita ministerin selville lausunnoille.

Onneksi myös oman puolustusvalmiutemme saralla voidaan merkittävää parannusta saada aikaan lainsäädäntöä tarkistamalla. Esimerkkinä otettakoon kertausharjoituksiin liittyvät aikarajat.

Puolustusministeri Jussi Niinistö 216. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa  Säätytalolla tammikuuna 18. päivänä 2016.

Nykytilanteessa asevelvollisuuslaki on osiltaan vanhentunut tai tehoton

Puolustusministeri käyttää välillä blogejaan ja välillä puolustusministeriön sivuja asiansa ajamiseen. Blogissa tyyli on vapaampi ja otsikot linjanvetoja, kuten tämän asian Valmius ei ole vallansiirtoa. Niinistö toteaa, että ”Isänmaan etu edellyttää asevelvollisuuslain pikaista uudistamista” . Nopea valmistelu on yhä arvaamattomaksi muuttuvassa turvallisuusympäristössä tärkeää. Toimeenpanovallan tulee  asiantuntija-arvioiden ja etenkin ulko- ja turvallisuuspoliittisen jatkuvan tilanteenarvion pohjalta kyettä hyvinkin nopeasti ryhtymään kaikkiin niihin toimiin, joita selonteoissa ja muissa stretegisissa ohjausasiakirjoissa on kirjattu tarpeellisiksi ja jotka muuttuvassa ympäristössä ovat usein heikkoina signaaleina todennettavissa. Tämä muutos on yksi niistä. Sumutorven soidessa on usein myöhäistä kääntää peräsintä.

Perusteet asevelvollisuuslaissa

Asevelvollisuuslaissa yhdeksi kertausharjoitusten tarkoitukseksi on kirjattu valmiuden joustava kohottaminen. Kertausharjoituskutsut reserviläisille on samaisen lain mukaan kuitenkin lähetettävä viimeistään kolme kuukautta ennen harjoituksen alkua. Tämän päivän uhkakuviin peilaten aikamääre tuntuu kovin pitkältä. Nykyinen säädös onkin laadittu aikana, jolloin uhkan uskottiin kriisien kehittyvän hitaasti ja siihen, että aikaa puolustusvalmisteluille olisi useita kuukausia. Nykykäsityksen mukaan valmistautumisaika voi olla huomattavasti lyhyempi. Silloin ei enää puhuta joustavasta puolustusvalmiuden säätelemisestä, vaan sen välittömästä kohottamisesta. Tätä varten puolustusvoimat on perustanut ”uudet nopean valmiuden joukot.”

Olenkin käynnistänyt säädöshankkeen, jonka tavoitteena on nykyisten aikarajojen poistaminen silloin, kun reserviläiset kutsutaan kertausharjoituksiin valmiuden kohottamistarkoituksessa.

Puolustusministeri Jussi Niinistö 216. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa  Säätytalolla tammikuuna 18. päivänä 2016

Valmistelun ytimessä on siis asevelvollisuuslain 48 § 1 mom 4 kohta, jonka mukaan reservin kertausharjoituksella ”mahdollistetaan sotilaallisen valmiuden joustava kohottaminen”. Kyse lainmuutoksessa on nimenomaan asevelvollisuuslain kirjaimen toteutumisen edellytyksistä.

Puolustusvoimien valmiuteen liittyvä lainsäädäntö on pääosin toimivaa. Muuttunut turvallisuusympäristö aiheuttaa kuitenkin tarkastelutarpeita erityisesti vuonna 2007 edellisen kerran kokonaan uudistettuun asevelvollisuuslakiin. Puolustusvoimien reagointikyvyn takaamiseksi tulee asevelvollisuuslakia muuttaa reserviläisten käytön suhteen. Luonnos hallituksen esitykseksi on valmis ja tällä hetkellä lausuntokierroksella. Kertausharjoitukseen määräämistä ehdotetaan muutettavaksi siten, että puolustusvoimain komentaja voisi määrätä sotilaalliseen valmiuden joustavaan kohottamiseen tarkoitettuun kertausharjoitukseen välittömästi, kun päätös koskisi enintään 25 000 asevelvollista. Muussa tapauksessa päätöksen tekisi tasavallan presidentti puolustusvoimain komentajan esittelystä. Puolustusministeriö pidetään tietoisena näitä asioita koskevasta valmistelusta.

Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg 217. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Säätytalolla helmikuun 29. päivänä 2016.

Valtioneuvoston kanta asiaan on, että ”Puolustusvoimain komentajan päätös tulisi viipymättä saattaa puolustusministerin esittelystä valtioneuvoston ratkaistavaksi.

Vinkunat pois!

Nykytilanteessa asevelvollisuuslaki on osiltaan vanhentunut tai tehoton. Se perustui uskomukseen useiden kuukausien strategisesta ennakkovaroituksesta ja sitä seuraavasta vuorokausien taktisesta ennakkovaroituksesta sekä edelleen siitä, että joustava valmiuden kohottaminen, eli valmiuden tehostaminen, sitä seuraava kohottaminen ja sen myötä syntyvä hyökkäystä ennalta ehkäisevän kynnnysarvon nostaminen voitaisiin tehdä joustavasti. Tästä päätöksenteko- ja toimi-vastatoimikamppailusta suosittelen lämpimästi lukemaan Anders Gardbergin artikkelin vuodelta 1997, joka Ukrainan kriiisin, etenkin Krimin, myötä on jälleen ajankohtaista sotataidollista substanssia ja päivtetty kirjoittajan uudella esipuheella. Yllätetyiksi emme saa enää joutua.

Kuva: Yle | Bild: Yle.
Kuva: Yle | Bild: Yle.

Perustuslaki, valtiosääntö ja oikeusvaltio

Perustuslain valossa kyseessä on selvä vallansiirto. Perustuslain 128–129 § ovat yksiselitteisiä asiassa. Tasavallan presidentti on toimivaltainen ylipäällikkö.

129 § Liikekannallepano
Tasavallan presidentti päättää valtioneuvoston esityksestä puolustusvoimien liikekannallepanosta. Jollei eduskunta ole tällöin kokoontuneena, se on heti kutsuttava koolle.

Suomen perustuslaki 129 §

Yhtä selkeä asiassa on asevelvollisuuslaki, joka säätää edellä mainittuihin AsevelvL 48.1 § 4 k ja PL 129 § liittyen ylimääräisestä palveluksesta seuraavasti:

82 § Ylimääräisen palveluksen tarkoitus
Ylimääräisen palveluksen tarkoituksena on kohottaa ja ylläpitää puolustusvalmiutta ja harjoittaa joukkokokonaisuuksia niille suunnitellussa kokoonpanossa niin, että joukko voidaan tarvittaessa määrätä liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen.

83 § Päätös ylimääräisestä palveluksesta
Tasavallan presidentti voi normaaliolojen vakavassa häiriötilanteessa tai poikkeusoloissa päättää puolustusvoimista annetun lain 32 §:n 1 momentissa tarkoitetussa sotilaskäskyasioiden päätöksentekojärjestyksessä, että puolustusvoimat voi määrätä reserviin kuuluvia asevelvollisia ylimääräiseen palvelukseen. Päätös annetaan määräajaksi, enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan, ja se on peruutettava, kun puolustusvalmiuden kohottamiseen ja ylläpitämiseen johtanut tilanne sen sallii.

Asevelvollisuuslaki 82–83 §§

Kun hallitusmuodosta ja eduskuntajärjestyksestä vuonna 1999 siirryttiin yhteen nätisti paketoituun perustuslakiin, eli tehtiin ns. perustuslakiremontti, käsitteli perustuslakivaliokunta liikekannallepanoa toissijaisesti, tarkastellen sitä ensisijaisesti ylipäällikkyyden (128 §) täydellisen tai osittaisen luovuttamisen kautta. Perustuslakivaliokunnan mietintö asiassa otti siis kantaa vain ylipäällikkyyteen – oikeus liikekannallepanoon seuraa siis sen toimivaltuuden puitteissa, eikä liikekannallepanon laajuuteen tai sen delegointiin otettu vuonna 1998 kantaa. Perustuslaillinen tarkastelu vaatii siis aika vanhoihin oikeuslähteisiin perehtymistä ja niiden arviointia. Toivottavasti aika riittää. Perustuslakivaliokunnan mietintö vuodelta 1998 on laajuudessaankin masentavan mitäänsanomaton tähän vireille saatettavaan lakimuutokseen:

128 § Puolustusvoimien ylipäällikkyys.

Ehdotuksen mukaan presidentti voi valtioneuvoston esityksestä luovuttaa ylipäällikkyyden toiselle Suomen kansalaiselle. Luovuttamispäätös voitaisiin tehdä paitsi sodan aikana myös esimerkiksi aseellisen selkkauksen aikana ja tarpeen mukaan muulloinkin. Ylipäällikkyys voitaisiin luovuttaa määräajaksi tai toistaiseksi. Presidentin päätös ylipäällikkyyden luovuttamisesta kytketään valtioneuvoston esitykseen. Valtioneuvoston esitys tarkoittaa tässä itse asiassa 58 §:n 1 momentin mukaista ratkaisuehdotusta, jonka perusteella asia päätetään 58 §:n 2 momentin nojalla. Valiokunnan käsityksen mukaan valtioneuvosto voi esityksessään ehdottaa minkä tahansa luovuttamisen johdosta merkityksellisen seikan ratkaisemista presidentin päätöksellä. Presidentin päätöksestä riippuu esimerkiksi, luovutetaanko ylipäällikkyys kokonaisuudessaan vai säilyykö presidentillä ylipäällikön valta joltain osin. Toinen luovuttamispäätöksen ulottuvuus voisi koskea ylipäällikön valtuuksia ja tehtäviä. Päätöksellä on syytä ratkaista myös kysymys ylipäällikön vallan käyttötavoista eli päätöksentekomenettelystä. Tähän liittyy oleellisesti kysymys siitä, millä tavoin valtioneuvosto saa luovuttamisen jälkeen tietoja ylipäällikön vallan käyttämisestä.

Perustuslakivaliokunnan mietintö 10/1998 vp (PeVM 10/1998 vp — HE 1/1998 vp).

Missä ylipäällikkö?

Miksi ei ylipäällikkö itse voi käskeä valmiuden kohottamisen tarkoituksessa tehtyjä harjoituksia toimeenpantaviksi? Selvää on, että pysyvää delegointia ei voida nykylain puitteissa tehdä. Alemman tason valmiuden kohottamisen toimivallan delegointi puolustusvoimain komentajalle sopisi suomalaiseen kulttuuriin, mutta toisaalta asiassa jää avoimeksi ylipäällikön rooli ja kanta.  Voitaisiin ajatella, että puolustusvoimain komentaja vastaisi normaaleista asevelvollisuuslain 48 § 1 mom 1-3 kohtien mukaisten harjoitusten käskemisestä ja kun valmiutta kohotetaan tietyn rajan ylitse antaa käskyn ylipäällikkö itse. Raja voisi olla hyvinkin matala. Salaamisen ja harhauttamisen näkökohtia tuskin voitaneen tuoda keskusteluun, koska kyseessä on kuitenkin prosessi, joka on parlamentaarinen ja siten varsin läpinäkyvä.

Puolustusministeri Niinistö työntää hyvin ansiokkaasti ja päättäväisesti tätä lakialoitetta valmisteluun, eli hallituksen esitykseksi asevelvollisuuslain uudistamisesta. Sen on määrä valmistua viikolla 14 eli huhtikuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla. Se on hyvä. Selonteoissa linjatut ja sovitut asiat tulee toteuttaa. Kyvystä ottaa vastaan ulkomaista apua vatuloitiin lähes 15 vuotta ja muutkin lakimuutokset ovat antaneet odottaa itseään. Suurempi avoimuus ja jäljitettävyys selontekoihin ja turvallisuusympäristön analyyseihin tekisi prosessista vielä vauhdikkamman ja hyväksyttävämmän. Itseltä ei kannata asioita salailla ja jos valmistelu on kiireellisyyteensä vuoksi hieman heikkoa, niin ei sille kannata heti lyödä KS-leimaa (kiusallisen salainen). Myös vastustajiin menevät yleistävät ad hominem hyökkäykset ovat turhia.

[H]allituksen esitys (…) valmistuu viikolla 14. Lausuntokierroksella annettu palaute otetaan luonnollisesti arvioinnissa huomioon, mutta samaan hengenvetoon voi hyvin kysyä, kenen etua tämän lain uudistamista vastustavat ajavat?

Jussi Niinistö blogissaan, kopio ote Iltalehdestä.

Valmistelusta näkyy nyt puolustusministeri Jussi Niinistön sitoutuminen, uutteruus ja vahva tahtotila. Päätösvaltainen ja asianosainen Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei ole julkisesti ilmaissut tahtotilaansa, mikä ihmetyttää, huomioiden presidentin taustan juristina ja toisaalta hänen tehtävänsä ylipäällikkönä. Kaikkea ei voi delegoida tai saada valmiina ratkaisuna. Täytyy itse sanoa mitä tahtoo ja ohjata prosessia. Näin on varmasti tehty,  mutta kyllä sen kestäisi ihan julkisestikin sanoa. Maanpuolustustahtoa vahva ylipäällikkö kohottaisi paremmin kuin sotilasparaatit soittokuntineen.

Omalta osaltani laitan peukut ylös tämän uudistuksen ja tulossa olevan hallituksen esityksen puolesta! Muistakaa kirjoittaa valtuuttamillenne siitä, kuinka tärkeä asia tämä on!

Sotilaallisen maanpuolustuksen asialla, perusoikeuksianne ja perustuslakiamme varjellen, kansamme elinmahdollisuuksia ja valtionjohtomme toimintavapautta turvaten sekä toimintakykyistä Itsenäistä Suomea kriittisesti ja rakentavasti keskustelellen pala palalta kokoon laittaen,

//James

P.S. Tästäkin lähtee varmaan sokka irti, eli medialle etukäteen: Mitähän jos kysysitte asiaa viitatuilta vuoden 1998 perustuslakivaliokunnan jäseniltä ja sen kuulemilta valtiosääntoikeuden ja muilta nykypäivän asiantuntijoilta? Mulle on ihan turha soittaa tai repiä otsikoita. Ks huomautus alla.


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.