Suomi ja Ruotsi – käsi kädessä Natoon?

Keskustelussa pidetään yleensä annettuna lähtökohtana, että Ruotsin ja Suomen tulisi kulkea yhdessä mahdollista Natoon liittymistä kohti. Vastaus ei ole itsestään selvä. Suomen sotilasstrateginen tilanne ei ole sama kuin Ruotsin, mikä voi johtaa toisenlaisiin johtopäätöksiin. Ruotsalaisesta näkökulmasta Natoon liittyminen on verrattain ilmeinen ratkaisu sekä Ruotsin että sen naapurimaiden turvallisuuden kasvattamiseksi ja alueellisen vakauden lisäämiseksi. Useimmat asianhaarat puhuvat sen puolesta, että Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta, vaikka Venäjä näkisikin Suomen jäsenyyden kasvaneena uhkana ”legitiimeille turvallisuusintresseilleen”. Todennäköisyys sille, että Suomi voisi pysytellä mahdollisen Naton ja Venäjän välisen konfliktin ulkopuolella vaikuttaa pieneltä, sillä molemmilla osapuolilla on paljon hävittävää, jos toinen saisi pääsyn Suomen alueelle. Riski joutua yksin sotimaan suurvaltaa vastaan poistuisi. Samalla myös riski joutua ydinaseilla tapahtuvan painostuksen kohteeksi pienenisi, kirjoittaa Karlis Neretnieks.

Karlis Neretnieks, synt. 1949, on ruotsalainen kenraalimajuri evp. Hän on puolustuksen ja turvallisuuden tutkimuslaitosten Swedish Defence Research Agencyn (FOI) ja Institute for Security & Development Policyn (ISDP) tutkija. Neretnieks on suorittanut sekä Ruotsin että Norjan puolustusvoimien yleisesikuntaupseeritutkinnon ja opiskellut Sveitsissä Insitut Universitaire De Haut Etude Internationales’ssa. Hän on mm. palvellut Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun (Försvarshögskolan, FHS) rehtorina, puolustusministeriön erityisavustajana, kansanvälisen keskuksen johtajana ja 18. mekanisoidun prikaatin komentajana. Neretnieks on Ruotsin kuninkaallisen sotatieteellisen akatemian jäsen.


Keskustelussa pidetään yleensä annettuna lähtökohtana, että Ruotsin ja Suomen tulisi kulkea yhdessä mahdollista Natoon liittymistä kohti. Vastaus ei ole itsestään selvä. Suomen sotilasstrateginen tilanne ei ole sama kuin Ruotsin, mikä voi johtaa toisenlaisiin johtopäätöksiin.

Ruotsalaisesta näkökulmasta Natoon liittyminen on verrattain ilmeinen ratkaisu sekä Ruotsin että sen naapurimaiden turvallisuuden kasvattamiseksi ja alueellisen vakauden lisäämiseksi. Sekä Natolla että Venäjällä on selvä tarve hyödyntää Ruotsin aluetta mahdollisessa Itämeren alueen konfliktissa. Naton täytyy käyttää Ruotsin ilmatilaa ja aluevesiä Baltian puolustamiseksi. Venäjän tarpeena on estää Natoa käyttämästä Ruotsin aluetta. Ruotsalainen Nato-jäsenyys vähentäisi Venäjän mahdollisuuksia Ruotsin alueiden ”lainaamiseen” ja parantaisi samalla Naton mahdollisuuksia toimia Baltian maiden puolustamiseksi. Venäjän mahdollisuudet, ja toivottavasti siten myös tahto, käyttää asevoimaa tai sen uhkaa Baltian maita vastaan vähenisi.

On kaksi perustavanlaatuista syytä siihen, miksi Suomen tilanne eroaa Ruotsin tilanteesta:

  • Suomen alue ei ole yhtä ratkaiseva Natolle kuin Ruotsin, mitä tulee Baltian maiden puolustamiseen vakavassa kriisissä tai konfliktissa
  • Suomen alueen, etenkin Pohjois-Suomen, avainasema useammassa uhkakuvassa, kuin pelkstään Itämeren konfliktissa korostuisi Nato-jäsenyyden myötä.

Tähän on vielä lisättävä Suomen ja Venäjän sotien historia, mikä yleensä on tärkeä tekijä venäläisessä ajattelussa.

Suomen alueen, etenkin ilmatilan käyttö, antaisi Natolle tiettyjä etuja mahdollisessa Baltian maita koskevassa konfliktissa, mutta ne ovat hyvin rajallisia verrattuna Ruotsin ilmatilan ja aluevesien käytön suomiin etuihin. Sitä paitsi Venäjällä on jo nykyään verrattain hyvät mahdollisuudet vaikuttaa Suomen ilmaoperaatioihin rajan tuntumaan sijoitetulla ilmatorjuntakalustollaan. Venäjän tarve vallata, toisin sanoen ”lainata”, Suomen aluetta Naton Baltian maiden operaatioiden vaikeuttamiseksi ei ole akuutti.

Venäjän kannalta merkittävästi vakavampaa kuin se, että Nato-maiden ilmavoimat käyttäisivät Suomen ilmatilaa, on Nato-Suomen (muiden kanssa) muodostama uhka Murmanskin tukikohtaverkostolle. Murmansk on kotisatama Venäjän strategisille sukellusveneille; kyvylle kostoiskuun ydinaseilla. Ydinaselogiikan mukaisesti tämän kyvyn menettäminen merkitsisi sitä, että iskun kohteeksi joutunut valtio menettäisi kyvyn iskeä takaisin. MAD-doktriinin (molemminpuolisen täystuhon doktriini, Mutually Assured Destruction) pelotevaikutus heikkenisi olennaisesti. Erona Ruotsin alueeseen, joka on keskeinen lähinnä Itämeren alueen kriisissä tai konfliktissa, tämä merkitsee sitä, että Suomen alue voi muodostua merkittäväksi myös muissa konflikteissa, jotka eivät suoranaisesti koske pohjoismaista aluetta. Venäjälle Murmanskin alueen suojaaminen on elintärkeä kansallinen intressi.

Murmansk sijaitsee vain 150 kilometriä Suomen rajalta. Etäisyys on lyhyt, vain muutama minuutti ilmateitse, 40 minuuttia helikopterilla tai puoli päivää taisteluajoneuvoilla ilman vastarintaa. Mikäli Venäjä näkisi Murmanskin alueeseen kohdistuvan uhkan kasvavan Suomen Nato-jäsenyyden myötä, mitä voidaan pitää todennäköisenä, merkitsisi se myös tarvetta voimakkaasti lisätä omaa sotilaallista kykyä alueella. Todennäköisesti syntyisi myös tarve yleisesti lisätä kykyä operaatioihin Suomea vastaan. Pohjois-Suomea ei voida tarkastella erillisenä operaatioalueena suhteessa muuhun maahan. Tämä puolestaan merkitsee sitä, että Suomi Nato-jäsenenä sotilaallisessa konfliktissa kohtaisi vahvemman vastustajan kuin liittoutumattomana. Tämä olisi Suomen kannalta erityisen ongelmallista huomioiden maan pitkän itärajan. Suurin avun tarve olisi maavoimien yhtymien tukemisessa. Tätä resurssia Naton olisi hyvin vaikeaa tarjota, etenkin kriisin tai konfliktin alkuvaiheessa.

Tässä voidaan nähdä tiettyjä yhtymäkohtia Stalinin vaatimuksiin Suomen alueen käyttöön vuonna 1939, Leningradia ympäröivän ”suoja-alueen” kasvattamiseksi, mikä tuolloin oli elintärkeä venäläinen strateginen intressi. Kiinnostavaa onkin se, että marsalkka Mannerheim ymmärsi venäläisten vaatimusten taustalla olevan sotilaallisen päättelyn asiassa ja oli valmis perin pitkälle meneviin myönnytyksiin. Johtopäätös ei ole itsestään selvä. Yhtäältä se voi olla, että mikäli ymmärretään ja ollaan valmiita sopeutumaan suuren naapurin ”legitiimeihin turvallisuustarpeisiin” voidaan välttää konflikti. Vaihtoehtoisesti voidaan päätellä, että ilman vahvoja liittolaisia ollaan pakotettuja taipumaan naapurin vaatimuksiin tai taistelemaan yksin.

Venäjällä tuskin on unohdettu, että toisen maailmansodan aikana saksalainen armeijakunta hyökkäsi Murmanskiin lähtöalueeltaan Pohjois-Suomesta. Samanlainen asetelma, joskin tällä kertaa Naton piirissä ja jossa ilmakomponentti olisi ratkaiseva, ei varmaankaan ole Moskovan yleisesikunnalle tai Venäjän historiaa tunteville johtajille vieras ajatus. Pohjois-Suomi olisi Venäjälle erittäin tärkeä suoja- tai puskurivyöhyke nykyisiä uhkia vastaan. Pohjois-Suomeen sijoitetut venäläiset ilmatorjuntajärjestelmät voisivat vaikuttaa Naton ilma-aseeseen aina Norjan Narvikiin asti. Tämä tekisi mahdottomaksi, tai ainakin vaikeuttaisi merkittävästi, Pohjois-Ruotsin tukikohtien, kuten esim. Luulajan, käyttöä. Sitä paitsi asetelma vahvistaisi merkittävästi mahdollisuuksia tukea omia (Venäjän) ilmaoperaatioita Norjaa ja siihen rajoittuvia alueita vastaan.

Perustelu, että suomalainen Nato-jäsenyys ei merkitsisi uhkaa Murmanskin alueelle, koska Natoon kuuluvalla Norjalla on jo maaraja Venäjään, on ilmeisen heikko. Tähän on pääasiassa kaksi syytä: Naton olisi vaikea kohdistaa laajempia sotatoimia Murmanskin suuntaan käyttämättä Suomen maa-alueita ja ilmatilaa ja samanaikaisesti myös Venäjän taholta tapahtuvan ”suoja-alueen” laajentaminen Pohjois-Suomeen vaikeutuisi ja sellaisen toimen riski kasvaisi. Yhteenvetona voidaan todeta, että Suomen Nato-jäsenyys, Venäjän kannalta tarkasteltuna, todennäköisesti lisäisi Murmanskiin kohdistuvaa uhkaa ja vaikeuttaisi myös Venäjän omia vastatoimia, so. Suomen alueen ”lainaamista”.

Tästä syntyy mahdollisuus ajatella, että suomalaisen liittoutumattomuuden puolesta puhuvat seuraavat mainitut seikat: Suomen alue ei ole keskeinen Baltian maihin kohdistuvassa konfliktissa ja Venäjä ei saa koskaan uskoa, että Murmanskiin kohdistuva hyökkäys tapahtuisi Suomen alueen ylitse. Merkittävänä tekijänä on myös Venäjän tunnustettu kunnioitus Suomen puolustustahtoa ja -kykyä kohtaan, näiden taustalla talvisodan ja jatkosodan kokemukset. Venäjän tahto hyökätä Suomeen on todennäköisesti hyvin rajallinen, kunhan Suomea, taikka Suomen alueen kautta Venäjään kohdistuvia operaatioita, ei pidetä merkittävänä uhkana.

Tällaisessa päättelyssä on kuitenkin kolme olennaista heikkoutta, joita on punnittava suomalaisissa arvioissa:

  • onko todennäköistä, että venäläiset päättäjät uskovat Naton ulkopuolisen Suomen pysyvän erossa yhteistyöstä liittouman kanssa pohjoiseen alueeseen kohdistuvassa kriisissä tai konfliktissa?
  • onko ylipäätään uskottavaa, että Suomea, tässä tapauksessa lähinnä Pohjois-Suomea, ei koskettaisi Naton ja Venäjän välinen konflikti, huomioiden alueen strategisen merkityksen molemmille osapuolille? (tätä kysymystä voidaan verrata ruotsalaisiin päätelmiin koskien Gotlannin asemaa Baltian maihin kohdistuvassa kriisissä tai konfliktissa)
  • onko Suomen vaarana taas joutua sotimaan yksin Venäjää vastaan?

Keskeistä näihin kysymyksiin vastattaessa on millaisena Suomessa uskotaan venäläisten päättäjien näkevän Suomen. Kuinka todennäköistä on, että Moskovassa aidosti uskotaan, että Suomi pysyisi ”puolueettomana” vakavassa lähialueen kriisissä tai konfliktissa? Suomihan Euroopan unionin jäsen ja kuuluu kulttuurillisesti ja taloudellisesti länteen. Olisiko myös todennäköistä, että Suomi hylkäisi EU:n solidaarisuuslausekkeen, mikäli johonkin Baltian maista kohdistuisi hyökkäys? Eikö Suomi kokisi uhkaa elintärkeille kansallisille intresseilleen, jos Venäjän vaikutusvalta Baltiassa kasvaisi merkittävästi taikka jos Venäjä valloittaisi Gotlannin? Jälkimmäisessä tapauksessahan Suomen kauppayhteydet muuhun maailmaan käytännössä katkeaisivat (Ruotsin jääminen Itämeren alueen konfliktin ulkopuolelle tuskin lienee minkään Helsingissä, saati Moskovassa, tehtävän suunnittelun lähtökohta). Välittääkö Nato Suomen mielipiteestä, mikäli liittouma pitäisi itselleen edullisena käyttää Suomen ilmatilaa operaatioissaan Viron tukemiseksi tai Murmanskin suuntaan, ja käyttäisikö Suomi silloin asevoimaa näiden torjumiseksi?  Amerikkalaisilla koneillaan ja amerikkalaisilla ohjuksillaan?! Eikö Suomen jo tiivistynyt yhteistyö Naton kanssa harjoituksissa, yhteensopivuuden ja yhteistoimintakyvyn alueilla ja ilmoittautuminen Naton joukkorekistereihin merkitse sitä, että Suomi on jo käytännössä valintansa tehnyt?

Venäjän näkökulmasta olisi kenties parasta vakavan Baltian tai Jäämeren aluetta koskevan kriisin tai konfliktin sattuessa suojautua aikaisessa vaiheessa, valloittamalla osia Suomesta, esimerkiksi Pohjois-Suomi ja Ahvenanmaa, ennen kun liittoutumaton Suomi pyytäisi ja mahdollisesti jopa saisi apua Natolta.

Suomen tulee myös arvioida, missä määrin Venäjälle syntyy tarvetta siirtää Murmanskin suojaa lännemmäs, liittyen muiden alueiden kriiseihin tai konflikteihin. Tämä ei siis ainoastaan koske Suomen lähialueen tapahtumia.

Suomen dilemma on mahdottomuus ennakoida mihin johtopäätöksiin Venäjän arvioinnit johtavat. Onko Suomen liittoutumattomuus ja sen myötä syntynyt koskemattomuus Naton suhteen uskottava Venäjän näkökulmasta? Ellei näin ole, onko vaarana joutua yksin taistelemaan suurvaltaa vastaan improvisoitua ulkomaista apua odotellessa, jota kenties ei lainkaan tule tai tulee liian myöhään?

Ydinaseaspektiakaan ei voida unohtaa tekijänä selvitettäessä suomalaista Nato-jäsenyyttä. Venäjän kasvava ydinasekyvykkyys, venäläinen keskustelu ydinaseiden käytöstä myös rajoitetuissa konflikteissa ja ydinaseen tarkastelu ”de-eskalaation välineenä” avaa mahdollisuudet ydinaseiden käytöllä painostamiselle. Millä keinoin Suomi kohtaisi sellaisen uhkan ilman luottamista Naton vastaavaan pelotteeseen?

Yhteenvetona voidaan todeta, että vaikka Venäjä kokisikin Suomen Natoon liittymisen kasvaneena uhkana ”legitiimeille turvallisuusintresseilleen”, niin useimmat asianhaarat puhuvat sen puolesta, että Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta. Todennäköisyys sille, että Suomi voisi pysytellä mahdollisen Naton ja Venäjän välisen konfliktin ulkopuolella vaikuttaa pieneltä, sillä molemmilla osapuolilla on paljon hävittävää, jos toinen saisi pääsyn Suomen alueelle. Riski joutua yksin sotimaan suurvaltaa vastaan poistuisi. Samalla myös riski joutua ydinaseilla tapahtuvan painostuksen kohteeksi pienenisi.

Vastaus johdannossa esitettyyn kysymykseen ”liittyykö Suomen Nato-jäsenyys ruotsalaiseen jäsenyyteen” on ei. Yhteinen liittyminen merkitsisi toki etuja molemmille valtioille, mutta Suomella ei ole ratkaisevia motiiveja odottaa Ruotsia, oman edun pitäisi tässä painaa vahvemmin. Nato on Ruotsia tärkeämpi.

//Karlis Neretnieks
Kirjoittaja on kenraalimajuri ja KKrVAn jäsen
Twitter: @neretnieks
Blogi: karlisn.blogspot.se

P.S. Artikkelissa ei esitetä perusteluja suomalais-ruotsalaiselle yhteistyölle vaihtoehtona Nato-jäsenyydelle. Se johtuu siitä, että sellainen ”puolustusliitto” ei merkittävästi lisäisi Suomen turvallisuutta, vaan mahdollisesti päinvastoin. Puolustusliitto toisi pieniä etuja, esimerkiksi sen, että suomalaiset meri- ja ilmavoimien yhtymät voisivat tukeutua Ruotsiin, mutta merkittävää sotilaallista apua Ruotsilta tuskin olisi saatavissa. Ruotsilla ei yksinkertaisesti ole resursseja tukea Suomea. Suomen mahdollisuudet pysytellä Itämeren alueen kriisin ulkopuolella heikkenisivät verrattuna nykytilaan. Ruotsi joutuisi todennäköisimmin mukaan sellaiseen konfliktiin. Tämä korostuu Ruotsin rajallisen sotilaallisen kyvyn valossa – tila, joka kutsuu hyökkäämään. Riippuen siitä, rajoittuisiko konflikti Itämeren alueeseen (ts. näkeekö Venäjä Murmanskiin kohdistuvaa uhkaa vai ei) jää Suomelle tiettyjä mahdollisuuksia, joskin rajallisia, pysyä konfliktin ulkopuolella. Paradoksaalista onkin se, että ”Ruotsiliitto” on kenties huonoin vaihtoehto. Suomi joutuu suuremmalla todennäköisyydellä mukaan vedetyksi konfliktiin, samalla kun mistään avusta ei ole takeita, ei Ruotsilta eikä Natolta.


Tämä on rebloggaus ruotsalaisen kenraali Karlis Neretnieksin ruotsinkielisestä blogimerkinnästä Ruotsin kuninkaallisen sotatieteellisen akatemian Försvar och Säkerhet blogissa. Käännös virheineen on minun. Käännös ja julkaisu tapahtuu kirjoittajan luvalla. Käännöksen tarkoituksena on edistää älyllisesti rehellistä ja avointa suomalais-ruotsalaista turvallisuuspoliittista keskustelua. //James

Kommentit
  1. 1

    Lauri Luttinen sanoo

    Hei,

    muutama kommentti, joista ensimmäinen on yleinen ihmettely noinkin korkealle koulutetun sotilaan omituiset kannanotot. Ensimmäinen niistä jo on se, että ajatellaan Naton ja Venäjän välinen konflikti mahdolliseksi. Se ei nimittäin ole mahdollista. Sitä ei tapahtunut agressiivisen ja erityisen vihamielisen ja aatettaan väkivalloin levittävän Neuvostoliitonkaan aikana. Koko kylmän sodan NL joutui käyttämään aatteensa elvittämiseen sijaissotijoita kolmannessa maailmassa. Natoa ei NL kyennyt haastamaan. Ja silloin NL sentään oli ”vertailukelpoinen” Naton sotilaallisen voiman kanssa. Typistynyt, rappioitunut ja heikentynyt Venäjä ei ole sitä alkuunkaan, ei sotilaallisesti eikä taloudellisesti. Toinen omituisuus on ajatus Natosta hyökkäämässä Venäjän alueelle. Sitä se ei voi tehdä. Lukekaa se peruskirja. Siellä sanotaan, että Nato ryhtyy vain niihin toimiin, jotka edellyttävät mahdollista kriisiä edeltävän status quon palauttamiseksi. Esimerkiksi, jos Venäjän miehittäisi vaikkapa osan Pohjois-Norjaa, Nato jatkaa sotilaallisia toimiaan niin kauan kun se saapuu nykyiselle Norjan ja Venäjän rajalle. Ei metriäkään edemmäksi. Jos tämän tavoitteen saavuttamiseksi puolestaan tarvitaan vaikuttamista esim Muurmanskin alueelle, ei siinä Suomen Lapilla ole mitään merkitystä. Vaikuttaminen voidaan tehdä jopa tuhansien kilometrien päästä. Ajatus jostain Naton hyökkäyksestä Venäjälle Suomen alueen kautta on kerta kaikkiaan ihan täyttä huu-haata. Sen sijaan se, että JOS Suomi ei ole liittoutunut ja vahvan suojan alainen, mahdollistaa kyllä Venäjän hyökkäyksen Suomeen. Nato-jäsenyys se sijaan poistaa TÄYDELLISESTI sen mahdollisuuden. On todella omituista tosiasioiden hämmentämistä suurin osa ns. Nato-keskustelusta. Niiden puolelta, jotka eivät nyt ainakaan aktiivisesti vastusta Suomen ja Ruotsin jäsenyyttä poulustusliitossa.

  2. 2

    Matti Blomqvist sanoo

    Neretnieksin kirjoittamaton lähtökohtaolettama on Venäjän ja Naton tämänhetkinen yhteensovittamattomuus. Venäjä legitimoi oman agressionsa Ukrainassa tulkitsemalla sen puolustautumiseksi kohti itää etenevää Natoa vastaan. Ei kovin paljon auta se, että Nato näkee Ukrainan tilanteen aivan toisella tavalla. Vaikka Ukrainan tilanne saataisiinkin selvitettyä (johon en itse näe nykytilanteessa suuria mahdollisuuksia) niin Naton ja Venäjän kesken on edelleen olemassa sotilaallinen kriisi Turkin osalta ja ainakin tulkinnallisin osin Syyriassa. Nämä kriisit ovat minun näkökulmastani molemmat sekä poliittisesti että sotilaallisesti eskaloitumisvaiheessa ja etenevät seuraten omaa logiikkaansa, johon Venäjä tai Turkki eivät välttämättä kykene paljonkaan vaikuttamaan. Näin ajatellen puheet siitä, että Venäjän ja Naton välille ei voisi syntyä sotilaallista kriisiä ovat IMO lähtökohtaisesti vääriä.

    Jos kriisin syntymisen todennäköisyys hyväksytään, kuten Neretnieks on kirjoituksessaan tehnyt, niin yo. analyysi alkaa saada realistisempia sävyjä. Venäjän kannalta ajatellen on selvää, että Naton uskottavuuden vaurioittaminen on sen lyhyen ja pitkän aikavälin etujen mukaista. Se tapahtuu tehokkaimmin osoittamalla 5. artikla tavalla tai toisella epäilyttäväksi. Artiklan pirullisuus sisältyy sen joustamattomuuteen; hyökkäys yhtä kohtaan on *aina* hyökkäys kaikkia kohtaan. Ainoa asia mikä tässä jää tulkinnanvaraiseksi on ”hyökkäys” tai Natokielellä ”armed attack”. Olisiko esimerkiksi Venäjän masinoima – mutta samanaikaisesti lujasti kieltämä – kansannousu Latgalen alueella ja Latvian itsenäisyyden horjuttaminen erilaisilla poliittisilla suhmurointimanöövereillä armed attack? Jos Venäjän ja Latvian rajan yli vyöryisi suuria määriä ”vapaaehtoisia” siviilejä puolustamaan omiaan niin nousisiko Nato aseelliseen vastarintaan siviilejä vastaan?

    Kysymys on hyvin vaikea. Silti, jos vastaus olisi edes missään määrin kielteinen niin Venäjä olisi onnistunut tavoitteessaan ja Naton uskottavuuden kirkkaassa kilvessä olisi pahasti leviävä ruostetahra. Neretnieks ymmärtääkseni näkee tilanteen niin, että Naton olisi pakko reagoida kaikkiin Baltiaa koskeviin uhkiin niiden laadusta riippumatta, ts. onko kyseessä ”armed attack” vaiko jonkinlainen Krimin kaltainen maskirovka.

    Suomi ja Ruotsi tulevat kuvaan mukaan oikeastaan vasta tässä vaiheessa. Neretnieks näkee, että Suomen ja Ruotsin tilanne suhteessa Natoon olisi *Baltian kriisitilanteessa* epäsymmetrinen. Ruotsin osalta tilanne olisi aika suoraviivainen (Latviaan hyökätään Ruotsista käsin) mutta Suomen tilanteen osalta ilmassa olisi hänen mielestään paljon erilaisia kysymysmerkkejä. En kiellä hänen antamiensa esimerkkien (Lappi, Ahvenanmaa yms.) realistisuutta sinänsä mutta olen eri mieltä siitä että epäsymmetrisyys olisi an sich negatiivinen seikka suhteessa Natoon. Päinvastoin, juuri kriisitilanteessa Neretnieksin kuvaama epäsymmetrisyys olisi positiivinen seikka koska se lisää käytettävissä olevien toimintamahdollisuuksien määrää.

    Se, mikä minua hämmästyttääkin on hänen loppupäätelmänsä, että Suomen ei kannata odottaa Ruotsia vaan tulee yllä kuvatun epäsymmetrian vuoksi aktiivisesti hakea Natojäsenyyttä itse. Ruotsin kannalta se toki olisi suotavaa koska näin Ruotsi saisi ilmaisen Natokilven Itämeren itäpuolelle. Päinvastoin, Suomen tulee ehdottomasti hakea Natojäsenyyttä vain jos Ruotsi niin tekee. Jos Ruotsi ei hae jäsenyyttä, on Suomella ainakin periaatteessa olemassa vaihtoehtoja.

  3. 3

    sanoo

    ”_”Ruotsiliitto” on kenties huonoin vaihtoehto. Suomi joutuu suuremmalla todennäköisyydellä mukaan vedetyksi konfliktiin, samalla kun mistään avusta ei ole takeita, ei Ruotsilta eikä Natolta.”

    Ruotsin kanssa kannattaa harjoittaa rauhan aikana yhteistyötä mm. materiaalihankinnoissa, jotta saadaan materiaalia hieman halvemmalla. Sotilasliitosta Ruotsin kanssa Suomelle olisi enemmän haittaa kuin hyötyä.

    Suomen kannattaa liittyä demokraattisten maiden puolustusliitto NATOn jäseneksi. Ihan siitä riippumatta Suomen puolustusmäärärahoja on korotettava reippaasti. Puolustuskykyä on saatava paremmaksi ja puolustusvalmiutta oleellisesti korkeammaksi kuin ne nyt ovat.

  4. 4

    juuso257 sanoo

    Suomen ei kannata laittaa kaikkia muniansa koriin, jota kantaa savijaloilla huojuva jättiläinen. Itsenäinen puolustus, joka ei ole riippuvainen ulkopuolisesta ase- tai teknologiatuesta on Suomen suvereenisuuden elinehto. Ilman puolustustahtoa – siis kokemusta siitä, että Suomi on puolustamisen arvoinen – on turha puhua mistään muusta.

    Puolustus-asioissa tavallinen kansa on viisaampaa, kuin asejättien lahjomat poliitikot tai omaa etuaan ajavat upseerit. Tavallinen kansa on myös se, joka Suomen puolustamisen tarvittaessa hoitaisi.

    Poliitikkojen ja upseerien toiminta ennen kriisiä on ratkaisevaa kriisin sattuessa. ”Pitäköön sotansa” – asenne lamaannuttaa puolustustahdon. Rauhantahtoinen, provosoimaton ja myöntyvä toiminta ennen kriisiä synnyttää mahdollisen kriisin sattuessa lujan puolustustahdon.

    Poliitikot ja upseerit pelottelevat, että Venäjä on aggressiivinen ja arvaamaton ja viittaavat Georgiaan ja Ukrainaan. He väittävät, että se kykenee nopeisiin, massiivisiin ja tehokkaisiin manöövereihin. Samalla he kuitenkin unohtavat mainita, että Georgiaa ja Ukrainaa ei Venäjä ole vieläkään saanut valloitettua??

    Venäjä ei ole Neuvostoliiton kaltainen suljettu yhteiskunta. Venäjällä kansan mahdollisuudet päästä käsiksi valtiosta riippumattomaan tietoon sosiaalisen median välityksellä ovat yhtä hyvät kuin Suomessa. Myös Venäjällä asevoimat nojaavat kansalaistensa puolustustahtoon. Riippumatta siitä, kuka Venäjää johtaa, on Suomen kannalta Venäjän uhka vain niin suuri, kuin on Venäjän kansan kokema uhka Suomen suunnalta.

    Se, mistä meidän pitää olla huolissamme, on Yhdysvallat. Sillä on takanaan pitkä ja verinen historia eri syistä käytyjä sotia. Ihmisten kasvanut tietoisuus talouden ja politiikan korruptoituneisuudesta on jo johtanut savijalkaisen jättiläisen huojumiseen. Kaatumisen estääkseen Yhdysvallat voi turvautua epätoivoisiin tekoihin kuten laajan sodan provosoiminen. Suomen on huolehdittava siitä, ettei Suomea pienimmässäkään määrin voida käyttää tuohon provosointiin. Oregonin kansalliskaartin F-15 hävittäjien päästäminen keväällä Rissalaan on vaarallinen päätös.

    Hyvät suhteet suureen naapuriimme ja puolustusvoimien luonteen pitäminen puolustuksellisena takaa meille rauhan ja kriisin sattuessa vahvan puolustuksen. Vielä parempi, jos kykenisimme uskottavasti osoittamaan, ettei aluettamme haluta käytettävän hyökkäykseen Venäjää vastaan. Poliitikkojen ja sotilaiden harjoittama Venäjällä pelottelu sekä lähentyminen NATOon johtavat jännityksen kasvuun, sotilasmenojen lisäämiseen ja puolustustahdon heikkenemiseen, joiden puolestaan toivotaan johtavan Suomen liittymiseen NATOon suomalaisten etujen vastaisesti.

    • 4.1

      sanoo

      Venäjän tavoitteena on valloittaa ”takaisin” kaikki alueet, joita se on joskus hallinnut, mm. Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Georgia ja Ukraina.

      Suomi kokeili jo Talvisodassa puolustustaistelua Venäjää vastaan yksin. Tuli melkoiset tappiot ja meinasi mennä itsenäisyys. Silloin Suomen pelasti kova taistelutahto ja myös se, että Ranska ja Englanti aikoivat auttaa Suomea mm. pommittamalla Venäjän öljyntuotantoalueita.

      Suomen kannattaa liittyä demokraattisten maiden puolustusliitto NATOn jäseneksi, mutta aivan siitä riippumatta Suomen pitää korottaa reippaasti puolustusmäärärahojaan, jotta puolustuskykyä ja puolustusvalmiutta saadaan parannettua.

      On erinomainen asia että USAn hävittäjät tulevat käymään harjoittelemassa Suomen alueella.

      • 4.1.1

        juuso257 sanoo

        Venäjän tavoite on pitää Venäjä itsenäisenä. Jos Venäjä haluaisi valloittaa esimerkiksi Georgian tai Ukrainan, niin sen se olisi jo tehnyt – ainakin mikäli uskotaan väitteitä Venäjän sotilaallisista kyvyistä.

        Näin jälkiviisaina voidaan todeta, että onneksi jäimme talvisodassa yksin. Talvisota osoitti Neuvostoliitolle, että lujan puolustustahdon omaava pieni Suomi on kova pala purtavaksi. Sitä oppia Neuvostoliito ei unohtanut eikä liioin Neuvostoliiton perillinen Venäjä.

        • 4.1.1.1

          sanoo

          ”Jos Venäjä haluaisi valloittaa esimerkiksi Georgian tai Ukrainan, niin sen se olisi jo tehnyt”

          Venäjä yritti valloittaa Georgian vuonna 2008, mutta ryssi sen Georgian sodan ihan perusteellisesti, joten ei onnistunut yrityksessään. Georgian sodasta ja siitä ryssimisestä löytyy artikkeleita kotisivultani otsikon Georgia alta – pitkin suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein (myös kartoin). Venäjän johdonkin mielestä Venäjä ryssi sen sodan ja kirjoitti pitkän toimenpideohjelman Venäjän iskukyvyn parantamiseksi.

          Ukrainan sodassa Venäjä luotti siihen että entinen Ukrainan venäjämielinen presidentti Janukovitsh olisi saanut Ukrainan armeijan puolustuskyvyn hävitettyä ja nimitettyä venäjämielisiä upseereita tärkeille kohdille. Venäjä ei kuitenkaan ottanut huomioon, että lähinnä Länsi-Ukrainasta peräisin olevat vapaaehtoispataljoonat pistivät ihan kunnolla hanttiin Venäjän yrityksille valloittaa koko Ukraina. Niinpä se Ukrainan ja Venäjän välinen sota jatkuu tänäkin päivänä – ja Ukrainan asevoimien puolustuskyky kasvaa päivä päivältä. Mm. USAn, Kanadan ja Liettuan kouluttajat ovat kouluttamassa Ukrainan sotilaita, jotta Ukraina voi paremmin puolustautua Venäjän hyökkäyksiä vastaan.

        • 4.1.1.2

          sanoo

          ”Talvisota osoitti Neuvostoliitolle, että lujan puolustustahdon omaava pieni Suomi on kova pala purtavaksi. Sitä oppia Neuvostoliito ei unohtanut”

          Todellisuudessa Venäjä hyökkäsi uudelleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välillä käydyn Jatkosodan, joka oli erillissota. Jatkosodassakin Venäjä yritti valloittaa koko Suomen. Tästäkin asiasta on todisteet kotisivullani otsikon Suomen historiaa ja alaotsikon Jatkosota alla. Taas pitkin suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein luotettaviin lähteisiin.

          Jatkosodan jälkeenkin Venäjä komensi joukkonsa hyökkäämään Suomen kimppuun miehittämään Suomi, mutta perui käskynsä viime hetkellä kun sai tietää aseiden hajavarastoinnista, joka tunnetaan kansankielessä Asekätkentänä.

    • 4.2

      Insinööri taksista sanoo

      ”Hyvät suhteet suureen naapuriimme ja puolustusvoimien luonteen pitäminen puolustuksellisena takaa meille rauhan ja kriisin sattuessa vahvan puolustuksen. Vielä parempi, jos kykenisimme uskottavasti osoittamaan, ettei aluettamme haluta käytettävän hyökkäykseen Venäjää vastaan. Poliitikkojen ja sotilaiden harjoittama Venäjällä pelottelu sekä lähentyminen NATOon johtavat jännityksen kasvuun, sotilasmenojen lisäämiseen ja puolustustahdon heikkenemiseen, joiden puolestaan toivotaan johtavan Suomen liittymiseen NATOon suomalaisten etujen vastaisesti.”

      Missä skenaariossa joku on hyökkäämässä Venäjälle?

      Lähes kaikki EU maat ja muutama EU:n ulkopuolinekin maa on NATO:n jäsen. Onko esimerkiksi Norjalla tai Tanskalla mielestäsi jotenkin erityisen huonot välit Venäjän kanssa? Maiden väliset suhteet perustuu pitkälti kaupankäyntiin. Kun Suomi lätki Venäjälle pakotteita myivät norjalaiset kalaa sinne kuin mitään kriisiä ei olisi olemassakaan. NATO -jäsenyys ei estä hyviä suhteita ei-NATO maihin.

      Suomen puolueettomuus on näennäistä nykyään eikä siitä ole mitään taloudellista tai muutakaan hyötyä. Suomi ei ole mikään ”rauhansovittelun” ammattilainen sen enempää kuin jokin Norja tai Tanska. Suomen kauppasuhteet Venäjään eivät myöskään ole sen paremmat kuin NATO maiden. Tässä Venäjä kompastuu omaan kikkailuunsa, se ei mitenkään voi jäädä globaalin talouden ulkopuolelle, jossain vaiheessa se palaa hiekkalaatikolle vaikka nyt heitteleekin lelujaan.

      Liittyminen NATO:n selkeyttäisi tilannetta kaikilla suunnilla ja Venäjäkin voisi siten rauhassa kaivaa omaa kylmänsodan aikaista poteroaan (tai vaihtoehtoisesti neutralisoida jälleen suhteet muuhun maailmaan) kun naapurissa ei ole enää Suomen kaltaista sotilaallista houkuttelevaa tyhjiötä.

      Tuo kommentti että oma uskottava puolustus on Suomen paras ase Venäjää vastaan on aika kulunut ja nimenomaan se mitä venäläiset haluavat korostaa ja siten palvelee heidän etujaan. Keskustelu on nurinkurista kun eri tahojen toimesta halutaan korostaa Suomen NATO-halujen olevan Venäjän pelkoa mutta asia on mielestäni enemmänkin päinvastoin; Suomea halutaan pitää erossa NATO:sta koska Venäjä. Venäjää pitää myötäillä ja miellyttää ja ottaa sen tunteiden ailahtelut huomioon. Tämä jos mikään on pelkoa ja luonteen heikkoutta ja vain yllyttää toista osapuolta.

      • 4.2.1

        juuso257 sanoo

        Se, että Venäjä ei alistunutkaan globaalille taloudelle, on saanut globaalit rahamiehet viskomaan lelujaan. Suunnattomat luonnonvarat olivat jo Jeltsinin antamana melkein taskussa, mutta sitten tuli se s**tanan Putin.

        Hyvään naapuruuteen kuuluu naapurin näkemysten ja tunteiden huomioiminen. Öykkäröinti on paitsi tyhmää myös vaarallista. Se on toiminut mainiosti ihan viime päiviin asti. Tosin aseteollisuudelle se ei ole kannattavaa.

        • 4.2.1.1

          sanoo

          ”Suunnattomat luonnonvarat olivat jo Jeltsinin antamana melkein taskussa”

          Todellisuudessa typerät länsimaat auttoivat silloin pyyteettömästi Venäjää, jotta kansa ei olisi kuollut nälkään.

          Kiitokseksi avusta Venäjä on erittäin suuri sotilaallinen uhka kaikille demokraattisille maille. Venäjä ei voi sietää demokratiaa vaan on KGB-diktatuuri.

        • 4.2.1.2

          insinööri taksista sanoo

          Kuka öykkäröi? Miksi meillä ei voisi NATO-maana olla samanlaiset suhteet Venäjään kuin esimerkiksi rajanaapuri Norjalla? Ei siellä kukaan mitään öykkäröi vaan suhteet ovat osittain jopa paremmat kuin Suomella ja Venäjällä. Suhde perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen ja tilanne on erittäin selkeä.

          Suomi on kummallinen välimaasto joka kiistatta kuuluu läntiseen blokkiin mutta ei ihan sitten kuitenkaan ja Venäjän näkökulmasta Suomi on altis ulkoisille vaikutteille. Tätä painetta he tulevat lisäämään enemmän tai vähemmän näkyvästi tulevaisuudessa. Tämä on omiaan lisäämään epästabiiliutta Suomessa myös taloudellisesti ja jonkinlainen kriisi tulee olemaan päällä koko ajan tulevaisuudessa. NATO:oon liittyminen laittaisi tällaiselle kehitykselle stopin. Kaikenlaiset spekulaatiot loppuisivat siihen paikkaan ja voitaisiin keskittyä suhteiden neutralisoimiseen terveeltä pohjalta.

    • 4.3

      TVi sanoo

      ”Puolustus-asioissa tavallinen kansa on viisaampaa, kuin asejättien lahjomat poliitikot tai omaa etuaan ajavat upseerit.”
      Näinhän se luonnollisesti on. Samalla tavalla, kuin Prisman kassanhoitaja tuntee paremmin S-ryhmän konsernin johtamisen, kuin asiaan koulutetut ihmiset. Ei kun..

  5. 5

    Juhani sanoo

    Itse näen tekstin enemmän keskustelunavauksena kuin ratkaisuvaihtoehtojen esittelemisenä. Jälkimmäiseen se on liian kapea.

    Suomi voi joutua sotilaalliseen tai sotilaallisia sävyjä omaavaan konfliktiin periaatteessa kahta eri reittiä:
    – osana laajempaa härdelliä
    – joutumalla yksittäiseksi ja erilliseksi kohteeksi.
    Vaikka turvallisuuspoliittinen höpinä on keskittynyt lähes täysin edelliseen, niin Georgia, Moldova, Ukraina, Tsetsenia… ovat osoittaneet, että jälkimmäisen todennäköisyys on vähintään samaa luokkaa. Venäjä haastaa paljon mieluummin pienen ja yksinäisen kohteen, kuin kokonaisen ison liittouman.

    Teksti käsittelee sotilaallista toimintaa ”prikaatiajattelun” läpi. Venäjä on kuitenkin viime vuosikymmeninä toiminut aivan toisin. Se on soveltanut Yuri Bezmenovin ansiokkaasti kuvaamaa seitsenportaista hybridisodankäynnin peruskaavaa. (B. kuvaa sen neliportaisena, mutta kuvaa myös erikseen jälkihoidon kolme porrasta. Yhteensä siis seitsemänportainen kuvio.

    1) Demoralisointi
    2) Destabilointi
    3) Kriisiyttäminen
    4) ”Normalisointi” (=sotilaallinen ratkaisu, väkivaltamonopolin alueellinen kaappaaminen)
    5) Kriisin purkaminen
    6) Restabilointi
    7) Remoralisointi (valloittajan moraalijärjestyksiin)

    Jäädytetyt tilanteet saattavat toki pysähtyä myös nelosvaiheeseen tai edetä siitä lähes huomaamattoman hitaasti.

    Tuossa toimintamallissa sota ja politiikka ovat toistensa jatkeita, mutta niin päin, että poliittiset ja ideologiset keinot toimivat sotilaallisen tilanteen muokkaamisen välineinä. Näin yhteiskunta menettää osan sotilaallisen puolustuskykynsä merkityksestä. Dosentteja, journalisteja, työmarkkinajärjestöjä, kirkkoa, poliitikkoja, tutkijoita…. vastaan ei voi hyökätä sotilaallisin keinoin – etenkään rauhan aikana ja etenkään jos/kun on kyse oman maan kansalaisista oman maan sisällä.

    Ukraina on oikea malliesimerkki siitä, mihin tuon kaavan tehokas käyttäminen johtaa niin yhteiskunnassa kuin myös sotilaallisen puolustuskyvyn suhteen. Maa oli niin täydellisen rapauttamisen (subversion) kohteena, että ”normaaliksi” läntiseksi demokratiaksi nousu vienee 40-60 vuotta.

    Pointtini:

    Riippumatta siitä, mitä liittoutumisasiassa tehdään, on Suomen välttämätöntä reagoida välittömästi ulkoa tuotettuun mutta maansisäisesti toteutettuun poliittiseen toimintaan, jolla on sotilaallisia ulottuvuuksia.

    Tässä reagoinnissa on hyväksyttävä tietty (osin näennäinen) tehottomuus, jota ei voida välttää jos keinovalikoima pidetään läntisessä demokratiassa yleisesti hyväksyttävien toimien työkalupakin sisäisissä vaihtoehdoissa.

    Suurin osa käyttökelpoisista työkaluista sijoittuu siviiliyhteiskunnan puolelle. Osa liittyy puolustustoimintaan, mutta lähinnä sieltä ammentaen enemmänkin kuin sinne sijoittuen.

    Samaan aikaan on lisättävä puolustautumiskykyä hyvin runsaasti. Siihen on – vastoin kirjoittajan näkemystä – kahdenlaisia keinoja: kustannusneutraaleja ja kustannuksia aiheuttavia. Molempia on lisättävä, laajennettava, monipuolistettava ja myös parannettava kykyä ajanhallintaan ja adaptiivisuuteen.

    Kustannusneutraaleista – tai sitä hyvin lähellä olevista – keinoista tässä muutama:
    – Ajattelemistyökalujen opettaminen puolustusalan sisällä. Nopeaa, helppoa, lähes ilmaista. Tuottaa toisinaan valtavaa hyötyä.
    – Yleinen toiminnan ja koulutuksen notkistaminen. Parannusten testaamisen ja toteutukseen viemisen nopeuttaminen.
    – Alaan liittyvien haitallisten lainsäädännöllisten pullonkaulojen poistaminen ja/tai kiertäminen.
    – Taistelutapauudistuksen jälkeen tarvitaan koulutustapauudistus. Sen on pakko kulkea logistiikan – erityisesti henkilölogistiikan – uudistamisen kanssa käsi kädessä.
    – Kykyä hyödyntää siviiliyhteiskuntaa sotilaallisen toiminnan apuna pitää kehittää. Tämä voidaan tehdä puolustusbudjetin ulkopuolisin keinoin, joten moinen on puolustusbudjetin osalta kustannusneutraali toimi.

    Kiitän blogistia.

  6. 6

    Pauli Räsänen sanoo

    Herra meitä varjele höyrypäistä,joillakin täällä kirjoittelevista on tainnut menneisyyden traumat jäädä käsittelemättä, samoin kuin balttien postsosialitinen traumakin. Parasta mitä maamme voisi noille onnettomille kansoille tarjota olisi terapeuttien tarjoamaa apua. Iltapäivälehdet tekevät meilläkin kaikkensa, tietysti parantaakseen kannattavuutaan pelottelemalla meitä venäjän vaaralla, siitä myös meidän omat psykoterapeutit saavat lisää asiakkaita. Aivan oikeasti jos tahdomme nyt parantaa kansallista turvallisuuttamme, tulisi Presidenttimme ryhtyä koollekutsumaan uutta euroopan turvallisuus ja yhteistyö konferenssia, entinen historiallinen vaihe on näet kadonnut menneisyyteen, sitä olivat aiheuttamassa omat päättäjämme viime kesänä.. Toiseksi ja viellä tärkeämmäksi tulisi mahdollisimman nopeasti aloitaa yhteiskuntarakenteidemme hajoittaminen itsenäisenä toimiviksi soluiksi koko valtakuntaan hajauttaen, eli täydellinen täyskäännös nykyiseen yhteiskuntapolitikaan. Luulen että blogistin edustamat tegnologiset hyökkäys ja puolustus menetelmät kokevat tulevaisuudessa savon ja suomenlinnan kaltaisen historiallisen kohtalon.

  7. 7

    sami sanoo

    Nato ei voi auttaa koska se on heikko.
    Me itse pitäisi olla järkeviä ihmisiä pitämällä hyviä yhteyksiä ison naapurin kanssa välttää huonoja tapahtumia.
    Suomea ei saa uskoa Amerikkalaisia valheita.
    Uusi suomalainen joka rakastaa suomea.

    • 7.1

      sanoo

      Venäjä on imperialistinen roistovaltio, jonka tavoitteena on valloittaa koko Suomi.

      USA on ystävä ja mahdollinen auttaja kun Venäjä jälleen hyökkää Suomen kimppuun. NATO-jäsenyys mahdollistaa edes materiaalisen avun kun Venäjä hyökkää.

Trackbacks

  1. […] Asia ei sinänsä ole uusi, koska mm. ruotsalainen Karlis Neretnieks, kenraalimajuri evp, Swedish Defence Research Agencyn (FOI) ja Institute for Security & Development Policyn (ISDP) tutkija sekä Ruotsin kuninkaallisen sotatieteellisen akatemian (KKrVA) jäsen kirjoitti samasta asiasta huomattavasti laajemmin jo vajaa vuosi sitten helmikuun 3. päivänä 2016. KKrVA:n Försvar och Säkerhet -blogissa julkaistu merkintä löytyy käännettynä suomeksi aiemmassa merkinnässäni. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *