Pakka sekaisin ja sokka irti

Sananvapaus

Puolustusvoimat on viimeisen puolen vuoden aikana joutunut perustavaa laatua olevien kohujen kohteeksi ja välikappaleeksi. Viranomaisen laitonta toimintaa ei enää hämmästellä, vaan jopa Upseeriliitto kysyy Sotilasaikakauslehdessä avoimesti ”Rikkooko puolustusvoimat lakia?”

Useat sananvapauttaan arvostavat ammattisotilaat huolestuivat YLPALVO:n kirjauksista. Upseeriliitto ja Päällystöliitto kysyivät asiasta pääesikunnalta. Tämä johti siihen, että asessori antoi asiasta ohjeen 23.12.2016. Oikeudellinen osasto ei tosin edes vaivautunut jakamaan ohjettaan asiasta kysyneille henkilöstöjärjestöille.

Rikkooko puolustusvoimat lakia?, Sotilasaikakauslehti 1/2017

Yleisestä palvelusohjesäännöstä nousi kohu, kun siihen ujutettiin kohta nro 546, joka myöhemmin kohun noustua ja sen aiheutettua eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, selitettiin suositukseksi tai suosituksen luontoiseksi. Puolustusvoimien asessori antoi asiasta ohjeen, jota ei kuitenkaan jaettu Upseeri- ja Päällystöliitolle, vaan asian esille ottaneet ja Pääesikunnan päällikön kanssa asiasta neuvotelleet liitot joutuivat kaivamaan ohjeen muuta kautta esille, vaikka heille luvattiin, että asia hoidetaan ja että ohje jaetaan kaikille, joita asia koskee.

Julkisessa keskustelussa Pääesikunnasta vedottiin siihen, että kyseinen kohta ei varsinaisesti ole muutos, koska asiasta on ollut olemassa oikeudellisen osaston ohje, joka on ollut voimassa jo 1.1.2001 alkaen eri muodoissa. Jostain syystä tällaista ohjetta ei kuitenkaan ole kovin tarkasti noudatettu. Syy lienee selvä; perustuslakivaliokunta korosti poistaessaan sotilaiden sananvapauden rajoitukset laista ja säilyttäessään yhdistymisvapauden osittaisen rajoituksen, että ”rajoitus ei koske sananvapautta poliittisissa kysymyksissä”. Ohjeella ei voida säätää velvollisuuksien ja oikeuksien perusteista. Pääesikunta valitsi kuitenkin heti lain voimaanastumispäivänä poiketa lainsäätäjän tahdosta antamalla asiasta oman ohjeen. Tähän jatkuneeseen ja edelleen jatkuvaan laittomaan tilaan eivät tunnu vaikuttavan hallituksen esitykset, valiokuntalausunnot ja -mietinnöt, ministerille osoitettu kirjallinen kysymys, keväällä 2016 Puolustusvoimille sananvapauden loukkaamisesta annettu laillisuusvalvojan huomautus tai juuri mikään muukaan.

Puolustusministeri Jussi Niinistö on muutamaan otteeseen julkisesti vaatinut upseerien sananvapauden rajoittamista. Puolustusministerin puoluetoverit ovat myös olleet asiassa äänekkäitä, kuten myös sotilasasun käytöstä Pride-kulkueessa – toinen asia, johon uudessa Yleisessä palvelusohjesäännössä puututtiin ”suosituksilla”.

Syntynyttä sekametelisoppaa ei yhtään selvennä se, että Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg esiintyi Helsingin Sanomien artikkelissa viime viikonloppuna seuraavasti:

Missä menee raja, mitä upseeri saa sanoa?

”Me emme avaa sodanajan joukkojen rakennetta, valmiusjärjestelmäämme ja tapoja, joilla aiomme reagoida kriisitilanteessa. Sitten ovat asejärjestelmiemme salaiset suoritusarvot, joita emme tuo julkisuuteen. Siinä ne rajat kulkee”, Lindberg sanoo.

Tämä on linjanveto, joka upseerien on syytä painaa mieleensä. Puolustuksellisia salaisuuksia lukuun ottamatta sana on siis nyt vapaa.

Kenraalin tilannekuva, Helsingin Sanomat 29. tammikuuta 2017

Miten tuosta sitten ottaa selvän? Yhtäältä sotilaskäskynä annetussa ohjesäännössä on puolustusvoimain komentajan nimi ja toisaalta Hesarissa ja lööpeissä kenraali sanoo aivan toisin. Tuloksena vuoden vaihteen jälkeen moni ammattisotilas on muuttanut sosiaalisen median profiilejaan ja näkyvyyttään. Poissa ovat monet tutut ja keskusteluissa arvostetut kasvot ja tilalla on tukku enemmän tai vähemmän anonyymeja tilejä, joista huudellaan puskista vähän kovempaa ja terävämmin.

Pakka on sekaisin ja sokka irti.

Reservikarkurit

Puolustusministeri Niinistö nosti 23. tammikuuta 2017 valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Säätytalolla esille ns. reservikarkurit seuraavin sanoin:

Siviilipalvelus on tarkoitettu asepalveluksen lailliseksi vaihtoehdoksi niille asevelvollisille, jotka vakaumuksensa takia eivät ole valmiita suorittamaan asepalvelusta. Minun on kuitenkin vaikea nähdä, että sadat reserviläiset olisivat varusmiespalveluksen suorittamisen jälkeen kokeneet sellaisen eettisen herätyksen, että aseellinen palvelus yhtäkkiä olisi vastoin heidän vakaumustaan. Vaikuttaakin siltä, ettei kaikilla reservistä siviilipalvelukseen siirtyneillä ole puhtaita jauhoja pussissaan. Nämä henkilöt eivät ansaitse arvostustamme.Kyse ei, ainakaan vielä, ole suuren mittakaavan ongelmasta, mutta tärkeästä periaatteellisesta kysymyksestä. Ei reservistä noin vaan pidä voida lähteä eikä Suomea jättää puolustamatta vain siksi, että asepalvelus ei enää huvita. Reservikarkurit nakertavat järjestelmämme uskottavuutta.

Puolustusministerin tervehdys 220. Maanpuolustuskurssin avajaisissa , Helsinki, 23. tammikuuta 2017. Lihavointi minun.

Reserviläisliiton alulle panema kohu ja käyttämä termi rintamakarkuri ja puolustusministerin valitsema liudennus ”reservikarkuri” tulivat näin keskeiseksi osaksi maanpuolustuskeskustelua. Tällaista aihetta ei tietenkään puolustusvoimat voi välttää koskettamasta, etenkin kun viranomaisen oma reserviläiskirje oli ainakin ajallisesti yhteydessä reservistä siviilipalvelukseen siirtymisen piikin kanssa. Puolustusvoimien kanta asiassa oli kuitenkin selvä. Reserviläiset käyttävät heille lailla säädettyä oikeutta. Valitettavasti se ei saanut paljon painoarvoa mediassa. Puolustusministerin puheen kansalaisia halventavat osat toistivat välittömästi 12 suuremman sanomalehden verkkojulkaisua.

Reserviläisliiton Olli Nyberg esitti MTV:n Huomenta Suomi-lähetyksessä, että ”kieltäytymiset synnyttävät kuvan, jonka mukaan puolustus perustuisi vapaaehtoisuuteen, vaikka puolustusvelvoite on kirjattu perustuslakiin.” Vaikka huomioitasiin liturgiat asepalveluksesta, suuresta reservistä ja puolustusjärjestelmästä, on silti vaikea ymmärtää Nybergiä ja Reserviläisliittoa. Perustuslakiin on kirjattu maanpuolustusvelvoite, joka koskee jokaista kansalaista. Asevelvollisuus perustuu erityiseen lakiin ja se koske vain miehiä. Asevelvollinen, jonka vakaumus estää häntä suorittamasta asepalvelusta vapautetaan siitä ja määrätään siviilipalvelukseen.

Olli Nyberg lienee itse suorittanut palveluksen aikana, jolloin vakaumusta tutkittiin kovinkin tarkasti. Siitä luovuttiin 1987, mutta muistan vieläkin kymmenen vuotta myöhemmin itse palvelusta suorittaessani siviilipalvelukseen hakeutuvia pelotellun jutuilla tutkintalautakunnista. Vakaumuksen luokittelusta luovuttiin 2007. Tutkimuksessa ”Siviilipalveluksen muuttuneet merkitykset maanpuolustusvelvollisuuden kokonaisuudessa” todetaan siviilipalveluksen suosion pysyneen verrattain muuttumattomana kahden viimeisen vuosikymmenen ajan. On totta, että vain kolmannes hakeutuvista perustaa hakemuksensa varsinaiseen vakaumukseen, kun suurin osa hakee sivariin pragmaattisista syistä. Olli Nybergin Lindbergin lisäksi vakaumuksen tarkemman tutkimisen puolestapuhujia on riittävästi, mutta ehkä Turkin malli ei tässä ole paras mahdollinen. Vakaumuksen tarkemmasta tutkimisesta ja todistelusta luovuttiin aikanaan hyvin perustein.

Puolustusministerin arvostuksen puute, joka artikkeleihin liittyvässä sosiaalisen median ja kahvipöytien keskustelussa näyttäytyy varsin nopeasti ”Suksivajan taakse” ja ”Miinanpolkijoiksi!” vaatimuksina, leimaa valitettavasti myös puolustusvoimat ja palkatun sotilashenkilöstön. Samassa todettakoon myös rehellisesti, että osa puolustusvoimien henkilöstöstä on aivan itse viranomaisen mainetta tahrinut osallistumalla kannattaen keskusteluun, jossa esitetään suksivajaa ja miinanpolkemista sivarien ja punavihervassarien tehtäväksi sodan aikana. Sotilaat ovat hyviä seuraamaan ohjausta ja ministerin ohjaus asiassa on ollut selvä:

”[He] eivät ansaitse arvostustamme”.

Ministerin logiikkaa on tosin vaikea ymmärtää; miten henkilöt, joilla ei ole puhtaita jauhoja pusseissaan, olisivat erityinen puolustusjärjestelmän uskottavuutta nakertava menetys? Vaikuttaisi pikemminkin hyvältä asialta, että sellaiset henkilöt vapaaehtoisesti valitsevat luopua sodan ajan tehtävistään.

Puolustusministeri Jussi Niinistön kaudella toiseus ja toiseuttaminen on näkynyt selvänä monissa asioissa – vaikuttaa siltä, kuin olisi olemassa jokin erityinen isänmaallisten maanpuolustajien viiteryhmä, jonka jäsenet ovat keskusteluissa Niinistöä esikuvamaisesti kannattavia ja jokaisen ministerin lauseen jälkeen ”Hyvä, Jussi!” huutavia punavihervassarivastaisia kunnon reserviläisiä. Tämä politiikan sekoittaminen maanpuolustukseen ei ole lähtöisin sotilaiden kynistä tai suista. Politiikan puolustusvoimien toimintaan on tuonut puolustusministeri itse.

Tuloksena on valitettavasti se, että sotilaat, joukossa myös upseerit, puhuvat siitä kuinka sivarit laitetaan sodan aikana polkemaan miinoja ja taputtavat emojilla innokkaiden reserviläisten ”suksivajan taakse” -kommenteille. Tällaiset jutut kuuluivat ehkä vielä 90-luvulla inttiaikaan ja silloinkin korkeintaan innokkaiden alikersanttien ja tyhmien alokkaiden suihin. Nyt ne ovat tulleet takaisin aikuisten keskusteluun ja niitä viljelevät ministerin ja hänen avustajansa läheiset ja kaukaiset ystävät.

Pakka on sekaisin ja sokka irti.

Kaksoiskansalaiset

Viimeisin kohu on kaksoiskansalaisuus. Siitä ministeri on teki henkilökohtaisen ristiretken Yleä vastaan ja kaappasi heti ulkoministerin, pääministerin sekä presidentin viitan sanomalla, että Yle on uutisoinnillaan vahingoittanut Suomen Venäjä-suhteita. Logiikan puute on ilmeinen. Valtiovarainministeri Petteri Orpo ja puolustusvaliokunnan Ilkka Kanerva toppuutelivat. Yle puolestaan seurasi Venäjän mediaa ja tyrmäsi näytöllä puolustusministerin väitteet:

Mainintojen määrän, mediat ja muu huomioiden olisi loogisempaa väittää, että ministerin omat lausunnot lakiuudistuksesta, pienistä vihreistä miehistä ja puolustusvoimain komentajan haastattelu sunnnuntain Hesarissa ovat haitanneet Venäjä-suhteita moninkertaisesti Ylen kaksoiskansalaisuuden uutisointiin verrattuna. Kaksoiskansalaisuus on sikäli ”peruskauraa” venäläisille, että Venäjä tunnustaa juridisesti vain Venäjän kansalaisuuden ja Putin onkin ryhtynyt selvittämään ja kartoittamaan ulkomailla ja Venäjällä asuvia kansalaistensa muita kansalaisuuksia. Siksi asia ei välttämättä herätä muita tunteita kuin ihmetystä siitä, kuinka Suomen puolustusvoimissa kaksoiskansalaisuus on ylipäätään mahdollista.

Logiikalla on kuitenkin hyvin vähän tekemistä minkään asian kanssa. Puolustusvoimat voisi hyvin hoitaa oman Yleisen palvelusohjesääntönsä, reserviläisten siirtymisen siviilipalvelukseen reserviläiskirjeen seurauksena ja kaksoiskansalaisuuden sisäiset ja ulkoiset käytänteet. Ihan itse. Viranomaisena. Nyt puolustusvoimista on tullut poliitisen kamppailun välikappale ja väline. Ministerin erityisavustaja Petteri Leino reihuu Twitterissä Yhdysvaltain presidentti Trumpin tavoin ja haukkuu Yleä ja muita tunnisteella #FakeNewsMedia.

Puolustusvoimien ”avuksi” asiassa rientää puolustusministeri Jussi Niinistön oma kaarti, joka vaatii myyräjahtia, rikoslain maanpetosrikoksen soveltamista ja petturien ampumista. Ulkoministeriön ja Puolustusvoimien lainvastaista toimintaa kehuu Suomen suurin maanpuolustusfoorumi.

Antti Eskelinen (@eskelinen_antti) Twitterissä. Lähde: Kouvolan sanomat.

Antti Eskelinen (@eskelinen_antti) Twitterissä. Lähde: Kouvolan sanomat.

Puolustusvoimat on ollut asiassa hyvin rauhallinen ja korostanut, että mitään virallista ohjetta asiassa ei ole. Samalla viranomainen on kuitenkin tuonut esille, että väärää ohjausta asiassa ovat voineet toimivaltuutensa ylittäneet henkilöt antaa. Valitettavasti tämä ei enää riitä ja asian ratkaisemiselle asiallisesti on tuskin enää edellytyksiä, sen jälkeen kun puolustusministeri lähti ristietkelle Yleä ja muuta mediaa vastaan.

Puolustusvoimien maine on heikentynyt. Suomen toiseksi luotetuinta viranomaista uskoo tässä asiassa suunnilleen yhtä moni kuin Yleä. Varmaan harvempi, kun laillisuuden vakuuttelujen jälkeen Kainuun prikaatissa paljastui äskettäin tehty kaksoiskansalaisiin kohdistunut rajoittaminen ja Helsingin sanomat paljasti ulkoministeriössä samanlaisen tapauksen.

Asiaa eivät yhtään auta ne ministerin tukijoukot, jotka tuovat pöytään vaihtoehtoisia faktoja, puhuvat punavihervassarien salaliitosta, leimaavat journalistit epäisänmaallisiksi ja esittävät maanpetosrikoksia koskevan lain soveltamista sekä petturien ampumista suksivajan takana. Valitettavasti nämä henkilöt ovat tulleet merkittäväksi osaksi sitä, millaisena organisaationa puolustusvoimat nähdään. Ja sellainen isänmaallisuus ei ole puolustusvoimille tai maanpuolustukselle hyväksi.

Pakka on aivan sekaisin ja sokka täysin irti.

//James


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa. Puolustusvoimien virallinen kanta kaikissa asioissa on se, että viranomainen noudattaa toiminnassaan tarkoin lakia ja korjaa toimintaansa, jos tästä havaitaan poikkeamia.

Kommentit
  1. 2

    Keijo Paakkunainen sanoo

    Elämme jännittäviä aikoja, kun populismi on päästetty vallan kahvaan kiinni. Ja jotkut vielä kysyvät, mistä tämä legitimiteettivaje oikein johtuu. Yksi syy on juuri tässä. Jos populismi nousee hallitusvastuuseen, syntyy legitimiteettivaje hallitusten toimia kohtaa. Mutta jos populismiset letkautukset kuuluvat puolustusministerimme juhlapuheisiin, voi legitimiteettivaje heijastua myös Suomen Puolustusvoimiin. Miten Suomen Puolustusvoimien pitäisi reagoida tällaisessa tilanteessa, jossa oma ministeri aiheuttaa organisaatiolle päänvaivaa? Sitä kannattaisi pohtia todella vakavasti, ei pelkästään mielipidekirjoituksissa tai somessa. Puolustusvoimat on arvottu organisaatio vielä toistaiseksi. Mutta arvostus saattaa hiipua, jos kansanryhmää lähdetään tällä tavalla puolustusministerin sanoin arvostelemaan arvottomaksi. Kiihottaako puolustusministeri sanoillaan kansalaisia toisiaan vastaan? En näkisi huonona asiana, jos tämäkin asia tutkittaisiin perusteellisesti.

    Itse olen vielä reserviläinen, mutta kyllä kieltämättä mieleeni juolahti jo sekin ajatus, että siirtyisin sivariin ihan vain myötä häpeän tähden puolustusministerin sanoista. Mutta en ole tehnyt sitä vielä, koska tiedän, että puolustusministerimme on populistinen poliitikko. Se Suomen Puolustusvoimat, mitä minä reserviläisenä edustan, ei nimittäin ole sellainen, joka ei arvostaisi sivareita.

  2. 3

    hörhö sanoo

    ”Puolustusvoimien maine on heikentynyt. Suomen toiseksi luotetuinta viranomaista uskoo tässä asiassa suunnilleen yhtä moni kuin Yleä.”

    Informaatio-operaatio on saavuttanut erään tavoitteensa, mikäli oman väen ja yleisön luottamus horjuu. Informaatio-operaation kohteina ovat YLE ja PV ja toimijoina voidaan käyttää ”hyödyllisiä idiootteja”, jotka omasta mielestään toimivat isänmaan eduksi. Venäjän strateginen tiedustelu seuraa tilannetta ja painetta kasvatetaan. Toivoa sopii että Suomen valtiojohdon ja PV:n tilannekuva on ajantasalla, ainakin näin näyttäisi nyt olevan. Mahdollisessa konfliktissa nyt info-operaation kohteena olevat PV ja YLE olisivat keskeisiä toimijoita. PV torjuu iskua ja kansa kuuntelee tai luulee kuuntelevansa Radio Suomen kanavaa. Onneksi valtioneuvosto torppasi SUPO:n lausuntoon nojaten putinstien radioasemaluvan jo etukäteen. Nämä kohinat lienevät kuitenkin isossa kuvassa lillukanvarsia, sillä valitettavasti etupiirijako on maailmalla ja Itämeren alueella hyvää vauhtia muotoutumassa.

  3. 4

    Olli Sarvaranta sanoo

    Itse jouduin äskettäin tekemisiin puolustusministeriön ”totuuden” kanssa tiedotteen muodossa (12.1.2017; Puolustusvoimien räjähdevarastoinnin turvallisuudessa hyvää kehitystä), jonka ministeriö laittoi sivuilleen vaikka apulaisoikeusasiamies ei ilmeisesti edes vielä itse ole julkaissut asiaa. Olisi tosin ollut ansiokasta jos tiedote olisi ollut asiallinen tai jos sitä olisi lupauksen mukaisesti korjattu, mutta, mutta……..!

    Tiedotteet ja totuus eivät aina ole sama asia. Esimerkki: ”Apulaisoikeusasiamiehen mukaan merkityksellistä on, että räjähdevarastoinnin suojaetäisyyksiä koskevat vaatimukset yksittäisen räjähdevaraston osalta suhteessa ulkopuoliseen yhteiskuntaan täyttyvät eikä suojaetäisyyksistä poikkeamista sallita.”

    Kantelu ei kuitenkaan koskenut ulkoisia suojaetäisyyksiä sellaisenaan, vaan räjähdyksen välittymisriskiä varastosuojasta toiseen kattamaan pahimmassa tapauksessa koko varastoalueen, sekä säädösvalmisteluun liittyviä pahoja ongelmia. Tiedotteessa sivuutettiin lisäksi oikausasiamiehen moitteet ja puolustusministeriön omat aiemmat lausunnot. Toisaalta, sanotaanhan sitä, että kauneus on katsojan silmässä. Ilman kahta kantelua ja oikeusasiamiehen puuttumista asiaan olisi illmeisesti n. 70 % puolustusvoimien räjähteistä yhä ollut mahdollista tuhota yhdessä yössä, nyt tilanne on toinen.

  4. 5

    sanoo

    Mashiri: ”Reserviläisliiton Olli Nyberg esitti MTV:n Huomenta Suomi-lähetyksessä, että ”kieltäytymiset synnyttävät kuvan, jonka mukaan puolustus perustuisi vapaaehtoisuuteen, vaikka puolustusvelvoite on kirjattu perustuslakiin.” Vaikka huomioitasiin liturgiat asepalveluksesta, suuresta reservistä ja puolustusjärjestelmästä, on silti vaikea ymmärtää Nybergiä ja Reserviläisliittoa. Perustuslakiin on kirjattu maanpuolustusvelvoite, joka koskee jokaista kansalaista. Asevelvollisuus perustuu erityiseen lakiin ja se koske vain miehiä. Asevelvollinen, jonka vakaumus estää häntä suorittamasta asepalvelusta vapautetaan siitä ja määrätään siviilipalvelukseen.”

    Sellainen ajatus, että ne jotka eivät ole motivoituneita, on paras vapauttaakin puolustamasta maataan ase kädessä, kuullostaa ehkä tehokkuusnäkökulmasta järkevältä.

    On kuitenkin toinen näkökulma jota tukee taloustieteellinen teoria:

    Vapaamatkustaminen – eli se että vain osa laittaa esimerkiksi oman henkensä alttiiksi sodassa ja osa viittaa ”vakaumukseen”- vie pohjan maanpuolustukselta. Jos vapaamarkustajia ei pysäytetä esimerkiksi demonisoimalla, julkishyödykkeen (maanpuolustus) tuotto romahtaa ennemmin tai myöhemmin. Jos ongelmatiikka on tuntematon tai jos henkilö ajattelee, että maanpuolustuksen pitää perustua taloudelliseen insentiiviin tai vakaumukseen, kannattaa tutustua asiaan.

    Vaatii hiukan opiskelua. http://perseus.iies.su.se/~alind/Links/IUIWP585.pdf Yksi kirjoittajista (Weibull) on Tukholman School of Economicsin taloustieteen professori.

    Vakaumuksestahan nekin puhuvat joiden mukaan rokotuksesta kieltäytyvät ovat parempia ihmisiä. Joidenkin mielestä taas rokotuksista kieltäytyminen on jokaisen oma asia. Tosiasiassa kuiten immuniteetti on laumailmiö ja rokotuksesta kieltäytyminen aiheuttaa negatiivisia ulkoisvaikutuksia. http://www.katiska.info/terveys/terveys-yleinen/laumaimmuniteetti-suojaa-vapaamatkustajia/

  5. 6

    Silmä, joka näkee kaikkialle sanoo

    Viittaamallasi nettipalstalla on Niinistön tukijoukkoja vajaat 40% ja toisaalta uusista trollipuolueista kirjautuneita on noin 14%. Palstan sisäisen gallupin mukaiset edustukset: Suomen Keskusta 3.8%, Perussuomalaiset 38.6%, Kansallinen Kokoomus 27.8%, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 4.4%, Vihreä liitto 3.8%, Vasemmistoliitto 2.5%, Suomen ruotsalainen kansanpuolue 1.9%, Suomen Kristillisdemokraatit 3.2% ja joku muu puolue (Ipu, Piraatit, Edistyspuolue jne) 13.9%.

    Perussuomalaisten maahanmuuttovastaisen ryhmittymän ja äärioikeistolaisen aineksen nousu on näkynyt parin vuoden ajan.

  6. 7

    sanoo

    Mielestäni seuraava kirjoitus puolustusministeri Niinistöstä oli Majuri Mashirinkin kirjoitusta laadukkaampi: https://jojalonen.wordpress.com/2017/02/02/kansalaisuus-ja-kotimaa/

    Toisaalta, olet sanonut:”On mahdollisuus, että syntyy samantapainen ilmiö kuin Päivi Räsäsen ja kirkosta eroamisen kanssa.” Totta, mutta yleisesti ottaen on myös niin, että sinivihreiden ja nuorempien kykypuolueeseen kuuluvien, transatlanttista naivismia vaalivien turpoistien puheevuoroilla voi yhtä lailla olla kohtalokkaita vaikutuksia maamme reserviläisten suhtautumiseen puolustusvoimiin poliitikantekemisen ulkopuolella olevana organisaationa.

    • 7.1

      sanoo

      Ehkä jatkan hiukan.

      Nuoremmat ja sinivihreät kykypuoluetta edustavat turpoistit -jotka eivät ole aktiivipoliitikoita sanan perinteisessä merkityksessä- ovat kerta toisensa jälkeen antaneet merkittävää epäsuoraa ”tulitukea” puheenvuorojen, bloggausten ja twiittien avulla oppositiolle ja toimittajille. Miksi? Oikeastaan vain siksi, että Keskusta ja Perussuomalaiset eivät omaa ”stubblaista” optimistista (so. utopistista) transatlanttista turvallisuuspoliittista visiota. Siksi heitä on syytä horjuttaa kulissien takaa, jos vain miehistöä tai halukkaita löytyy -ja heitähän löytyy.

      Ja kuten inhimillisessä kanssakäymisessä yleensä, myös politiikkaa lamaannuttavat ja sähköistävät erilaiset traumat. Merkittävin Kokoomusta kohdannut tapahtuma tässä mielessä oli -ja taitaa yhä olla- puolustusministeriön kansliapäällikön paikan menettäminen. Nimenomaan Niinistö ja PS olivat aloitteellisia kokoomus-suuntautuneen Arto Rädyn korvaamisella Jukka Juustilla.

      Ja kenties Räty, mutta aivan varmasti monet puolustusvoimien kenraalit kokivat lähes ”jumalanpilkaksi” sen että, kansliapäällikön tehtävää nousi hoitamaan mies, joka ei ole taustaltaan ammattiupseeri.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *