Median rooli terrorismissa (Terrorismin kokonaiskuva, osa 3)

Saatteeksi

terror-headlines

Tämän artikkelisarjan tarkoituksena on keskustella terrorismista. Keskustelun lähtökohtana on nuoren suomalaisen koululaisen näkökulma. Artikkelisarjassa eri alojen asiantuntijat keskustelevat terrorismista. Tämä on artikkelisarjan kolmas osa ja aiheena on ”Median rooli terrorismissa?”

Koululaisen ääntä blogisarjassa käyttää Iida Hilden, Siilinjärven Suininlahden yläasteen oppilas. Iida sai tammikuussa tehtäväkseen laatia uskonnon opinnoissa tutkielman terrorismista.

Lue myös artikkelisarjan aiemmat osat, eli johdanto, osa 1 ”Mitä terrorismi on?” ja osa 2 ”Terrorismi ja islam”. Artikkelisarjan laajan lähdeluettelon ja lisää luettavaa löydät täältä.

//James


Vieraskynä 19.4.2017, Laura Halminen.

Jumala on suuri. Kuorma-autojen jumala on vielä suurempi.

Kun kuin ihminen haluaa pahaa, mikään rajoitus ei voi estää ihmistä, kirjoittaa Laura Halminen. Laura Halminen on toimittaja, joka sattumalta asui lapsena sortuneessa valtiossa ennen kuin se sortui. Halminen työskentelee Helsingin Sanomissa ja kirjoittaa mieluiten tietoturvasta. Voit seurata häntä Twitterissä

Perjantaina seitsemäs huhtikuuta Tukholmassa tapahtui terrori-isku. James Mashiri julkaisi edellisen vierasblogini terrorismista vain tunteja iskun jälkeen..

Osa työstäni Helsingin Sanomissa on editointia. Näin oli Tukholman iskun iltanakin. Sellaisissa tilanteissa uutisissa on kiire: uutta tietoa tulee tipoittain lähes koko ajan, sitä pitää saada räätälöityä tarkoiksi mutta luonteviksi kokonaisuuksiksi ilman kieli- ja kirjoitusvirheitä nopeasti painokseen kerrallaan. Jos painokone joutuu odottamaan, se maksaa rahaa. Jos kiireen takia möhlii, se maksetaan laadussa ja yleisön luottamuksessa.

Helsingin Sanomat julkaisi lauantaina 8. huhtikuuta Tukholman terrori-iskusta kolme aukeamaa asiaa. Minä vastasin edeltävänä iltana niiden editoinnista – en yksin, mutta osaltani. Sisältöä vaihdeltiin ja päivitettiin painoksesta toiseen ja kolmanteen aina puolille öin asti. Minä ja HS:n Skandinavian-kirjeenvaihtaja soitimme perjantai-illan aikana toisillemme yhteensä kolmetoista puhelua.

Pariin otteeseen illan aikana puhuin nopeasti perheenjäseneni kanssa. Hän sanoi: tämä isku tulee lähelle. Samaa lausui päätoimittajamme Antero Mukka kolumnissaan. Minä editoin päätoimittajankin tekstin. Jouduin lyhentämään sitä.

Vasta yöllä kotona ehdin ajatella iskua. Otsikot, painokset, sivut, rivit ja kuvatekstit vilisivät vielä silmissä. Ei sellainen lähelle tule. Kiire ilta töissä, ei ihmeempiä.

Selasin yöllä Twitteriä tarkoituksenani tarkistaa millaisia kuvia Tukholman iskusta oli julkaistu. Nykyään on perin epätavallista, jos yhtään rikospaikkakuvaa ei löydy – onhan jokaisella nykyään julkaisualustat taskussamme.

Kahden tienoilla yöllä löysin kuvan naisesta, joka katsoo kohti murskaantunutta koiraa. Nainen istuu kadulla, hän on ojentanut jalkansa suoriksi eteen. Naisen oikean jalkaterän paikalla on veristä mössöä. Toisessa kuvassa on tummatukkainen nainen kolmessa osassa. Laukku on lentänyt viereen, kasvoja ei näy.

Lauantaina, iskun jälkeisen päivän iltana olen jälleen editointivuorossa. Kiire ei ole yhtä kova. Soittelemme kirjeenvaihtajan kanssa ehkä vain kolmesti. Tukholma-uutisia on kaksi aukeamaa, ehdin editoida muutakin ja selata vähän Twitteriä.

Viitteet iskun tekijän yhteyksistä ääri-islamiin kiertävät jo, vaikka sosiaalisessa mediassa liikkuvaa tekijän henkilöyttä ei ole vahvistettu. Muslimeja haukutaan. Törmään Twitterissä yhdysvaltaiseen Trump-uskovaiseen, joka väittää iskun tekijän ajaneen 11-vuotiaan tytön päälle. Mies jakaa kuvakaappauksena tytön äidin huolestunutta ”lapseni ei ole tullut kotiin” -päivitystä sekä sitä edellisenä yönä näkemääni kuvaa naisesta kolmessa osassa.

No ei voi olla, taas nuo pistävät omiaan jonkun satunnaisen Facebook-läpän perusteella, ajattelen. Tekee mieli twiitata takaisin että älä nyt urpo jaksa, kuvottavaa hautarauhan rikkomista tuollainen paskanpuhuminen.

Ryhdyn kuitenkin tarkistamaan asiaa. Selaan huolestuneen äidin Facebook-seinää, surffaan muutaman ruotsalaisen keskustelupalstan jossa vertaillaan 11-vuotiaan tytön koulukuvaa rikospaikkakuvaan. Tytöllä oli koulukuvassa takki, joka muistuttaa rikospaikkakuvassa kolmessa osassa olleen naisen takkia.

Lauantaina Ilta-Sanomat kertoo kadonneesta tytöstä.

Minä jatkan työtäni, editoin. Laitan otsikot järjestykseen ja viimeistelen kuvatekstit. En tarkista, ovatko Twitterissä näkemäni rikospaikkakuvat todella sieltä mistä niiden väitetään olevan. Jos kyseessä olisi ollut työtehtävä, olisin kuvien aitouden tietenkin tarkistanut.

Ruotsalainen iltapäivälehti Expressen selvittää tytön kohtaloa. Ilta-Sanomat lainaa Expresseniä. Myöhään lauantaina käy ilmi, että Tukholman iskussa kuoli 11-vuotias tyttö. Sukulaiset vahvistavat tiedon.

Kun painokset ovat valmiit, menen kotiin. Valvon aamuneljään ja ajattelen kuvia tummansinisestä takista. Kirjoitan runon. Käytän seuraavan viikon sen epäröintiin, voisinko tarjota runoa Jamesin blogiin julkaistavaksi.

Minulla oli vahva ennakkoasenne sosiaalisen median niin sanottuja ”alt-right” –toimijoita kohtaan. He kun jakavat välillä aivan mitä sattuu. Onneksi minulla oli riittävästi harkintakykyä olla toteamatta heille yhtään mitään ilman että tarkistan väittämät itse – tai että joku muu luotettava tarkistaa ne.

Uskontoon liittyvistä asenteista riippumatta: tämän 11-vuotiaan suhteen alt-right -väen jakama perustieto iskussa kuolleesta piti paikkansa.

Katson, että työhöni kuuluu kohdata todellisuus sellaisena kuin se on, rikospaikkakuvineen ja kaunistelematta. Jos vaikkapa Twitter olisi ryhtynyt poistamaan kuvia tai iskuun liittyviä keskusteluja, olisin tiennyt vähemmän.

Olisiko jotain tietoja pitänyt poistaa omaisten vuoksi? Ehkä. Jos iskussa kuollut olisi ollut minun sukulaiseni tai ystäväni, hänen kohtalonsa valjastaminen poliittisten päämäärien tueksi olisi loukannut verisesti. Jotain vastaavaa koki Yrjö Timonen sen jälkeen kun hänen tyttärensä Hanna Ruax kuoli varastopalossa Yhdysvalloissa oltuaan kreolimiehensä kanssa bileissä.

Olisiko iskusta pitänyt jättää kokonaan kertomatta? Ei missään tapauksessa. Sosiaalisen median logiikka, kaikki kuvat julki äkkiä ja juorut päälle, ei vastaa uutismedian toimintalogiikkaa. Perinteinen uutismedia, oli se verkkopalvelu, radio, televisio tai sanomalehti, ensinnäkin tarkistaa tai ainakin pyrkii parhaansa mukaan tarkistamaan saadun tiedon. Perinteinen media tarjoaa puheenaiheet siten, että yleisön tulee voida luottaa saamaansa informaatioon.

Jos medialla on vapaus johtaa, sillä on myös vastuu johtaa luotettavasti. Se on aika painava vastuu.

Perinteinen uutismedia ei ole sosiaalinen media. Se on vaitonaisempi ja usein myös hitaampi, sillä tietojen arkistaminen on aikaa vievää ja työlästä.  Perinteinen media ei esimerkiksi myöskään mässäile itsemurhilla, sillä se tiedostaa, että ideat leviävät pelkästään siitäkin että asioista kerrotaan. Tästä syystä esimerkiksi  minun työnantajani välttää julkaisemasta Anders Behring Breivikistä kuvia joissa Breivik nostaa kätensä natsitervehdykseen. Jos ilmeisen provokaation voi torjua, on vain vastuullista pyrkiä torjumaan se.

Juuri tästä syystä perinteisen median rajoittamisessa ei olisi paljoakaan järkeä. Median kerronnan rajoittaminen terrorismin ja useita muitakin yhteiskunnalle merkityksellisten uutistilanteiden suhteen antaisi entistä vankemman kaikupohjan sosiaaliselle medialle. Somea kontrolloi siitä vastaava yhtiö. Toistaiseksi näiden yhtiöiden yhteiskuntavastuu hakee vasta muotoaan siinä missä perinteiselle medialle on käytäntöjen lisäksi useissa maissa omat toimielimensä niiden regulointia ja itsesääntelyä varten.

Sosiaalisen median rajoittaminen on hankalampi kysymys. En pidä todennäköisenä, että se tulisi koskaan onnistumaan täysimääräisesti. Tiettyjä rajoittamiskäytäntöjä on toki jo olemassa: esimerkiksi Facebookissa ei saa näkyä nännejä. Twitter on hiljan ottanut käyttöön yhä kattavampia algoritmeja jihadistisen propangandan poistamiseksi. Tosin niidenkin toiminta on vähän sinne päin: alkuvuodesta Twitter poisti tilejä, jotka automatisoidusti etsivät sen palvelusta jihadistien propagandaa ja kannustivat yleisöä ilmiantamaan propagandaa poistettavaksi.

Sosiaalisen median vähäiset rajoitteet ovat paitsi sananvapautta, myös hyödyllisiä: esimerkiksi useiden maiden tiedustelupalvelut saavat arvokasta tietoa jihadistien toiminnasta heidän somekäyttäytymisensä perusteella. Kirjoitin asiasta tarkemmin pari vuotta sitten, valtaosa argumenteista pätee edelleen.

Minä olisin varmaan päässyt Tukholman iskun suhteen vähemmällä mielipahalla, jos en olisi nähnyt niitä oletettavasti oikeita rikospaikkakuvia. Mutta minä halusin nähdä ne. Halusin, sillä arvostan todellisuutta sellaisenaan, väärentämättömänä ja kaunistelematta: raakuuksia en arvosta, vaan sitä, ettei niitä peitellä minulta. Uskon, että arvostelukykyni ansaitsee sen että saan paitsi työkaluja raportoida faktat, myös mahdollisuuden muodostaa käsitykseni asioista itse. En halua filttereitä, en ruusunpunaisia tai tummia laseja. Haluan sen, mikä on todellista.

Sen perusteella minä voin istua hiljaa aamuneljään ja miettiä mitä itse ajattelen. Ja purkaa ne vaikka runomuotoon. Huomauttaisin, että seuraava on luovaa kirjoittamista. Tajunnanvirtaa oikeastaan. Sitä ei ole syytä sekoittaa todellisuuteen.

Perjantai oli Gunillalle hyvä päivä. Mossen lääkärintarkastus sujui hyvin, eikä koira edes murissut lääkärille. Sitten tuli Ruslan ja murskasi Mossen kokonaan, sekä Gunillalta oikean jalan.

Perjantaina Lilya kiitteli kevättä. Viimein pyöräilykausi pääsee käyntiin, il hamdulillah. Lilya otti Instagramiin kuvan lapsista uusissa pyöräilykypärissään.

Arkania ei aate kiinnostanut. Rahaa pitäisi tulla enemmän. Arkanille oli yhdentekevää, miksi. Rahaa se vain halusi. Piti kuulemma saada uusi kello. Niinpä torstaina Ruslan vaihtoi autonsa Arkanin passiin.

Keskustassa Jimmy ja Alexander halusivat syödä vähän paremmat pihvit Alexanderin uuden työpaikan kunniaksi.

Ruslan oli lähdössä. Kohta he kohtaisivat. Ruslan, oikeus ja kohtuus.

Lilya kyllä aavisti, niin kuin vain vaimot aavistavat. Hiljaisuudesta sen huomasi. Mutta Aishasta oli tulossa nuori nainen, ja huivi oli unohtua kotiin harva se aamu. Pikku Ahmadin iho oireili talven jäljiltä ja poika heräili öisin.

Ruslan oli lähdössä. Siltä Lilyasta tuntui. Kunhan ei nyt jonkun uskonnottoman blondin matkaan. Oikeastaan Lilya ei halunnut ajatella koko asiaa.

Muistaisiko naapurin vanha Gulnara, siitä vaaleansinisestä talosta, jos menisi sitten koputtamaan ovelle, Ruslan mietti. Arkanin lentolippu riittäisi vain Ankaraan asti. Mutta sieltä pääsisi kyllä bussilla Samarkandiin. Mutta ensin oli asioita.

Lannoitteet oli saatu kaverilta Ystadin läheltä, asetoni kynsilakanpoistoaineesta. Naulat työpaikalta, kourallinen kerrallaan. Ei ollut vaihtoehtoja, Ruslan ajatteli usein. Oli ajatellut koko talven.

Ruslanin rakas oli lähdössä. Hän tuoksui mustapippurilta ja hennalta. Lilya, pikku Ahmad, Islam ja Maryam menivät pyöräilykypärät kainaloissaan ja Ruslan kuuli rapusta tutun hissinoven kolahduksen. He menisivät takapihan puistoon.

Siitä ei näkisi toiselle talon uloskäynnille.

Ruslan pakkasi tarvikkeet Aishan vanhaan koulureppuun. Pinkki ponikuvionti ei enää kelvannut teinille.

Emma oli lähdössä koulusta. Onneksi oli perjantai, tyttö ajatteli ja hypisteli perhoskaulakoruaan. Lauantaina olisi ratsastustunti, mutta sinne ei sentään tarvitsisi herätä kahdeksalta.

Läheisessä ravintolassa Jimmy ja Alexander tilasivat härkää, mediumina kummallekin. Alexander otti oluen.

Mosse kakkasi keskelle Drottninggatania. Onneksi on kakkapusseja ja roskis lähellä, Gunilla ajatteli nolona. Samaan aikaan häntä nauratti. Kerrankos sitä, ei koirankakka ole ennenkään maailmaa kaatanut. Sitä paitsi aurinkokin paistoi. Oli jotenkin optimistinen olo. Niin kuin nyt huhtikuisena perjantaina voi ihmisellä pohjolassa olla.

Ruslan halusi, eikä sittenkään halunnut. Hermostutti. Jos hän ei löytäisikään autoa? Tästä riippui nyt niin paljon. Oslo, Malmö ja vaikka mitä.

Auton täytyy löytyä.

Emma ajatteli Ashrafia. Ashraf nauroi, Emma muistaa noustessaan bussista ja soittaa äidilleen että moi, nähdään kohta Sergelstorgetilla. Ashraf, ihana Ashraf. Hauska ja kohtelias. Joskus Emmasta tuntuu kuin Ashraf katsoisi häntä tavallista pidempään. Jos Ahsharista tulisi isona pelikoodari ja Emmasta lakinainen. Millaista tulevaisuus olisi. Emman rinnassa läikähtää.

Ruslan näkee auton. Ei ehdi ajatella sitä, että se on vielä puolillaan oluttankkeja. Myöhemmin Islamabadissa Mohamed ja Abdul hymähtävät suojattinsa yhteensattumalle: miten puhutteleva tapa näpäyttää vääräuskoisia. Syntiin kun tartut, syntiin hukut.

Ruslan toimii.

Ruslan on Samarkandissa, naapurin Gulnara hymyilee ja näyttää pikku Ruslanille vastakuoriutuneita kananpoikia. Miten äiti huutaa ja huhuilee kutsuessaan syömään. Miten katupöly lentää Benuiry Schoh Kochasilla kun pojat pelaavat futista.

Kuljettaja huomaa Ruslanin, yrittää repiä kuormurin ovea auki. Ruslan lyö. Ruslan on menossa kotiin. Jalka kaasulle. Asetoni haisee.

Emma näkee Mossen. Se haistelee roskista oikealla puolella suojatietä. Koirat ovat ihania, Emma ajatelee. Ashrafikin tykkäsi leikkiä Danielin terrierin kanssa jonain iltapäivänä viime kuussa.

Ruslan kiihdyttää. On kiire kotiin. Hän muistaa Naisten suuran.

Ashraf heitti Danielin koiranlelun mulle ja mä otin sen kiinni, Emma muistaa ja katsoo Mossea oikealla. Ihana Ashraf.

Ruslan ajaa Emman päälle.

Emma ehtii nähdä suojatien, kakkaavan Mossen ja Ashrafin. Se käy äkkiä.

Mutta Gunilla näkee Ruslanin. Katsoo suoraan kohti ja väistää. Mutta Mosse ei seuraa. Gunillan ote hihnasta lipeää.

Jumala on suuri. Kuorma-autojen jumala on erittäin suuri.

Jimmy ja Alexander haarukoivat alkusalaattia ja näkevät. Olutlogoa kuormurin kyljessä eivät ehdi. Mutta he näkevät Emman suojatiellä, he näkevät Mossen ja Gunillan, kaiken muun. Sen, mitä Emmasta ja Mossesta jää tielle jäljelle. Pihvipaikan tarjoilija ryntää heidän kylkeensä kiinni akvaarioikkunaan. Jimmy oksentaa lattialle. Alexanderin ääni on ontto, kun hän tilaa heti toisen oluen.

Ruslan kaartaa vasemmalle ja törmää, mutta Aishan ponikuvioinen reppu pysyy yhtenä kappaleena. Otsoni sekoittuu asetonin hajuun. Ruslanilla on jo kiire.

Perjantai oli Gunillalle hyvä päivä. Perjantai oli optimistinen kevätpäivä. Oli Emma ja Ashraf, uusi työ, oli auringonpaiste il hamdullilah.

Ruslan juoksee. Ja muistaa pikku Ahmadin. Kun Ahmad syntyi, silloinkin Ruslan juoksi kotiin.

Lilya vie lapset pyöräilemään. Ruslan juoksee metroon. Kättä polttaa ja kirvelee. Pitää päästä kotiin.

Allah on suuri.

Muistaisiko Gulnara hoitopoikansa? Missä äiti on? Entä isä? Missä lapset ovat? Ruslan hyppää ulos metrosta ja lopettaa.

Emma ei mene ratsastustunnille. Ashraf ei hymyile. Gunilla ei kävele.

Kevätillassa on verta.

//Laura Halminen


Vieraskynä 13.4.2017, Topias Uotila.

Terrorismi ja media

”Jos metsässä kaatuu puu ja kukaan ei ole kuulemassa, kuuluuko ääni?”

– Kiinalainen arvoitus

Terroristi tavoittelee pelkoa ihmisissä, joilla ei ole ensikäden kokemusta itse terroritekoon. Terroristi tarvitsee siis välttämättä keinon, jolla tieto terroriteosta välittyy näille ihmisille. Terroristi tarvitsee median.

Media toimii yhteiskunnassa neljäntenä valtiomahtina, jonka arvo on pitää kansalaiset tietoisina ajankohtaisista asioista. Media täydentää koulujärjestelmää, sillä uusimpia ajankohtaisia voidaan käsitellä luonnollisesti vasta niiden tapahduttua ja tultua tietoon. Kansan tietoisuus on välttämätön edellytys valistuneen demokratian toteutumiselle.

On harhaanjohtavaa sanoa median olleen portinvartija. Media ei ole koskaan ollut tiedon portinvartija, joka voisi portin sulkea kokonaan. Media kokonaisuutena on pikemminkin voinut ohjata virtaavaa vettä eli ihmisten huomiota haluamaansa suuntaan, mutta virtauksen pysäyttäminen kokonaan olisi aina romahduttanut padon. Ohjailun voima on perustunut siihen, että kilpaileva viesti on vain huhu, joka ei hyödynnä teknologiaa ja se on siksi jäänyt median valitseman viestin voimakkaamman ja tehokkaamman viestinnän alle. Sosiaalinen media tarjoaa teknologian myös huhuille, mikä on kaventanut median tehokkuusetua. Siksi sanotaan, että median portinvartijarooli on kadonnut.

Meemit ovat omassa evoluutiossaan kilpailevia ajatuksia, jotka lisääntyvät ihmisten niitä toistellessa, vahvistuvat kun niitä ajatellaan ja muokkautuvat kun muisti pettää tai kalajuttu paranee. Meemin käsite on analoginen geenin käsitteen kanssa. Kaikki ideat, huhut ja konseptit ovat meemejä, jotka kilpailevat huomiostamme mediassa ja muistissamme. Meemistä käy esimerkiksi on seuraava suomalinen tarina.

Nuori kalamies päättää vähän kiusata vanhempaansa, jolla reuma jo vaikeuttaa käsien käyttöä. Hän kertoo ensin saaneensa tällä viikolla hauen, jonka pituuden näyttää koko sylinsä mittaiseksi.

No mikäs se on vanhan herran isoin hauki kautta aikojen?

Vanha mies naama irvessä levittää käsiään, mutta ei saa kämmeniään kuin reilun kyynärän päähän toisistaan. Nuoren miehen huulille nousee hymy, joka pikkuhiljaa tarttuu myös vanhukseen.

Vai tuon kokoinen?

– Kyllä, tällainen oli silmien väli.

Mitä siis tapahtuu, jos rajoitamme mediaa terrorismin vaikeuttamiseksi? Kilpailu siirtyy kaikkien muidenkin meemien osalta pois niistä kanavista, joihin voimme vaikuttaa rajoituksin, ja joissa monesti luotettavuudelle on olemassa kontrolleja. Kilpailu kuitenkin jatkuu muissa kanavissa. Saamme siis pahimmillaan vain valtavia sosiaalisen median huhumyllyjä, joissa terroristin silmienvälikin kasvaa nopeammin kuin kuuluisan hauen.

Tiedän, että totuus on nykypäivänä vaikeuksissa, mutta ainakin ongelma on tiedostettu. Suurin osa ihmisistä myös tunnistaa median olevan totuuden parhaita kavereita.

Kun terrorismin synnyttämä kauhun meemi kilpailee totuuden kanssa, niin voittajaksi jää se, joka on viestijille tärkein. Voittajaksi jää se, joka koskettaa ja joka halutaan jakaa – ei vain napista vaan tunteella ja kertomuksella. Voittaja on viesteistä väkevin ja meemeistä mahtavin. Median toimintaedellytyksien rajoittaminen terrorismin vastustamiseksi onkin perusteltua vasta, jos uskomme, että pelko ja viha ovat vapautta ja totuutta mahtavampia. Silloin terrorismi on jo voittanut.


Vieraskynä 11.4.2017, Iida Hilden, Suininlahden yläaste, 9c, Siilinjärvi.

CNN uutisten avaussivu Pariisin terrori-iskujen jälkeen. Lähde: CNN.

CNN uutisten avaussivu Pariisin terrori-iskujen jälkeen. Lähde: CNN.

Median rooli terrorismissa

Terrorismista tiedotetaan eri medioissa paljon, ja se on saanut erityisesti sosiaalisen median otteeseensa. Terroristit haluavat luoda pelkoa ihmisten keskelle, ja sen levittäminen onnistuu median kautta helposti ja nopeasti. Lisäksi median kautta uusien taistelijoiden sekä itsemurhapommittajien rekrytointi on helpompaa, kun terroristiliikkeiden propagandalle alttiit henkilöt näkevät terroristien saavan suurta julkista huomiota osakseen. ”Media on terrorismin happea” toteaa Kari Laitinen, joka on tutkinut terrorismia ilmiönä jo vuodesta 2006. Mielestäni tämä on aika osuvasti sanottu, sillä joka kerta kun näemme esimerkiksi kaksoistornien luhistuvan televisiossa, terrorismi toimii ja saavuttaa ihmisiä. Tutkielmani aikana olen toistellut, että terrorismin on tarkoitus luoda pelkoa, joka on täysin totta. Pelko on tärkeää. Kun ihmiset pelkäävät, terroristit ovat saavuttaneet tavoitteensa. Heidän oma maailmankuvansa jää mieliimme, ja vastakkainasettelu jota aikaisemmin pohdin, tulee taas esiin. Siinä vaiheessa maailma jakautuu kahtia, hyvään ja pahaan, ja jokainen ihminen on jollain puolella. Liekki sammuu kun happi loppuu. Mediaa olisi mielestäni siis voitava rajoittaa tietyissä tapauksissa niin, ettei terrorismin aatteet leviäisi sen kautta.

//Iida Hilden


Ohjeet kommentoinnista: Kommentointi vain omalla nimellä, ellei minun kanssani ole muuta sovittu. Aiheena on ”Mitä terrorismi on?”. Tarkoitus on, että lukijat keskustelevat siitä ja esittävät samalla omat näkemyksensä aiheesta. Tavoitteena on päästä vuorovaikutteiseen keskusteluun hyvässä hengessä, joten kaikki öyhötykset poistetaan armottomasti.

Terrorismi ja islam (Terrorismin kokonaiskuva, osa 2)

Saatteeksi

Subhan-Allah

Tämän artikkelisarjan tarkoituksena on kuvata terrorismia suomalaisen nuoren näkökulmasta ja laajentaa sitä keskusteluksi. Neliosaisessa artikkelisarjassa eri alojen asiantuntijat keskustelevat terrorismista. Keskustelun lähtökohtana on suomalaisen 16-vuotiaan koululaisen näkemys terrorismista, joka on syntynyt koulussa tehdyn tutkielman tuloksena. Ensimmäisessä osassa hahmotettiin terrorismia ilmiönä kysymyksen ”Mitä terrorismi on?” kautta.

Koululaisen ääntä blogisarjassa käyttää Iida Hilden, Siilinjärven Suininlahden yläasteen oppilas. Iida sai tammikuussa tehtäväkseen laatia uskonnon opinnoissa tutkielman terrorismista. Tutkielma valmistui 12. maaliskuuta 2017 ja on jälleen ajankohtainen Lontoon terroriteon myötä. Artikkelisarja alkoi blogimerkinnällä ”Terrorismin kokonaiskuva”, jossa Iida kertoi näkemyksiään siitä mitä terrorismi on. Tässä osassa Iida pohtii terrorismin ja islamin suhdetta, terrorismia nykypäivänä ja luo katsauksen terrorijärjestöihin 2000-luvulla.

Huomenna asiantuntijat esittävät omia näkemyksiään otsikolla ”Terrorismi ja islam”. Sen jälkeen seuraa vielä kaksiosaa, joissa keskustellaan aiheista ”Median rooli terrorismissa” ja lopuksi sarja päättyy pohdintaan ”Miksi terrorismi ei toimi, vai toimiiko se?”.

//James


Toimittajan kynästä, 9.4.2017.

like-dislike

Artikkelisarjassa julkaistu Laura Halmisen vieraskynä (ks. alempana) sai sosiaalisessa mediassa osakseen arvostelua, joka kohdistui sekä vieraskynän kirjoittajaan että artikkelisarjan tarkoitukseen ja toimittajaan.

Blogin toimittajana olen päättänyt aikataulusta, aineistoista ja niiden julkaisemisesta ennen Ruotsin terrori-iskua. Artikkelisarjan aloitus osui yhteen Lontoon iskujen kanssa, mutta sekin oli sattuma, joka toki teki siitä ajankohtaisen. Nämä ajankohtaisuudet on nostettu esille blogin kuvituksessa ja sosiaalisen median jaoissa, joita minä toimittajana olen tehnyt ja joita kirjoittajat ja muut ovat tehneet.

Ruotsin terroriteon tultua tietoon olisi ollut helppoa tehdä päätös pitää tauko julkaisuissa, mutta ”artikkelisarjan tarkoituksena on kuvata terrorismia suomalaisen nuoren näkökulmasta ja laajentaa sitä keskusteluksi.” Keskustelun tyrehdyttäminen olisi ollut vastoin tätä tarkoitusta. Yhdenlaista yhteiskuntamme vahvuutta osoittaa se, miten hyvin pystymme lähellämme tapahtuvien kriisienkin keskellä keskustelemaan niiden perimmäisistä syistä ja myös hyväksymään näkemyksiä, jotka poikkeavat omistamme, eivät tuomitse vaan etsivät syitä ja motiiveja ja katsovat asiaa vähemmän putkinäköisesti. Tällainen Lauran artikkeli oli ja siksi tein tietoisen päätöksen sen julkaisemisesta.

Kommenteissa kritiikkiä on kohdistettu kirjoittajien asiantuntijuuteen. Artikkelisarjan johdannossa totesin: ”Neliosaisessa artikkelisarjassa eri alojen asiantuntijat keskustelevat terrorismista.” Kyseessä on keskustelu ilmiöstä ja tulokulmana on asiantuntijoiden oma osaamisalue. Sellaista ihmistä joka olisi terrorismin kokonaisvaltainen asiantuntija tuskin mistään löytyy – ei ainakaan sellaista, joka kirjoittaisi siitä julkisesti. Terrorismin tutkijoita löytyy ja Atte Kalevan ja Teemu Tammikon vieraskynät edustavat tätä. Terrorismin tutkiminen ei kuitenkaan ole ainoa asiantuntijuus tässä moniäänisessä keskustelussa. Artikkelisarjan pani alulle yhdeksäsluokkalaisen Iida Hildenin ainutlaatuinen asiantuntijuus; käsitys siitä mitä on yhteiskunnan, yhteisön ja yksilön turvallisuus suhteessa terrorismiin suomalaisen nuoren näökulmasta. Ymmärrän toki sen, että monet lukijat olisivat toivoneet kirjoittajiksi vain terrorismin tutkijoita. Tällöin näkökulma olisi mielestäni saattanut siiloutua putkinäköiseksi. Artikkelisarjassa on haettu tasapainoa ja moniäänisyyttä. Tavoitteena on myös ollut muodostaa pitkä ja moniääninen keskustelu, joka nyt on vasta puolivälissä.

Palaute, erityisesti asiallinen kritiikki, on aina tervetullutta ja tekee julkaisuista parempia. Kommentit, joissa kritisoidaan olettamiin ja omiin käsityksiin tukeutuen, ovat vaikeita käsitellä rakentavasti. Yritän kuitenkin, mistä syystä tämä toimittajan huomautus puolimatkalla.

Toivon kaikille lukijoille antoisia lukuhetkiä, kun kohta alamme pohtia median roolia terrorismissa. Sattumaa tämäkin, mutta sopii hyvin esitettyyn kritiikkiin ja siitä virinneeseen keskusteluun.

//James


Vieraskynä 7.4.2017, Laura Halminen.

sverige-flagga-2
Laura Halminen on toimittaja, joka sattumalta asui lapsena sortuneessa valtiossa ennen kuin se sortui. Halminen työskentelee Helsingin Sanomissa ja kirjoittaa mieluiten tietoturvasta. Lauraa voit seurata Twitterissä.

Hukuttakaa punatukkaiset, jumalan valtakunta tulee pornorahalla

En kerro islamin ja terrorismin suhteesta mitään.

Mennään sen sijaan Pariisiin vuonna 1988. Elokuva Kristuksen viimeinen kiusaus on saanut ensi-iltansa. Martin Scorsese esittää nasaretilaisen puusepän inhimillisenä olentona, joka on kuullut ääniä ja nähnyt näkyjä koko ikänsä. Ehkä viimeistään rakastajatar nimeltä Maria Magdalena pistää fundamentalistikatolilaisilta kupin nurin. He ryhtyvät tuomaan kyynelkaasua elokuvateattereihin. Lokakuussa 1988 pariisilaiseen elokuvateatteriin tuodaan sisälle palopommi, joka sytyttää salin. Kolmetoista ihmistä loukkaantuu, heistä yksi hengenvaarallisesti. Seuraavaksi vihat saa niskaansa abortteja tehneestä naisesta kertova Une Affaire de Femmes. Sen esityksessä yksi ihminen kuolee sydänkohtaukseen, kun leffasaliin levitettään kyynelkaasua.

Intiassa on koillinen osavaltio nimeltä Tripura. Vuodesta 1989 alkaen alueella toimiva Tripuran vapautusrintama on pyrkinyt osavaltion itsenäisyyteen saattaakseen sen osaksi ”jumalan ja Jeesuksen valtakuntaa”. Sen menetelmiin kuuluvat paitsi räjähdeiskut, ryöstöt ja tuhopoltot, myös pakkokäännytys kristinuskoon aseella uhaten. Vuonna 2014 arvioitiin, että vapautusrintaman iskuissa kuoli vuosien 1992 ja 2001 välillä 764 siviiliä ja 184 turvallisuusjoukkojen palveluksessa ollutta henkilöä. Liikkeen on dokumentoitu saaneen tukea Yhdysvalloissa toimivalta eteläiseltä baptistikonventiolta. Se rahoittaa toimintaansa myös sieppauksista saatavilla lunnailla ja kuvaamalla pornoa.

Buddhismista ja hindulaisuudesta oikeutusta hakenut Aum Shinirkyo (suom. Korkein totuus) –lahko uskoo että sen perustaja Shoko Asahara on maailman ensimmäinen valaistunut yksilö alkuperäisen Buddhan jälkeen. Maaliskuussa 1995 hän ja hänen kannattajansa surmasivat kolmetoista ihmistä vapauttamalla hermokaasu sariinia Tokion metroon. Joukon taustalta löytyi aiemmin erilaisia yritelmiä ebola-viruksen ja botuliinin parissa.

Heinäkuussa 1994 Jumalan armeija (Army of God) –liikkeen nimissä toiminut entinen presbyteerikirkon pappi Paul Jennings Hill murhasi pumppuhaulikolla aborttilääkäri John Brittonin ja tämän henkivartijan. Jo vuonna 2009 Yhdysvaltojen ja Kanadan aborttiklinikoiden ja –työntekijöiden kattojärjestö raportoi heihin kohdistuneen vuodesta 1977 alkaen esimerkiksi kahdeksan murhaa, 17 murhayritystä, neljä sieppausta, sata voihapolla tehtyä iskua, 175 tuhopolttoa ja 406 tappouhkausta. Marraskuussa 2015 Colorado Springsissä Yhdysvalloissa sijaitsevalla aborttiklinikalla sattuneessa ammuskelussa kuoli poliisi ja kaksi muuta ihmistä.

Me opetamme lapsillemme että tärkeää ei ole se, kuka aloitti. Viisaampi on se, joka osaa lopettaa.

Uskonnon tunneilla olemme kuulleet sanat kuten miekkalähetys, kerettiläisyys, inkvisitio ja noitavaino. Näiden historiallisten tapahtumien uhrien määrällinen laskeminen nykyään on jotakuinkin mahdotonta paitsi puutteellisten lähteiden vuoksi myös siksi, että määritelmät muuttuvat ajan saatossa ja oikeus kirjoittaa historiaa kuuluu voittajille.

On silti vaikeaa kuvitella minkään uskonnon jumalaa, joka olisi sanellut oppineilleen pyhiä tekstejä taka-ajatuksella ”menkääpä, ähäkutti, ja tappakaa noiden urpojen äidit ja lapset, hukuttakaa punatukkaiset ja kivittäkää huivittomat että mahdollisimman moni oppisi pelkäämään ja vihaamaan toisiaan”.

Me teimme sen aivan itse.

//Laura Halminen


Vieraskynä 6.4.2017, Topias Uotila.

wordcloud-uotila-2
Topias Uotila on turvallisuuspolitiikan ja sotataidon harrastaja sekä aktiivinen reserviläinen. Voit seurata Topiasta Twitterissä.

Terrorismi ja islam

Vaikka terrorismin määritelmästä ei ole maailmalla yksimielisyyttä, olivat tämän keskustelun ensimmäisen osan kirjoittajat näkemyksissään hyvin lähellä toisiaan. Haluan kuitenkin palata vielä määritelmän historiaan. Määritelmä on muuttunut moneen kertaan ja muutama sata vuotta sitten määritelmä kiinnitti terrorismin nykynäkemyksestä poiketen nimenomaan valtion harjoittamaksi toiminnaksi. Tätä aiemmin terrorismia voidaan katsoa harjoitetun, mutta ei ilmeisesti systemaattisesti määritellyn.

1800-luvun puolivälin jälkeen määritelmä läheni poliittisen murhan määritelmää ja tuon ajan terrorismia kohtasivatkin herrat Ferdinandista Bobrikoviin. Ajan terroristit olivat ensisijaisesti anarkisteja ja nationalisteja. Nykyään mieluusti toistensa vastakohtina esittäytyvät tahot onkin imagollisesti erottanut oikeastaan yhteiskunnallisen kontekstin muutos eli nationalismin menestys. Yllättävämpiä esimerkkejä tältä ajalta tosin löytyy poliittisten murhien ulkopuolelta lähempää nykyaikaista terrorismin määritelmää kuten massiivinen Ku Klux Klan tai marginaaliselta osaltaan naisten äänioikeusliike.  Separatistiliikkeet jatkavat nationalistisen terrorismin perintöä Euroopassa edelleen, mutta välissä lähinnä 1970-luvulla terrorismin meillä määrittelivät äärivasemmistolaiset ryhmät. Saman ideologian käyttö terrorismin oikeuttajana jatkui seuraavalla vuosikymmenellä Etelä-Amerikassa.

 

Vasta 1980-luvulta lähtien terrorismi on ollut merkittävältä osaltaan islamilainen ilmiö. Nykyään uhrin hautajaisissa rukoillaan lähes aina Allahia. (Oletan tuntematta hautajaisperinteitä näin voitavan sanoa.)

Tosin edustavat islaminuskoiset tietenkin myös merkittävää osaa terroristeista. Terrorismin voikin ajatella olevan ensisijaisesti islamilaisten maiden ja islaminuskon sisäinen ongelma. Esimerkiksi Euroopassa terrorismi on tilastollisesti katoava ilmiö.

Lähde: datagraver.com.

Terrorismilla ja islamilla ei siis ole historiallista yhteyttä, mutta on tällä hetkellä tilastollinen yhteys. En valitettavasti tunne uskontoa sillä tasolla, että voisin arvioida Aten tapaan, onko islamilla ja terrorismilla sisällöllistä loogista yhteyttä. Arvaan, että teksteistä voi löytää yhtä rumia kohtia kuin Raamatusta:

Jos saatte tietää, että jossakin niistä kaupungeista … on kelvottomia miehiä, jotka ovat viekoitelleet kaupunkinsa asukkaat palvelemaan … vieraita jumalia … teidän on miekalla surmattava sen kaupungin asukkaat. Julistakaa kaupunki Herralle kuuluvaksi uhriksi, hävittäkää se ja surmatkaa sekä asukkaat että heidän karjansa. Kaikki sieltä saatu saalis on koottava keskelle toria. Sitten koko kaupunki samoin kuin kaikki saalis on poltettava kokonaisuhrina Herralle, teidän Jumalallenne. Sellainen kaupunki pysyköön ikuisesti rauniokasana; sitä ei saa enää koskaan rakentaa uudestaan.

Kylmän datan perusteella tärkein kysymys ei ole miten voimme suojautua islamistiselta terrorilta vaan miten voimme auttaa islamilaista maailmaa lopettamaan väkivallan kierteen. Olemme onnistuneet tässä kotipihallamme omasta uskonnostamme ja sen jakolinjoista huolimatta. Se ei oikeuta meitä viisastelemaan, mutta ehkä voimme jossain auttaa ja tukea. Kokemuksemme ei ainakaan oikeuta meitä ilmaiskuihin.

//Topias Uotila


Vieraskynä 5.4.2017, Atte Kaleva.

wordcloud-kaleva

 

Atte Kaleva on sotatieteiden maisteri ja kapteeni evp. Kaleva on tutkinut jihadistista ideologiaa ja kommentoi blogissaan (attekaleva.fi) ääri-islamistista terroria ja radikalismia.

Islam uskontona liittyy aivan olennaisesti jihadistiseen ideologiaan. Tästä ei pitäisi kenelläkään olla enää mitään epäselvyyttä. Jihadistit itse pyrkivät aktiivisesti oikeuttamaan ideologiansa islamilaisiin lähteisiin perustuen. Näistä lähteistä, Koraanista ja hadith-kokoelmista, ideologinen oikeutus on kieltämättä melko helppo löytääkin. Vaikka Koraania lukemalla ei voidakaan suoraan saada vastausta kysymykseen, miksi joku yksittäinen henkilö liittyy jihadistiseen terrorismiin, kokevat monet liittyneistä edustavansa ‘aitoa’ islamia ja puolustavansa muslimeita.

Mutta islam, tai edes jihadistinen ideologia itsessään, ei yksin selitä sitä, miksi jotkut lähtevät taistelemaan IS:n riveihin tai ovat jopa valmiita toteuttamaan itsemurhaiskuja. Nämä prosessit ovat paljon monimutkaisempia ja jokaisen lähtijän yksilöllisiin motiiveihin vaikuttavat myös paljon maallisemmat asiat. Kaiken selittäminen halki-poikki-pinoon -menetelmällä jonkin ideologian syyksi saattaa näyttää houkuttelevalta patenttiratkaisulta, mutta se yksinkertaistaa monitahoista ongelmaa liikaa.

Todelliseen ymmärrykseen jihadismista ilmiönä eivät kummankaan äänekkään ääripään yksinkertaistukset anna todellisia eväitä. Päinvastoin, loputon kiistely islamin ja jihadismin välisen suhteen olemassaolosta jopa estää julkista keskustelua nousemasta aidosti hedelmälliselle tasolle. Keskustelussa pitäisikin nyt keskittyä siihen, minkälainen islamin ja jihadismin suhde oikeastaan on ja miten islam uskomusjärjestelmänä vaikuttaa jihadistiseen liikehdintään. On ensiarvoisen tärkeää, että tätä keskustelua käydään yhdessä tutkijoiden ja viranomaisten, mutta myös muslimiyhteisöjen kanssa. Tavoitteena ei saa olla islamin puolustaminen tai sitä vastaan hyökkääminen, vaan ilmiön todellinen ymmärtäminen.

//Atte Kaleva


Vieraskynä 4.4.2017, Iida Hilden, Suininlahden yläaste, 9c, Siilinjärvi.

Terrori ja islam

Nykypäivänä islam yhdistetään todella vahvasti terrorismiin. Erityisesti viimeisen 15 vuoden aikana terrorismi on yhdistynyt juurikin Al-Qaidan ja Isisin kaltaisten islamilaisten salafi-jihadististen ryhmien toiminnaksi. Jihad on keskeinen osa ääri-islamistien terroria. Se tarkoittaa taistelua islamilaisten maiden maallisia hallituksia vastaan. Tämän tulkinnan mukaan maiden hallitus siis estää Islamin toteuttamista ja toimivat epäislamilaisten periaatteiden mukaan. 1990-luvulta alkaen etenkin Lähi-idässä on levinnyt islamilaisen väkivallan aalto, jonka edustajat puhuvat mielellään toiminnastaan jihadina legitimoidakseen tekemiään terrori-iskuja. Pisin historia jihahistien iskuilla ja teoilla on Palestiinan/Israelin (uutisoidaan nykyään Lähi-itänä) alueella. Siellä väkivalta ja terrori on kuulunut ihmisten elämään jo yli puolen vuosisadan ajan. Palestiinalainen terrorismi alkoi ennenkaikkea PLO:n toimintana. Iskujen takana on vaikuttanut poliittisena ideologiana nationalismi ja sekulaari arabisosialismi. Palestiinalaiset näkivät, että Israelin valtion perustamisen yhteydessä heiltä oli viety osa heidän maataan, ja tappiollisten sotien jälkeen jopa YK:n heille varaama osa maata oli mehitetty. Tällainen tilanne ruokki vihaa, joka purkaantui levottomuuksina ja väkivaltana. Länsi-Euroopassa vastaavanlaiset tunteet ovat purkautuneet terrorismina esimerkiksi 1960 –ja 1970-luvulla Saksassa sekä Italiassa.

Samanaikaisesti islamin nimeä käyttävä väkivalta nousi esiin myös muualla islamilaisessa maailmassa, missä sosiaaliset,taloudelliset ja poliittiset ongelmat ovat suurimmillaan, ja missä väkivaltaa on perusteltu aiemmin muilla ideologioilla. Lukiessani monenlaisia mielipidekirjoituksia ja dokumentteja terrorismiin sekä Islamiin liittyen, huomasin, että ääri-islamilaisen maailman väkivallalle ja terrorille on etsitty syytä islamin uskosta ja islamilaisesta ideologiasta. Puhutaan usein niin kuin se olisi Islamin uskon, ja esimerkiksi Koraanin syy, että väkivaltaa ja terroria käytetään. Tässä on selvästi unohdettu huomioida se, että Lähi-idän väkivallan kierteellä on pitkät juuret, ja että islam on noussut legitimoivaksi ideologiassa vasta viime aikoina. Mielestäni siis yhtälö terrori=islam, ei pidä täysin paikkaansa, sillä vähemmän tulehtuneilla alueilla islam ja islamismi toimivat täysin rauhanomaisesti. Lisäksi monet muslimit häpeävät terrorismia, ja jopa islamin korkeimmat oppineet tuomitsevat terrorismin, joihin kuuluu muunmuassa terroristin Osama bin Ladenin opettaja Salman al-Odah.

Lähipäivinä on puheenaiheeksi on noussut miten ja miksi, esimerkiksi nykyisin suuressa roolissa oleva terrorijärjestö Isis saa värvättyä uusia kannattajia, ja erityisesti nuoria riveihinsä. On myös ihmetelty, miksi länsimaiset nuoret ovat kasvaneet omaksumaan länsivastaisen ajatusmaailman ja ottamaan suuria riskejä osallistuakseen terroritoimintaan. Monet ovat ajatelleet, että selitys löytyy itse islamin uskosta, tai radikaalien saarnaajien vaikutuksista nuoriin sekä heidän ajatusmaailmaansa. Toiset taas uskovat ilmiön juurien johtuvan syrjinnän ja huonon aseman tuottamasta syrjäytymisestä ja vieraantuneisuuden tunteesta. Jos minulta itseltäni kysytään, jälkimmäinen kuulostaa loogisemmalta selitykseltä. Aiheesta on kuitenkin kiistelty paljon, sillä esimerkiksi Euroopassa terrori-iskujen toteuttajat eivät vaikuta yleisesti olleen mitenkään erityisen syrjäytyneitä saatika huonosti kotiutuneita. Kyse ei siis välttämättä olekaan huono-osaisuudesta tai asemasta. Radikalisoitumisen syitä voi tietysti olla monia, mutta eriyisesti nuorten radikalisoitumista jihadismiin sekä terrorismiin on pystyttävä ehkäisemään jotenkin.

Terrorismi nykypäivänä

Yhdysvaltain hallituksen mukaan sunnimuslimien harjoittama uskonnollinen terrorismi on yleisin terrorismin muoto nykyisin. Terrorismi on mielestäni vielä nykypäivänäkin erittäin hyvä esimerkki vastakkainasettelusta. Meille se on terrorismia, sillä se tapahtuu meitä vastaan, kun taas joillekkin se on vapautustaistelua heidän oikeuksiensa ja maidensa sekä kulttuurinsa puolesta. Terrorismi ja erityisesti terrori-iskut ovat viime vuosikymmenen aikana lähteneet rajuun nousuun, mutta kasvu rajoittuu pääasiallisesti muutamaan maahan Lähi-idässä sekä Etelä-Aasiassa. Erityisesti eesiin nousevat Irak, Afganistan ja Syyria. Jokainen näistä kolmesta maasta ovat lähes poikkeuksetta sotatilassa, josta huomaa, että terrorismi on usein sidoksissa väkivaltaisiin konflikteihin. Aikaisemmin 70-luvulla Euroopassa tehtiin enemmän iskuja kuin missään muualla maailmassa, ja nekin liittyivät usein nationalistis-separatistisiin konflikteihin esimerkiksi Baskinmaalla sekä Pohjois-Irlannissa, jossa vaikutti terrorijärjestö IRA. Nykyisin Eurooppa toimii siis vain terrorismin sivunäyttämönä, kun todellinen päänäyttämö sijaitsee Lähi-idässä, vaikka uutisoinnista voikin saada erilaisen kuvan. Kun iskujen määrä on kasvanut, niiden tuhoisuus on kasvanut mukana. Tämä johtuu varmasti siitä, että terrorismin on tarkoitus kiinnittää huomiota, joten iskuita on tehtävä entistäkin dramaattisempia, ja uhrien määrä on terroresteille suuressa osassa. Eurooppa terrorismin sivunäyttämönä näkyy myös uhrien määrässä. Vuosina 2000-2015 terrorismiin kuoli Länsi-Euroopassa 675 ihmistä, kun samaan aikaan ainoastaan Irakissa uhreja oli 58 177.

Vertailin 1970-luvun terrorismia 2000-luvun terrorismiin ja huomasin, että iskujen luonne on muuttunut Euroopassa huomattavasti. Siviilit joutuvat aiempaa useammin terrori-iskujen kohteeksi esimerkiksi lentokentillä, yleisötapahtumissa ja metroissa. Lähi-idässä terrorismi hyökkää hallintoa vastaan, ja iskujen kohteeksi joutuvat usein sotilaskohteet ja yksityiset henkilöt. Nykyisin islamististen terrorijärjestöjen tekemä terrorismi on kuitenkin satunnaisempaa kuin aiempi terrorismi Euroopassa, mutta se suunnitellaan paremmin, joten sitä on aikaisempaa vaikeampaa ennakoida ja estää. Tämän vuoksi ihmisten pelko joutua iskun kohteeksi Euroopassa on mielestäni täysin ymmärrettävää.

Infographic: Victims Of Terrorist Attacks In Western Europe | Statista Hae lisää tilastoja Statistasta.

Terroristijärjestöt 2000-luvulla

2000-luvulla Euroopassakin vaikuttavat terroristijärjestöt tulevat pääsääntöisesti Lähi-idän maista,Afrikasta ja Etelä-Aasiasta. Maailman tappavimpia terroristijärjestöjä ovat olleet Boko Haram ja Isis, sekä 2000-luvun alussa koko maailman tietoisuuteen noussut Al-Qaida.

Boko Haram vuonna 2002 perustettu nigerialainen islamistinen terroristijärjestö, joka on pyrkinyt syrjäyttämään Nigerian hallinnon sekä asettamaan voimaan islamilaisen sarialain maan pohjoisosiin. Se on toiminut myös Nigerian naapurimaissa, Tsadissa ja Nigerissä. Järjestö aloitti sotilasoperaation vuonna 2009 islamilaisen valtion luomiseksi ja valloitti silloin suuria alueita Koillis-Nigeriassa. Sen jälkeen järjestö on kuitenkin menettänyt suuria osia alueistaan. Boko Haramin ideologian mukaan muslimien ei ole sallittua osallistua minkäänlaiseen poliittiseen tai yhteiskunnalliseen toimintaan, joka on yhteydessä länsimaisuuteen. Terroristijärjestö on todella länsimaisvastainen, jonka huomaa jo nimestä Boko Haram, joka tarkoittaa hausan kielellä ” Länsimainen koulutus on kiellettyä.” Järjestön perustaja on Mohammed Yusuf, joka on sanonut koulutuksen pilaavan uskon islamiin ja Jumalaan. Järjestön johtajana toimii raaoista teoistan tunnettu Abubakar Shekauhu. He surmaavat usein poliittikkoja,poliiseja ja muita järjestöä vastustavia yksityisiä henkilöitä.

Al-Qaida on ääri-islamistinen terroristijärjestö, joka on vastuussa monista suurista ja paljon uhreja vaatineista terrori-iskuista. Järjestön perustaja oli Osama bin Laden, jonka Yhdysvaltain erikoisjoukot surmasivat 2. toukokuuta 2011 Pakistanissa. Al-Qaidan toiminta huipentui syyskuun yhdennentoista päivän terrori-iskuihin, jotka oli suunniteltu huolella ja toteutettiin tehokkaasti. Terroristit kaappasivat 4 matkustajakonetta, joista kaksi ohjattiin tahallisesti päin New Yorkin WTC-torneja. Yksi koneista ohjattiin kohti Washingtonin tuntumassa olevaa Pentagonia, ja viimeinen kone putosi maahan Pennysylvaniassa. Järjestö uhkasi 2015 iskeä Yhdysvaltoihin sekä Eurooppaan, mutta toisaalta kilpaileva jihadistijärjestö Isis oli jo tuolloin heikentänyt Al Qaidaa merkittävästi.

Isis on jihadisti- ja terroristijärjestö, joka toimii pohjoisessa Irakissa ja Syyriassa, ja hallitsee suurta osaa maista. Järjestöä on johtanut kalifiksi nimitetty Abu Bakr al-Baghdadi. Isis on aiemmin kuulunut Al-Qaidaan, mutta erosi siitä vuonna 2014. Viime vuonna Isis menetti tuntuvasti alueitaan Irakissa ja Syyriassa, ja muunmuassa Syyrian pääkaupungissa Aleppossa se on yrittänyt vaikuttaa paljon. Isisin ideologia perustuu sunni-islamilaiseen wahhabismiin, joka painottaa Koraanin kirjaimellista tulkintaa. Yhdysvallat ja Venäjä ovat taistelleet Isisiä vastaan Syyriassa sekä Irakissa, ja järjestö on tehnyt viime vuosina lukuisia terrori-iskuja muunmussa Ranskaan,Turkkiin sekä Belgiaan.

//Iida Hilden


Säännöt: Kommentointi vain omalla nimellä, ellei minun kanssani ole muuta sovittu. Aiheena on ”Mitä terrorismi on?”. Tarkoituksena on, että lukijat keskustelevat aiheesta ja esittävät siitä omat näkemyksensä. Tavoitteena on päästä vuorovaikutteiseen keskusteluun hyvässä hengessä, joten kaikki öyhötys poistetaan armottomasti.

Lisää luettavaa

Lähde- ja kirjallisuusluettelua ylläpidetään ensimmäisen osan blogimerkinnän yhteydessä. Listalta löytyy 4. huhtikuuta 2017 tilanteessa jo 35 valittua lähdettä. Uudia lähteitä lisätään vielä runsaan viikon ajan.

Mitä terrorismi on? (Terrorismin kokonaiskuva, osa 1)

Saatteeksi

Sarjan johdannossa ”Terrorsimin kokonaiskuva” Siilinjärven Suininlahden yläasteen oppilas Iida Hilden esitti suomalaisen 16-vuotiaan koululaisen näkemyksen terrorismista, joka syntyi koulussa tehdyn tutkielman tuloksena. Ensimmäisessä osassa Iida hahmotti terrorismia ilmiönä kysymyksen ”Mitä terrorismi on?” kautta.

Nyt asiantuntijat esittävät omia näkemyksiään otsikolla ”Mitä terrorismi on?” Asiantuntijoiden pohdinnat julkaistaan perättäisinä tähän merkintään 1–2 repliikin pituisina, siten että uusin on aina ylinnä. Tämän merkinnän loppuun olen lisännyt luettelon lähteistä, joiden avulla voi perehtyä syvemmin aiheeseen. Kommentoikaa reippaasti! Keskustelun lyhyet säännöt löytyvät lopusta ja edellisen merkinnän lukijoiden käymän keskustelun löydät täältä.

//James


Vieraskynä 3.4.2017, Teemu Tammikko.

wordcloud-tammikko
Teemu Tammikko on Ulkopoliittisen instituutin tutkija, asiantuntemuksenaan mm. terrorismi, poliittinen väkivalta ja väkivaltainen ekstremismi, sekä niiden torjunta ja ennaltaehkäisy Euroopassa, rajaturvallisuus ja Schengenin sopimus, sekä Espanjan politiikka. Teemun käynnissä olevat tutkimushankkeet ovat terrorismi ja poliittinen resilienssi, sekä vierastaistelijailmiö.

Mitä terrorismi on?

Terrorismi määritellään usein poliittisesti motivoituna väkivaltana, joka kohdistuu ”sivullisiin”, ja jonka tarkoituksena on lietsoa pelkoa itse väkivallan kohdetta laajemmassa joukossa. Se on hyvä määritelmä, joka ei periaatteessa katso sitä, minkä poliittisen aatteen vuoksi tekoja tehdään, vaan kyseessä on tiettyä logiikkaa noudattava väkivalta. Yleensä terroristeina pidetään vain ei-valtiollisia toimijoita. Jos valtiot käyttävät samaa väkivallan logiikkaa, puhutaan erikseen valtioterrorismista.

Terrorismin käsittely pelkästään pelkoa lietsovana keinona on kuitenkin yksinkertaistava, eikä se selitä sitä, miksi sille annetaan niin suuri painoarvoa, vaikka konfliktialueiden ulkopuolella se on verrattain harvinaista. Jos halutaan pohtia sitä, mitä terrorismi merkitsee yhteiskunnassa, on syytä pohtia tarkemmin sen vaikutuksia.

Pelko saa ihmiset usein peräytymään, hakeutumaan turvaan. Tämä on monesti terroristien tarkoitus. He haluavat, että länsimaat lopettavat sekaantumisen Lähi-idän konflikteihin, että sotilaat lähetetään koteihinsa ja pommittaminen lakkaa. He katkovat toimittajien päitä videoilla, jotta ulkomaalaiset toimittajat eivät uskaltaisi tulla paikalle ja he voivat itse hallita tiedonvälitystä, kertoa vain heille sopivan osan totuudesta.

Pelon lisäksi terrorismi herättää vihaa. Jokainen summittainen murha koetaan epäoikeudenmukaisena. Mitä tavalliset ihmiset linja-autoissa, baareissa, turistikohteissa ovat tehneet ansaitakseen väkivaltaisen kuoleman? Vihainen kansalainen ei vaadi peräytymistä, vaan kostoa, jonkinlaista oikeutta. Jos terroristi itse kokee äärimmäistä epäoikeudenmukaisuutta jostakin aikaisemmasta tapahtumasta, niin sitä kokee myös terrorismin uhri. Sen kohteeksi joutunut yhteiskunta vaatii vähintään syyllisten saattamista vastuuseen. Joskus sekään ei riitä. Jotkut saattavat kyseenalaistaa, miksi brutaalia väkivaltaa harjoittavia ihmisiä tulisi kohdella normaalin oikeuskäytännön mukaisesti. He kyseenalaistavat, ovatko terroristit edes ihmisiä, kun kykenevät moisiin tekoihin. He vaativat ”silmä silmästä” logiikan mukaista kostoa. Siksi terrorismi johtaa usein väkivallan kierteeseen.

Terrorismi on siis poliittisen vaikuttamisen keino, joka toimii välillisesti väkivallan kohteeksi joutuneen yhteiskunnan kautta. Terroristit itse eivät kuitenkaan hallitse tekojensa seurauksia, joten keinona se on äärimmäisen huono.

//Teemu Tammikko


Vieraskynä 1.4.2017, Topias Uotila.

wordcloud-uotilaTopias Uotila on turvallisuuspolitiikan ja sotataidon harrastaja sekä aktiivinen reserviläinen. Voit seurata Topiasta Twitterissä.

Mitä terrorismi on?

Terrorismi on tavoitteellista kauhua aiheuttavaa väkivaltaa. Terroristisen väkivallan välitön tavoite on psykologinen kauhu teon kohdetta huomattavasti laajemmassa ihmisjoukossa eikä fyysinen muutos tai kineettinen vaikutus varsinaisessa kohteessa. Terrorismi ei yleensä valikoikaan kohdettaan yksilöinä. Aiheuttaessaan kauhua terrorismi muistuttaa meitä siitä kuinka helposti omakin elämämme päättyy; kuinka elämme joka hetki toistemme armosta; kuinka helppo on tappaa. Terroriteko on antaa tästä meille esimerkin. Jos turvallisuuden sanotaan olevan tunne, niin on terrorismikin. Terrorismi on siten subjektiivinen kokemus.

Terrorismi on vähäväkisen kamppailua. Tästäkin näkökulmasta siis subjektiivista. Sanotaan, että toisen terroristi on toisen vapaustaistelija. Terrorismi on kuitenkin käsitteenä hyödyllinen lähinnä varsinaisen sodankäynnin ja varsinaisen rikollisuuden ulkopuolella, kun terroriteon tavoite ei ole henkilökohtainen hyöty tai kosto, vaan laajempi poliittinen tai vastaava tavoite, mutta toteutus on vailla organisoitua sotavoimaa, saati sodan oikeussääntöjä. Vaikka näin on syytä rajata termin soveltamisalaa, kannattaa säilyttää varsinainen määritelmä vapaana kannanotoista kauhulla tavoiteltuihin asioihin. Muuten terroristi on toiselle vapaustaistelija, sankari.

//Topias Uotila


Vieraskynä 31.3.2017, Laura Halminen.

wordcloud-laura

Laura Halminen on toimittaja, joka sattumalta asui lapsena sortuneessa valtiossa ennen kuin se sortui. Halminen työskentelee Helsingin Sanomissa ja kirjoittaa mieluiten tietoturvasta. Lauraa voit seurata Twitterissä.

Mitä terrorismi on?

Lontoossa aikuiset puhuivat. Lockerbien kylään Skotlannissa oli pudonnut lentokone ja Harrod’s –lelukaupassa barbiet tuijottivat laatikoistaan koulutyttöä takaisin. Kauttakulkumatkalta Lontoosta piti palata vielä lennolla parin päivän päästä Helsinkiin. Jossain ihmisiä räjähti ja paloi.

Tuli 1990-luku. Pääministeri Paavo Lipposen mielestä minun tuttavapiiriini kuuluvat eläinoikeusaktivistit olivat terroristeja. Tsetseenien raivokas epätoivo itsenäisyyssodassa, kaikki tai kuolema. Luin Ulrike Meinhofista ja Andreas Baaderista. Al Qaida yritti jotain World Trade Centerissa.

Sitten 2000-luku, jolloin Al Qaida onnistui. Terrorismin vastaisesta sodasta tuli muotisana, ja muoti on luonut vastamuoteja. Breivik puri ruokkivaa kättä ja yritti tappaa sosiaalidemokraatit. Kouluampujat fanittivat toisiaan.

Terrorismi on institionaalisen ryhmäkäyttäytymisen pimeä puoli. Se on toiseuden kokemus: teinityttö kapinaiässä kirjoittamassa koulun vessan seinään Red Army Faction, koska se oli jännittävää ja pelotti muita. Nyt jossain teini kirjoittaa الموت للكفار (almawt lilkifar, kuolema vääräuskoisille), koska identiteettiään voi rakentaa myös sen varaan, että saa toisten kokemasta pelosta ja inhosta vahvistusta ulkopuolisuuden tunteelleen. Toiseudesta tulee yhteinen nimittäjä, liima joka kokoaa yhteen ryhmiä. Me muita vastaan.

Terrorismi on osoitus rakenteellisesta epätoivosta.

Minusta ei tullut terroristia, vaikka kirjoitin vessan seinään RAF. Ehkäpä pöyristyminen Paavo Lipposen järjettömän tuntuisesta heitosta kettutyttöjen suhteen selvensi jotain. Ehkä se oli mielikuva tulipaloon sulavista barbienukeista, lentopelko Lockerbiesta. Tai sitten terrorismi edellyttää ominaisuuksia, joita minulla ei ole. Tai sellaisten ominaisuuksien puuttumista, joita minulla on.

//Laura Halminen


Vieraskynä 29.3.2017, Samuli Suonpää.

wordcloud-samuli

Samuli Suonpää on uskontojournalisti yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neljästä miljoonasta äänestä. Hän puhuu radiossa ja huutaa kolumneissa, kirkosta, uskonnoista ja yhteiskunnasta. Suonpään mielestä uskonnollisuuden väärinymmärtäminen on avain koko maailman väärinymmärtämiseen. Voit seurata Samulia Twitterissä, mistä löydät hänet nimillä @suonpaa ja @horisontti_yle1.

Mitä terrorismi on?

Ainoa terrorismia käsittelevä kirja, jonka työnantajani kirjastosta löysin, oli luokiteltu hyllyssä kohtaan 29.7 Ei-kristilliset uskonnot – islam. Tässä on jotakin hyvin kuvaavaa. Nykyisin terrorismi tarkoittaa vierasuskoista väkivaltaa, islamin pyhää sotaa.

Siellä kirkkohallituksen kirjaston hyllyjen välissä tajusin olevani vanha. Olin nimittäin jo 25-vuotias, kun lentokoneet törmäsivät WTC-torneihin ja sana ”terrorismi” alkoi merkitä jostakin kaukaa, vieraasta kulttuurista, meitä länsimaisia kristittyjä uhkaamaan hiipivää väkivaltaa. Minun lapsuuteni terrorismi tuli lähempää, se oli eurooppalaista.

Irlannin tasavaltalaisarmeija yritti vapauttaa Pohjois-Irlantia Britanniasta ja ETA ajoi Baskimaan itsenäisyyttä Espanjasta. Lapsuuteni terrorismilla oli selvät, ymmärrettävät päämäärät. Kyse ei ollut Pyhästä Sodasta vaan vapaustaistelusta. Väkivalta ja uskonto olivat vain välineitä, eivät selitys.

Nykyinen terrorismi näyttäytyy uskonnollisempana ja siksi järjettömämpänä kuin terrorismi kaksikymmentä vuotta sitten. Syy on yksinkertainen. Me emme yleensä tiedä yhtään mitään maailmasta länsimaisten demokratioiden eli televisiosarjojen maailman ulkopuolella – emmekä tunne uskonnoista kuin auttavasti kristinuskon läntiset suuntaukset. Siksi terrorismi näyttää erilaiselta kuin ennen. Ihmiset kauempana näyttävät aina. Terrorismi itsessään ei kuitenkaan juuri muuttunut, siitä vain on tullut vähän kansainvälisempää – samoin kuin maailmasta muutenkin.

Terrorismi on heikomman ase. Se vaatii kasvualustakseen toivottomuutta, alistettuja ihmisiä – ja vahvan kokemuksen epäoikeudenmukaisuudesta. Terrorismi kohdistuu sivullisiin, koska muiden vahingoittamiseen eivät voimat riitä.

Terrorismin tavoitteena on yhteiskunnallinen muutos, joka koetaan oikeutetuksi – se on tekijöilleen vapaustaistelua. Koska meidän on vaikea sitä hyväksyä, on terrorismin ymmärtäminenkin usein lähes mahdotonta.

Terrorismi on viesti: te ette ole niin vahvoja kuin luulette – eikä kukaan teistä ole turvassa.

//Samuli Suonpää


Säännöt: Kommentointi vain omalla nimellä, ellei minun kanssani ole muuta sovittu. Aiheena on ”Mitä terrorismi on?”. Tarkoituksena on, että lukijat keskustelevat aiheesta ja esittävät siitä omat näkemyksensä. Tavoitteena on päästä vuorovaikutteiseen keskusteluun hyvässä hengessä, joten kaikki öyhötys poistetaan armottomasti.

Lisää luettavaa