Mitä terrorismi on? (Terrorismin kokonaiskuva, osa 1)

Saatteeksi

Sarjan johdannossa ”Terrorsimin kokonaiskuva” Siilinjärven Suininlahden yläasteen oppilas Iida Hilden esitti suomalaisen 16-vuotiaan koululaisen näkemyksen terrorismista, joka syntyi koulussa tehdyn tutkielman tuloksena. Ensimmäisessä osassa Iida hahmotti terrorismia ilmiönä kysymyksen ”Mitä terrorismi on?” kautta.

Nyt asiantuntijat esittävät omia näkemyksiään otsikolla ”Mitä terrorismi on?” Asiantuntijoiden pohdinnat julkaistaan perättäisinä tähän merkintään 1–2 repliikin pituisina, siten että uusin on aina ylinnä. Tämän merkinnän loppuun olen lisännyt luettelon lähteistä, joiden avulla voi perehtyä syvemmin aiheeseen. Kommentoikaa reippaasti! Keskustelun lyhyet säännöt löytyvät lopusta ja edellisen merkinnän lukijoiden käymän keskustelun löydät täältä.

//James


Vieraskynä 3.4.2017, Teemu Tammikko.

wordcloud-tammikko
Teemu Tammikko on Ulkopoliittisen instituutin tutkija, asiantuntemuksenaan mm. terrorismi, poliittinen väkivalta ja väkivaltainen ekstremismi, sekä niiden torjunta ja ennaltaehkäisy Euroopassa, rajaturvallisuus ja Schengenin sopimus, sekä Espanjan politiikka. Teemun käynnissä olevat tutkimushankkeet ovat terrorismi ja poliittinen resilienssi, sekä vierastaistelijailmiö.

Mitä terrorismi on?

Terrorismi määritellään usein poliittisesti motivoituna väkivaltana, joka kohdistuu ”sivullisiin”, ja jonka tarkoituksena on lietsoa pelkoa itse väkivallan kohdetta laajemmassa joukossa. Se on hyvä määritelmä, joka ei periaatteessa katso sitä, minkä poliittisen aatteen vuoksi tekoja tehdään, vaan kyseessä on tiettyä logiikkaa noudattava väkivalta. Yleensä terroristeina pidetään vain ei-valtiollisia toimijoita. Jos valtiot käyttävät samaa väkivallan logiikkaa, puhutaan erikseen valtioterrorismista.

Terrorismin käsittely pelkästään pelkoa lietsovana keinona on kuitenkin yksinkertaistava, eikä se selitä sitä, miksi sille annetaan niin suuri painoarvoa, vaikka konfliktialueiden ulkopuolella se on verrattain harvinaista. Jos halutaan pohtia sitä, mitä terrorismi merkitsee yhteiskunnassa, on syytä pohtia tarkemmin sen vaikutuksia.

Pelko saa ihmiset usein peräytymään, hakeutumaan turvaan. Tämä on monesti terroristien tarkoitus. He haluavat, että länsimaat lopettavat sekaantumisen Lähi-idän konflikteihin, että sotilaat lähetetään koteihinsa ja pommittaminen lakkaa. He katkovat toimittajien päitä videoilla, jotta ulkomaalaiset toimittajat eivät uskaltaisi tulla paikalle ja he voivat itse hallita tiedonvälitystä, kertoa vain heille sopivan osan totuudesta.

Pelon lisäksi terrorismi herättää vihaa. Jokainen summittainen murha koetaan epäoikeudenmukaisena. Mitä tavalliset ihmiset linja-autoissa, baareissa, turistikohteissa ovat tehneet ansaitakseen väkivaltaisen kuoleman? Vihainen kansalainen ei vaadi peräytymistä, vaan kostoa, jonkinlaista oikeutta. Jos terroristi itse kokee äärimmäistä epäoikeudenmukaisuutta jostakin aikaisemmasta tapahtumasta, niin sitä kokee myös terrorismin uhri. Sen kohteeksi joutunut yhteiskunta vaatii vähintään syyllisten saattamista vastuuseen. Joskus sekään ei riitä. Jotkut saattavat kyseenalaistaa, miksi brutaalia väkivaltaa harjoittavia ihmisiä tulisi kohdella normaalin oikeuskäytännön mukaisesti. He kyseenalaistavat, ovatko terroristit edes ihmisiä, kun kykenevät moisiin tekoihin. He vaativat ”silmä silmästä” logiikan mukaista kostoa. Siksi terrorismi johtaa usein väkivallan kierteeseen.

Terrorismi on siis poliittisen vaikuttamisen keino, joka toimii välillisesti väkivallan kohteeksi joutuneen yhteiskunnan kautta. Terroristit itse eivät kuitenkaan hallitse tekojensa seurauksia, joten keinona se on äärimmäisen huono.

//Teemu Tammikko


Vieraskynä 1.4.2017, Topias Uotila.

wordcloud-uotilaTopias Uotila on turvallisuuspolitiikan ja sotataidon harrastaja sekä aktiivinen reserviläinen. Voit seurata Topiasta Twitterissä.

Mitä terrorismi on?

Terrorismi on tavoitteellista kauhua aiheuttavaa väkivaltaa. Terroristisen väkivallan välitön tavoite on psykologinen kauhu teon kohdetta huomattavasti laajemmassa ihmisjoukossa eikä fyysinen muutos tai kineettinen vaikutus varsinaisessa kohteessa. Terrorismi ei yleensä valikoikaan kohdettaan yksilöinä. Aiheuttaessaan kauhua terrorismi muistuttaa meitä siitä kuinka helposti omakin elämämme päättyy; kuinka elämme joka hetki toistemme armosta; kuinka helppo on tappaa. Terroriteko on antaa tästä meille esimerkin. Jos turvallisuuden sanotaan olevan tunne, niin on terrorismikin. Terrorismi on siten subjektiivinen kokemus.

Terrorismi on vähäväkisen kamppailua. Tästäkin näkökulmasta siis subjektiivista. Sanotaan, että toisen terroristi on toisen vapaustaistelija. Terrorismi on kuitenkin käsitteenä hyödyllinen lähinnä varsinaisen sodankäynnin ja varsinaisen rikollisuuden ulkopuolella, kun terroriteon tavoite ei ole henkilökohtainen hyöty tai kosto, vaan laajempi poliittinen tai vastaava tavoite, mutta toteutus on vailla organisoitua sotavoimaa, saati sodan oikeussääntöjä. Vaikka näin on syytä rajata termin soveltamisalaa, kannattaa säilyttää varsinainen määritelmä vapaana kannanotoista kauhulla tavoiteltuihin asioihin. Muuten terroristi on toiselle vapaustaistelija, sankari.

//Topias Uotila


Vieraskynä 31.3.2017, Laura Halminen.

wordcloud-laura

Laura Halminen on toimittaja, joka sattumalta asui lapsena sortuneessa valtiossa ennen kuin se sortui. Halminen työskentelee Helsingin Sanomissa ja kirjoittaa mieluiten tietoturvasta. Lauraa voit seurata Twitterissä.

Mitä terrorismi on?

Lontoossa aikuiset puhuivat. Lockerbien kylään Skotlannissa oli pudonnut lentokone ja Harrod’s –lelukaupassa barbiet tuijottivat laatikoistaan koulutyttöä takaisin. Kauttakulkumatkalta Lontoosta piti palata vielä lennolla parin päivän päästä Helsinkiin. Jossain ihmisiä räjähti ja paloi.

Tuli 1990-luku. Pääministeri Paavo Lipposen mielestä minun tuttavapiiriini kuuluvat eläinoikeusaktivistit olivat terroristeja. Tsetseenien raivokas epätoivo itsenäisyyssodassa, kaikki tai kuolema. Luin Ulrike Meinhofista ja Andreas Baaderista. Al Qaida yritti jotain World Trade Centerissa.

Sitten 2000-luku, jolloin Al Qaida onnistui. Terrorismin vastaisesta sodasta tuli muotisana, ja muoti on luonut vastamuoteja. Breivik puri ruokkivaa kättä ja yritti tappaa sosiaalidemokraatit. Kouluampujat fanittivat toisiaan.

Terrorismi on institionaalisen ryhmäkäyttäytymisen pimeä puoli. Se on toiseuden kokemus: teinityttö kapinaiässä kirjoittamassa koulun vessan seinään Red Army Faction, koska se oli jännittävää ja pelotti muita. Nyt jossain teini kirjoittaa الموت للكفار (almawt lilkifar, kuolema vääräuskoisille), koska identiteettiään voi rakentaa myös sen varaan, että saa toisten kokemasta pelosta ja inhosta vahvistusta ulkopuolisuuden tunteelleen. Toiseudesta tulee yhteinen nimittäjä, liima joka kokoaa yhteen ryhmiä. Me muita vastaan.

Terrorismi on osoitus rakenteellisesta epätoivosta.

Minusta ei tullut terroristia, vaikka kirjoitin vessan seinään RAF. Ehkäpä pöyristyminen Paavo Lipposen järjettömän tuntuisesta heitosta kettutyttöjen suhteen selvensi jotain. Ehkä se oli mielikuva tulipaloon sulavista barbienukeista, lentopelko Lockerbiesta. Tai sitten terrorismi edellyttää ominaisuuksia, joita minulla ei ole. Tai sellaisten ominaisuuksien puuttumista, joita minulla on.

//Laura Halminen


Vieraskynä 29.3.2017, Samuli Suonpää.

wordcloud-samuli

Samuli Suonpää on uskontojournalisti yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neljästä miljoonasta äänestä. Hän puhuu radiossa ja huutaa kolumneissa, kirkosta, uskonnoista ja yhteiskunnasta. Suonpään mielestä uskonnollisuuden väärinymmärtäminen on avain koko maailman väärinymmärtämiseen. Voit seurata Samulia Twitterissä, mistä löydät hänet nimillä @suonpaa ja @horisontti_yle1.

Mitä terrorismi on?

Ainoa terrorismia käsittelevä kirja, jonka työnantajani kirjastosta löysin, oli luokiteltu hyllyssä kohtaan 29.7 Ei-kristilliset uskonnot – islam. Tässä on jotakin hyvin kuvaavaa. Nykyisin terrorismi tarkoittaa vierasuskoista väkivaltaa, islamin pyhää sotaa.

Siellä kirkkohallituksen kirjaston hyllyjen välissä tajusin olevani vanha. Olin nimittäin jo 25-vuotias, kun lentokoneet törmäsivät WTC-torneihin ja sana ”terrorismi” alkoi merkitä jostakin kaukaa, vieraasta kulttuurista, meitä länsimaisia kristittyjä uhkaamaan hiipivää väkivaltaa. Minun lapsuuteni terrorismi tuli lähempää, se oli eurooppalaista.

Irlannin tasavaltalaisarmeija yritti vapauttaa Pohjois-Irlantia Britanniasta ja ETA ajoi Baskimaan itsenäisyyttä Espanjasta. Lapsuuteni terrorismilla oli selvät, ymmärrettävät päämäärät. Kyse ei ollut Pyhästä Sodasta vaan vapaustaistelusta. Väkivalta ja uskonto olivat vain välineitä, eivät selitys.

Nykyinen terrorismi näyttäytyy uskonnollisempana ja siksi järjettömämpänä kuin terrorismi kaksikymmentä vuotta sitten. Syy on yksinkertainen. Me emme yleensä tiedä yhtään mitään maailmasta länsimaisten demokratioiden eli televisiosarjojen maailman ulkopuolella – emmekä tunne uskonnoista kuin auttavasti kristinuskon läntiset suuntaukset. Siksi terrorismi näyttää erilaiselta kuin ennen. Ihmiset kauempana näyttävät aina. Terrorismi itsessään ei kuitenkaan juuri muuttunut, siitä vain on tullut vähän kansainvälisempää – samoin kuin maailmasta muutenkin.

Terrorismi on heikomman ase. Se vaatii kasvualustakseen toivottomuutta, alistettuja ihmisiä – ja vahvan kokemuksen epäoikeudenmukaisuudesta. Terrorismi kohdistuu sivullisiin, koska muiden vahingoittamiseen eivät voimat riitä.

Terrorismin tavoitteena on yhteiskunnallinen muutos, joka koetaan oikeutetuksi – se on tekijöilleen vapaustaistelua. Koska meidän on vaikea sitä hyväksyä, on terrorismin ymmärtäminenkin usein lähes mahdotonta.

Terrorismi on viesti: te ette ole niin vahvoja kuin luulette – eikä kukaan teistä ole turvassa.

//Samuli Suonpää


Säännöt: Kommentointi vain omalla nimellä, ellei minun kanssani ole muuta sovittu. Aiheena on ”Mitä terrorismi on?”. Tarkoituksena on, että lukijat keskustelevat aiheesta ja esittävät siitä omat näkemyksensä. Tavoitteena on päästä vuorovaikutteiseen keskusteluun hyvässä hengessä, joten kaikki öyhötys poistetaan armottomasti.

Lisää luettavaa

Terrorismin kokonaiskuva

Tämän artikkelisarjan tarkoituksena on kuvata terrorismia suomalaisen nuoren näkökulmasta ja laajentaa sitä keskusteluksi. Neliosaisessa artikkelisarjassa eri alojen asiantuntijat keskustelevat terrorismista. Keskustelun lähtökohtana on suomalaisen 16-vuotiaan koululaisen näkemys terrorismista, joka on syntynyt koulussa tehdyn tutkielman tuloksena. Ensimmäisessä osassa hahmotetaan terrorismia ilmiönä kysymyksen ”Mitä terrorismi on?” kautta.

wordcloud-terrorism

Koululaisen ääntä blogisarjassa käyttää Iida Hilden, Siilinjärven Suininlahden yläasteen oppilas. Iida sai tammikuussa tehtäväkseen laatia uskonnon opinnoissa tutkielman terrorismista. Sain kunnian olla niiden joukossa, joilta Iida kysyi lähteitä. Toimitin lyhyen luettelon lähteitä sekä käsitteitä ja ilmiöitä, joihin mielestäni tulisi perehtyä aiheen ymmärtämiseksi. Tutkielma valmistui 12. maaliskuuta 2017 ja on jälleen ajankohtainen Lontoon terroriteon myötä. Sen ajankohtaisuus ja siinä esitetty pohdinta on niin vahvaa, että päätin luovuttaa blogini Iidan ja asiantuntijoiden käyttöön seuraavan kahden viikon ajaksi.

Kuva: Thomas Wood, Sheffield, Englanti. Lisenssi: CC BY 2.0.

Poliisin panssariautot vartioivat Lontoon Parliament Squarea iskujen jälkeen. Kuva: Thomas Wood, Sheffield, Englanti. Lisenssi: CC BY 2.0.

Ensi viikolla asiantuntijat esittävät omia näkemyksiään otsikolla ”Mitä terrorismi on?”. Sen jälkeen seuraa vielä kolme osaa, joissa keskustellaan aiheista ”Terrorismi ja islam”, ”Median rooli terrorismissa” ja lopuksi sarja päättyy pohdintaan ”Miksi terrorismi ei toimi, vai toimiiko se?”.

//James


Vieraskynä 25.3.2017, Iida Hilden, Suininlahden yläaste, 9c, Siilinjärvi.

Johdanto

Kun kysytään, mitä sana terrorismi tuo mieleesi, vastaukset ovat varmasti hyvin samanlaisia. Moni muistaa varmasti 9/11 iskut New Yorkissa vuonna 2001 ja aivan lähivuosien terrori-iskut esimerkiksi Ranskassa sekä Belgiassa ovat lähestulkoon kaikkien mielessä. Terrorijärjestö Isis taistelee ja sotii Lähi-idässä ja on levittäytymässä myös muualle maailmaan. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan niin mustavalkoista kuin esimerkiksi media meille näyttää. Euroopassa terroria on käytetty poliittisten sekä uskonnollisten päämäärien saavuttamiseksi erityisesti Irlannissa, Saksassa, Italiassa ja Ranskassa. Kuitenkin myös monet muut maat ovat saaneet tästä osansa ja terrorismi on ylettynyt jopa Yhdysvaltoihin saakka. Euroopassa terrorismia pidetään jopa aikakautemme suurimpana uhkana. Terrorismi on hyvin ajankohtainen aihe, jonka historia ja taustat eivät ole aina niin selviä. Selvitän tutkielmassani uskonnollisen ja poliittisen terrorismin eroja sekä epäkohtia, terroristien erilaisia motiiveja ja taustoja, sekä käyn läpi islamin vaikutusta terrorismiin. Pohdin myös sitä, miksi uskonto ei nykyisin riitä selittämään terroristisia tekoja, sekä koitan etsiä syitä länsimaiden nuorten radikalisoitumiseen terrorismiin ja jihadismiin.

New Yorkin World Trade Center kaksoistornit terrori-iskun jälkeen syyskuun 11.päivä vuonna 2001.

New Yorkin World Trade Center kaksoistornit terrori-iskun jälkeen syyskuun 11.päivä vuonna 2001. Kuva: Wikipdedia Commons.

Mitä terrorismi on?

Terrorismi on siviileihin kohdistuvaa poliittista tai ideologista väkivaltaa, jonka tarkoituksena on herättää pelkoa väestössä ja usein myös horjuttaa yhteiskunnan järjestystä. Terrori-iskujen ideana onkin usein luoda pelkoa siitä, että kuka tahansa voi olla uhri. Toisinaan terrorismin määritteleminen on kuitenkin vaikeaa, ja esimerkiksi joukkomurhaa saatetaan nimittää tiedotusvälineissä terrorimiksi. Terrorismi on ollut todella ajankohtainen aihe jo vuodesta 2001, kun terrorijärjestö Al-Qaida kaappasi kolme[1] matkustajakonetta, joista kaksi ohjattiin päin New Yorkin WTC-torneja. Terrorismin eri muotoja on monia, joista yleisimpiä ovat uskonnollinen ja poliittinen terrorismi.

Poliittinen terrorismi hyökkää usein vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä vastaan ja pyrkii korvaamaan sen oman näkemyksen mukaisella järjestelmällä. Poliittinen terrorismi on Euroopassa vasemmistolaista. Erilaisia poliittisia ryhmiä on monia, mutta terrorismiin niistä ovat syyllistyneet erityisesti vasemmistolaiset ryhmät. Esimerkiksi vuosina 1962–2005 vasemmistolaisryhmät tekivät noin 3 738 iskua, joissa kuoli 2 576 ihmistä. Useat poliittista terrorismia harjoittavat ryhmät ovat pyrkineet kaatamaan kapitalistisen hallituksen, sekä perustamaan sen tilalle sosialistisen tai kommunistisen järjestyksen. Esimerkkejä tällaisista ryhmistä ovat mm. Saksan Punainen armeijakunta, Irlannin IRA sekä baskien ETA. Joskus oikeistoterroristit ovat pyrkineet tukemaan olemassa olevaa yhteiskuntajärjestelmää, kuten esimerkiksi Etelä-Amerikan puolisotilaalliset järjestöt, jotka ovat usein hallituksen palveluksessa. Tällaiset järjestöt pyrkivät murhaamaan poliittiset vastustajansa tai näitä tukevat ihmisryhmät. Oikeistoon ovat kuuluneet myös vastavallankumoukselliset jotka aloittivat 1980-luvun alkupuolella taistelun vasemmistolaista Sandinisti-hallitusta vastaan.

Uskonnollinen terrorismi ja sen tavoitteet sekä syyt perustuvat uskontoon. Uskonnollista terrorismia harjoittavat eniten sunnimuslimit. Yhdysvaltain liittovaltion tilastojen mukaan vuonna 2006 terroriteoissa kuolleista 4 000 eli 46 % oli kuollut sunnien harjoittaman terrorismin uhreina.

//Iida Hilden


Ohjeet kommentoinnista: Kommentointi vain omalla nimellä, ellei minun kanssani ole muuta sovittu. Aiheena on ”Mitä terrorismi on?”. Tarkoitus on, että lukijat keskustelevat siitä ja esittävät samalla omat näkemyksensä aiheesta. Tavoitteena on päästä vuorovaikutteiseen keskusteluun hyvässä hengessä, joten kaikki öyhötykset poistetaan armottomasti.

Edit: Blogimerkinnän kuvitusta muutettu tekinjänoikeudellisista syistä; julkinen blogi kaupallisella alustalla voi vain käyttää kuvia, joiden käyttö on vastaavasti tai vapaasti lisenssoitu.

European Security Order Has Passed the Era of “Permanent Neutrality”

Guest article by Henri Vanhanen. March 2, 2017.

Henri VanhanenkAn institutional approach on a new European security architecture oversimplifies a complex problem and brings about untenable compromises that only Russia stands to gain from. Dealing with current challenges in the security environment requires both a long term strategic vision and a thorough understanding of the core causes of disagreements and conflict, writes Henri Vanhanen. Henri is an author for the Finnish Foreign Policy publication The Ulkopolitist and has written expert articles on Finnish Foreign and Security policy, international relations and analyses of the security environment. Currently Henri is finishing his master’s degree in contemporary history. He is also a student in the Versatile Expertise in Russian and Eastern European Studies (ExpREES) programme coordinated by the Aleksanteri Institute and has studied American history in the University of California Berkeley. Henri has worked for the US State Department and US Department of Defense as an intern. Henri’s writings represent his personal views.


On February 26th, Brookings Institution senior fellow Michael O’Hanlon wrote an opinion piece in The Wall Street Journal titled ’An Alternative to NATO Expansion That Won’t Antagonize Russia’ where he discussed the possibilities of the Trump administration to improve current Russian-American relations. O’Hanlon introduced an idea of a new European security architecture based on a ‘permanent neutrality’ status of certain North and East European states, namely Finland and Sweden; Ukraine, Moldova and Belarus; Georgia, Armenia and Azerbaijan; Cyprus and Serbia, and possibly some Balkan states.

Finland, Sweden and NATO. Source: Georgia-Caucasus Strategic Studies Institute.

Finland, Sweden and NATO. Source: Georgia-Caucasus Strategic Studies Institute.

In O’Hanlon’s setting the core concept would be permanent neutrality in terms of formal memberships in treaty-based mutual defense organizations. In return Russia and NATO would commit to uphold the security of Ukraine, Georgia, Moldova and other states in the region. At the same time these states could maintain the right to choose their form of government, political leadership, diplomatic relations and economic associations.

While O’Hanlon believes that it is time for Western nations to start seeking for options to solve the on-going European security dilemma, his proposal is not a sustainable one. O’Hanlon’s solution is a reflection of revised great power politics which supports the idea of great powers with legitimate spheres of influence. However, in a closer analysis, it can be concluded that O’Hanlon’s solution is and would be toxic for the current European security order.

First, the idea that some European states would commit to not joining a mutual defense organization would mean rejecting the very OSCE principles of sovereignty that the Ukraine crisis is fundamentally about. Even if states had the right to choose other forms of cooperation we would still be talking about a limited sovereignty, all in the name of great power politics. O’Hanlon’s solution would basically dismantle this modern European security order.

Secondly, after the illegal annexation of Crimea, utilization of power politics in Eastern Ukraine and waging of aggressive cyber and information warfare, I find it very difficult for the states in O’Hanlon’s list to consider Russia a reliable partner. Trading sovereignty for a ‘permanent neutrality’ guaranteed by Russia just doesn’t sound very convincing considering Russia’s violations of the principles of OSCE (i.e. the Helsinki Final Act and the Budapest Memorandum).

Thirdly, should the West agree on such a security architecture, the solution would not be based on the convergence of values but rather on a modern balance of power. Russian foreign policy is driven by its historical great power identity and the idea of its exceptionalism in the world order. In resource terms, the end of the Cold War also ended Russia’s traditional greatpowerness (великодержавность) which it has then been seeking to return during the rise of Mr. Putin. In the Munich Security conference last February Russian foreign minister Sergey Lavrov introduced the term “post-West world order” which speaks for itself. The view that a ‘permanent neutrality’ of certain states would end the tensions is simply wrong. It should be remembered that Russian power politics triggered the current European security crisis in the first place. In this respect NATO actions cannot be equated with those of Russia and thus a ‘NATO only’ ‘permanent neutrality’ alters the reasons behind the crisis. In reality, NATO actions in the post-Cold War era have not given Russia tenable reasons to consider the alliance threat. The problem was never about NATO enlargement, but rather Russia’s determination to expand its sphere of influence through power politics and Mr. Putin not feeling satisfied when this goal was met by resistance in the West. It is rather naive to think that the problems in the Russia-West relations could be solved by mere institutional arrangements since the nature of the problems are not institutional, but rather lie in the dynamics of relations.

Fourthly, the idea that Crimea should simply be “put aside”, as O’Hanlon frames it, is advantageous to Russia. This is something that many in the West are getting wrong; is the responsibility for détente and playing by the rules merely a responsibility of the West? This would indicate that the West is ready to compromise détente by all means necessary. In reality, “putting Crimea aside” is basically giving Russia what it wants in return for a peace of mind in the West for the time being. To Putin, such a compromise would indicate weakness. The Russo-Georgian War of 2008 taught Putin that when not challenged, power politics pay off. Instead of bringing an end to problems, “putting Crimea aside” would freeze the tensions just so they could surface later. Considering this, it is hard to see what the West or Mr. Trump would have to gain from a grand European security deal struck on Russian terms.

Fifthly, O’Hanlon’s perception of the role of Finland and Sweden is skewed. Finland and Sweden joined the European Union (EU) in 1995 and have ever since steadily integrated themselves into all significant European cooperation and security organizations except NATO. The support and implementation of EU sanctions on Russia by Finland and Sweden the conformity of the countries’ defense capabilities with NATO and the United States can hardly be considered suitable grounds for a ‘permanent neutrality’. O’Hanlon’s interpretation of the positions of Finland and Sweden generally downplays the role of the EU as a security provider.

O’Hanlon’s institutional approach on European security signals a lack of long-term strategic vision in dealing with complex problems. In a world of increasing interdependency and in the modern European security order a ‘permanent neutrality’ solution is something of the past. It is best left there, lest we bring back the old balance of power. In order to resolve current challenges, we need to change our perspective regarding their nature. In the case of Europe it means understanding the core causes of disagreements.

//Henri Vanhanen
Contributing Editor, The Ulkopolitist


The views and opinions expressed in this article are those of the author. Please follow Henri on Twitter. The articles he has written for The Ulkopolitist (in Finnish) are here.


Suggested reads