Puolustusvoimissa henkilöt eivät riitele

Kenraalin kauluslaatta. Kuva: Wikipedia.

Kenraalin kauluslaatta. Kuva: Wikipedia.

Dosentti Markku Salomaa kirjoitti Seurassa 27.4.2016 mielipiteen kenraalien sodasta ja ”armeijan” sisäisestä määrärahataistelusta. Analyysina ja artikkelina esitetty mielipide on poleeminen ja Salomaa nostaa esille kuvitteellisia kenraalikunnan, puolustushaarojen ja etujen välisiä ristiriitoja, joita ei ole olemassa. Jostain syystä sotilasorganisaatiot hyvin tunteva Salomaa ei raapustuksessaan edes erota aselajia puolustushaarasta. Asian käsittelyyn sopivalla tavalla Salomaa aloittaa mielipiteensä arvioimalla kenraalien määrää:

Parhaimmillaan kenraalien määrä kävi presidentti Tarja Halosen aikana jopa 39 – 41 leijonakauluksessa, kun kylmän sodan aikana Urho Kekkonen pärjäsi 24 kenraalilla. Nyt kenraaleita on 35, kun puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti lasketaan mukaan.

Vuonna 2012 alkanut puolustusvoimauudistus supisti puolustusvoimien henkilöstöä ja tasapainotti puolustusvoimien kulurakennetta. Kyse ei ollut pelkästä ”leikkauksesta ja tehostamisesta”, vaan jatkuvuuden turvaamiseksi luotiin myös uusi hallintorakenne, järjestettiin koko puolustusvoimien logistiikka uudestaan ja luotiin tähän liittyen uudet toimintatavat. Tämä toteutui 1. tammikuuta 2015 ja yksi sen merkittävimpiä ilmentymiä on Pääesikunnan alainen Puolustusvoimien logistiikkalaitos, joka vastaa koko puolustusvoimien joukkojen, henkilöstön ja järjestelmien toimintakyvystä ja materiaalin käyttökelpoisuudesta. Laitos omistaa ja huoltaa puolustusvoimien materiaalin ja vastaa sen teknisestä elinjaksohallinnasta. Laitoksen vastuualueita ovat puolustusvoimien hankintojen kokonaisuus, tilahallinta ja materiaalit, ruokahuollon järjestelyt sekä puolustusvoimien terveydenhuolto ja ympäristöasiat.

Samalla puolustushaaroilta poistuivat logistiikan tehtävät ja ne keskittyvät nyt valmiuteen, joukkojen tuottamiseen ja suorituskykyjen käyttöön.

Uudistuksella korjattiin vanhan moniportaisen ja osin ”siiloutuneen” organisaation huonot puolet, eli juuri ne välillä keskenään riidelleet asiat ja näkemykset, jotka Salomaa virheellisesti tuo esille henkilökohtaisena eripurana kenraalien välillä. Puolustusvoimissa henkilöt eivät riitele, vaan he keskustelevat asiasta ja päätöksiin tullaan, kun analysoidusta tilannekuvasta on muodostunut yhteisesti hyväksytty tilanneymmärrys.

Idän rautaa ihaileva Salomaa haikailee DDR:n jäämistön perään. Tässä Salomaa on taloudellisen muistin osalta historiaton. Puolustusministeri Elisabeth Rehnin alulle panemat isot hankinnat rahoitettiin myös normaalin budjetin ulkopuolelta. Venäläisvalmisteinen ilmatorjuntaohjusjärjestelmä ItO 96 BUK-M1 ei sekään mahtunut puolustusbudjettiin muutamaa vuotta myöhemmin hankittuna.

Itäblokin mekanisoitujen yhtymien hajanainen kalusto oli jo ostettaessa vanhaa, mutta toki käyttökelpoista. Se mikä edelleen on käyttökelpoista on tallessa, lopuista on tehty metalliromua, joka on tuottanut enemmän kuin kaluston ylläpitäminen monien vuosien ajan olisi maksanut. Salomaalta puuttuu logistinen näkemys — toki kalustoa voidaan laittaa taivasalle makaamaan rasvat päällä ja toivoa, että se kymmenen vuoden päästä toimisi kuin pakasta vedettynä. Näin ei kuitenkaan ole. DDR-kalmiston panssarivaunut olivat pääosin vähän ajettuja ja koneiden osalta verrattain hyväkuntoisia, mutta seisottuaan monta vuotta ilman säännöllistä huoltoa ja tarkastuksia, olivat niiden herkemmät sähkö- ja hydraulijärjestelmät osin hyvin pahoin kuluneita. Romuraudan hinnalla ostetut panssarivaunut palautti henkiin ja piti hengissä suomalainen huoltojärjestelmä, joka ei ollut ilmainen. Tässä tuli seinä vastaan, kun puolustusmateriaali kallistui samalla kun puolustusmäärärahat vähenivät. Salomaan haikailema 240 taistelupanssarivaunun ylläpito ad infinitum olisi karrikoidusti merkinnyt sitä, että

  • joukkotuotanto kohdentuisi ylisuurena useita keskenään yhteensopimattomia järjestelmiä käyttäville joukoille,
  • huolto kohdentuisi massiivisena useille eri teknistä osaamista ja pätevyyttä vaativille järjestelmille,
  • modernin kaluston hankinnat, mm. Hollannin Leopard 2 -pikakauppa, eivät olisi toteutuneet rahojen ja resurssien tultua sidotuksi kahteen edellä mainittuun ja että
  • tasapainottavaa puolustusvoimauudistusta ei olisi voitu toteuttaa, vaan edessä olisi ollut täysivaltaisempi puolustusuudistus.

Kuten puolustusministeri Rehnin hankinta 1990-luvulla tuli tiensä päähän neljännesvuosisata myöhemmin, tulevat myös ensi vuosikymmenellä ostettavat hävittäjät ja taistelualukset tiensä päähän 2060-luvulle mentäessä. Sotateknisen kehityksen osalta historiasta ei voida suoraan lukea muutosnopeutta, vaan automatisoitujen, digitalisoitujen ja tulevaisuuden robotisoitujen järjestelmien osalta olisi myös ymmärrettävä Mooren lakia.

Salomaa lukee myös valtion talousarviota varsin tarkoitushakuisesti:

Puolustuksen osuus valtion menoista on tänä vuonna 5,3 prosenttia. Puolustusministeriön kaikki menot ovat tänä vuonna 2 886 300 000 euroa, mistä käytetään materiaalihankintoihin 544 700 000 euroa (18,9 %) ja palkkoihin 783 500 000 euroa (27,1 %).

Totta on, että puolustusmateriaalille on varattu 545 miljoonaa euroa. Koko materiaaliseen valmiuden menot ovat kuitenkin suuremmat, noin 946 miljoonaa euroa, joka on 38 % kaikista menoista. Ero selittyy sillä, että muita kuin puolustusmateriaaliin varattuja määrärahoja käytetään logistiikkajärjestelmän vaatimiin palveluihin, esimerkiksi sopimuksiin, ja sellaiseen materiaaliin, joka ole varsinaista puolustusmateriaalia, mutta on osa huoltojärjestelmää.

Salomaan Suomessa talvisodan maavoimahenki elää vahvana. Miinoilla ja polttopulloilla torjutaan sissisodassa teknisesti kehittyneempi vihollinen. Kysymys onkin, mistä Salomaa haluaisi kalustoa hankittavan? Vai onko ajatuksena se, että Suomi oman suuren teollisuutensa turvin ylläpitäisi vanhaa kalustoa ja rakentaisi itse kotikutoisia ratkaisuja? Venäläiseen kalustoon turvautuminen ei olisi sen kustannustehokkaampaa; laiteyksilöt saadaan toki halvemmalla, mutta niiden tukena olevien tieto- ja johtamisjärjestelmien rakentaminen, suunnittelu- ja integrointi maksaa toisen mokoman. Lisäksi logistiikkajärjestelmän luomisessa on omat haasteensa, kun puhutaan kriisiajan varasosien ja vaihtolaitteiden saatavuudesta. Tässä suhteessa Salomaa ei ajattele kokonaisia järjestelmiä, vaan yksittäisiä koneita ja laitteita. Ne eivät koskaan voi olla enemmän kuin osiensa summa.

Puolustusvoimat on uudistuksensa myötä kehittynyt ketteräksi ja pystyy nykyään tarkastelemaan ja säätelemään toimintaa, materiaalia ja henkilöstöä toisistaan riippuvina kokonaisuuden osatekijöinä. Puolustusvoimien suurin vaje on tällä hetkellä materiaalissa. Toiminnasta ei tingitä. Materiaalista suorituskykyä ei kuitenkaan enää tarkastella putkinäköisesti oliivinvihreiden, laivastonsinisten, taivaansinisten tai vaaraimenpunaisten linssien läpi. Näkymä on puolustusvoimatason kokonaisuudessa, joka on enemmän kuin osiensa summa.

Puolustusvoimat on uudistuksensa myötä noussut vanhoista juoksuhaudoista. Myös Salomaan ja muiden sotahistorian tutkijoiden olisi syytä nostaa katseensa poteron pohjalla olevasta hylsykasasta ja tähystää reunan yli tulialueelle.

//James

P.S. Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) kommentoi blogissaan tänään Salomaan mielipidettä varsin terävästi ja avaa kansantajuisesti materiaalisen suorituskyvyn rakentamisen ja ylläpidon logiikkaa. Suosittelen lukemaan!


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Julkisuus juoksuhaudoissa

Sotapakko

Uutisissa ja sosiaalisessa mediassa on herännyt keskustelua Porin prikaatin komentajan antamasta kiellosta haastetella varusmiehiä siitä, miten he suhtautuvat heidän käyttöönsä sotatehtävissä. Taustalla on ollut asevelvollisuuslailla säädetyt rajoitukset varusmiesten käytölle puolustusvoimien toisen lakisääteisen tehtävän toteuttamisessa.

Tässä laissa tarkoitetussa palveluksessa oleva asevelvollinen voidaan palvelustehtävänään määrätä puolustusvoimista annetun lain 2 §:n 1 momentin 2 a kohdassa tarkoitettuun virka-aputehtävään ja 2 b kohdassa tarkoitettuun pelastustehtävään. Pelastustehtävässä tai virka-apua annettaessa asevelvolliset eivät saa osallistua:

1) vaarallisten henkilöiden kiinniottamiseen;

2) räjähteiden raivaamiseen;

3) aseellista voimankäyttöä edellyttäviin tehtäviin; eikä

4) muihin vastaaviin vaarallisiin tehtäviin.

Asevelvollisuuslaki (1438/2007) 78 § 1 mom

Valmiusasia

Varusmiespalveluksen aikana asevelvolliset koulutetaan ja harjaannutetaan sotilaallisen maanpuolustuksen tehtäviin ja siten osaltaan luodaan edellytykset sodan ajan varalta tarvittavien joukkokokonaisuuksien tuottamiselle.

Asevelvollisuuslaki 36 § 1 mom

Jossain vaiheessa 2000-luvun vastuullisen ja yhteistyökykyisen erityisen hyvän naapurin ikuisen rauhan hybriksessä perustehtävä kuitenkin unohtui. Nyt lausuntoa siitä, voidaanko varusmiehiä käyttää maanpuolustustukseen piti hakea oikeuskanslerilta asti.

Tällaisen valmiuden palauttaminen ei ole ihan ”joukko kasaan ja sotaan” -luokan homma, vaikka talvisodassa tehtiin joskus näinkin. Varusmiesten käyttö taistelutehtäviin ja sen säätely on laaja-alainen muutos, joka edellyttää siihen liittyen doktriinin, organisaation, koulutuksen, kaluston, henkilöstön, johtamisen ja tilanhallinnan tarkastamista ja vaikuttaa moniin näistä. Nämä ovat niitä valmiusasioita, joista puolustusvoimat ei kerro. Selvää lienee, että varusmiesten käyttö taistelutehtäviin vaikuttaa koulutusjärjestelmään, koska sillä täytyy kyetä todentamaan saavutettu osaaminen ensimmäiseen tehtävään. Siitä seuraa todennäköisesti sijoitus joukkorakenteeseen, joka taas on organisaatioasia. Logistisesti tämä edellyttää myös käytössä ja varastoituna olevan materiaalin sijoituksien ja jakoperusteiden tarkastamista. Eli kyseessä on puolustusjärjestelmätason asia kaikkine seurannaisvaikutuksineen. Tällaisesta seurannaisvaikutusten analyysistä käytämme nimitystä DOTMLPF (Doctrine, Organization, Training, Materiel, Leadership, Personnel, Facilities), eikä se ole mikään kotikutoinen suomalainen keksintö (ks esim. John Knotts).

Tällainen suunnittelu ja toimeenpano on usein nollasummapeliä, eli tietyn ratkaisun tekeminen on jostain muusta pois. Voi myös olla, että haluttu ratkaisu osoittautuu vaikeaksi ilman lisärahoitusta. Siksi on syytä olla huolellinen vaikka itse asia näyttäytyy päällisin puolin varsin helppona ja yksinkertaisena yksittäiselle sotilaalle (varusmiehetkin ovat sotilaita, siksi termin vaihto).

Valmius ei ole ilmaista. Paperitiikereitä voidaan taitella A4-arkin hintaan, mutta suorituskyvyn ilmentymä, eli taisteluvalmis joukko käsketyssä valmiusasteessa maksaa sitä enemmän mitä lyhyemmässä ajassa sen tulee olla käytettävissä. Kustannusneutraalia on lainsäädännön muuttaminen, mutta muste säädöskokoelman arkeilla ei ole todennettua valmiutta.

Julkisuus juoksuhaudoissa

Valitettavasti asevelvollisuuslaki yllätti myös Pääesikunnan ja nähtävästi koko Puolustusvoimat.

Asevelvollisen oikeuksia ei saa tämän lain nojalla rajoittaa enempää kuin palvelusvelvollisuuden suorittaminen, sotilaallisen järjestyksen ylläpito sekä asevelvollisten ja muiden henkilöiden turvallisuus välttämättä vaativat.

Asevelvollisuuslaki 2 § 4 mom

Mediaa ei tarvitse päästää kasarmiin häiritsemään palvelusta. Media on tervetullut silloin kun varuskunnan päällikkö tai joukko-osaston komentaja niin päättää. Eikä sitä tarvitse yleensä sen kummemmin perustella. Tässä tapauksessa kuitenkin Ylen juttuun päätyi onneton sitaatti, joka valitettavasti antaa varsin huonon kuvan puolustusvoimien suhtautumisesta varusmiesten sananvapauden rajoittamiseen.

En halua tukkia varusmiesten suita, mutta tätä asiaa ei kommentoi kukaan muu kuin pääesikunta.

Porin prikaatin komentaja Arto-Pekka Nurminen

Tällaista joukko-osaston komentajan lausuntoa ei voi oikein pitää muuna kuin esimiehen sotilaskäskynä, jonka rikkominen on palvelusrikos, josta seuraa kurinpitorangaistus tai vankeutta enintään vuosi. Eli on ihan paikallaan kysyä rajoitettiinko tässä sananvapautta ja millä perusteilla? Keskisuomalainen nostikin asian esille ja sai viestintäoikeuden professorin lisäksi myös puolustusvoimilta vastauksen.

– Varusmiesten haastatteluista palvelusaikana päätetään joukko-osastoissa tapauskohtaisesti. Porissa toimittiin oikein, koska kyse oli operatiiviseen valmiuteen liittyvästä keskeneräisestä asiasta, Puolustusvoimien viestintäjohtaja, kommodori Jan Engström toteaa.

Keskisuomalainen, 13.4.2016, ”Sananvapauden asiantuntija kummeksuu varusmiesten suiden tukkimista

On toki selvää, mitä tässä oikein haetaan, mutta koko ajatuksen juoksussa on pari perustavaa laatua olevaa ongelmaa. Haastattelu, jolla halutaan selvittää sotilaiden suhtautumista heidän käyttämisestään taistelutehtäviin koulutuksen eri vaiheissa, ei lähtökohtaisesti voi olla keskeneräinen ”valmiusasia”. Tällöin kaikilta koulutuksessa olevilta sotilailta voitaisiin kieltää kertomasta suhtautumisestaan taistelukoulutukseen ja muuhun siihen välittömästi liittyvään koulutukseen aina palveluksen aloittamispäivästä kotiutumiseen.

Median tyly tyrmääminen asiassa ”valmiusasiaan” vedoten on myös ongelmallista, koska puolustusvoimat käyttää julkista valtaa ja tuottaa puhdasta julkishyödykettä, so. maanpuolustusta ja turvallisuutta. Se on asevelvollisuuden lakisääteinen ja eksplisiittinen tarkoitus, jota toteutetaan verovaroin. Siitä syntyy yhteiskunnallinen tili- ja vastuuvelvollisuus, jota tässä tapauksessa olisi hyvin voitu toteuttaa antamalla varusmiesten kertoa näkemyksistään.

– Varusmiehemme ovat fiksuja ja valveutuneita, joilta saa yleensä hyvinkin perusteltuja näkemyksiä.

Keskisuomalainen, 13.4.2016, ”Sananvapauden asiantuntija kummeksuu varusmiesten suiden tukkimista

Olen täysin samaa mieltä; sotilaamme punatiilisissä kasarmeissa ovat fiksuja ja heidän omaisiaan, läheisiään ja reservissä olevia vanhempia sukulaisia ei välttämättä ainoastaan kiinnosta ”palaako lomia”, vaan huolena on aidosti se, että heillä on sellainen koulutus ja varustus, että ovat valmiita ensimmäisiin tehtäviinsä.

Millään mitä teemme ei ole vaikutusta varusmiesten lomiin. Lomia ei pala. […] Olen yrittänyt sanoa äideille ja isille, että me pidämme huolta pojistanne.

Puolustusvoimien valmiuspäällikkö, prikaatikenraali Markku Myllykangas, Helsingin sanomissa 7.4.2016.

Vinkunat pois ja loppukoon lörpöttely

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) vastaa asiaan blogissaan otsikolla ”Loppukoon lörpöttely” ja painottaa aivan oikein salassapitovelvollisuuden ehdottomuutta.

Pohdintaa siitä, millaista valmiusjärjestelmää ollaan luomassa, ei kuitenkaan esiinny. Yhtälailla kun on selvää, että tällaisen ”valmiusasian” säätely on salassa pidettävää, olisi myös syytä harkita mikä ei ole tai edes voi olla salassa pidettävää. Olisi varsin kummallista, jos tieto siitä, missä vaiheessa koulutustaan sotilaat voidaan määrätä taistelutehtäviin, leimattaisiin salaiseksi. Perus- ja erikoiskoulutus tuottavat taistelijan perusosaamisen ja omaan erityisen tehtävän perusosaamisen, joka on edellytys sotajoukkona toimimiselle. Tämä tieto on varsin julkista muissa demokraattisissa valtioissa ja sitä tulisikin pitää lähinnä perustietona asevelvollisuuden varusmiespalveluksen suorittamisen ehdoista. Palkatun henkilöstön tehtävissä puhutaan vastaavasti palvelussuhteen ehdoista.

Tästä olisi syytä ottaa vinkunat pois ja lopettaa spekulointi. Kun valmiussäätelyn suunnittelu on valmis ja ohjaus on annettu, tulisi sen sisältää julkisena tietona se, milloin sotilas voidaan käskeä taistelutehtäviin. Tieto siitä luo henkistä valmiutta ja maanpuolustustahtoa. Lisäksi se saattaisi julkisena tietona merkittävästi lisätä asepalvelusta suorittavien sotilaiden motivaatiota ja orientaatiota palveluksen kannalta olennaiseen toimintaan. Myös vanhemmat, joille kenraalit kertovat kuinka he ”[pitävät] huolta pojistanne (sic!)”, saisivat selkeän kuvan siitä mitä turvallisuutta valmius heille tuottaa. Mikä voisi olla hienompaa, kuin sotilas joka tulee kotiin ja kertoo, että hän on läpäissyt tehdyt koulutukset ja niihin liittyvät koulutustarkastukset ja sai päälliköltään tietää, että on valmis taistelutehtäviin isänmaan puolustamiseksi ja saanut ensimmäisen sodan ajan sijoituksensa. Kun vanhemmat sitten pojalta kysyvät mikä se tehtävä on, on vastaus siihen selvä:

Se on salassa pidettävä valmiusasia.

//James