Moskvafreden 1940 och den finska säkerhetspolitiken 2016

Idag firar Finland den 76 årsdagen till minnet av Vinterkrigets slut. Den 13 mars 1940, efter 105 ärans dagar, var Finlands utslitna, men ännu obesegrade krigsmakt, i ett desperat läge och för att behålla republikens självständighet böjde sig statsledningen till de hårda villkoren som ställdes av Sovjetunionen i Moskvafreden.

SA-kuva. Helsinki juhlii rauhaa. Helsinki 1940.03.13

I Helsingfors firas freden. 13 mars 1940. Bild: Försvarsmaktens bildarkiv. Från främsta linjen till hemmafronten 1939–1945. SA-kuva.

På denna dag, för 76 år sedan gav överbefälhavaren Mannerheim sin dagorder nr. 34.

Efter 3 månaders krig stå vi fortfarande så gott som ensamma.

Tillsammans med utrikesminister Väinö Tanners tal från samma dag ger de en bra inblick i det varför vi finländare inte litar på främmande hjälp utan vill ”stå här på egen botn.” Det handlar inte om den för vår strid avgörande hjälp vi fick, utan det handlar om den hjälp vi på grund av svensk neutralitet nekades, när vi var i ett till synes hopplöst läge, men hoppet levde kvar i våra hjärtan och på ändan av våra bajonetter.

Jag hoppas att dessa två ljudklipp från vår historia, som känns skrämmande aktuella igen idag, kan bidra till förståelse för varför vi finländare ofta är fördomsfulla och skygga till kollektiv säkerhet som baserar sig på samarbete och solidaritet.

Från utrikesminister Tanners tal rekommenderas i synnerhet ljudklippet 7:12–11:46. Klicka på bilden nedan för att komma till Yles sida ”Moskvafreden 1940” var samtliga ljudklipp finns att spela upp.

Utrikesminister Väinö Tanner om freden den 13 mars 1940. Klicka på bilden för att nå sidan med klippet. Foto: Otso Pietinen, Museiverkets bildsamlingar (HK19670603:43040).

Överbefälhavarens dagorder som ljudfil och text. Feta stilen mitt i texten min egen.

Audio: Mannerheims dagorder. Klicka på bilden för att nå sidan med klippet. Foto: Wikimedia Commons.

Överbefälhavarens dagorder nr. 34

Soldater av Finlands ärorika armé.

Fred har slutits mellan vårt land och Sovjetryssland, en hård fred som till Sovjet utlämnat så gott som varje slagfält på vilket ni gjutit ert blod för allt vad vi skatta dyrt och heligt.

Ni ville ej kriget. Ni älskade freden, arbetet och framåtskridandet. Men kampen blev er påtvingad och i den har ni uträttat storverk som för sekler framåt skola stråla på hävdens blad.

Mer än 15.000 av er som drogo ut komma ej att återse hemmet, och huru många äro ej de som för alltid förlorat sin arbetsförmåga. Men ni ha även utdelat hårda slag och om ett par hundratusental av edra fiender nu ligga under den frusna drivan eller med brusten blick stirra mot vår stjärnhimmel, så var felet därtill icke ert. Ni hatade dem ej. Ni ville dem intet ont. Ni följde endast krigets hårda lag: att döda eller dö.

Soldater! Jag har kämpat på många slagfält, men jag har ännu ej sett er like som krigsmän. Jag är stolt över er som om ni vore mina egna barn, lika stolt över mannen från tundrorna i norr som över sönerna från Österbottens vida slätter, Karelens skogar, Savolaks leende bygder, Tavastlands och Satakundas rika gårdar, Nylands och det egentliga Finlands björkomsusade hagar. Jag är lika stolt över fabriksarbetaren och den fattiga stugans son som över rikemannens insatser av liv och lem.

Jag tackar eder alla, officerare, underbefäl och manskap. Men jag vill särskilt framhålla reservofficerarnas mod, deras pliktuppfyllelse och den skicklighet med vilken de skött ett yrke som egentligen ej var deras. Också har deras offer procentuellt utgjort krigets största. Men det har givits med glädje och aldrig svikande pliktkänsla.

Jag tackar officerarna i staberna för skicklighet och outtröttligt arbete och sist tackar jag mina närmaste medarbetare, generalstabschefen och generalkvartermästaren, armébefälhavare samt kår- och divisionschefer, som i många fall gjort det omöjliga möjligt.

Jag tackar Finlands armé med alla dess vapenslag som i ädel tävlan utfört så vackra bragder från krigets första dag, för den djärvhet med vilken de gått till anfall mot en mångfalt överlägsen, med delvis okända vapen väpnad fiende och för den seghet med vilken de hakat sig fast vid varje bit av fosterjorden. Förstörandet av mer än 1.500 ryska tanks och över 700 flygmaskiner talar om hjältedåd som ofta utförts av ensamma män.

Med glädje och stolthet tänker jag på Finlands lottor och deras insats i kriget – deras offervilja och oförtrutna arbete på olika områden, vilket frigjort tusentals män till stridslinjerna. De ha med sin upphöjda anda sporrat och stött armén, vars tacksamhet och uppskattning de till fullo förvärvat.

En hederspost ha de tusentals arbetare beklätt vilka under krigets bittra tid troget och ofta som frivilliga under flyganfall stått vid sina maskiner, förfärdigande materiel för arméns behov, samt de vilka oförtrutet under fiendens eld arbetat vid befästningsarbeten. Jag tackar eder alla å fosterlandets vägnar.

Trots allt mod och all offervillighet har regeringen nödgats göra fred på hårda villkor, vilket dock har sin förklaring: Vår armé var liten, reserver och kadrer otillräckliga. Vi voro ej rustade för ett krig med en stormakt. Medan våra tappra soldater försvarade våra gränser gällde det att med övermänskliga ansträngningar anskaffa det som brast, att bygga upp de försvarslinjer som ej funnos, att söka den hjälp som ej kom. Det gällde att skaffa vapen och utrustning och det i en tid då vårt land med febril iver rustade sig mot den storm som nu sveper över världen. Edra bragder ha väckt beundran ut över världen. Men efter 3 månaders krig stå vi fortfarande så gott som ensamma. Vi ha ej lyckats få annan utländsk hjälp än två med artilleri och flyg förstärkta bataljoner till vår front, medan våra egna, i kamp dag och natt, utan möjlighet till avlösning fått taga emot ständigt nya fiendeformationers angrepp till långt över den fysiska och psykiska bristningsgränsen.

När en gång detta krigs historia skrives skall världen se vilka bragder ni utfört!

Utan den generösa hjälpen i vapen och utrustning Sverige och västmakterna givit oss hade så långt motstånd som vårt varit omöjligt gentemot de oräkneliga kanoner, tanks och flygmaskiner som satts in emot oss.

Tyvärr har det storartade löfte om hjälp som västmakterna givit oss ej kunnat fullföljas genom att våra grannar av omsorg om eget hus förvägrat deras trupper rätt till genomfart.

Efter sexton veckors blodiga strider, utan vila dag eller natt, står i denna stund vår armé obesegrad mot en fiende som, de enorma förlusterna till trots, endast vuxit i antal. Vår hemmafront, där otaliga flygangrepp spritt död och fasa bland kvinnor och barn, har ej heller sviktat. Våra brända städer och i ruiner lagda byar långt bakom fronten, ja ända till våra gränser i väster äro ett talande bevis på vad detta folk fått utstå under de månader som gått.

Vårt öde är hårt, då vi nödgats utlämna åt en främmande ras med annan livsåskådning och andra moraliska värden land där vi under sekler med svett och möda brutit teg. Men vi skola taga hårda tag för att inom det som återstår skänka ett hem åt dem som blivit hemlösa och bättre existensvillkor åt alla. Och vi skola som förut vara färdiga att försvara det mindre fäderneslandet med samma beslutsamhet och kraft med vilka vi försvarat vårt odelade fosterland.

Vi ha det stolta medvetandet att ha en historisk mission som vi fortfarande fylla: att skydda den västerländska civilisationen, som sedan sekler varit vår arvedel. Vi veta också att vi till sista penningen ha betalat den skuld vilken vi stått till västerlandet.

Mannerheim

//James


Ett stort tack för detta material går till Yleisradios Levande arkiv (Elävä arkisto) som är nationens minne. Ett enastående digitaliseringsprojekt, som är en viktig del av vårt kulturhistoriska arv.

Du kan följa del levande arkivet @elavaarkisto på Twitter och på Facebook-sidan Yle Elävä Arkisto.

Välirauha 1940 ja turvallisuuspolitiikka 2016

Tänään tulee kuluneeksi 76 vuotta Talvisodan päättymisestä ehdoiltaan ankaraan Moskovan rauhansopimukseen.

SA-kuva. Helsinki juhlii rauhaa. Helsinki 1940.03.13

Helsinki juhlii rauhaa. Maaliskuun 13. päivä, 1940. Kuva: SA-kuva.

Tänä päivänä, 76 vuotta sitten, ylipäällikkö Mannerheim antoi päiväkäskyn n:o 34.

Kolme ja puoli kuukautta kestäneen sodan jälkeen olemme edelleen yksin

Yhdessä ulkoministeri Väinö Tannerin puheen kanssa ne antavat selitysarvoa sille, miksi me suomalaiset emme luota vieraaseen apuun, vaan tahdomme ”seistä täällä omalla pohjallamme”. Kyse ei ole siitä merkittävästä ja taistelumme kannalta ratkaisevasta avusta, joka meille annettiin – kyse on siitä avusta, joka meiltä Ruotsin puolueettomuuden takia evättiin, lähes toivottomassa tilanteessa, jossa uskomme ja tahtomme elivät vahvoina sydämissämme ja pistimiemme kärjissä.

Toivottavasti nämä kaksi sotahistoriamme ääniraitaa, pelottavia nykypäivän ajankohtaisuudessaan, voivat auttaa meitä pohtimaan miksi me suomalaisina usein tarkastelemme yhteistyövaraista, kollektiivista ja solidaarista turvallisuutta jäykän ennakkoluuloisesti.

Ulkoministeri Tannerin puheen suosittelen erityisen tarkasti kuuntelemaan aikavälillä 6:55–11:45.


Tannerin radiopuhe talvisodan rauhan ehdoista. Klikkaa kuvaa Elävän arkiston sivulle tai kuuntele ääniraita alta. Lähde: Ylen Elävä arkisto.

http://yle.fi/progressive/mp3/elavaarkisto/ea/00311_1_tannerin_radiopuhe.mp3

 


Mannerheimin päiväkäsky talvisodan päätyttyä. Klikkaa kuvaa Elävän arkiston sivulle tai kuuntele ääniraita alta. Lähde: Ylen Elävä arkisto.

http://download.yle.fi/ea/world_download/1c/1c0acad17a49f1227660644dfb8ae20a.mp3

 

Ylipäällikön päiväkäsky n:o. 34

Suomen kunniakkaan armeijan sotilaat.Rauha on solmittu maamme ja Neuvosto-Venäjän välillä, ankara rauha, joka on Neuvosto-Venäjälle luovuttanut melkeinpä jokaisen taistelukentän, millä te olette vuodattaneet vertanne kaiken sen puolesta, mitä me pidämme kalliina ja pyhänä.

Te ette ole tahtoneet sotaa, te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä, mutta teidät pakotettiin taisteluun, jossa olette tehneet suurtöitä, tekoja, jotka vuosisatoja tulevat loistamaan historian lehdillä.

Yli 15 000 teistä, jotka lähditte kentälle, ei enää näe kotejansa, ja kuinka monet ovatkaan ainiaaksi menettäneet työkykynsä. Mutta te olette myös jakaneet kovia iskuja, ja kun nyt parisataatuhatta vihollistamme lepää hangessa ja tuijottaa särkynein katsein tähtitaivaallemme, ei syy ole teidän. Te ette heitä vihanneet ja tahtoneet heille pahaa, vaan seurasitte sodan ankaraa lakia, tappaa tai kuolla itse.

Sotilaat! Olen taistellut monilla tantereilla, mutta en ole vielä nähnyt vertaisianne sotureita. Olen ylpeä teistä kuin olisitte omia lapsiani, yhtä ylpeä tuntureitten miehestä Pohjolassa kuin Pohjanmaan lakeuksien, Karjalan metsien, Savon kumpujen, Hämeen ja Satakunnan viljavien vainioitten, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen lauheitten lehtojen pojasta. Olen yhtä ylpeä uhrista, jonka tarjoaa köyhän majan poika siinä kuin rikaskin.

Kiitän teitä kaikkia, upseereita, aliupseereita ja miehistöä, mutta tahdon erikoisesti painostaa reserviupseerien uhrautuvaa uljuutta, heidän velvollisuudentuntoaan ja etevyyttään, millä he ovat täyttäneet tehtävän, joka ei alkuaan ollut heidän. Niinpä on heidän uhrinsa prosenttimäärältään sodan korkein, mutta se on annettu ilolla ja horjumattomalla velvollisuudentunnolla.

Kiitän upseereita esikunnissa, heidän taidostaan ja uupumattomasta työstään, ja lopuksi kiitän lähimpiä apulaisiani, yleisesikunnan päällikköä ja päämajoitusmestaria, armeijan päälliköitä, armeijakuntien päälliköitä ja divisioonien komentajia, jotka usein ovat tehneet mahdottomasta mahdollisen.

Kiitän Suomen armeijaa kaikkine aselajeineen, jotka jalossa kilpailussa ovat suorittaneet sankaritekoja sodan ensi päivistä saakka. Kiitän rohkeudesta, millä se on käynyt päin monin kerroin ylivoimaista vihollista, joka on ollut varustettu osittain tuntemattominkin asein, ja sitkeydestä, millä se on pureutunut jokaiseen tuumaan kotimaan kamaraa. Yli 1500 venäläisen hyökkäysvaunut ja yli 700 pommi- ja hävittäjäkoneen hävittäminen kertoo sankaritöistä, joita usein ovat suorittaneet yksityiset miehet.

Ilolla ja ylpeydellä ajattelen Suomen lottia – heidän uhrimieltään ja uupumatonta työtään eri aloilla, mikä on vapauttanut tuhansia miehiä tulilinjoille. Heidän jalo henkensä on kannustanut ja tukenut armeijaa, jonka kiitollisuuden ja arvonannon he täysin ovat saavuttaneet.

Kunniapaikalla ovat myös sodan ankarana aikana seisoneet ne tuhannet työläiset, jotka usein vapaaehtoisina ilmahyökkäystenkin aikana ovat tehneet työtä koneittensa ääressä valmistaen armeijalle sen tarpeita, sekä ne, jotka herpaantumatta vihollisen tulessa ovat työskennelleet asemien varustamisessa. Kiitän heitä isänmaan puolesta.

Huolimatta kaikesta rohkeudesta ja uhrimielestä on hallitus ollut pakotettu tekemään rauhan kovilla ehdoilla, mikä kuitenkin on selitettävissä. Armeijamme oli pieni ja sen reservit ja kaaderit riittämättömät. Ei oltu varustauduttu sotaan suurvaltaa vastaan. Urhoollisten sotilaittemme puolustaessa rajojamme oli ylivoimaisin ponnistuksin hankittava sitä mitä puuttui. Oli rakennettava puolustuslinjoja, joita ei ollut. Oli koetettava saada apua, jota ei tullut. Oli hankittava aseita ja varusteita, aikana, jolloin kaikki maat kuumeisesti varustautuivat myrskyä vastaan, joka vyöryy yli maailman. Teidän sankaritekonne ovat herättäneet ihailua yli maiden, mutta kolme ja puoli kuukautta kestäneet sodan jälkeen olemme edelleen melkein yksin. Emme ole saaneet enempää kuin kaksi vahvistettua pataljoonaa tykistöineen ja lentokoneineen ulkomaista apua rintamillemme, joilla omat miehemme taistelussa yötä päivää ilman vaihdon mahdollisuutta ovat saaneet ottaa vastaan yhä uusien vihollisvoimien hyökkäykset ponnistaen ruumiilliset ja henkiset voimansa rajattomiin asti.

Kun tämän sodan historiaa kerran laaditaan, tulee maailma tuntemaan teidän työnne.

Ilman aulista apua aseissa ja varusteissa, mitä Ruotsi ja Länsivallat meille ovat antaneet, olisi tähänastinen taistelumme ollut mahdoton vihollisen lukemattomia tykkejä, hyökkäysvaunuja ja lentokoneita vastaan.

Valitettavasti ei suuriarvoista lupausta avusta, minkä Länsivallat antoivat, voitu toteuttaa, kun naapurimme itsestään huolehtien kielsivät joukoilta oikeuden läpikulkuun.

Kuudentoista viikon veristen taistelujen jälkeen ilman yön ja päivän lepoa seisoo armeijamme vielä tänä päivänä voittamattomana vihollisen edessä, joka hirveistä tappioistaan huolimatta on kasvanut lukumäärältään, eikä kotirintamammekaan missä lukemattomat ilmahyökkäykset ovat levittäneet kuolemaa ja kauhua naisten ja lapsien keskuudessa, ole horjunut. Poltetut kaupunkimme ja raunioitetut kylämme kaukana rintaman takana, vieläpä lansirajoillamme, ovat näkyviä todisteita tämän kansan kärsimyksistä kuluneina kuukausina.

Kohtalomme on kova, kun olemme pakotetut jättämään vieraalle rodulle, jolla on toinen maailmankatsomus ja toiset siveelliset arvot, maan, jota vuosisatojen hiellä ja vaivalla olemme viljelleet. Mutta meidän on otettava kovat otteet voidaksemme siellä, mitä meillä on jäljellä, valmistaa kodin niille, jotka ovat tulleet kodittomiksi, ja paremmat toimeentulomahdollisuudet kaikille, ja meidän tulee olla kuten ennenkin valmiina puolustamaan pienempää isänmaatamme samalla päättäväisyydellä ja samoin kovin ottein, millä olemme puolustaneet jakamatonta isänmaatamme.

Meillä on ylpeä tietoisuus siitä, että meillä on historiallinen tehtävä, jonka me edelleen täytämme: länsimaisen sivistyksen suojaaminen, joka vuosisatoja on ollut meidän perintömme, mutta me tiedämme myös, että olemme viimeistä penniä myöten maksaneet velan, mikä meillä siitä länteen on ollut.
Mannerheim

//James


Iso kiitos aineistosta kuuluu Yleisradion Elävälle arkistolle joka on kansakunnan muisti. Arkisto on osa suurenmoista digitalisointiprojektia, joka muodostaa tärkeän osan kulttuurihistoriallisesta perinnöstämme.

Voit seurata Elävää arkistoa Twitterissä: @elavaarkisto ja facebookissa: Yle Elävä arkisto.

#turpo-selvitys yhdessä kappaleessa

Noin viikon uutiset teki sen mihin edes Janne ”Rysky” Riiheläisen yli vuoden ja 59 merkinnän verran eloa ja tietoa suomalaiseen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun pumpanneet Hesarin turpo-korkkarit eivät pystyneet. Jukka Lindström & Noin viikon uutiset julkaisi amerikkalaisen harjoituskohun keskellä biisin Maihinnousuvene.

Jukka Lindström & Noin viikon uutiset: Maihinnousuvene
Oivasti sanoitettu kappale pitää sisällään kaikki varovaisen suomalaisen YYA-henkisen vakauspolitiikan pelot, kauhut ja reaktiot. Vuoden #turpo-hitti on syntynyt. Samalla osuva ja asian ytimeen menevä parodiointi osoittaa, että suomalaisen turvallisuuspoliittisen keskustelun ilmapiiri on vapaampi.

Harvassa ovat asiat, joista ei voi keskustella; kritiikki, jota ei voi esittää; auktoriteetit, joiden sanomat purematta niellään ja dosentit, joka herkeämättä päivystävät pravdan vartijoina. Tästä kiitos kuuluu monille, mutta muutamia henkilöitä nimeltä mainitakseni, nostan hattua seuraaville:

  • Rysky, joka vuoden ajan teki massiivisen työn Hesarin Turvallisuuspolitiikan Korkeajännityksen parissa hankkimalla tietoa ja keskustelemalla siitä. Perinnöksi jäi Hesarin vaikeasti ymmärrettävän päätöksen jälkeen tehtävä suomalaisille hakea tietoa ja keskustella. Ryskyllä on onneksi taas enemmän aikaa kirjoittaa omaa erinomaista blogiaan, joka on herännyt kevääseen.
  • The Ulkopolitist, joka elokuussa 2014 tuli ulos kaapista ja on sen jälkeen jatkanut yhä paremman ja monipuolisemman turvallisuuskeskustelun airueena.
  • Jarno Limnéll, joka aikanaan avasi julkisen turvallisuuskeskustelun sotilaille ja jatkaa kestävän suomalaisen yhteiskunnan rakentamista kirjoittamalla, tutkimalla ja kehittämällä.
  • Ulkopoliittinen instituutti, jonka tutkijat ovat alkaneet kirjoittaa havainnoistaan ilman tieteellisesti vertaisarvioitua ja julkaisuprosessin läpikäynyttä paperia. Myös julkaisuna lyhyempi kommentti on tuotteena iso palvelus tavalliselle lukijalle, vaikka itsekin olen ollut mukana tuottamassa paksumpaa ja kuivempaa paperia.

Voit seurata mainittuja Twitterissä: Rysky, The Ulkopolitist, Jarno Limnéll, Ulkopoliittinen instituutti.

Facebookista löydät myös yhteisösivuina The Ulkopolitistin ja Ulkopoliittisen instituutin.

Instagramista löytyy The Ulkopolitist joka osaa viestiä kieli poskella.

Koska musiikista on kyse, niin allekirjoittanutta voit myös seurata Spotifyssa. Tiiviiseen #turpo-tunnelmaan pääsemisessä minua auttaa hyvä musiikki, suosikkini on Annika Nordgren Christensenin soittolista Försvarsbloggen. Sotilasmusiikkia fanittaville suosittelen omaa soittistani Military.

//James