Symboler, ikoner och narrativer

Nationen och innebörder

Då vi talar om symboler, ikoner och narrativer är det fråga om en helhet där vi går från livlösa objekt till levande och föränderliga berättelser. Symboler är i och för sig ganska lätta att beskriva med olika substantiv. Våra mest gripbara finska symboler är flaggan, vapnet, sånger och krigsmonument. Det vore synnerligen lätt ge en indoktrinerande lektion om vissa symboler och deras inneboende betydelse – en lagom patriotisk karakterisering av våra viktigaste symboler. Ofta får vi höra uppfattningar om vad som är rätt och fel om flaggan, krigsmonument, Mannerheim, Kekkonen, Nokia, inbördeskriget, vinterkriget, politiken under kalla kriget eller Suomi 100 Finland -jubileet.

Nokia. En finsk symbol, ikon och narrativ. Bild: nokia.com.

Nokia. En finsk symbol, en ikon och ett narrativ. Bild: nokia.com.

Enligt Michael E Geisler är nationen i en ständigt levande och föränderlig dialog med sig själv. Den tänker om, diktar upp, hittar på sin identitet. Nationen uppfinner och drömmer sig själv till nya nyanser av sin existens. Nationen är till sin natur etnosymbolisk. I den digitala informationseran kan nationen väl beskrivas som ett massmedialt fenomen. Nationen formas av symboler, ikoner, traditioner och myter. Anthony D Smith hävdar att kollektiva mytbilder och minnen är kännetecknande för en nation. Folket bär på och för vidare historiska myter som har en gemensamt accepterad och till en hög grad lika tolkad innebörd.

I ett relativt etniskt och social homogent samhälle kan man säkert observera en större enhetlighet om mytbilder och traditioner. Däremot är ett heterogent samhälle mera turbulent, då det för det mesta existerar i en fas där mytbilder skapas och återuppfinns, och traditioner och symboler dör och återuppstår.

Detsamma gäller även för samhällen i kris – ett samhälle som är i en existentiell kris återuppfinns och omdefinieras symboler, ikoner och narrativer, ofta i syfte att fly krisen mot en mera stabil fas. Den ryska presidenten Boris Jeltsin återuppfann den romanovska trikoloren som Rysslands statsflagga och tog därmed avstånd till Sovjetunionen. Hans efterträdare Vladimir Putin återtog den sovjetiska nationalsången och har fortsatt reviderat (omskrivit) nationens historia genom att lyfta fram sovjettidens stora bedrifter och infoga dem som en del av den ryska nationalidentiteten.

Emedan vi från ett finskt perspektiv ofta betraktar symboler och ikoner som bestående, så har dessa livlösa objekt inget inneboende värde, utan är föremål för ständig återuppfinning och omdefiniering i narrativer och motnarrativer. Symboler dör och återuppstår. Hur bestående en symbol är beror mycket på gemenskapen som ”äger” symbolen och i vilken fas den gemenskapen befinner sig i. Ett homogent samhälle i långvarig fredstid har till synes bestående och oföränderliga symboler och ikoner som över tid endast sakta nöts ut i sin betydelse och innebörd.

Ett samhälle i en intern eller extern konflikt med stora motsättningar – antagonism – återuppfinner, omdefinierar, dödar och återföder sina symboler och ikoner.

Den ikoniska vinterkrigsbilden. Den 30 november 1939 anföll sovjetiska trupper Finland. Foto: Library of Congress

Den ikoniska vinterkrigsbilden. Den 30 november 1939 anföll sovjetiska trupper Finland. Foto: Library of Congress.

Vårt mest kända, älskade och högaktade finska patriotiska narrativ handlar om konfrontation och antagonism; berättelsen om vinterkriget återges ofta som att ett splittrat folk förenades till kamp i en hjältestrid mot en numerärt och materiellt överlägsen motståndare, som läkte de gamla öppna såren från inbördeskriget och återförenade det finska folket över klass- och ståndgränser.

Kamp och antagonism

Kamp, motstånd, antagonism och uppror är kraftiga och motiverande. Ett passivt ”försvar” är mindre attraktivt.

Case Nasji

Den ryska ungdomsrörelsen Nasji (Наши) är ett bra exempel på hur kamp, motstånd och uppror motiverar. Rörelsen beskriver sig själv som antifascistisk och antioligark-kapitalistisk och, ja, demokratisk. De motiverande krafterna ligger i motsättningen, att vara anti-något, antagonism. Rörelsen är i en kontinuerlig kamp mot främmande och fientliga inflytanden som inte är förenliga med den ”ryska nationalidentiteten” och ”de patriotiska och historiska traditioner som hänför sig till försvaret av fosterlandet”. Nasji är ingen scoutrörelse, utan ett motuppror som skapades för att skydda den ryska ungdomen från främmande, fientligt och dekadent inflytande.

Nordisk fredsdvala

Passivt försvar – att vara ”lagom” och Jantelagen är kanske mera kännetecknande för de nordiska socialliberala samhällena. Vissa menar att vi slumrar i en slags fredsdvala i vår säkerhet och välfärd. Åtminstone kan man säga att kamp, motstånd och uppror är väldigt främmande för den liberala nordiska välfärdsmedborgaren. Vi väljer helst ett passivt försvar, även då vi upplever våldsamma övergrepp mot vår samhällsordning, frihet, våra symboler, ikoner och narrativer. Så har det gått med lejonet, flaggan och vinterkriget. Dessa symboler och myter har omdefinierats av de krafterna som är villiga att ta till motstånd och uppror. Allt detta förkroppsligas i skinheaden i en Kiitos 1939–1945 t-skjorta med lejonsmycket i silver runt halsen och Finlands flagga stolt insydd på rockens ärm eller rygg.

Bild av en "Kiitos 1939-1945" t-shirt.

Kiitos 1939–1945.

I stället för att säga att onda krafter omdifinierar våra symboler och myter för sina egna ändamål, kunde jag använda ordet ”stjäla” eller ”råna”. Men då skulle det förutsätta att ägaren värnar om sin egendom och skyddar den. Om inte, så är det högst fråga om olovligt bruk som möjliggörs av att ägaren saknat lås, bom och regel.

Passivt försvar känns ofta lagom och bra. Om till exempel ultranationalistiska rörelser går på gatupatruller och gör övergrepp på utlänningar och minoriteter så tar vi ofta till ord och kampanjer, främst i den trygga binära rymden, istället för att själva välja kamp och lämna ett fotspår i atomernas fysiska värld.

I att välja kamp finns dock en fara. Om vi accepterar att människan lätt attraheras av kamp, uppror och antagonism, lockas av våld och makt, dvs. att det finns en inneboende och naturlig benägenhet till moralisk ondska hos människan – så innebär det att ondskan segrar då kamp besvaras med kamp och våld med våld. Våldsprincipen är väl beskriven i Bibeln, Koranen och andra skrifter.

Och i denna [Tora] föreskrev Vi för dem att ett liv skall tas för varje liv som spills och ett öga för ett öga och en näsa för en näsa och ett öra för ett öra och en tand för en tand och för varje sår ett motsvarande sår.

Den heliga Koranen, 5:45

I en existentiell kamp finns naturligtvis alltid ondska. De ryska krigsbrotten i våra krig är välkända, men likaså kan flera fall av ondska från finskt håll också påvisas. I ett fall lyftes ryska stelfrusna soldater upp på vägkanterna och användes som vägskyltar.

Idag, över 70 år senare, i vår fredsdvala, ser vi människor attraheras av kamp och våld. Vi har gatupatruller av Soldiers of Odin och dylika rörelser och deras våldsamma motrörelser, bland andra den så kallade antifascistiska extremvänstern. Dessa utgör alla former av våldsamt uppror där individen genom kollektivet får förverkliga sig själv, driva sina ideal och sin våldsbild på ett sätt som känns effektivt. Det är just dessa rörelser som omdefinierar symboler, omformar ikoner och omskriver våra myter.

Istället för att dela i höger och vänster vill jag hellre tala om konservativa och progressiva krafter. De progressiva krafterna strävar ofta mot globala mänskliga mål utan motsättningar och konflikter. Tanken är att fred och stabilitet skapas genom samarbete och samverkan. Konservativa krafter har ofta mera gripbara mål och strävar till att nå dem genom antagonism. På individnivå pekas invandraren ut som fienden. På samfundsnivå är det en viss grupp av människor, t.ex. irakier, ryssar, romer eller finlandssvenskar som är fienden. På nationsnivå är det en grupp stater, en viss ”kultur” eller någon annan hegemoni som är fienden.

USA:s president Donald J. Trump. Bild: Whitehouse.gov (CC BY 3.0 US)

USA:s president Donald J. Trump. Bild: Whitehouse.gov (CC BY 3.0 US)

USA:s president Donald J. Trump exemplifierar detta; på statlig nivå är Mexiko den närmaste fienden, som åtgärdas med en mur som mexikanerna ska betala för. På lägre nivå är det den tredje statsmakten – medierna, den liberala demokratiska eliten, olagliga invandrare, domstolar och domare, muslimer och övriga grupper som utgör ett hot och får epitetet ”folkets fiende”. På personlig nivå blir den enskilda muslimen, demokraten, utlänningen, domaren och reportern den konservatives fiende.

Fly eller fäkta?

Hur ska man då komma till rätta med detta? Väljer vi kamp?

Övertygad om att människan inte är inneboende och naturligt ond, men samtidigt i den fasta tron på att kamp och våld är attraktiva krafter, så säger jag ”ja”.

Ord och kampanjer i cyberrymden räcker inte. Istället för virtuella fingeravtryck måste tydliga fotspår sättas. Finland är ett litet land med relativt få symboler, ikoner och narrativer. Därför är det av största vikt att värna om dem. Kamp ska inte betyda våld eller inskränkande av andras suveränitet, men det innebär att man är på plats i stund och ställe för att återta och bevara sina symboler och ikoner och återge deras berättelser.

Medier och liberala krafter hävdar ofta att intolerans, rasism, desinformation och extremrörelser bäst bekämpas med fakta. Det känns logiskt och rationellt, men om en nation i första hand är etnosymbolisk till sin natur(!) och vi talar med oss själva genom narrativer och deras motnarrativer där symboler och ikoner ges innebörder och betydelser, hur kan man då påstå att kalla fakta kan trumfa attraktiva berättelser eller att fenomen överhuvudtaget kan kvantifieras och dissekeras i det som vi vill kalla för ”fakta”? Symboler, ikoner och narrativer är inte vetenskapliga fakta, utan har alltid en innebörd och mening, som skapas och formas av de gemenskaperna som tolkar betydelserna.

Det finns många samfund som väljer olika slags kamper, trots att deras namn och beskrivningar hellre ger bilden av en lutning mot passivt försvar:

  • Fredskämparna i Finland (Suomen rauhanpuolustustajat) har ofta ordnat demonstrationer i syfte att hindra eller störa krigsövningar samt agerat i stöd för olika former av civil olydnad.
  • Försvarsmakten, vars namn anger ett passivt försvar, är en väpnad styrka och en laglig våldsapparat. I Japan har man tagit passiviteten längst och benämnt sitt väpnade försvar ”självförsvarsstyrkor”. I de flesta länder, t.ex. i Ryssland och i USA, talar man allmänt om väpnade styrkor (Вооружённые Силы, armed forces)
  • Amnesty (benådning) är en synnerligen aktiv människorättsorganisation. Amnestys personal greps bl.a. i en protest i Turkiet på sommaren 2017. Att delta i en protest i Turkiet är redan i sig är en kampaktion, där man kan förutse att ickevåld besvaras med våld.
  • Greenpeace. I detta fall räcker det säkert med ”Rainbow Warrior”?

Att motarbeta extremnationalism som i synnerhet attraherar våra unga på grund av våldet och makten, förutsätter i min mening att vi ordnar oss i samfund, värnar om våra symboler och myter och återger dem i berättelser istället för att tuta ut neutrala och färglösa fakta. Om vi accepterar att nationen främst är etnosymbolisk och massmedial, så kan inte faktabaserad debatt på ett adekvat sätt öka förståelse för, beskriva och påverka nationen. Det vi kallar för fakta utgör visserligen grunden, men fakta har begränsningar, även i Finland där vi uppskattar en ”objektiva” och ”vetenskapliga” debatter som leds av ”experter”.

Framför allt förutsätter motarbetande av extremnationalism att vi väljer kampen. Metoderna i en sådan kamp ska – av de orsaker jag tangerade när jag talade om moralisk ondska – grunda sig på ickevåld eller civil olydnad av detta slag, men att helt utebli och lämna gatorna och arenorna tomma eller att ta till flykt innebär att vi förlorar våra symboler, ikoner och narrativer. Den farliga och våldsamma extremnationalismen kräver motstånd. Alternativ som att distansera sig passar närmast för forskare som observerar fenomenet.

//James


Åsikterna jag här uttryckt är mina egna och de reflekterar inte någon myndighets ställning.

Kommentarer med eget namn, om Du inte kommit särskilt överens om annat med mig.

Kielletään laittomat mielenosoitukset!

Suomen poliisi päätti Jyväskylän Salmirannssa mielenosoituksen voimakeinoin.

Kuva: Yle.

Tästä asiasta kansanedustaja Mikko Kärnä aloitti voimakkaan kommentoinnin sosiaalisessa mediassa, jossa hän muun muassa linjasi seuraavasti:

On kyllä jotensakin uskomatonta, että Suomessa näyttää olevan iso joukko ihmisiä, joiden mielestä viranomaisten virkavelvollisuuksien suorittamisen estäminen passiivisin keinoin olisi laillista. Ei muuten ole. Väkivaltainen vastustaminen on vakavin muoto, mutta myös haitanteko virkamiehelle ja niskoittelu poliisia vastaan ovat rikoksia. Ei pidä missään nimessä puhua ”mielenosoituksista”, jos kyse on virkatehtävien hoitamisen estämisestä.

Posted by Mikko Kärnä on Tuesday, 5 September 2017

Kärnä puhuu päivityksessään rikoksesta ja laillisuudesta ja siksi on hyvä tarkastella asiaa juurikin viileän juridisesti näiden termien kautta. Päänvaivaa aiheuttaa tietysti termi mielenosoitus. Kokoontumislain (530/1999) 2 § kuitenkin määrittelee mielenosoituksen varsin selkeästi. Salmirannan tapauksessa kyseessä lienee ollut mielenosoitus, joka ei ole ollut yleinen kokous tai yleisötilaisuus ja näiltä osin putoaa osillaan kokoontumislain soveltamisalan ulkopuolelle. Tällöin määräävänä on perustuslaillinen kokoontumisvapaus:

Jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.

Suomen perustuslaki 13 §.

Salmirannassa kokoontui siis perustuslaillisen vapauden nojalla järjestetty mielenosoitus, jonka tarkoituksena oli kokoontumisvapauden käyttäminen ja jonka tarkoituksena on (todennäköisesti) saattanut olla estää tai haitata viranomaista suorittamasta virkatointa, so. afgaaniperheen käännytystä. Tämä on kuitenkin täysin sallittua ja kuuluu nimenomaisesti siihen turvaan, jonka lainsäätäjä on perustuslailla ja muulla sääntelyllä taannut. Viranomaisen häiritsemisen yritys mielenosoituksella ei ole rangaistava, eli on laillisesti sallittua kokoontua osoittamaan mieltä viranomaisen toimia vastaan. Myös eduskuntatalon portaille saa kokoontua osoittamaan mieltä Mikko Kärnää vastaan, jopa silloin kun hän äänestää kansallisen turvallisuuden supertärkeästä asiasta, vaikka tällainen ei Kärnää miellyttäisi.

Ydinajatus on siinä, että perustuslaillista vapautta voidaan käyttää niin kauan kun se ei loukkaa muiden vapautta. Tällaisia vapauksia ovat mm muiden vapaus kokoontua, käyttää julkista paikkaa, liikkua julkisella paikalla ja myös viranomaisen vapaus suorittaa virkatehtäviään parhaaksi katsomallaan tavalla. Mikäli vapauden käyttö loukkaa muiden yksilöiden, ryhmien, yhteisöjen tai viranomaisen vapautta voi viranomainen puuttua siihen sopivaksi katsomallaan tavalla. Puuttumisessa on kuitenkin huomioitava se, että sen tulee rajoittua siihen, että häiriö muiden vapaudelle tai yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle poistetaan. Puuttumisella ei voida puuttua perustuslailliseen kokoontumisvapauteen tai oikeuteen osoittaa mieltä, vaan ainoastaan ohjata se sellaiselle alueelle tai sellaiseen paikkaan missä se ei loukkaa muita. Tämä tapahtuu esimerkiksi antamalla mielenosoittajille kehotus siirtyä.

Tässä valossa kansanedustaja Kärnän vaatimus mielenosoitusten kriminalisoinnista niiden lausumattomien, siis arvioitujen, tarkoitusperien ja tavoitteiden perusteella näyttäytyy varsin kummallisena. Kärnän kriminalisointilogiikkaa soveltamalla poliisi kitkisi pois kaikki itselleen ja päättäjille epämieluisat ja sopimattomat mielenosoitukset pois, koska niillä yritetään vaikuttaa poliisin toimintaan(!)

Kärnän kommentti näyttäytyy myös varsin kummallisena, etenkin kun poliisi itse ei näe mielenosoituksissa varsinaista ongelmaa, vaan on aiemmin tunnistanut ongelmina kyvyn puuttua mielenosoituksiin oikeilla ja tilanteeseen suhteutetuilla voimankäytön keinoilla. Tämä yhtälö on ratkaistavissa antamalla poliisille lisää resursseja ja asteittaiseen voimankäyttöön paremmin sopivia välineitä ja niihin liittyviä valtuuksia, jolloin poliisi pystyy tekemään tehtävänsä, eli turvaaman omat toimensa samalla kun poliisi turvaa mielenosoittajien oikeuden osoittaa mieltään kenenkään muun vapautta loukkaamatta.

Kärnän kommentti näyttäytyy irvokkaana, kun hän saa sille sivustatukea sellaisilta henkilöiltä, jotka yleensä näkevät märkiä päiväunia sitä, miten poliisi pamputtaa, kaasuttaa ja pidättää ”vihervassareita” vieressä ”isänmaalliset” ryhmät kannustamassa ja astumassa paikalle tilanteen jälkihoitoon. Kärnän kommentti on myös levinnyt muutamaan ”isäm maan puollustajan” foorumiin ja siellä kirjoitettu ei ole eduksi kansanedustajalle, ellei hän sitten ota isoa loikkaa loistavaan siniseen tulevaisuuteen.

Negatiivisuuden voima on hyvin vahva. Salmirannan tapauksessa saimme jälleen nähdä maltillisen ja kaikkien perustuslaillisia oikeuksia kunnioittavan poliisin, joka toimi varsin suhteellisesti ja käytti vain voimaa sen verran kun tilanteessa tarvittiin virkatehtävän suorittamisen turvaamiseksi. Tälle pitäisi antaa kiitosta ja tehdä hatunnosto, sen sijaan, että lähdetään nakertamaan kokoontumisvapautta lakiin perustumattomilla mielipiteillä, joita popularisoidaan puhumalla rikoksista, laittomuudesta ja vaatimalla mielenosoitusten kriminalisoimista. Jos halu estää sopimattomat mielenosoitukset on suuri, niin Venäjä tarjoaa hyvän mallin. Siellä mielenosoitukset ovat ankarammin kriminalisoituja, etenkin kun niiden ajatuksen ja tarkoituksen voidaan subjektiivisesti arvioida olevan Venäjän federaation patrioottisten ja historiallisten traditioiden vastaista. Venäjällä poliisi ja turvallisuusviranomaiset käyttävät myös lain ulkopuolista mielivaltaa Kremlille sopimattomien mielenosoitusten lopettamiseksi vaikka ne olisivatkin perustuslaillisia.

Ajatusrikokset eivät sovi Suomeen ja yritys saada viranomainen tai lainsäätäjä muuttamaan mieltään mielenosoituksella ei ole rikos. Näin on eduskunta päättänyt ja kerta toisensä jälkeen vahvistanut, eikä sitä ole Salmirannan perusteella syytä muuttaa. Jos kuitenkin on syytä harkita uudelleen, niin siihenkin kansanedustaja Kärnällä on paremmat keinot ja edellytykset kuin tiettyä kuulijakuntaa kosiskelevat Facebook-päivitykset.

//James


Säännöt: Kommentointi vain omalla nimellä, ellei minun kanssani ole muuta sovittu.
Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta minkään viranomaisen tai muun tahon virallista kantaa.

Miksi terrorismi ei toimi, vai toimiiko se? (Terrorismin kokonaiskuva, osa 4)

Saatteeksi

Tämän artikkelisarjan tarkoituksena on keskustella terrorismista. Keskustelun lähtökohtana on nuoren suomalaisen koululaisen näkökulma. Artikkelisarjassa eri alojen asiantuntijat keskustelevat terrorismista. Tämä on artikkelisarjan neljäs ja viimeinen osa on ”Median rooli terrorismissa?””Miksi terrorismi toimii ja toimiiko se?”

Koululaisen ääntä blogisarjassa käyttää Iida Hilden, Siilinjärven Suininlahden yläasteen oppilas. Iida sai tammikuussa tehtäväkseen laatia uskonnon opinnoissa tutkielman terrorismista.

Artikkeli on herättänyt huomiota ja myös media on aktivoitunut asiassa. Ylen A-teema järjestää huomenna torstaina 27.4.2017 laajan keskustelun, joka huipentuu illan A-teeman lähetyksen terrorismikeskusteluun. Torstaina aamu- ja iltäpäivän aikana keskustellaan klubeissa ympäri Suomea ja paikkana, jossa päivä alkaa on tämän blogisarjan primus motorin Iida Hildenin Suininlahden koulu klo 13.15, jonka keskustelu lähetetään myös suorana Yle Areenalla. Muiden paikkojen keskustelut menevät Facebookin kautta. Kaikki aineisto päivitetään tai linkitetään tänne!

Yle A-teema: Terrorismin uhka. Lähetys TV 1:ssä to 27.4. klo 21.05.

Yle A-teema: Terrorismin uhka. Lähetys TV 1:ssä to 27.4. klo 21.05.

A-teeman aiheen ympärille kokoontuu torstaina kahdeksan klubia. Alta löydät linkin jokaiseen tilaisuuteen ja tietoa klubikeskustelujen sisällöstä. Tervetuloa! Alla on kaikki Ylen torstain tapahtumat. Ylen linkki on täällä.

Kajaani: klo 11.45 Kajaanin lukio

Kajaanin A-teemaklubi kokoontuu Kajaanin lukion aulassa torstaina kello 11.45 alkaen. Terrorismi ja sota voivat tuntua kaukaisilta, mutta tulevat lähelle ainakin sosiaalisessa mediassa. Mitä ajatella ja kuinka suhtautua siihen?

Kuopio: klo 13.15 Suinilahden koulu, Yle Areenassa suorana.

Ovatko suomalaiset nuoret ovat huolissaan mahdollisesta terrori-iskusta? Miten terroria pitäisi käsitellä lasten kanssa? Puhutaanko siitä koulussa? Mitä lapset terrorismista ja sen uhasta ajattelevat? Ylen A-klubi pohtii terrorismia nuorten silmin. Suoralähetys Siilinjärven Suininlahden koululta alkaa klo 13.15 Yle Areenassa.

Oulu: klo 19.30 Kauppakeskus Valkea

Mikä merkitys työllä ja mielekkäällä arjella on radikalisoitumisen ehkäisemisessä? Miten oululaiset suhtautuvat terrori-iskun mahdollisuuteen? Entä epävakailta alueilta paenneet maahanmuuttajat? Millaisia terrorismia ehkäiseviä keinoja meillä on käytettävissä? A-teema jalkautuu Oulun kauppakeskus Valkeaan keskustelemaan aiheesta. Kutsuttuina vieraina paikalla on mm. Syyriasta paennut Wasim Khusam, sekä siellä rauhanturvaajana aiemmin työskennellyt perussuomalaisten Lasse Mikkola. Tule paikalle ja liity keskusteluun, tai kommentoi Yle Oulun somessa! Facebook-live alkaa kello 19.30.

Pori: klo 18.00 Ice Cream House

Terrorismi on hiipinyt jo lähelle Suomea. Miten meidän pitäisi puhua terrorismista? Tule mukaan keskustelemaan A-teemaklubille aiheesta. Paikalla alustamassa mm. komisario Tuomo Katajisto, rehtori Johanna Siitari ja matka-asiantuntija Tarja Prokopeus.

Hämeenlinna: klo 18.30 Suistoklubi

A-teemalähetyksessä TV1:llä puhutaan torstaina 27.4. terrorin uhasta. Aiheesta etkot myös Hämeenlinnassa. Onko terrorismin pelko aihe, josta pitää vaieta? Lietsooko puhe terrorismista vain yhä enemmän turhaa pelkoa? Mikä eurooppalaisessa ”kotouttamisessa” on mennyt pieleen, mitä täällä voitaisiin tehdä paremmin? Voiko terrorismin uhkaan varautua järkevästi? Ylen A-teemaklubilla Suistolla klo 18.30-19.30 syistä ja taustoista keskustelevat turvallisuusalan asiantuntija Tero Haikara, kotouttamistyötä tekevä Tanja Tauro sekä maahanmuuttajien kanssa jo pitkään työskennellyt Tarja Helanen. Teemme keskustelusta suoraa Facebook-lähetystä.
Tule mukaan ja osallistu keskusteluun! #ateema

Jyväskylä: klo 18 Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Pääkampus

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa kansainvälisyys on arkea. Moni opiskelija on lähdössä esimerkiksi vaihtoon. Pelottaako terrori-iskun mahdollisuus vaihtokohteessa? Miten uhka on vaikuttanut ajatuksiin? Miten kansainvälisessä korkeakoulussa puhutaan asiasta? Mitkä ovat nuorten aikuisten avaimet torjua terrorismia? Tässä kysymyksiä. Tule mukaan keskustelemaan tai laita kysymyksesi/kommenttisi tapahtuman seinälle. Somessa toimii #ateema. Kokoonnumme Rajakadulla Jamkin pääkampuksen loungessa, info-pisteen vieressä. Kulku pääovista vasemmalle. Ovi on auki klo 18 saakka. Tervetuloa!

Tampere: klo 20 Fazer Café Tempo

Tervetuloa seuraamaan ajankohtaista keskustelua! Illan A-teemalähetyksessä TV1:llä puhutaan torstaina 27.4. terrorin uhasta. Aihetta pohjustetaan etkoklubilla Tampereen keskustassa Fazer-kahvilassa. Keskustelemassa ovat sotilasprofessori Mika Hyytiäinen maanpuolustuskorkeakoulusta ja ylikomisario Sami Hätönen Poliisihallituksesta. Miten poliisi ja maanpuolustusviranomaiset reagoivat kun iskuja tapahtuu yhä lähempänä Suomen rajoja? Miten ammattilaisten osaamista päivitetään maailmanmenon muuttuessa? Keskustelua luotsaavat Yle Tampereen toimittajat Katri Rauska ja Anna Sirén. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Pohjanmaa: klo 20.30 Culture Club Still Standing

Millaista on tehdä työtä uhan alla? Keskustelemassa aiheesta Culture Club Still Standingissä ovat Jarmo Raitila Pohjanmaan Rauhanturvaajista ja Tomi Järvinen Kirkon Ulkomaanavusta.

Tukholman ja Pietarin iskut toivat terrorismin Suomen rajoille. Mikä saa ihmisen ajamaan rekan väkijoukkoon? Mitkä ovat terrorismin juuret? Miten Syyrian sodan ratkaiseminen vaikuttaisi terrorismin hillitsemiseen? Katso A-teema: Terrorismin uhka Yle TV1 27.4. klo 21.05 alkaen. #ateema

Lue myös artikkelisarjan aiemmat osat:

Artikkelisarjan laajan lähdeluettelon ja lisää luettavaa löydät täältä.

//James


Vieraskynä 30.4.2017, Teemu Tammikko

Määrittelin aikaisemmassa kirjoituksessani, että terrorismi on väkivallan keino, jolla pyritään vaikuttamaan uhrien kautta laajemman yleisön ja poliittisten päättäjien käyttäytymiseen. Se on siis epäsuoraa vaikuttamista. Jotta se toimisi, pitäisi terroristien viestin olla selvä, ja kohteen valmis toimimaan terroristien haluamalla tavalla. Näin ei yleensä ole.

Taktisella tasolla voi olla, että terrorismi toimii. Moni terroristijärjestö tekee rahaa kidnappaamalla ihmisiä. Yllättävän usea valtio maksaa lunnaita. Vielä useampi kidnapatun työnantaja tai taustajärjestö maksaa. Joissain tapauksissa terroristit voivat vaatia omien aktivistiensa vapauttamista. Tämäkin voi toimia. Se mikä takuuvarmasti toimii, on huomion saaminen. Siinä väkivaltateot ovat oivallinen keino, koska ne ylittävät uutiskynnyksen. Nykyään jo pienikin väkivaltateko, etenkin jos sen epäillään olevan jihadistinen, ylittää kansainvälisen uutiskynnyksen. Näiden tekojen avulla ihmiset kuulevat terroristien ajatuksista ja – ennen kaikkea – valitsevat puolensa.

Varsinaisten poliittisten muutosten aikaansaaminen juuri sillä tavalla kuin terroristit haluavat, on kuitenkin historian valossa miltei sula mahdottomuus. Mielenkiintoinen tapaus lähihistoriasta on Madridin terrori-isku vuodelta 2004. Terroristit mitä ilmeisemmin halusivat vaikuttaa Espanjan osallisuuteen Irakin sodassa, koska tiesivät, että valtaosa Espanjan kansalaisista oli vuotta aikaisemmin vastustanut sotaan liittymistä. Isku tehtiin neljä päivää ennen parlamenttivaaleja. Hallitus vaihtui vastoin kaikkia galluppeja, ja voittanut sosialistipuolue veti Espanjan joukot pois Irakista. Oliko kyseessä terroristien kenties suurin yksittäinen voitto? Kyllä ja ei. Vallassa ollut konservatiivipuolue tunaroi kriisinhallinnan totaalisesti yrittäessään peitellä iskun tekijää (sisäpoliittisista syistä he väittivät sinnikkäästi, että kyseessä oli terroristijärjestö ETA, eivätkä jihadistit) ja menetti luottamuksensa. Sosialistit taas olivat luvanneet kampanjassaan jo kauan ennen iskua vetää joukot pois. Lupauksen peruminen vain sen takia, että ei halua vastata terroristien tavoitteisiin olisi ollut juuri terroristien vaikutusvallan myöntämistä. Joka tapauksessa kyseessä oli monimutkainen tilanne, jossa Espanjan sisäpolitiikka painoi lopulta kaikista eniten. Silti terroriteko vaikutti. Se sai ihmiset äänestämään paljon odotettua aktiivisemmin. Äänestysvalinnan suhteen iskun vaikutus ei sen sijaan ollut yksiselitteinen, koska kaikkea tietoa iskun taustoista ja motiiveista ei vielä ollut, ilmassa oli paljon vääräksi osoittautuneita huhuja ja ihmiset muutenkin reagoivat varsin moninaisin tavoin kriisitilanteissa.

Yksittäisiä iskuja merkittävämpää on pohtia, toimivatko terrorikampanjat. Ovatko Baskimaa, Palestiina, tai Korsika itsenäisiä valtioita? Pääsikö Pohjois-Irlanti vapaaksi Britti-imperiumista? Saiko RAF kommunistisen vallankumouksen aikaiseksi ja amerikkalaisen imperialismin kaadettua? Missä viipyy jihadistien tavoite maailmanvalloituksesta, tai edes länsimaiden häätämisestä Lähi-idän konflikteista? Toisin kuin jihadistit ovat halunneet, terrorikampanjat ovat jopa lisänneet länsimaiden läsnäoloa konflikteissa. Toisaalta Algeria itsenäistyi, osin terroristien myötävaikutuksella. Palestiinankin tilanne olisi varmasti hyvin toisenlainen, jos terrorismia ei olisi käytetty. Minkälainen sitten? Sitä on vaikea arvioida, mutta ilman terroristijohtaja ja rauhannobelisti Jassir Arafatia Palestiina ei varmasti olisi päässyt aikanaan maailmanpolitiikan keskiöön. Huomion saamisen lisäksi tarvittiin kuitenkin totaalinen nahan luominen, terrorismista irtisanoutuminen ja uudistuminen maltilliseksi poliittiseksi liikkeeksi. Tämä on suurimmalle osalle maailman terroristijärjestöjä täysin mahdoton liike. Ne tuppaavat olemaan varsin ehdottomia oman maailmankatsomuksensa suhteen. Yleensä käy niin, että terrorikampanjoiden takaa ilmestyy jokin maltillisempi liike, joka hoitaa varsinaisten kompromissien tekemisen ja poliittisiin ongelmiin vastaamisen. Näin kävi mm. Baskimaassa ja Pohjois-Irlannissa.

Tiivistäen: Terrorismi toimii huomion saamiseksi ja joissain rajatuissa tapauksissa, kuten panttivankitilanteissa. Suuria strategisia muutoksia sillä kuitenkaan tuskin saadaan aikaiseksi, ainakaan siten kuin terroristit itse haluavat, koska reaktiot terrorismiin ovat arvaamattomia: yhdet pelkäävät, toiset suuttuvat, kolmannet eivät välitä, neljännet pyrkivät käyttämään hyväksi, jne. Iskujen poliittisiin seurauksiin vaikuttaa paljon iskua enemmän se poliittinen konteksti, jossa isku tehdään. Pidempikestoiset terrorikampanjat puolestaan epäonnistuvat tavoitteissaan yleensä poikkeuksetta. Lähimmäs tavoitteita voidaan päästä vain valtavirtaistamalla toimintatavat, eli luopumalla väkivallasta ja tekemällä myönnytyksiä muiden poliittisten toimijoiden kanssa.

//Teemu Tammikko


Vieraskynä 26.4.2017, Iida Hilden, Suininlahden yläaste, 9c, Siilinjärvi.

"Fear and Panic", cartoon by Rob Rogers, , March 25, 2016. © Rob Rogers. Used with express permission of the author.

”Fear and Panic © 2016 Rob Rogers/Pittsburgh Post-Gazette. Reprinted with permission.

Terrorismi ei toimi

Syitä terrorismiMäärittelin aikaisemmassa kirjoituksessani, että terrorismi on väkivallan keino, jolla pyritään vaikuttamaan uhrien kautta laajemman yleisön ja poliittisten päättäjien käyttäytymiseen. Se on siis epäsuoraa vaikuttamista. Jotta se toimisi, pitäisi terroristien viestin olla selvä, ja kohteen valmis toimimaan terroristien haluamalla tavalla. Näin ei yleensä ole.

Taktisella tasolla voi olla, että terrorismi toimii. Moni terroristijärjestö tekee rahaa kidnappaamalla ihmisiä. Yllättävän usea valtio maksaa lunnaita. Vielä useampi kidnapatun työnantaja tai taustajärjestö maksaa. Joissain tapauksissa terroristit voivat vaatia omien aktivistiensa vapauttamista. Tämäkin voi toimia. Se mikä takuuvarmasti toimii, on huomion saaminen. Siinä väkivaltateot ovat oivallinen keino, koska ne ylittävät uutiskynnyksen. Nykyään jo pienikin väkivaltateko, etenkin jos sen epäillään olevan jihadistinen, ylittää kansainvälisen uutiskynnyksen. Näiden tekojen avulla ihmiset kuulevat terroristien ajatuksista ja – ennen kaikkea – valitsevat puolensa.

Varsinaisten poliittisten muutosten aikaansaaminen juuri sillä tavalla kuin terroristit haluavat, on kuitenkin historian valossa miltei sula mahdottomuus. Mielenkiintoinen tapaus lähihistoriasta on Madridin terrori-isku vuodelta 2004. Terroristit mitä ilmeisemmin halusivat vaikuttaa Espanjan osallisuuteen Irakin sodassa, koska tiesivät, että valtaosa Espanjan kansalaisista oli vuotta aikaisemmin vastustanut sotaan liittymistä. Isku tehtiin neljä päivää ennen parlamenttivaaleja. Hallitus vaihtui vastoin kaikkia galluppeja, ja voittanut sosialistipuolue veti Espanjan joukot pois Irakista. Oliko kyseessä terroristien kenties suurin yksittäinen voitto? Kyllä ja ei. Vallassa ollut konservatiivipuolue tunaroi kriisinhallinnan totaalisesti yrittäessään peitellä iskun tekijää (sisäpoliittisista syistä he väittivät sinnikkäästi, että kyseessä oli terroristijärjestö ETA, eivätkä jihadistit) ja menetti luottamuksensa. Sosialistit taas olivat luvanneet kampanjassaan jo kauan ennen iskua vetää joukot pois. Lupauksen peruminen vain sen takia, että ei halua vastata terroristien tavoitteisiin olisi ollut juuri terroristien vaikutusvallan myöntämistä. Joka tapauksessa kyseessä oli monimutkainen tilanne, jossa Espanjan sisäpolitiikka painoi lopulta kaikista eniten. Silti terroriteko vaikutti. Se sai ihmiset äänestämään paljon odotettua aktiivisemmin. Äänestysvalinnan suhteen iskun vaikutus ei sen sijaan ollut yksiselitteinen, koska kaikkea tietoa iskun taustoista ja motiiveista ei vielä ollut, ilmassa oli paljon vääräksi osoittautuneita huhuja ja ihmiset muutenkin reagoivat varsin moninaisin tavoin kriisitilanteissa.

Yksittäisiä iskuja merkittävämpää on pohtia, toimivatko terrorikampanjat. Ovatko Baskimaa, Palestiina, tai Korsika itsenäisiä valtioita? Pääsikö Pohjois-Irlanti vapaaksi Britti-imperiumista? Saiko RAF kommunistisen vallankumouksen aikaiseksi ja amerikkalaisen imperialismin kaadettua? Missä viipyy jihadistien tavoite maailmanvalloituksesta, tai edes länsimaiden häätämisestä Lähi-idän konflikteista? Toisin kuin jihadistit ovat halunneet, terrorikampanjat ovat jopa lisänneet länsimaiden läsnäoloa konflikteissa. Toisaalta Algeria itsenäistyi, osin terroristien myötävaikutuksella. Palestiinankin tilanne olisi varmasti hyvin toisenlainen, jos terrorismia ei olisi käytetty. Minkälainen sitten? Sitä on vaikea arvioida, mutta ilman terroristijohtaja ja rauhannobelisti Jassir Arafatia Palestiina ei varmasti olisi päässyt aikanaan maailmanpolitiikan keskiöön. Huomion saamisen lisäksi tarvittiin kuitenkin totaalinen nahan luominen, terrorismista irtisanoutuminen ja uudistuminen maltilliseksi poliittiseksi liikkeeksi. Tämä on suurimmalle osalle maailman terroristijärjestöjä täysin mahdoton liike. Ne tuppaavat olemaan varsin ehdottomia oman maailmankatsomuksensa suhteen. Yleensä käy niin, että terrorikampanjoiden takaa ilmestyy jokin maltillisempi liike, joka hoitaa varsinaisten kompromissien tekemisen ja poliittisiin ongelmiin vastaamisen. Näin kävi mm. Baskimaassa ja Pohjois-Irlannissa.

Tiivistäen: Terrorismi toimii huomion saamiseksi ja joissain rajatuissa tapauksissa, kuten panttivankitilanteissa. Suuria strategisia muutoksia sillä kuitenkaan tuskin saadaan aikaiseksi, ainakaan siten kuin terroristit itse haluavat, koska reaktiot terrorismiin ovat arvaamattomia: yhdet pelkäävät, toiset suuttuvat, kolmannet eivät välitä, neljännet pyrkivät käyttämään hyväksi, jne. Iskujen poliittisiin seurauksiin vaikuttaa paljon iskua enemmän se poliittinen konteksti, jossa isku tehdään. Pidempikestoiset terrorikampanjat puolestaan epäonnistuvat tavoitteissaan yleensä poikkeuksetta. Lähimmäs tavoitteita voidaan päästä vain valtavirtaistamalla toimintatavat, eli luopumalla väkivallasta ja tekemällä myönnytyksiä muiden poliittisten toimijoiden kanssa. in on varmasti monia, mutta ne liittyvät usein taloudellisiin ja sosiaalisiin epäkohtiin. Mielestäni on kuitenkin hassua, että ratkaisua epäkohtiin hakevat usein ihmiset, jotka eivät kärsi ongelmista eniten. Myös Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan islamilaiseen terrorismiin syyllistyneet eivät yleisesti tunne islamin uskoa. Epäilen kuitenkin, että terrorismin edustajat käyttävät epäkohtia tekosyinä lietsoakseen levottomuutta tai ajaakseen jotain muuta tavoitettaan. Esimerkiksi Isis ja Al-Qaida ovat perustelleet terroriaan uskonnolla, vaikka osalla heidän teoistaan ei varmasti ole mitään tekemistä sen kanssa, vaan he haluavat hyötyä siitä poliittisesti.

Terrorismin torjunnassa olisi pystyttävä panostamaan entistä enemmän ennaltaehkäisyyn. Esimerkiksi nuorten radikalisoitumista separatistiseen tai islamilaiseen terrorismiin olisi seurattava ja ehkäistävä nykyistä tarkemmin ja huolellisemmin. Lisäksi yhteistyö muiden maiden, ja erityisesti EU:n kanssa on terrorismin torjunnassa elintärkeää. Media on suuri osa terrorismia ja sen leviämistä. Terroristijärjestöjen propagandaa liikkuu internetissä ja sosiaalisessa mediassa todella vapaasti. Mielestäni siis ei olisi lainkaan hullu ajatus, jos sensuuri tulisi median osalle käyttöön sitä tarvitseviin tapauksiin.

Terrorismiin ryhtyminenkin on mielestäni todella kyseenalaista, sillä sen avulla ei yleensä päästä haluttuun päämäärään. Valtiotieteilijä Audrey Cronin on tutkinut 457 eri terroristiryhmää, jotka ovat olleet toiminnassa vuoden 1968 jälkeen. Järjestöistä yksikään ei ole onnistunut valtaamaan valtiota ja 94 % ei päässyt yhteenkään tavoitteeseensa. Miksi siis lähteä ajamaan lähes mahdotonta tavoitetta?

//Iida Hilden