Pakka sekaisin ja sokka irti

Sananvapaus

Puolustusvoimat on viimeisen puolen vuoden aikana joutunut perustavaa laatua olevien kohujen kohteeksi ja välikappaleeksi. Viranomaisen laitonta toimintaa ei enää hämmästellä, vaan jopa Upseeriliitto kysyy Sotilasaikakauslehdessä avoimesti ”Rikkooko puolustusvoimat lakia?”

Useat sananvapauttaan arvostavat ammattisotilaat huolestuivat YLPALVO:n kirjauksista. Upseeriliitto ja Päällystöliitto kysyivät asiasta pääesikunnalta. Tämä johti siihen, että asessori antoi asiasta ohjeen 23.12.2016. Oikeudellinen osasto ei tosin edes vaivautunut jakamaan ohjettaan asiasta kysyneille henkilöstöjärjestöille.

Rikkooko puolustusvoimat lakia?, Sotilasaikakauslehti 1/2017

Yleisestä palvelusohjesäännöstä nousi kohu, kun siihen ujutettiin kohta nro 546, joka myöhemmin kohun noustua ja sen aiheutettua eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, selitettiin suositukseksi tai suosituksen luontoiseksi. Puolustusvoimien asessori antoi asiasta ohjeen, jota ei kuitenkaan jaettu Upseeri- ja Päällystöliitolle, vaan asian esille ottaneet ja Pääesikunnan päällikön kanssa asiasta neuvotelleet liitot joutuivat kaivamaan ohjeen muuta kautta esille, vaikka heille luvattiin, että asia hoidetaan ja että ohje jaetaan kaikille, joita asia koskee.

Julkisessa keskustelussa Pääesikunnasta vedottiin siihen, että kyseinen kohta ei varsinaisesti ole muutos, koska asiasta on ollut olemassa oikeudellisen osaston ohje, joka on ollut voimassa jo 1.1.2001 alkaen eri muodoissa. Jostain syystä tällaista ohjetta ei kuitenkaan ole kovin tarkasti noudatettu. Syy lienee selvä; perustuslakivaliokunta korosti poistaessaan sotilaiden sananvapauden rajoitukset laista ja säilyttäessään yhdistymisvapauden osittaisen rajoituksen, että ”rajoitus ei koske sananvapautta poliittisissa kysymyksissä”. Ohjeella ei voida säätää velvollisuuksien ja oikeuksien perusteista. Pääesikunta valitsi kuitenkin heti lain voimaanastumispäivänä poiketa lainsäätäjän tahdosta antamalla asiasta oman ohjeen. Tähän jatkuneeseen ja edelleen jatkuvaan laittomaan tilaan eivät tunnu vaikuttavan hallituksen esitykset, valiokuntalausunnot ja -mietinnöt, ministerille osoitettu kirjallinen kysymys, keväällä 2016 Puolustusvoimille sananvapauden loukkaamisesta annettu laillisuusvalvojan huomautus tai juuri mikään muukaan.

Puolustusministeri Jussi Niinistö on muutamaan otteeseen julkisesti vaatinut upseerien sananvapauden rajoittamista. Puolustusministerin puoluetoverit ovat myös olleet asiassa äänekkäitä, kuten myös sotilasasun käytöstä Pride-kulkueessa – toinen asia, johon uudessa Yleisessä palvelusohjesäännössä puututtiin ”suosituksilla”.

Syntynyttä sekametelisoppaa ei yhtään selvennä se, että Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg esiintyi Helsingin Sanomien artikkelissa viime viikonloppuna seuraavasti:

Missä menee raja, mitä upseeri saa sanoa?

”Me emme avaa sodanajan joukkojen rakennetta, valmiusjärjestelmäämme ja tapoja, joilla aiomme reagoida kriisitilanteessa. Sitten ovat asejärjestelmiemme salaiset suoritusarvot, joita emme tuo julkisuuteen. Siinä ne rajat kulkee”, Lindberg sanoo.

Tämä on linjanveto, joka upseerien on syytä painaa mieleensä. Puolustuksellisia salaisuuksia lukuun ottamatta sana on siis nyt vapaa.

Kenraalin tilannekuva, Helsingin Sanomat 29. tammikuuta 2017

Miten tuosta sitten ottaa selvän? Yhtäältä sotilaskäskynä annetussa ohjesäännössä on puolustusvoimain komentajan nimi ja toisaalta Hesarissa ja lööpeissä kenraali sanoo aivan toisin. Tuloksena vuoden vaihteen jälkeen moni ammattisotilas on muuttanut sosiaalisen median profiilejaan ja näkyvyyttään. Poissa ovat monet tutut ja keskusteluissa arvostetut kasvot ja tilalla on tukku enemmän tai vähemmän anonyymeja tilejä, joista huudellaan puskista vähän kovempaa ja terävämmin.

Pakka on sekaisin ja sokka irti.

Reservikarkurit

Puolustusministeri Niinistö nosti 23. tammikuuta 2017 valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Säätytalolla esille ns. reservikarkurit seuraavin sanoin:

Siviilipalvelus on tarkoitettu asepalveluksen lailliseksi vaihtoehdoksi niille asevelvollisille, jotka vakaumuksensa takia eivät ole valmiita suorittamaan asepalvelusta. Minun on kuitenkin vaikea nähdä, että sadat reserviläiset olisivat varusmiespalveluksen suorittamisen jälkeen kokeneet sellaisen eettisen herätyksen, että aseellinen palvelus yhtäkkiä olisi vastoin heidän vakaumustaan. Vaikuttaakin siltä, ettei kaikilla reservistä siviilipalvelukseen siirtyneillä ole puhtaita jauhoja pussissaan. Nämä henkilöt eivät ansaitse arvostustamme.Kyse ei, ainakaan vielä, ole suuren mittakaavan ongelmasta, mutta tärkeästä periaatteellisesta kysymyksestä. Ei reservistä noin vaan pidä voida lähteä eikä Suomea jättää puolustamatta vain siksi, että asepalvelus ei enää huvita. Reservikarkurit nakertavat järjestelmämme uskottavuutta.

Puolustusministerin tervehdys 220. Maanpuolustuskurssin avajaisissa , Helsinki, 23. tammikuuta 2017. Lihavointi minun.

Reserviläisliiton alulle panema kohu ja käyttämä termi rintamakarkuri ja puolustusministerin valitsema liudennus ”reservikarkuri” tulivat näin keskeiseksi osaksi maanpuolustuskeskustelua. Tällaista aihetta ei tietenkään puolustusvoimat voi välttää koskettamasta, etenkin kun viranomaisen oma reserviläiskirje oli ainakin ajallisesti yhteydessä reservistä siviilipalvelukseen siirtymisen piikin kanssa. Puolustusvoimien kanta asiassa oli kuitenkin selvä. Reserviläiset käyttävät heille lailla säädettyä oikeutta. Valitettavasti se ei saanut paljon painoarvoa mediassa. Puolustusministerin puheen kansalaisia halventavat osat toistivat välittömästi 12 suuremman sanomalehden verkkojulkaisua.

Reserviläisliiton Olli Nyberg esitti MTV:n Huomenta Suomi-lähetyksessä, että ”kieltäytymiset synnyttävät kuvan, jonka mukaan puolustus perustuisi vapaaehtoisuuteen, vaikka puolustusvelvoite on kirjattu perustuslakiin.” Vaikka huomioitasiin liturgiat asepalveluksesta, suuresta reservistä ja puolustusjärjestelmästä, on silti vaikea ymmärtää Nybergiä ja Reserviläisliittoa. Perustuslakiin on kirjattu maanpuolustusvelvoite, joka koskee jokaista kansalaista. Asevelvollisuus perustuu erityiseen lakiin ja se koske vain miehiä. Asevelvollinen, jonka vakaumus estää häntä suorittamasta asepalvelusta vapautetaan siitä ja määrätään siviilipalvelukseen.

Olli Nyberg lienee itse suorittanut palveluksen aikana, jolloin vakaumusta tutkittiin kovinkin tarkasti. Siitä luovuttiin 1987, mutta muistan vieläkin kymmenen vuotta myöhemmin itse palvelusta suorittaessani siviilipalvelukseen hakeutuvia pelotellun jutuilla tutkintalautakunnista. Vakaumuksen luokittelusta luovuttiin 2007. Tutkimuksessa ”Siviilipalveluksen muuttuneet merkitykset maanpuolustusvelvollisuuden kokonaisuudessa” todetaan siviilipalveluksen suosion pysyneen verrattain muuttumattomana kahden viimeisen vuosikymmenen ajan. On totta, että vain kolmannes hakeutuvista perustaa hakemuksensa varsinaiseen vakaumukseen, kun suurin osa hakee sivariin pragmaattisista syistä. Olli Nybergin Lindbergin lisäksi vakaumuksen tarkemman tutkimisen puolestapuhujia on riittävästi, mutta ehkä Turkin malli ei tässä ole paras mahdollinen. Vakaumuksen tarkemmasta tutkimisesta ja todistelusta luovuttiin aikanaan hyvin perustein.

Puolustusministerin arvostuksen puute, joka artikkeleihin liittyvässä sosiaalisen median ja kahvipöytien keskustelussa näyttäytyy varsin nopeasti ”Suksivajan taakse” ja ”Miinanpolkijoiksi!” vaatimuksina, leimaa valitettavasti myös puolustusvoimat ja palkatun sotilashenkilöstön. Samassa todettakoon myös rehellisesti, että osa puolustusvoimien henkilöstöstä on aivan itse viranomaisen mainetta tahrinut osallistumalla kannattaen keskusteluun, jossa esitetään suksivajaa ja miinanpolkemista sivarien ja punavihervassarien tehtäväksi sodan aikana. Sotilaat ovat hyviä seuraamaan ohjausta ja ministerin ohjaus asiassa on ollut selvä:

”[He] eivät ansaitse arvostustamme”.

Ministerin logiikkaa on tosin vaikea ymmärtää; miten henkilöt, joilla ei ole puhtaita jauhoja pusseissaan, olisivat erityinen puolustusjärjestelmän uskottavuutta nakertava menetys? Vaikuttaisi pikemminkin hyvältä asialta, että sellaiset henkilöt vapaaehtoisesti valitsevat luopua sodan ajan tehtävistään.

Puolustusministeri Jussi Niinistön kaudella toiseus ja toiseuttaminen on näkynyt selvänä monissa asioissa – vaikuttaa siltä, kuin olisi olemassa jokin erityinen isänmaallisten maanpuolustajien viiteryhmä, jonka jäsenet ovat keskusteluissa Niinistöä esikuvamaisesti kannattavia ja jokaisen ministerin lauseen jälkeen ”Hyvä, Jussi!” huutavia punavihervassarivastaisia kunnon reserviläisiä. Tämä politiikan sekoittaminen maanpuolustukseen ei ole lähtöisin sotilaiden kynistä tai suista. Politiikan puolustusvoimien toimintaan on tuonut puolustusministeri itse.

Tuloksena on valitettavasti se, että sotilaat, joukossa myös upseerit, puhuvat siitä kuinka sivarit laitetaan sodan aikana polkemaan miinoja ja taputtavat emojilla innokkaiden reserviläisten ”suksivajan taakse” -kommenteille. Tällaiset jutut kuuluivat ehkä vielä 90-luvulla inttiaikaan ja silloinkin korkeintaan innokkaiden alikersanttien ja tyhmien alokkaiden suihin. Nyt ne ovat tulleet takaisin aikuisten keskusteluun ja niitä viljelevät ministerin ja hänen avustajansa läheiset ja kaukaiset ystävät.

Pakka on sekaisin ja sokka irti.

Kaksoiskansalaiset

Viimeisin kohu on kaksoiskansalaisuus. Siitä ministeri on teki henkilökohtaisen ristiretken Yleä vastaan ja kaappasi heti ulkoministerin, pääministerin sekä presidentin viitan sanomalla, että Yle on uutisoinnillaan vahingoittanut Suomen Venäjä-suhteita. Logiikan puute on ilmeinen. Valtiovarainministeri Petteri Orpo ja puolustusvaliokunnan Ilkka Kanerva toppuutelivat. Yle puolestaan seurasi Venäjän mediaa ja tyrmäsi näytöllä puolustusministerin väitteet:

Mainintojen määrän, mediat ja muu huomioiden olisi loogisempaa väittää, että ministerin omat lausunnot lakiuudistuksesta, pienistä vihreistä miehistä ja puolustusvoimain komentajan haastattelu sunnnuntain Hesarissa ovat haitanneet Venäjä-suhteita moninkertaisesti Ylen kaksoiskansalaisuuden uutisointiin verrattuna. Kaksoiskansalaisuus on sikäli ”peruskauraa” venäläisille, että Venäjä tunnustaa juridisesti vain Venäjän kansalaisuuden ja Putin onkin ryhtynyt selvittämään ja kartoittamaan ulkomailla ja Venäjällä asuvia kansalaistensa muita kansalaisuuksia. Siksi asia ei välttämättä herätä muita tunteita kuin ihmetystä siitä, kuinka Suomen puolustusvoimissa kaksoiskansalaisuus on ylipäätään mahdollista.

Logiikalla on kuitenkin hyvin vähän tekemistä minkään asian kanssa. Puolustusvoimat voisi hyvin hoitaa oman Yleisen palvelusohjesääntönsä, reserviläisten siirtymisen siviilipalvelukseen reserviläiskirjeen seurauksena ja kaksoiskansalaisuuden sisäiset ja ulkoiset käytänteet. Ihan itse. Viranomaisena. Nyt puolustusvoimista on tullut poliitisen kamppailun välikappale ja väline. Ministerin erityisavustaja Petteri Leino reihuu Twitterissä Yhdysvaltain presidentti Trumpin tavoin ja haukkuu Yleä ja muita tunnisteella #FakeNewsMedia.

https://twitter.com/PetteriLeino/status/826770336809156608

Puolustusvoimien ”avuksi” asiassa rientää puolustusministeri Jussi Niinistön oma kaarti, joka vaatii myyräjahtia, rikoslain maanpetosrikoksen soveltamista ja petturien ampumista. Ulkoministeriön ja Puolustusvoimien lainvastaista toimintaa kehuu Suomen suurin maanpuolustusfoorumi.

Antti Eskelinen (@eskelinen_antti) Twitterissä. Lähde: Kouvolan sanomat.

Antti Eskelinen (@eskelinen_antti) Twitterissä. Lähde: Kouvolan sanomat.

 

Puolustusvoimat on ollut asiassa hyvin rauhallinen ja korostanut, että mitään virallista ohjetta asiassa ei ole. Samalla viranomainen on kuitenkin tuonut esille, että väärää ohjausta asiassa ovat voineet toimivaltuutensa ylittäneet henkilöt antaa. Valitettavasti tämä ei enää riitä ja asian ratkaisemiselle asiallisesti on tuskin enää edellytyksiä, sen jälkeen kun puolustusministeri lähti ristietkelle Yleä ja muuta mediaa vastaan.

Puolustusvoimien maine on heikentynyt. Suomen toiseksi luotetuinta viranomaista uskoo tässä asiassa suunnilleen yhtä moni kuin Yleä. Varmaan harvempi, kun laillisuuden vakuuttelujen jälkeen Kainuun prikaatissa paljastui äskettäin tehty kaksoiskansalaisiin kohdistunut rajoittaminen ja Helsingin sanomat paljasti ulkoministeriössä samanlaisen tapauksen.

Asiaa eivät yhtään auta ne ministerin tukijoukot, jotka tuovat pöytään vaihtoehtoisia faktoja, puhuvat punavihervassarien salaliitosta, leimaavat journalistit epäisänmaallisiksi ja esittävät maanpetosrikoksia koskevan lain soveltamista sekä petturien ampumista suksivajan takana. Valitettavasti nämä henkilöt ovat tulleet merkittäväksi osaksi sitä, millaisena organisaationa puolustusvoimat nähdään. Ja sellainen isänmaallisuus ei ole puolustusvoimille tai maanpuolustukselle hyväksi.

Pakka on aivan sekaisin ja sokka täysin irti.

//James


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa. Puolustusvoimien virallinen kanta kaikissa asioissa on se, että viranomainen noudattaa toiminnassaan tarkoin lakia ja korjaa toimintaansa, jos tästä havaitaan poikkeamia.

Kun mikään ei uhkaa

Sotasaaliskartta

Olli Ainola, joka ampui muutaman ”pummin” puolustusvoimien taistelualushankinnassa, kirjoitti Iltalehdessä otsikolla ”Kenraalin kartta paljastaa: Tämän takia Venäjä varustautuu Suomen pohjoisrajalla” varsin analyyttisesti ja perehtyneesti Venäjän sotilaallisen potentiaalin kehittymisestä pohjoisella alueella.

Asia ei sinänsä ole uusi, koska mm. ruotsalainen Karlis Neretnieks, kenraalimajuri evp, Swedish Defence Research Agencyn (FOI) ja Institute for Security & Development Policyn (ISDP) tutkija sekä Ruotsin kuninkaallisen sotatieteellisen akatemian (KKrVA) jäsen kirjoitti samasta asiasta huomattavasti laajemmin jo vajaa vuosi sitten helmikuun 3. päivänä 2016. KKrVA:n Försvar och Säkerhet -blogissa julkaistu merkintä löytyy käännettynä suomeksi aiemmassa merkinnässäni.

Moskovassa järjestettävä kansainvälisen turvallisuuden konferenssi Moscow Conference on International Security (MCIS) on vuosittain toistuva tapahtuma, johon pääosin ottavat osaa Venäjän liittolaiset ja muut kumppanit. Iltalehden löytämä ”paljastava kenraalin kartta” on siis yli puolentoista vuoden takaisesta konferenssista, josta on jo aiemmin kirjoitettu julkisesti, joskin suomeksi lähinnä virallista venäläismediaa lyhyesti lainaten. (lisäys 22.1.2017: suomeksi asiaa on käsitelty laajemmin viime vuonna Maanpuolustuskorkeakoulun  teoksessa Venäjän asevoimat muutoksessa — kohti 2030-lukua.)

Kuva: Venäjän asevoimien yleisesikunta. Moscow Conference on International Security 2015, 16. huhtikuuta 2015. Lähde: Blogi Russian Military Reform.

Retoriikka, strateginen viestintä ja virallinen totuus

Vajaa vuosi sitten löysin myös itseni aiheuttamasta kohua, sillä olinhan ilmeisesti muutoinkin puuttunut ”puoluepoliitiseen kiistakysymykseen” kyseenalaistaessani  ”Ei ole uhka” -mantran käyttöä.

Tällä kertaa tätä pravdaa toistaa puolustusministeri Jussi Niinistö, joka rauhoittaa kansalaisia Facebookissa:

Puolustusministeri Jussi Niinistön Facebook-päivitys 16.1.2017. Lähde: Facebook.

Puolustusministeri Jussi Niinistön Facebook-päivitys 16.1.2017. Lähde: Facebook.

Niinistö kuittaa varsin kevyesti nykyisen Venäjän Läntisen sotilaspiirin komentajan, kenraalieversti Andrei Kartapolovin puheet pelkkänä retoriikkana ja strategisena viestintänä. Retoriikka on poliitikkojen aluetta. Kaunopuheisuutta ja suostuttelun taitoa korvataan sotilaspiireissä operaatioanalyysilla, uhka-arvioilla ja esikuntatyöskentelyllä. Strategisesta viestinnästä on aina kysymys, kun puhutaan julkisesti. Strategisen viestinnän ytimenä on selkeä sanoma. Tässä suhteessa Niinistön lauantainen sanoma on hyvin voimakkaasti ristiriidassa sen kanssa, mitä puolustusministeri kolme kuukautta sitten terävästi totesi Venäjästä:

– Venäjä ei neuvottele alueen valtioiden kanssa asioista, jotka voisivat kääntyä sille epäedulliseen suuntaan.

IL, 3. lokakuuta 2016: Puolustusministeri Niinistö: Venäjä on suoraan sanoen arvaamaton

Olen Jussi Niinistön kanssa samaa mieltä. Ei ole syytä hötkyillä. Venäjän edustajat eivät anna pääsääntöisesti harkitsemattomia kommentteja julkisuuteen, vaan he haluavat viestittää jotain. Hötkyily ei tässä auta, vaan valmistautuminen.

Vuoden 2015 MCIS:ssa järjestettiin kaksi paneelia, joista toinen käsitteli asevoiman ja poliitisten instrumenttien roolia alueellisessa ja globaalissa turvallisuudessa.  Tässä paneelissa puhui Venäjän yleisesikunnan operaatiopäällikkö Andrei Kartapolov. Kartapolovin esitys puheineen, josta on saatavilla toukokuun 19. päivänä 2015 tehty englanninkielinen tiivistelmä täältä, kuvailee kylmän loogisesti ja uusittujen Venäjän sotilasdoktriinin, informaatioturvallisuuden doktriinin ja ulkopoliittisen konseptin adoptoimaa vastakkainasettelun leimaamaa ja jännitteistä maailmankuvaa tukevalla tavalla Pohjois-Euroopan ja arktisen alueen sotilaallisen potentiaalin kehittymistä. Esitys antaa myös selkeän kuvan siitä, miten Venäjä tähän vastaa. Retoriikan suhteen Kartapolov on mielestäni kykynsä näyttänyt, kun hän lähinnä surkuhupaisassa Venäjän yleisesikunnan järjestämässä MH17-tiedotustilaisuudessa esitteli ”todisteita” siitä, että matkustajakoneen ampui alas Ukraina tai muu taho.

Ministeri Niinistö itse puolestaan kunnostautuu retoriikassa todetessaan Iltalehden haastattelussa :

– Suomen puolustus on kunnossa ja maittemme väliset suhteet ovat pysyneet asiallisina siitäkin huolimatta, että olemme tuominneet Venäjän toimet Krimillä ja olemme mukana Venäjän vastaisissa EU-pakotteissa.

IL, 16. tammikuuta 2017: Puolustusministeri Niinistö ei hätkähdä venäläiskenraalin karttakuvasta – ”kyse on retoriikasta”

Suomen puolustusvoimien muodostaman konventionaalisen pelotteen kytkeminen maiden välisiin suhteisiin näyttäytyy Venäjän sanojen ja toimien varjossa varsin oudolta; Venäjän strategiat ja doktriinit eivät sisällä minkäänlaista ystävällisen tai erityisen hyvän naapurin varaumaa, eikä Venäjän ryminä kansainvälisen poliitikan areenalla anna mitään aihetta tällaiseen ajateluun. Venäjä toki varautuu puolustamaan liittolaisiaan ja ulottaa perin vaivattomasti doktriininsa koskemaan heitäkin. Tämä on jo herättänyt suurta huolta Valko-Venäjässä, joka pyristelee kuin kala koukussa päästäkseen eroon naapurinsa pakottamasta liittolaissuhteesta. Samaan aikaan Suomessa uskotaan erityisen hyvien, läheisten ja mutkattomien suhteiden olevan satavuotiaan itsenäisen Suomen paras turva. Valtaan on jälleen nousemassa käsitys siitä, että Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka koko sodanjälkeisen ajan olisi perustunut viisaaseen ulkopolitiikkaan ja uskottavaan omaan puolustukseen.

Vaikka Suomen Puolustusvoimat ovat liian pienet turvatakseen Suomen rajat, ne ehkä olisivat tehokkaita kiusatakseen neuvostojoukkoja niiden matkalla Norjaan ja häiritäkseen niiden huoltolinjoja.

HS, 18. tammikuuta 2017: Ote tiedusteluarviosta vuodelta 1984 artikkelissa Tiedustelupalvelu CIA avasi arkistojaan nettiin – ufoja, vakoilutarinoita sekä satoja Suomea koskevia asiakirjoja.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on lähes koko sodan jälkeisen ajan perustunut YYA-sopimukseen ja edes jokseenkin uskottavasta puolustuksesta ja puolustuspolitiikasta on voitu puhua vasta, kun Suomi 90-luvulla irtautui Pariisin rauhansopimuksesta ja hankki hävittäjät, panssarivaunut ja rynnäkkökiväärit koko kenttäarmeijalleen. Samalla voitiin hylätä viimeisetkin Suomi-konepistoolit ja Maxim-konekiväärit. Alueellisen puolustuksen doktriini syntyi vasta 60-luvun lopulla ja vielä 80-luvulla puolustusvoimat askarteli hyviltä näyttäviä Jääkäriprikaateja (JPr 90), joista useat tosiasiassa elivät keisarin vaatteetonta elämää.

Jääkäriprikaati 90 naamioituneena.

Jääkäriprikaati 90 iskukykyiseksi naamioituneena.

Venäjä tarkastelee ympäristöään suurvalta-asemaansa palauttamaan pyrkivän valtion kärjistettyjen uhkakuvien kautta. Venäjä on varsin selkeästi osoittanut, että sen kynnys asevoiman käyttämiseen on huomattavasti madaltunut samalla kun asevoimien kyky luoda poliittista toimintavapautta on kasvanut parantuneen taisteluvalmiuden myötä. Vaikka Venäjä ulkopolitiikassaan nojaa kansainvälisen oikeuden normeihin ja käsitykseen asevoiman käytöstä vasta kun kaikki muut keinot konfliktin ratkaisemiseksi on käytetty, sen toimet osoittavat, että tämä on vain kansainvälisoikeudellinen varauma. Esimerkiksi Krimin tapauksessa Venäjä kielsi johdonmukaisesti asevoiman käytön, kunnes kysymys oli muuttunut irrelevantiksi. Myös Itä-Ukrainassa Venäjä käyttää asevoimaa niin luovilla ja uusilla tavoilla, että se voi kategorisesti kiistää sen käytön. Venäjä on uudessa suurvaltapolitiikassaan siirtynyt käyttämään kaikkia keinoja, sisältäen asevoiman rajoitetun käytön, joka aina kiistetään ja jota jälkeenpäin tarvittaessa oikeutetaan muilla perusteilla.

Muumilaakso 2.0

Strateginen viestintä näyttää Suomessa kohdistuvan lähinnä oman maan kansalaisiin. Muumilaaksosta muistamme miten Muumipappa rauhoittelee perhettään Mörön uhatessa ja selittää, että Mörkö ei uhkaa ketään, vaan on vain yksinäinen. Mörkö on tahtomattaan pelottavan oloinen, koska se hyytää kaiken mihin koskee, vaikkei tarkoittaisikaan tehdä niin.

Muumi ja mörkö. Tove Janssonin kirjasta Muumipappa ja meri.

Muumi ja mörkö. Tove Janssonin kirjasta Muumipappa ja meri.

Puolustusministeri Niinistön viesti on myös suomalaisia rauhoittava ja pyrkii vahvistamaan luottamusta puolustukseen. On kuitenkin yksi asia todeta tässä ja nyt ”Suomen puolustus on kunnossa” ja täysin toinen asia jatkaa antamalla kuva siitä, että tämä kunnossa oleminen jatkuisi ja strategiset hankkeet itseisarvoisesti loisivat uskottavuutta.

Iltalehden jutussa Niinistö toteaa lopuksi:

Suomen puolustus nojaa pohjoisessa Niinistön mukaan siihen, että puolustus pidetään sellaisessa kunnossa, että koko maata voidaan uskottavasti puolustaa.

– Tähän liittyy muun muassa valmisteilla olevat strategiset hankkeet, joilla korvataan meri- ja ilmavoimien vanhenevaa kalustoa. Myös maavoimien suorituskykyä kehitetään.

IL, 16. tammikuuta 2017: Puolustusministeri Niinistö ei hätkähdä venäläiskenraalin karttakuvasta – ”kyse on retoriikasta”

Suomen puolustus on hitaassa näivettymisen tilassa, joka on parlamentaarisessa sovussa puettu termiksi ”Puolustuksen pitkän aikavälin haasteet”. Meri- ja ilmavoimien kaluston korvaaminen ovat puolustuksen elintärkeitä strategisia hankkeita, sillä vain meri- ja ilmavoimilla on ne keskeiset sodankäynnin kyvykkyydet, joilla strateginen isku, rajoitettu tai laajamittainen hyökkäys tai muu sotatoimi voidaan pysäyttää heti alkuunsa. Ilman tiedustelua, valvontaa, maalittamisen tukea ja kaukovaikuttamista ei torjuta mitään hyökkäystä. Tärkeimmät kynnysasejärjestelmät, jotka jo rauhan aikana luovat ennaltaehkäisevän pidäkkeen aseellisen hyökkäyksen varalta ovat meri- ja ilmavoimilla. Myös Venäjä tunnustaa JASSM-ohjusten pidäkearvon nostamalla ne esille yksittäisenä aseena uhkakuvassaan.

Valitettavasti Suomessa tykätään nauraa naapureille enemmän kuin tarkastella kriittisesti omaa puolustustame.

Suomalaisen näkökulman mukaan Ruotsi palauttaa sotilaallista suorituskykyään romutettuaan sen ensin. Tosiasiassa Ruotsilla on kuitenkin lähes kaksinkertaiset ilmavoimat Suomeen verratuna, jotka jälleen ovat palauttaneet kykynsä hajautettuun taisteluun maantietukikohdista (meidän avullamme yhteisissä harjoituksissa). Ruotsi on puolustusvoimiensa ylipäällikön päätöksellä jälleen palauttanut sotilaallisen läsnäolonsa Gotlannin saarella. Ruotsilla on kyky torjua hyökkäyksiä mereltä; puolustusvoimat kykenee maalta, mereltä ja ilmasta torjumaan hyökkääjän. Avainasemassa ovat tässä suhteessa Ruotsin ilma- ja merivoimat.

Virosta ja Baltian maista toteamme usein naurahtaen, että ne ovat niin pieniä, ettei mikään määrän lisäys riitä. Ne ovat kuitenkin integroituneet Natoon ja puolustusliitto on harjoitellut jokaisessa maassa paikan päällä niiden puolustamista hyökkäyksen varalta. Kaikki Baltian maat ovat osa Naton puolustussuunnittelua, joka näyttäytyy jatkuvana Naton jäsenmaiden joukkojen kiertävänä harjoitteluna Baltian maissa.

Puola taas on niin kaukana, että monilta menee ohi se, että maa on siitä lähtien kun se liittyi Natoon pitänyt puolustusbudjettinsa korkealla. Puolalaiset ajelevat suomalaisilla Patrian AMV-panssariajoneuvoilla (Rosomak), joiden määrä on yli kymmenkertainen Suomeen arsenaaliin verrattuna. Itsenäisen, yksinäisen ja itseriittoisen suomalaisen näkökulman mukaan puolalaisten into maanpuolustukseen johtuu siitä, että Puolan yli on aina ajanut suurvalta jos toinenkin.

Ruotsi, Puola ja kaikki Baltian maat ovat nostaneet puolustusbudjettejaan tuntuvasti saavuttaakseen kyvyn torjua Venäjän asevoimien aggressiot. Suomessa on puolestaan ajettu läpi kustannusneutraaleja lakimuutoksia, hieno laatikkoleikki nimeltään puolustusvoimauudistus ja meillä puhutaan hurskaasti siitä, kuinka ilma- ja merivoimien asejärjestelmien ja niiden alustojen määrän vähentäminen lisäisi tai ylläpitäisi puolustuksen uskottavuutta ja kykyä. Puolustusministerinä toimiessaan Stefan Wallin lanseerasi puolustusvoimauudistuksesta sanonnan ”pienempi univormu, jossa lihakset näkyvät paremmin”. Valitettavasti uusi puku on ommeltu niin tiukalle, että henki ei enää kulje.

Tulevissa hankinnoissa on sekä hävittäjien että taistelualusten osalta kyse määrän vähentämisestä. Taistelualusten määrässä seitsemän korvataan neljällä. Hornetien seuraajien osalta lukumäärä ei ole vielä tiedossa, mutta lukumäärän pieneneminen on enemmän kuin todennäköistä, vaikka nykyiset 62 Hornetia muodostavat jonkinlaisen minimitason. Lukumäärän vähentäminen heikentää väistämättä kykyä pitkäkestoisiin operaatiohin, mikä merkitsee suhteellisen nopeasti heikkenevää kykyä alueellisen koskemattomuuden ja valtiojohdon toiminnanvapauden turvaamiseen kriisin keston pidetessä. Maavoimien elävän voiman lisääminen ei ole vastaus tähän, sillä se ei juuri lisää mitään pelotetta, vaan pikemminkin korvaa sitä kestämättömällä yhtälöllä — koska emme kykene torjumaan hyökkäystä nopeasti, varaudumme pitkäkestoiseen kulutussotaan. Talvisodassa 77 vuotta sitten näin tehtiin, mutta silloin Neuvostoliitto ei kyennyt strategiseen iskuun tai muihin nopeaa ratkaisua tuottaviin sotatoimiin. Silloinkin alasajetun puolustuskyvyn hintana oli 250 miestä päivässä. Puolustusvoimat puolustaa kyllä itsenäistä Suomen valtakuntaa lyömättömänä viimeiseen mieheen asti, mutta on syytä kysyä missä poliitikkojen sietokyvyn rajat menisivät, etenkin siinä vaiheessa, kun meri- ja ilmavoimat olisivat kuluneet loppuun ja maavoimien taistelulla ei enää voitaisi saada aikaan pieniä ja kalliita torjuntavoittoja enempää?

Ei varaa aseisiin?

Uusien hankintojen hinta, 10–12 miljardia euroa koko hankinnan ajalle jaettuna ei puolustusbudjettiin laskettunakaan nosta sen BKT-osuutta edes lähelle kahta prosenttia. Suomessa bruttokansantuotteen nousu notkahti laskuun vuoden 2008 globaalin finanssikriisin jälkeen ja palautui vuoden 2008 tasolle vasta vuonna 2011. Sen jälkeen kasvuvauhti on ollut hidasta. Tämä on heijastunut voimakkaasti puolustusbudjettiin, jonka osuus BKT:stä on jo 90-luvulta alkaen ollut laskevalla trendilä ja 2000-luvulla pysynyt pääosin alle 1,4 prosentissa. Tarkasteltaessa budjetin euromääriä mitään merkittävää muutosta ei ole aikoihin tapahtunut. Puolustusmateriaali on taas kallistunut 2–7 prosenttia vuosittain sen tyypistä riippuen. Ruotsissa puolustusbudjetti on ollut 2000-luvulla voimakkaasti laskeva osuutena BKT:stä, mutta euromääräisesti vakaa. Vuosille 2016–2020 Ruotsissa nostetaan puolustusbudjettia astettain, siten että se viimeisenä vuonna on yli 51 miljardia kruunua. Viro on jatkuvasti kasvattanut puolustusmenojaan bruttokansantuotteen kehityksen mukaisesti, joskin jyrkemmin. Viime vuonna Viron budjetti ylitti kahden prosentin rajan.

Viisainkaan ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei korvaa näivettynyttä puolustusta. Hyvät suhteet Venäjään eivät ole tae koskemattomuudesta, vaikka Venäjä mielellään maalaa suomalaisille päättäjille kuvaa ikuisesta rauhasta ja Suomen roolista siinä, eli paluusta vuoden 1975 kaltaisten kulta-aikojen erityisasemaan idän ja lännen välissä. Hyvien naapuruussuhteiden puolestapuhujat ja entiset Neuvostoliiton ystävät ovat onnistuneet hämärtämään keskustelua siinä määrin, että jokainen toimi Suomen puolustuksen vahvistamiseksi yhteistyövaraisesti on signaali, joka on omiaan heikentämään tai vaarantamaan Suomen erityistä suhdetta Venäjään. Suomessa ollaan tilanteesessa, jossa vanhan neuvostoimperiumin ystävät eivät halua vahvistaa puolustusta, koska se olisi ikävä signaali Venäjälle. Eräät taas uskovat siihen, että puolustuksen vahvistaminen voidaan korvata erityisen viisaalla ”aktiivisella vakauspoliitikalla” ja toiset puolestaan siihen, että maamiinojen palauttaminen ja maavoimien malli Cajanderiin perustuva vahvuuden kasvattamisen olisi itsenäisen valtion ainoa oikea ratkaisu. Tämä on myös nähtävissä turvallisuuspoliittisen keskustelun polarisoitumisessa niin sanottuihin ääripäihin.

Paasikiven sanoin ”kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen”. Puolustusministeri Niinistö totesi lokakuussa Venäjän olevan suoraan sanoen arvaamaton. Puolustuksen pitkän aikavälin haasteita tutkinut selvitysryhmä totesi raportissaan, että puolustusvoimien rahoitus on riittämätön kaikissa tarkastelluissa vaihtoehdoissa. Asiaa tulisikin tarkastella tällä tavoin. Haluttomuus panostaa puolustukseen on järkevästi ymmärrettävissä vain talouden näkökulmasta – puolustusbudjettia on vaikea nostaa, jos BKT ei kasva.

Tarkasteltaessa turvallisuusympäristön muutosta ja sen ajureita kiihkottomasti, hyväksyttäessä arvaamaton Venäjä uhkana samoilla perusteilla millä se itse kuvaa Suomea ja liittoutumattomia sekä liittoutuneita naapureitaan uhkana, on mahdollista, että vaihtoehtona näyttäytyisi uudessa valossa myös sotilaallinen liittoutuminen ja sen tuoma yhteisen puolustuksen pelote – ilman kytkyä mihinkään kiimaan, retoriikkaan tai naapurin reaktioon. Yhtenä vaihtoehtona nousisi tällöin ainakin hetkeksi esille myös liittoutuminen Venäjän kanssa, niin absurdilta kuin se kuulostaakin.

//James


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

P.S. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö esiintyi myös kansalaisia rauhoittelevasti lauantaina tammikuun 14. päivänä Ylen ykkösaamussa vähätellen Venäjän harjoittamaa informaatiovaikuttamista ja vakuuttaen, että suomalaisten korvien välissä on vankka puolustuslinja. Tätä haastattelua on Janne ”Rysky” Riiheläinen perannut blogissaan varsin ansiokkaasti, joten viittaan siihen ja suosittelen lukemaan.

Sananvapaus ei tänä vuonna juhli

Sotilaiden sananvapauden kannalta parhaita aikoja elettiin vuonna 2016, siitäkin huolimatta, että taustalla oli välittömästi edeltäviltä vuosilta useita tapauksia, joissa mm. poliitikot julkisesti peräänkuuluttivat sotilaiden sananvapauden suitsimista. Näkyvimpiä hahmoja sotilaiden suiden suitsimisessa ovat olleet kansanedustaja ja aiempi ulkoministeri Erkki Tuomioja ja puolustusministeri Jussi Niinistö, mutta tähän julkiseen kuoroon on myös kuulunut muita poliittisia ja akateemisia vaikuttajia, mm. ex-valtiosihteeri Risto Volanen on jo aiemmin epäillyt armeijan ja poliisin kaapanneen vallan Suomessa ja Helsingin yliopiston professori Heikki Patomäki pitää sotilaiden sananvapauden käyttöä jonkinlaisena uhkana demokratialle.

Nykypolitiikassa ja poliittisessa keskustelussa on viime vuosina nähty lisääntynyttä vastakkainasettelua ja sitä, että erimieliset pyritään sulkemaan keskustelun ulkopuolelle vaatimalla heidän hiljentämistään joko sensuurin avulla tai rikosoikeudellisin keinoin. Sananvapaus on poliittinen oikeus, kuten useimmat perusoikeudet ja sen käytössä on aina poliittinen aspekti. Puolustusvoimat on ”epäpoliittinen” ja viranomaisen sisäisesti yhtenä sananvapauden rajoittamisen tarkoituksena voidaankin nähdä jonkinlainen tarve pitää ”oma väki” tällaisen yhteiskunnalliseen debattiin kuuluvan vastakkainasettelun ulkopuolella hillitsemällä päivänpolttavista aiheista keskustelua. Ulkoisesti kyse lienee enemmänkin tottumuksesta siihen, että sotilaat, joiden sananvapaus aiemmin on ollut muita rajoitetumpaa ja itsesensuuri tiukempaa, eivät juuri osallistu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja puhuvat turvallisuuspolitiikastakin vain luvan kanssa ja korkeintaan alokkaille turpo-oppitunneilla valmiit nuotit kädessään.

Ohjeella mustaa valkoiseksi?

Puolustusvoimat muutti yleistä palvelusohjesääntöään 1. tammikuuta 2017 alkaen.

Palvelusohjesääntö muuttui muutaman kohdan osalta ehdottomasta sotilaskäskystä, jonka rikkominen on rangaistavaa, siten kun siitä rikoslain 45. luvussa tai muussa laissa säädetään, myös tiettyjä ei-rangaistavia suosituksia sisältäväksi ohjesäännöksi. Tällaisia suosituksia käytetään yleensä epävirallisen hillitsemisvaikutuksen (chilling effect) aikaan saamiseksi.

”Uudessa normissa on kuitenkin muutamia konditionaalin muotoon kirjoitettuja kohtia, jotka eivät ole selkeitä käskyjä tai määräyksiä, vaan suosituksia.”

Pääesikunnan oikeudellisen osaston ohje AM22993, 23.12.2016.

Lehdistökin on tuonut puolustusvoimien kannan hyvin esille, kun viestintäjohtaja on parafraseerannut asessoria: ”suosituksen rikkomisesta ei saa mitään virallisia tai epävirallisia seuraamuksia.”

Jouluaattoa edeltävänä joulukuun 23. päivänä nopeasti kasaan kyhätty puolustusvoimien ohje asiasta on veikeän hassunhauska. Sen otsikko on ”Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen soveltamisesta sotilaskurinpitomenettelyssä” ja tämä vaatinee jo itsessään opastusta ja johdantoa aiheeseen. Ohje osuu kuitenkin täysin oikeaan siinä, että se vihdoinkin täyttää yhden laillisuutta koskevan vaatimuksen, josta eduskunnan perustuslakivaliokunta on aikanaan antanut mietinnön.

Blankorangaistussäännösten osalta tavoitteena tulee olla, että niiden edellyttämät valtuutusketjut ovat täsmällisiä, rangaistavuuden edellytykset ilmaisevat aineelliset säännökset ovat kirjoitetut rikossäännöksiltä vaaditulla tarkkuudella ja nämä säännökset käsittävästä normistosta käy ilmi myös niiden rikkomisen rangaistavuus(…)

PeVM 25/1994 vp. Lihavointi minun.

Aiemmin Yleisessä palvelusohjesäännössä ei Pääesikunnan päällikön ja puolustusvoimien asessorin mukaan ole ollut suosituksia, vaan palvelusohjesääntö on ollut selkeä velvoittavuuden ja rangaistavuuden suhteen, mikä kenties selittää sen, miksi perustuslakivaliokunnan 22 vuoden takaista mietintöä ei ole kovin tarkkaan puolustusvoimissa pohdittu.

Asevelvollisuuslain 57 §:n 3 momentin nojalla vahvistettu Yleinen palvelusohjesääntö sisältää aikaisemmasta poiketen velvoittavien käskyjen ja määräysten lisäksi myös suositusluonteisia kohtia.

Puolustusvoimien vastaus puolustusministeriön lausuntopyyntöön kirjallisesta kysymyksestä KK 647/2016 vp. Lihavointi minun.

Annettu ohje siis toteuttaa näiltä osin juuri sitä vaatimusta mitä lainsäätäjä edellytti jo 22 vuotta sitten noudatettavan. Valitettavasti mustaa on vaikea selittää valkoiseksi. Ohjetta ei olisi laadittu ilman julkisuutta (ns. mediakohu), Upseeri- ja Päällystöliiton aktiivisutta asiassa ja eduskunnassa esitettyä kirjallista kysymystä. Näin päätellään myös puolustusvoimien lausunnossa:

Koska edellä mainittu kohta on yllä mainitun eduskuntakysymyksen lisäksi herättänyt julkista keskustelua, puolustusvoimien asessori on puolustusvoimista annetun valtioneuvoston asetuksen 5 §:n 1 momenttiin perustuvan toimivaltansa nojalla antanut 23.12.2016 rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen soveltamista sotilaskurinpitomenettelyssä koskevan ohjeen (AM22993/23.12.2016).

Puolustusvoimien vastaus puolustusministeriön lausuntopyyntöön kirjallisesta kysymyksestä KK 647/2016 vp. Lihavointi minun.

Vaikuttaa varsin ilmeiseltä, että Puolustusvoimat olisi, ellei asiassa olisi syntynyt ulkoista painetta, jatkanut yleisen palvelusohjesäännön pitämistä velvoittavana ainakin siihen asti kun jokin kohtaa 546. koskeva asia olisi ollut sellaisen oikeudellisen menettelyn kohteena, josta olisi ollut valitusoikeus.

Yleinen palvelusohjesääntö 2017.

Yleinen palvelusohjesääntö 2017.

Ohjesäännön merkitys on sotilaille selvä. Se on ehdoton sotilaskäsky, jota on täsmälleen, tarkasti ja mallikelpoisesti noudatettava. Jos sitä on syytä jättää noudattamatta, on asialle oltava kestävät perustelut ja esimiehen hyväksyntä. Aikanaan kirjoitettiin taisteluohjesääntöjä, jotka olivat tiukan seulan läpäisseitä normeja, joissa määriteltiin mm. taistelevan yksikön toimintoja ja niiden johtamista hyvin selkeästi. Nykyään puolustusvoimissa kirjoitetaan enimmäkseen suosituksenluontoisia oppaita ja ohjeita. Ehkäpä ajat muuttuvat ja näin on myös yleisen palvelusohjesäännön kohdalla. Tai sitten laadittujen normien laatu on vain niin heikko, ettei niistä ohjesääntöä saa tekemälläkään. Näin näyttää nyt käyvän myös yleiselle palvelusohjesäännölle.

Laillinen ja laiton käsky

Asessorin ohje, joka sinänsä on kummallinen työkalu sotilaskäskynä annetun ohjesäännön soveltamisen ohjaamiseen, jättää tarpeellista harkintavaltaa esimiehelle:

Sen sijaan rangaistavuus voi jossakin yksittäistapauksessa perustua esimiehen laillisen käskyn täyttämättä jättämiseen sellaisessa tapauksessa, jossa esimiehellä on mahdollisuus määritellä ja käskeä tilanne tai olosuhde, jossa ohjesäännön kohta ei vielä sellaisenaan ole ehdottomasti velvoittava. Yleisen palvelusohjesäännön ammattisotilaita koskevat kohdat eivät ole muuttamassa ammattisotilaiden asemaa suhteessa rikoslain 45. lukuun tai sotilasoikeudenkäyntilakiin.

Pääesikunnan oikeudellisen osaston ohje AM22993, 23.12.2016. Lihavointi minun.

Tämä kohta aiheuttanee pään raapimista sotilasesimiehillä.

– Voinko käskeä sananvapauden tai muita vastaavia rajoituksia sellaisissa tilanteissa ja olosuhteissa, joissa Yleinen palvelusohjesääntö ei ole velvoittava?

Vastaus tähän on yksiselitteisesti kyllä. Ohjeeseen on tuotu vaikea käsite ’laillinen käsky’. Yksinkertaistaen voidaan sanoa että laillisia käskyjä ovat käytännössä kaikki käskyt, jotka eivät edellytä alaista tekemään sotarikosta tai muuta rikosta. Siten esimerkiksi alaisen käskeminen seisomaan päällään kaksi tuntia on täysin laillinen. Käskyn laittomuus ja sitä oliko se sopimaton tai jonkin velvoittavan määräyksen, esimerkiksi yleisen palvelusohjesäännön tai perustuslain vastainen, on asia, jonka tällaisissa tapauksissa ratkaisevat ylemmät esimiehet tai oikeusasteet. Laillisen käskyn ja kääntäen laittoman käskyn käsitteiden tuominen ohjeeseen ei sitä selkeytä, koska laillisen käskyn käsite kuuluu sodan oikeussääntöihin ja sitä käytetään lähinnä pohdittaessa Haagin ja Geneven sopimusten soveltamista sotilaskäskyasioissa. Esimiehillä on aina ollut ja on edelleen oikeus käskeä alaisilleen harkinnanvaraisesti mitä tahansa ja antaa jopa aivan päättömiä tehtäviä. Niistä kieltäytyminen on aina rangaistavaa niskoitteluna.

Ohje antaa kuitenkin omassa kontekstissaan esitettynä esimiehille oikeuden prima facie laillisella käskyllä harkinnanvaraisesti rajoittaa sananvapautta nimenomaisesti suhteessa YlPalvOn kohtaan 546. Liikkumavaraa on kovin paljon ja tähän tarvittaisiin enemmän selkeyttä. Onneksi puolustusvoimissa sotilas- ja siviiliesimiesten koulutus on korkeatasoista ja kenellekään tuskin tulisi mieleen käyttää tarpeettoman laajaa harkintavaltaa palvelusohjesäännön soveltamisessa ja perusoikeuksien rajoittamisessa.

Keväällä Porin prikaatissa

Edellä sanottuun viitaten, on viime kevään tapahtumien valossa aiheellista kysyä, ruokitaanko sotilaiden perusoikeuksiin kajoamista ulkoisesti? Esimerkiksi puolustusministeri Jussi Niinistö otsikoi keväällä blogimerkintänsä ”Loppukoon lörpöttely” tapauksessa, jossa toimittaja halusi tulla haastattelemaan Porin prikaatin alokkaita heidän mielipiteistään heidän käyttöönsä sodan ajan joukoissa. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies (AOA) oli kuitenkin eri mieltä.

AOA katsoi ratkaisussaan EOAK/1113/2016, että ”Porin prikaatin johto loukkasi toimittajan sananvapautta asettaessaan haastattelun toiselle aihealueelle kiellon” ja piti ”sananvapauden kannalta arvostelulle alttiina sitä, että haastattelun suorittamista oli rajoitettu siten, etteivät varusmiehet voisi ilmaista mielipidettään haastattelun aiheesta.” AOA:n mukaan ”[p]erusoikeutena turvattu sananvapaus olisi edellyttänyt sitä, että toimittajan vapautta valita haastattelun aihe ei olisi rajoitettu ja haastateltaville olisi annettu vapaus valita mistä asiasta he haluavat mielipiteensä toimittajalle ilmaista.”

© Khalid Albaih.

© Khalid Albaih. Kuvaa käytetään sen tekijän nimenomaisella suostumuksella.

Vaikuttavat upseerit

Ohjaus sananvapauden rajoituksiin näyttääkin tulevan puolustusvoimia korkeammalta taholta. Puolustusvoimissa ei ajeta poliittisia näkökantoja, vaan toteutetaan lakisääteisiä viranomaistehtäviä. Kuitenkin tietyt tahot haluavat luoda vaikutelmaa puolustusvoimista ja sotilaista politiikan vaikuttajina, mikä ei varmaan ole täysin väärä – asiantuntijat ja eri aiheista aktiivisesti keskustelevat osaavat ihmiset vaikuttavat tietysti politiikkaan ja yhteiskuntaan. Tätä vaikutusta, tai pikemminkin kansan keskuudessa suurta luottamusta nauttivien sotilaiden vaikuttavuutta keskustelussa ja mielipiteen muodostuksessa ilmeisesti pelätään. Politikoinnin puolustusvoimiin tuo kuitenkin vain ja ainoastaan hallinnonalaa ohjaava puolustusministeriö.

Viranomaisena Puolustusvoimat on apoliittinen ja se on kaikista Suomen viranomaisista voimakkaimmin depolitisoitu ammattisotilaiden yhdistymisvapauden osittaisen rajoituksen myötä. Myös upseerien virkaan ja tehtäviin nimittäminen ovat voimakkaasti depolitisoituja, eikä edes puolustusvoimien korkeimpiin lailla säädettyihin virkoihin nimittämisestä vaadita lainsäätäjän tai hallituksen kuulemista, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa ja eräissä muissa maissa.

Keskeinen kysymys, josta keskustelua käydään ja peistä taitetaan vaikuttaa olevan:

Onko ammattisotilaiden sananvapautta tarpeen rajoittaa muita virkamiehiä enemmän?

Virkamiehiltä vaaditaan myös virka-ajan ulkopuolella asiallisuutta ja asianmukaisuutta sekä lojaliteettia sananvapauden käytössä. Lisäksi ammattisotilaita sitoo lailla säädetty käyttäytymisvelvoite, joka, vaikkakaan sitä ei ole tarkoitettu sananvapauden rajoittamisperusteeksi, luonnollisesti rajoittaa sananvapauden käyttöä julkisessa keskustelussa, ainakin in extremis -tilanteissa. Virkamieslain asiallisuus- ja asianmukaisuusvaatimukset takaavat jo itsessään sen, että virkamies ei edes yksityisesti voi esittää omana mielipiteenään mitä tahansa. Virkamiesten velvoitteet tarkoittavat siis sananvapauden kannalta sitä, että virkamiehet myös yksityishenkilönä esittävät mielipiteensä asiallisesti ja asianmukaisella tavalla. Tämä ei kuitenkaan voi olla este kärjekkäällekin keskustelulle.

Puolustusvoimat on viime vuosien aikana omin toimin lähtenyt rajoittamaan sotilaiden sananvapautta ja nyt saanut vastaansa Upseeriliiton, Päällystöliiton, eduskunnan oikeusasiamiehen ja kirjallisen kysymyksen myötä myös eduskunnan. Tilanne on varsin ongelmallinen viranomaiselle, jonka pitäisi nauttia suurta luottamusta erityisesti siihen, että se noudattaa kaikessa toiminnassaan lakia. Jos laillisuudesta livetään, eivät esim. Risto Volasen esittämät pelot sotilasvallankaappauksesta enää tunnu kovin kaukaa haetuilta. Perusoikeuksien ehdoton kunnioittaminen on puolustusvoimille erityisen tärkeää asevelvollisuusjärjestelmän takia.

Ironista onkin se, että ne henkilöt, jotka voimakkaimmin kannattavat ammattisotilaiden sananvapauden rajoittamista ”politikointia” estävänä ja siten demokratiaa suojaavana, eivät ymmärrä, että mielivaltainen perusoikeuksiin kajoaminen murentaa juuri sitä suojaa, jota demokratia ja itsenäinen Suomen tasavalta perustuslain kautta nauttii.

//James


Lisää aiheesta


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien virallista kantaa.

Oikeuteni kritisoida omaa työnantajaani, eli puolustusvoimia, tulee virkamiehen laajasta sananvapaudesta ja kritiikkivapaudesta; siis oikeudesta asiallisesti, totuudenmukaisesti ja perustellusti arvostella työnantajaani tai virastoani. Tämä sananvapaus ei pysähdy kasarmin porteille. Puolustusvoimiin sen sisältä ja viranomaiseen itsensä kohdistuva kritiikki ei ole uhka sotilaalliselle kurille ja järjestykselle eikä riko lojaliteetivelvoitetta. Se ei myöskään ole peruste kostotoimille, kurinpitotoimille tai erottamiselle. En kuitenkaan suosittele kenellekään upseerille – nuoremmalle tai vanhemmalle – kokeilemaan, ellei ole valmis kulkeamaan hallinto-oikeuden pitkää polkua.