Nuori feministi

Olin riemastunut, kun kuuntelin Emma Watsonin puheen YK:ssa, tilaisuudessa jossa lanseerattiin HeForShe -kampanja. Kampanjan tarkoituksena on haastaa myös miehet taistelemaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja eriarvoisuutta vastaan. Suomesta on tullut tähän mennessä klikkaus 386 mieheltä.

(Kuva: UN)

Watson muistuttaa, että feminismi ei ole miesvihaa. Myös miehet hyötyvät feminismistä, kun pyritään hävittämään sukupuolistereotypioita, joiden mukaan on esimerkiksi epämiehekästä hakeutua ammattiauttajalle, kun on vaikeaa. Britanniassa  miehet tekevät kolme ja puoli kertaa enemmän itsemurhia kuin naiset. Vuoden 2012 tilaston mukaan kolme nejästä suomalaistesta itsemurhan tehneestä oli miehiä.

Olen samaa mieltä Watsonin kanssa siitä, että asioiden pitää muuttua. Olen todella kyllästynyt kuulemaan, että feminismi tarkoittaisi samaa kuin miesten vihaaminen. Ei tarkoita – väite on mielestäni yritys tukkia feministien suut.


 Tietysti Watson sai heti niskaansa kuraa ja vihaa. Mikä vain todistaa, että feminismiä todellakin tarvitaan nykymaailmassa edelleen.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *