Yksinäisyys tappaa

Näyttökuva 2016-01-23 kello 12.37.27

Niina Junttila: Kavereita nolla – Lasten ja nuorten yksinäisyys (Tammi, 2015)

Kasvatuspsykologian dosentti Niina Junttila on tutkinut lasten ja nuorten yksinäisyyttä. Jopa viidennes lapsista ja nuorista kokee yksinäisyyttä ainakin ajoittain, joillekin siitä tulee pysyvä olotila. Junttila esittelee lasten ja nuorten yksinäisyyden erityispiirteitä ja syitä sekä antaa neuvoja, miten aikuiset voivat puuttua yksinäisyyteen. Mukana on myös runsaasti lasten ja nuorten omia kokemuksia yksinäisyydestä.

Toivoisin, että kaikki lukisivat tämän kirjan. Pitkittynyt yksinäisyys aiheuttaa sekä fyysisiä että psyykkisiä ongelmia. Yksinäinen lapsi ei opi, miten sosiaalisia suhteita luodaan, ja yksinäisyys voi jatkua lopun elämää. Yksinäistä ihmistä ei aina edes tunnista päältä päin yksinäiseksi. Esimerkiksi nuorella saattaa olla paljon seuraa, mutta ei ketään, jonka kanssa voisi puhua omista tunteista, peloista ja iloista. On raastava tunne, ettei ole kenellekään tärkeä, eikä ketään oikeasti kiinnosta. Pahimmillaan yksinäisyys aiheuttaa itsetuhoisuutta, esimerkiksi kuolema-ajatuksia ja viiltelyä. Se on todella surullista.

Kirja on selkeä ja hyvin koskettava.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *