Yhdeksän siskoa

nayttokuva-2016-10-30-kello-10-46-33

Hellevi Arjava: Swanin tytöt – kulttuurihistoriallinen kertomus autonomian ajalta (Tammi, 2007)

Heräteostin tämän kirjan kirppikseltä ja olen todella tyytyväinen, että näin kävi! Kirjassa Anni Swanin ja Otto Mannisen pojantytär Hellevi Arjava kertoo isoäitinsä lapsuudenperheestä. Perheessä oli yhdeksän tytärtä. Vaikka vanhempien työnjako oli perinteinen, tyttäriä kannustettiin opiskelemaan ja hankkimaan ammatti. Hyvä niin, sillä neljä tyttäristä jäi naimattomiksi.

Arjavalla on ollut käytössään runsaasti materiaalia. Perheenjäsenet olivat ahkeria kirjoittamaan kirjeitä. Tyttäret kirjoittivat myös lehtiin ja muihin julkaisuihin. Anni Swanin lisäksi myös Nelma Sibelius julkaisi lastenkirjoja.

Teos on kirjoitettu eloisasti. Swanin tytöt olivat itsenäisiä luonteita jo 1800-luvun lopulla, eikä ykköshaavena ollut sulhasen löytyminen. Esimerkiksi Lyyli Swanista tuli Suomen ensimmäinen mielisairaanhoitaja.

Perhe muutti usein ja raha oli tiukassa. Kulttuuriharrastuksista ei kuitenkaan tingitty. Suomalaisuusaate oli siskoksille sydämenasia. Arjava kertoo kiinnostavasti taistelusta suomenkielisen opetuksen ja lopulta itsenäisyyden puolesta. Mukana on tietysti tuttuja merkkihenkilöitä Juhani Ahosta Jean Sibeliukseen, jonka vaimo oli Swanin tyttöjen serkku.

Kiehtova kirja, joka tekee palan Suomen historiaa erittäin eläväksi!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *