Verta ja kauhua

Robin Wasserman: The Book of Blood and Shadow (Atom Books, 2012)
Madeleine Roux: Asylum (Harper Collins, 2013)
Abigail Gibbs: The Dark Heroine – Dinner With a Vampire (Harper Collins, 2012)
Tavoitteenani on tutustua YA-genreen sekä eritoten supernatural romance -lajiin. Ongelma on se, että kirjoja julkaistaan maailmalla älyttömästi, mutta niitä ei tee mieli ostella summamutikassa. Wassermanin ja Gibbsin kirjat löytyvät kaupunginkirjastosta, Rouxin romaanin ostin, koska aihepiiri, hylätty mielisairaala, kiinnosti. Rouxin aiempia teoksia löytyy kirjastosta, ehkä uutuus ei ole vielä ehtinyt valikoimiin.
The Book of Blood and Shadow on näistä kolmesta teoksesta kunnianhimoisin. Se kertoo lahjakkaasta Norasta, jonka rakas veli on kuollut onnettomuudessa. Vanhemmat eivät pääse surutyössään eteenpäin ja Noran pakopaikka on yksityiskoulu, jonne hän on päässyt stipendillä, koska osaa erinomaisesti latinaa. Kaverin ehdotuksesta Nora pestautuu höperön professorin tutkimusryhmään. Professori on varma, että juuri hän voi murtaa vanhan käsikirjoituksen salaisuuden. Apuna ovat 1500-luvulla eläneen tytön kirjeet, jotka Noran pitää kääntää.
Pian käy ilmi, ettei professori olekaan ihan hakoteillä: joku muukin on kiinnostunut käsikirjoituksesta. Noran bestis Chris murhataan raa’asti. Nora ja Chrisin tyttöystävä Adriane päätyvät sattumien kautta Prahaan, mistä he uskovat löytävänsä taianomaisen laitteen, josta käsikirjoituksessa puhutaan. Heidän seuraansa liittyy poika nimenltä Eli. Kolmikon kannoilla on koko ajan pelottavia, kaapuihin pukeutuneita pahiksia, jotka ovat samalla asialla.
Noin kolme neljäsosaa romaanista luin innolla. Mielestäni on hauskaa, että nuortenkirjassa on vaihteeksi älyllistä haastetta. Kirjassa on paljon historiaa ja latinaa, menneisyyden mysteereitä ja surullisia ihmiskohtaloita. Nora eläytyy 1500-luvun tytön elämään ja samalla lukijakin oppii siitä.
Siinä vaiheessa kun nuoret päätyvät Prahaan, kerronta alkaa mennä hakoteille. Se on sääli, sillä Prahan historiaa valotetaan käsinkosketeltavasti. (En ole koskaan uneksinut matkasta Prahaan, mutta tämän kirjan myötä kaupunki alkoi kiinnostaa.) Koko juoni kaaputyyppeineen muuttuu epäuskottavaksi, mutta vikaa on rakenteessakin. Nuoret koheltavat sinne tänne, murtautuvat kirkkoihin, kryptoihin ja arkistoihin – juonessa ei ole tässä vaiheessa päätä eikä häntää, ja se junnaa liian pitkään. Lukija kyllästyy, mikä on todellinen harmi, sillä kirjassa olisi ollut aineksia enempään.
Romaanissa Asylum teini-ikäinen Dan pääsee kesäkouluun lahjakkaille nuorille tarkoitettuun collegeen. Siellä hän tutustuu ihanaan Abbyyn, joka harrastaa maalaamista. Danin omin aine on historia. Koska varsinainen asuntola on remontissa, nuoret majoitetaan toiseen asuntolaan, joka toimii entisen mielisairaalan tiloissa. Rakennuksen historia kiinnostaa nuoria, mutta pian alkaa tapahtua jotain mystistä. Dan näkee todentuntuisia unia sairaalan entisestä johtajasta, ystävä Jordan alkaa käyttäytyä kummallisesti. Abby taas vakuuttuu, että hänen omaistaan on hoidettu sairaalassa.
Nuorille selviää, että sairaalassa ei ole toimittu ihan ohjesääntöjen mukaan. Samalla koulussa tapahtuu murha, joka jäljittelee sairaalassa hoidetun sarjamurhaajan tekosia. Danista tuntuu, että hänenkin päässään alkaa viirata – miksi hän ei muista kaikkea, mitä on tapahtunut?
Kovakantinen kirja on hieno esine. Sisäsivuilla on tarinaan liittyviä valokuvia, joissa onkin aika karmiva tunnelma. Siksi on sääli, että romaani ei täysin lunasta odotuksia. Se on kyllä tosi jännittävä, mutta samalla tuntuu, ettei tarinassa tapahdu tarpeeksi. Lopussa sorrutaan kauhuleffakliseisiin, jotka ovat pinnallisia. Oman kokemukseni mukaan lapsilla ja nuorilla on valtava kauhujuttujen nälkä (ei tietenkään kaikilla). 7- ja 10-vuotiaat poikani ahmivat Goosebumps-kirjoja ja haluaisivat sinnikkäästi vuokrata karmeimmat kauhuleffat. Tuon ikäisille on miltei mahdotonta löytää kauhuelokuvia. Itsekin ahmin teininä kauhua, luin esimerkiksi kaikki Stephen Kingin kirjat. Kauhugenressä olisi mahdollisuuksia käsitellä syvällisempiäkin juttuja, mutta valitettavasti useimmiten sorrutaan moneen kertaan käsiteltyihin kliseisiin. Nuorille voisi kauhun keinoin kirjoittaa monenlaisista ihmissuhteisiin liittyvistä aiheista. Parhaassa kauhussa on jotakin, joka vetoaa piilotajuntaan.
Abigail Gibbsin The Dark Heroine on vampyyriromaani, taas kerran (suom. Illallinen vampyyrin kanssa,Otava). Kuulemma Gibbs alkoi kirjoittaa teosta nettiin 15-vuotiaana, siitä tuli supersuosittu ja kustantaja halusi julkaista sen kirjana. Nettimuotoisuuden huomaa rakenteesta, sitä olisi kannattanut muokata romaanimaisemmaksi. Kirjassa paljon hyvää: nuoren kirjoittajan teksti on usein ihan eri tavoin energistä kuin aikuisen. Myös sanaisa tyyli viehättää. Luin romaania kuitenkin vain puoliväliin siitä syystä, että vampyyrien maailma ei vain jaksa kiinnostaa. Se on aina sitä samaa: laihat, kalpeat vampyyrit asuvat upeassa kartanossa ja touhottavat lähinnä verenhimostaan. Kirjoittaisipa joku joskus pulleasta vampyyristä, joka asuu kerrostalossa ja harrastaa pienoisrautateitä! Angloamerikkalainen nuortenkirjallisuus kuhisee vampyyrejä, ja ne kiehtovatkin nuoria. Ehkäpä sain yliannostuksen nuoruudessani, kun luin vampyyrikirjoja ja katsoin kaikki mahdolliset aihepiirin leffat.
Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *