Vanha jäärä muistelee

Näyttökuva 2017-12-27 kello 9.19.05

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta – äänikirja (suom. Helene Bützow, lukija Jukka Pitkänen, Tammi, 2017, alkuteos Remains of the Day 1989)

Lukuaikapalvelut ovat kiinnostaneet minua pitkään, vaikka kirjailijoiden ja kääntäjien kannalta ne eivät ole yksiselitteisesti hyvä ilmiö. Joulun alla sain lahjaksi koodin, jolla saa BookBeatista kuukauden maksutottoman kokeilun – tavallinen kokeilujakso on kaksi viikkoa.

Valitsin Ishiguron romaanin vähän summamutikassa. BookBeat saa heti miinusta sekavasta hakutoiminnosta. Kategoriat ovat harhaanjohtavat, dekkareita on esimerkiksi sekä jännitysosastossa että kaunokirjallisuudessa. Olisi fiksumpaa, että kaunokirjallisuudessa olisi vain ns. taidekirjallisuutta. Mobiililla hakiessa merkitsin monta kertaa, että etsin vain suomenkielisiä kirjoja, mutta järjestelmä palautti koko ajan ruotsin. Vaikuttaakin siltä, että valtaosa BookBeatin tarjonnasta on ruotsiksi.

Kirjavalinta oli kuitenkin täysi kymppi. Lukija Jukka Pitkänen on täydellinen tähän romaaniin. Romaani kertoo vanhasta hovimestarista Stevensistä, joka lähtee tapaamaan entistä työtoveriaan, taloudenhoitaja Miss Kentonia, joka tosin tapahtuma-aikaan on Mrs Ben. Matkan varrella Stevens muistelee uraansa ihailemansa lordi Darlingtonin palveluksessa.

 

Stevensin tapa muistella on seikkaperäinen ja kuivahko. Hänen sanaisa tilityksensä voisi olla rasittava, mutta Pitkäsen lukemana se ei todellakaan ollut sitä. Kuuntelin kirjaa työmatkoilla, kävellessä ja kotitöiden ohessa, ja pystyin keskittymään hyvin. Suomennos jäljittelee täydellisesti jähmeää brittityyliä. Romaani on monikerroksellinen, koskettava ja jättää tilaa lukijan omille oivalluksille. Stevens kyllä ihaili lordiaan, mutta muu maailma ei, koska tämä sotkeentui maailmanpolitiikkaan ja teki ikäviä virhearvioita. Romaanissa on kadonnutta tapakulttuuria ja kulttuurihistoriaa, kokonainen mennyt maailma, minkä takia tunnelma on haikea. Stevens ei pysty sopeutumaan muuttuneeseen maailmaan.

Näyttökuva 2017-12-26 kello 18.31.28

Ishiguron romaani oli valtavan upea kokemus, olin ihan onneton, kun se loppui. Lukijaakin jäi ikävä! Ishigurolta on BookBeatissa äänikirjana myös teos Ole luonani aina, mutta vierastan skifielementtejä (pitäisi ehkä voittaa omat ennakkoluulot). Koetin kuunnella Eckhart Tollen selfhelp-kirjaa Läsnäolon voima, koska sitä on kehuttu ja kirjaan tutustuminen tuntuu kuuluvan yleissivistykseen. Kirjan esipuhe oli kuitenkin niin hullunkurinen, että vain hihitin – Tolle hehkuttaa esipuheessa itse, että hänen kirjansa on muuttanut koko maailman. Tuntui, että Tolle pitää itseään tärkeämpänä kuin Jeesus ja kirja jäi minulta kesken.

Suomenkielistä kirjallisuutta tarjoavia lukuaikapalveluita on (käsittääkseni) kaksi, BookBeat ja Storytel. Molemmissa maksetaan kuukausimaksu, ja ääni- tai sähkökirjoja saa kuluttaa niin paljon kuin ehtii ja jaksaa. Omasta näkökulmastani maksu (n. 17 €) on aika korkea sen takia, että en ehdi lukea tai kuunnella kovin paljon. Eri juttu jos joutuisi vaikka matkustamaan työn takia alvariinsa. Ishiguron romaani maksaa yksittäisenä äänikirjana Elisa Kirjassa 21,90 €, mutta se on saatavilla myös kirjastossa.

Jos maksaa yhdestä palvelusta, käy tietysti niin, että osa kiinnostavista kirjoista on toisessa. Storytelin etu on nopealla vilkaisulla se, että siellä on myös englanninkielisiä äänikirjoja. Luonnollisesti molemmissa palveluissa pääpaino on bestsellereissä: liukuhihnadekkareissa, urheilijoiden elämäkerroissa, self-helpissä ja naisviihteessä. Tämä on ymmärrettävää, sillä tietysti äänikirjojen tuottaminen maksaa. Hakutoiminto sen sijaan voisi olla mielekkäämpi niin että syvällisempää kaunokirjallisuutta löytyisi helpommin.

Äänikirjaharrastukseen on ilmaisiakin vaihtoehtoja: kirjastosta voi lainata äänikirjoja sekä tiedostoina että cd-sarjoina. Kirjastossa saatavilla myös Celia-kirjoja, jotka on tarkoitettu niille kansalaisille, joiden on vaikea lukea sairauden tai vamman takia. Celia on valtavan upea palvelu. Englanninkielisiä kirjoja (lyhennelmiä) olen kuunnellut BBC:n nettiradiosta. Ilmaisia äänikirjoja tarjoaa myös Librivox-palvelu, mutta lukijat ovat vapaaehtoisia eivätkä aina ihan tehtäviensä tasalla.

Kommentit (3)
  1. Hyvä vinkki. On ollut Ishiguron kirja mielessä, mutta nyt pitää hakea kirjastosta.

  2. Kannattaa lukea myös Ishiguron kirja Silmissä siintävät vuoret, jonka loppu jää askarruttamaan mieltä ja on avoin erilaisille tulkinnoille. Täytyy muuten vielä näin jälkijunassa kiittää sinua, kun suosittelit YouTubessa löytyvää 1. maailmansodasta kertovaa dokumenttisarjaa. Se oli tosi mielenkiintoinen ja toi lisävalaistusta sotaan, jonka syntyhistoria ja kulku on ainakin itselle jäänyt aina vähän hämäräksi.

    1. laurahonkasalo
      16.2.2018, 08:39

      Kiitos vinkistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *