Vainajien päälle sylkemisestä

Suomalaiseen perinteeseen on aina kuulunut vainajien kunnioittaminen. Viime aikoina on tuntunut, että ei kuulu enää. Yökerhopalossa kuollutta nuorta naista solvattiin niin, että omaiset joutuivat tekemään rikosilmoituksen. Sama kohdistui asema-aukiolla pahoinpideltyyn nuoreen mieheen. Netin räyhääjät viis veisasivat omaisten surusta tai vainajan kunnioittamisesta. Kommentit olivat todella oksettavia ja karmivia.

Kaikenlainen kuolleen riepottelu, tapahtui se sitten fyysisesti tai verbaalisesti, on väärin ihmisyyttä kohtaan. Sellaista ei olisi ansainnut edes Saddam Hussein. Hänen ruumiinsa häpäisivät vajosivat samalle tasolle tyrannin kanssa. Suomalaisista, jotka kirjoittelevat netissä (usein totuuden vastaisia) törkeyksiä väkivaltaisesti kuolleista nuorista ihmisistä ei voi oikein edes sanoa mitään. Suomessa on vallinnut perinteisesti tietynlainen moraali, ja ”kuolleista ei puhuta pahaa” on kuulunut siihen oleellisesti.

[Meemikuva poistettu]

Viimeisin tempaus oli lapsensa menettäneen perheen kuvan nappaaminen meemiin. Kuva on vain runsas sata vuotta vanha, henkilöiden omaisia voi vielä hyvin olla elossa. Ja vaikkei olisi, traagisen pikkulapsen kuoleman hyödyntäminen tällaisessa yhteydessä on etovaa. Meemiin sisältyy vihjaus, että kyseinen hämäläisperhe antoi lapsensa kuolla, koska ei huolinut rokotuksia. Tuohon aikaan Suomessa kuoli runsaasti vauvoja esimerkiksi tulehtuneen napatyngän seurauksena. Neuvoloita ei ollut, eivätkä kaikki osanneet hoitaa napatynkää oikein – pahemmista sairauksista puhumattakaan. Kun ei antibioottejakaan ollut, tulehduksiin kuoli tehokkaasti.

Sodissa on tietenkin häpäisty vihollisen ruumiita urakalla. Nykyään on helpompaa, sen kun sylkee netissä vainajien päälle.

Lapsensa menettäneen perheen kuvan oikeudet kuuluvat Museovirastolle: http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/KUOPION+KULT.+HIST.+MUSEO/ALAMUSEO+KHM+KUOKHM/KHM/B/VA/5910?itemIndex=6724

Kommentit
  1. 1

    nina sanoo

    Tuollainen kuvien väärinkäyttö on toki törkeää, mutta en jaksa meemin tekijällä olevan taustalla mitään motiivia ko. perhettä tai tarkoituksena kritisoida tai ilkkua tuon ajan ihmisten pakon sanelemia valintoja vastaan. Rokotetekstinkin on varmaan keksinyt nykyään esillä olevan rokotevastaisuuden seurauksena.
    En siis puolustele tekijää, mutta mielestäsi analyysisi menee liian pitkälle; meemejä kun nykyään väännetään hetken mielijohteesta asiasta kuin asiasta ilman sen suurempaa agendaa tai ajatusta.

    • 1.1

      laurahonkasalo sanoo

      Näin voi olla, mutta ehkä olisi hyvä miettiä hieman tarkemmin, mitä nettiin tuuttaillaan.

  2. 2

    mika satta sanoo

    Hauska ja oivaltava, siis minun mielestani, hyvaa mustaa huumoria, mutta ei ilmeisesti kaikkien makuun ja hyva niin, koska kaikkia ei voi, eika tarvitse miellyttaa.

  3. 3

    jyrki sanoo

    Voisiko tuon kuvan ottaa pois tästä kirjoituksesta? Hyvä kirjoitus, mutta kun välittää esim. facebookissa eteenpäin niin facebook nostaa päällimmäiseksi kuvan, joka ei oikein vastaa kirjoituksen tarkoitusta.

  4. 4

    jyrki sanoo

    Kiitos, vielä pienen fb-rukkailun jälkeen nyt tulee paljon parempi kuva jakoihin näkyviin. Jos joku on aiemmin jakanut, niin vinkkinä, kuvan saa vaihdettua muokkaamalla kommentista kuvalinkin pois ja sitten talleta ja sitten uudestaan muokkaamalla takaisin. Ja aloituksiin oikeasta kulmasta ”päivitä jakoliite” tms.

  5. 5

    Timo Pietilä sanoo

    Kertoisitko millä perusteella ne kuvan oikeudet kuluvat Museovirastolle? Kun tekijänoikeus on rauennut, ei kellään ole oikeutta omia niitä oikeuksia itselleen. Fyysisen kuvan omistusoikeus ei tuota valokuvaan mitään tekijän- tai käyttöoikeutta. Vai onko sinulla antaa jotain lainkohtaa, jossa muuta kerrotaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *