Uuvuttavaa ilkeilyä

Onkohan ikään liittyvä ilmiö, että ilkeily ja ylenkatse ärsyttävät aina vain enemmän? Tämän tästä tulee mieleen, onko ihme, että Suomessa on niin paljon koulukiusaamista, kun aikuiset käyttäytyvät omassa ympäristössään samalla tavalla? Ilkeily, jopa henkilöön kohdistuva, selitetään ”kriittisyydeksi”. Nettikeskusteluissa kaikkien pitäisi olla ”kriittisen” kanssa samaa mieltä. Kun olen sanonut olevani eri mieltä, parikin nuorta ihmistä on reagoinut sanomalla ”luulin sinua fiksuksi”.

Jo pitempään olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten jotkut toimittajat ja muut kirjoittajat suhtautuvat uskonnollisuuteen ja ns henkimaailman juttuihin. Moni tuntuu pitävän älykkyyden ja kriittisyyden osoituksena sitä, että suhtautuu omaan evankelisluterilaiseen uskontoomme ivallisesti ja yläpuolelta – asenne, jonka muistan jo omasta lapsuudesta 70-luvulta, vasemmistopiireissähän oltiin tuolloin hyvin uskonnon vastaisia.

Näyttökuva 2016-07-21 kello 11.23.12

Tuntuu oudolta, että toimittaja tai kirjailija, jonka pitäisi kuvata muidenkin kokemuspiiriä kuin omaansa, nostaa itsensä ”hörhöjuttujen” yläpuolelle. Tein aikoinaan monta vuotta Voi Hyvin -lehteen juttusarjaa, jossa haastattelin ihmisiä heidän vakaumuksestaan tai henkisistä harrastuksistaan. Haastateltavat olivat kokeneet kriisin ja löytäneet apua milloin enkelihoidoista, milloin tarotista. En itse harrasta mitään vastaavaa, en vain osaa uskoa enkeleihin, mutta minua kiehtoi kovasti, mikä kaikki voi tuoda mielekkyyttä elämän kaoottisuuteen. Ei olisi tullut mieleen nauraa haastateltaville. Kun suhtauduin avoimesti ja myötäelävästi heidän kokemuksiinsa, sain itsekin uutta ajateltavaa. Se ei tarkoita, että suhtautuisin kritiikittömästi vaihtoehtohoitoihin tai -maailmankuviin. Kannatan ns. puoskarilakia.

Viime päivinä vastaan on tullut erikoinen harrastus: liitytään johonkin netin ”hörhöryhmään” vain, jotta saataisiin nauraa ryhmän keskusteluille. Muiden vilpittömiä kommentteja kopioidaan suljetuista ryhmistä omalle julkiselle foorumille. Tuntuu, että varsinkin nuorista miehistä on hauska ujuttautua naisten ”hörhöryhmiin” naureskelemaan, mutta ei se varmaan sovinismia ole, eihän?

En kykene menemään kovin syvälle mihinkään maailmankuvaan tai liikkeeseen, mutta ne kiinnostavat ja kiehtovat silti. Viime vuosina olen lukenut paljon perinteisestä suomalaisesta kristillisyydestä ja herännäisyydestä (tarkoitus ei ole tässä rinnastaa näitä ”hörhöjuttuihin”). Olen myös suorittanut jonkinlaista omaa kulttien tuntemuksen opintokokonaisuutta katsomalla netistä kulteista kertovia dokumentteja. Children of God, People’s Temple tai fundamentalistimormonit ovat psykologisesti kiehtovia ilmiöitä – ei tulisi mieleen pilkata heitäkään.

Ivaajien ”kritiikki” ei ole mitenkään kovin älyllistä. Konmari-ryhmän nimittely lahkoksi on aika laiskaa. Facebook-ryhmien rinnastaminen fanaattiseen, fundamentalistiseen kristinuskoon on vain typerää. Ja kaikkien kristittyjen niputtaminen ääliöiksi on todella uuvuttavaa. Omasta mielestään varmasti nokkela toimittaja rinnastaa julkisessa päivityksessään Konmarin ja kristinuskon pimeät puolet: Päteehän tuo Uuteen Testamenttiinkin, että odotettavaa sinänsä.” ”Siis kaikki tuo: huono käännös, epäuskottava päähenkilö, mutta miekkalähetys kantanut hedelmää.”

Näyttökuva 2016-07-21 kello 11.23.48

Totta kai nauran itsekin tietyille jutuille. Minusta on esimerkiksi huvittavaa, että Suomessa on ilmeisesti vain sata skientologia. Aihe on omakohtainen, koska lukioaikoinani skientologit päivystivät Helsingin kaduilla ja olivat tosi sinnikkäästi nuorten kimpussa. Moni kaveri kävikin pilailumielessä tai uteliaisuudesta skientologien persoonallisuustestissä. Luovuttivatko he suomalaisten suhteen? Eikö ole yksinäistä kuulua sadan hengen uskonliikkeeseen? Ei kuitenkaan tulisi mieleenkään pilkata skientologeja julkisesti.

Viimeisimmässä romaanissani Perillä kello kuusi yksi iso haaste oli eläytyminen uskovaisen vanhanpiian sielunelämään, varsinkin kun ole ikinä ollut uskonnontunneilla. Uskovainen vanhapiika on hahmo, jota yleensä kuvataan ivallisesti ja ylenkatseella. Siksi halusin kuvata Aunea myötäelävästi, asettumatta hänen yläpuolelleen.

Lehti- ja nettikolumneissa pilkka, iva ja ilkeily saavat koko ajan enemmän tilaa. Minua ilkeilyjournalismi väsyttää, se ei ole älykästä, eikä usein eroa kiusaamisesta. Ihailen esimerkiksi Sirpa Kähköstä: hän kirjoittaa kolumneja, joissa ei ilkeillä kenellekään, ne ovat oikeasti viisaita ja lämpimiä. Myötäelämisen kyky on viisautta, alentuva ivaaminen tyhmyyttä.

Kriittinen voi olla myös lämmöllä, ilman ivaamista.

Kommentit
  1. 1

    Mirjami sanoo

    Viisas kirjoitus! (Tämäkin.) Arvostan ajattelutapaasi, joka ei ole ironian läpitunkemaa. Sellainen on välillä tosi uuvuttavaa. Mihin Sirpa Kähkönen kirjoittaakaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *