Turhaa ja merkityksellistä tavaraa

Näyttökuva 2017-07-31 kello 12.15.38

Ilana Aalto: Paikka kaikelle – Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan (Atena, 2017)

Hannu Mäkelä: Pienten esineitten hiljainen elämä (ntamo, 2016)

[Arvostelukappaleita]

Länsimaisten ihmisten suhde tavaraan on entistä mutkikkaampi. Suomessakin apua etsitään Konmarista, nettiryhmistä, ammattijärjestäjistä sekä opaskirjoista. Ammattijärjestäjä, kulttuurihistorijoitsija Ilana Aallon teos Paikka kaikelle ei ole varsinaisesti opas. Kirja pureutuu syvälle tavarasuhteeseemme ja antaa eväitä niille, jotka haluavat miettiä miksi tavara on niin tärkeää. Mukana on tosin käytännön ohjeitakin.

Kirja on jaoteltu kodin huoneiden mukaan: olohuone, keittiö ja niin edelleen. (Jaottelusta tuli mieleen Judith Flandersin kiehtova teos Inside the Victorian Home, joka kertoo 1800-luvun tyypillisestä brittikodista.) Suhdettamme tavaroihin analysoidaan historian, kulttuurin, kaupallisuuden ja psykologian kautta. Kirjassa on yhtymäkohtia omaan teokseeni Nuukaillen (Kirjapaja, 2014). Kohdallani juuri oman psykologian pohtiminen on ollut avainasemassa tavaran vähentämisessä. Facebookin Konmari-ryhmässäkin näkee, että suhde tavaraan on usein hyvin emotionaalinen. Mummon kirjomia kapioita ei voi heittää pois, koska ne tuntuvat olevan osa mummoa. Lahjaksi saatua kamalaa maljakkoa ei voi viedä kirppikselle, koska se on ollut aikoinaan lahja. Tavaroihin kytkeytyy surua, kaipausta ja syyllisyyttä.

Osittain Aallon teoksen sisältö oli minulle tuttua, mutta oivalluksiakin tuli. Aalto käsittelee fiksusti naisten kuluttamista: se nähdään pahana sekä shoppailijoiden että ulkopuolisten silmin, vaikka kuluttaminen on tärkeää kulutusyhteiskunnan pyörimiselle. Nettiryhmissä kohtaa syyllisyyttä siitäkin, ettei enää shoppaile. Eikö se ole kansantaloudelle haitaksi? Mitä jos säästyneet rahat käytetään ulkomaanmatkaan? Meneekö Suomen talous kuralle?

Kirjassa on myös naseva naisnäkökulma. Kotityöt jakautuvat edelleen epäreilusti, toisaalta karsimisestakin on tullut naisten projekti. Lapsiperheessä äiti on yleensä projektipäällikkö, joka hallitsee kodin tavaramäärää ja esimerkiksi lasten vaatevarastoja. Toisaalta miesnäkökulmaa olisi kaivannut enemmänkin. Miksi miehet hamstraavat työkaluja? Miksi rikkinäinen elektroniikka pitää säilyttää siinä toivossa, että joskus tarvitaan varaosia? Vaatteet ovat varmasti naishamstraajien heikko kohta, entä miesten?

Teosta voi suositella analyyttiselle ajattelijalle, joka haluaa karsia turhaa ja tutustua omaan kulutuskäyttäytymiseen. Käytännön neuvoja löytyy enemmän varsinaisista oppaista, kuten Marie Kondon kirjoista.

Hannu Mäkelän Pienten esineitten hiljainen elämä on kokoelma lyhyitä kirjoituksia kirjailijan kodista löytyvistä esineistä. Nyt ei käsitellä Tupperware-kulhoja tai parittomia sukkia, vaan ainutlaatuisia käsintehtyjä esineitä ja antiikkia. Esineistä on valokuvat kirjan lopussa (tätä en heti tajunnut), mutta ne kuvataan tarkkaan myös teksteissä.

Kirjan pienet esineet ovat merkityksellisiä, niihin tiivistyy muistoja, tunteita ja matkakokemuksia. Jotkut esineistä liittyvät historian henkilöihin, jotkut sukulaisiin, osa kirjailijan lapsuuteen.

Mäkelän tyyli on lyyristä ja rauhallista, mutta jäin kaipaamaan vähän henkilökohtaisempaa lähestymistapaa. Teos jäi minulle etäiseksi.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *