Sukupuoli on liukuva käsite

a42e33c26d6d90ada70e49cc12a16cdf

Koko teini-ikäni ihailin Cyndi Lauperia yli kaiken. Paitsi että Lauperilla oli mahtavia biisejä, ihailin hänen tyyliään ja elämänasennettaan. Nykyään sekä pop-tähti että tavallinen tallaaja voi pukea ylleen melkein mitä tahansa, eikä se hätkähdytä ketään. Lady Gaga joutui hinkumaan huomiota pukeutumalla pekoniviipaleisiin, koska kaikki oli jo nähty (paitsi se pekoni). Toista oli 1980-luvun alussa. Cyndi herätti huomiota käyttämällä joulupalloja korviksina, korsettia päällysvaatteena ja vintage-mekkoja verkkosukkien kanssa. Vintage ei ollut tuolloin muotia, sitä käyttivät taiteelliset tyypit, joilla ei ollut muuhun varaa.

Jos tuohon aikaan halusi erikoisempia vaatteita, ne piti tehdä itse, jollei ollut niin onnekas, että pääsi Lontooseen käymään. Minulla oli onneksi äiti, joka osasi onnella mitä vain, ja hän joutuikin usein kopioimaan Lauperin ihania vaatteita. Noudatin Cyndin esimerkkiä myös asusteissa, ostin esimerkiksi Tiimarista maapalloteroittimet, joista tein korvakorut. Rakastin Lauperin musiikkia ja videoita – biisit ovat edelleen hienoja.

Päinvastoin kuin moni supertähti, Lauper on aina vaikuttanut hyväsydämiseltä. Hän on ollut pitkään julkinen homojen oikeuksien puolustaja, vaikkei itse ole homoseksuaali. Viime aikoina hän on keskittänyt energiansa kodittomiin homo- ja transgender-nuoriin. Kun nuori kertoo vanhemmilleen, mitä todella on, seurauksena on usein karkotus kadulle. ”Nämä nuoret eivät valitse identiteettiään”, Lauper kertoi USAn senaatille huhtikuussa. ”Eihän silmien väriäkään voi valita. He ovat syntyneet sellaisiksi.”

Lauperin True Colors -säätiö auttaa taistelemaan homo-, lesbo-, bi- ja transgender-nuorten kodittomuusongelmaa vastaan. Lauperin unelmana on, että ongelma katoaisi kokonaan. Hän vetosi vanhempiin, jotta he hyväksyisivät lapsensa. ”Älkää rukoilko Jumalalta, että Hän muuttaa lapsenne. Rukoilkaa, että Hän muuttaa sydämenne.” Lauper on toiminut myös viharikosten vastaisessa liikkeessä.

”En aio vain seistä sivussa ja katsoa, miten parasta ystävääni sorretaan ja häneltä viedään osa ihmisoikeuksista – tai siskoani tai serkkuani – en aio vain seistä tuppisuuna.”

40a2ecc959d01e4365b38622d50fc7d6

 

Vogue US May 2015 

Ihana Cyndi, tällaisia ihmisiä tarvitaan, jotta asenteet muuttuvat. Luin uudesta USAn Voguesta (5/2015) jutun transgender-malli Andreja Pejicistä. Pejic työskenteli sekä mies- että naismallina, kunnes kävi viime vuonna läpi leikkauksen, jota Yhdysvalloissa kutsutaan nykyään termillä gender-confirmation surgery. Termi on mielestäni kaunis, toivottavasti sille löytyy pian suomenkielinen vastine. Työskentelemällä miesmallina, joka esitteli naisten vaatteita, Pejic auttoi osaltaan murtamaan ennakkoluuloja. Viime vuonna valokuvaaja Bruce Weber teki Barney’s-tavaratalolle mainoskampanjan, jossa poseerasi seitsemäntoista transgender-mallia. Hienoa, jos huippumuoti pystyy osaltaan hölläämään sukupuoleen liittyviä mielikuvia ja avartamaan asenteita!

Lähteet: ABC, Washington Post, Huffington Post, Vogue US

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *