Syntymäpäivä

nayttokuva-2016-10-06-kello-14-24-35

Luin tämän kiinnostavan bloggauksen ja ryhdyin ajattelemaan omia oivalluksiani. Juhlin vajaa viikko sitten syntymäpäivää, sehän saa aina ajattelemaan, no, elämää. Tässä listaa:

1 Ei ole olemassa (kai) maagista ikää, jolloin kaikki on yhtäkkiä hyvin.

Ennen kuin täytin 40 vuotta, luin sieltä sun täältä, että nelikymppisenä nainen on sinut itsensä kanssa, sitten ei enää jaksa välittää, mitä muut ajattelevat, hyväksyy oman vartalonsa/tukkansa/elämäntilanteensa, nelikymppisenä ei enää kadu mitään ja niin edelleen.

Oma kokemukseni on kyllä pikemminkin päinvastainen. Nuorena oli helppo pitää itseään kovin älykkäänä ja kriittisenä, kun ei elämänkokemusta juuri ollut. Oli myös vaivatonta olla oikeassa. Iän myötä lisääntyy tietoisuus siitä, miten vähän tietää, miten harvoista asioista voi olla varma. Enkä kyllä ole mitenkään sinut itseni kanssa, rimpuilua esiintyy ihan niin kuin nuorenakin, se vain johtuu eri syistä. Kyseenalaistaminen ja katuminen on päivittäistä.

Olisi kamalaa, jos ihminen jo nelikymppisenä olisi jotenkin valmis! Se olisi todella tylsää.

2 Itseään ei voi koskaan tuntea.

Luin vastikää, että jopa 90 prosenttia teoistamme ja valinnoistamme on tiedostamattomia. Voimme toki kuvitella, että teemme järjellisiä ratkaisuja, mutta piilotajunta ohjaa meitä enemmän kuin ikinä tajuamme. Kuulostaa uskottavalta. Tuntuu, että itsensä tunteminen on illuusio ja sen takia myös ajatus, että tietyssä iässä on sinut itsensä kanssa, on harhaa. Vaikuttaa siltä, että ihmisillä on nykyään(kin) voimakas tarve jakaa muita hyviin ja pahoihin yksilöihin, mutta tosiasiassa jokaisella on sisällään pimeys, jota ei voi tuntea. Nuorena oli helpompi ajatella, että on kovin ennakkoluuloton ja suvaitsevainen.

nayttokuva-2016-10-06-kello-14-42-39

3 Katumus ja häpeä kuuluvat elämään.

En nuorenakaan ymmärtänyt, miksi ihmiset sanovat, etteivät kadu mitään. Iän myötä olen alkanut arvostaa katumuksen ja häpeän tunteita entistä enemmän. Jos ei kadu mitään, miten voi ikinä muuttua paremmaksi? Häpeä on väkevä, kiehtova tunne. Mistä se tulee, mitä se haluaa kertoa?

4 Ihminen ei halua sitä, mitä haluaa.

Eräs ikään liitettävä uskomus on, että tietyn ikäisenä tietää, mitä todella haluaa. Mutta mistä voi tietää, haluaako jotain oikeasti, vai siksi, että ympäristö painostaa haluamaan tiettyjä asioita? Haluaako sitä mitä haluaa siksi, että piilotajunta ohjaa haluja? Jos ei itseään voi koskaan tuntea, mistä voi tietää, haluaako todella sitä, mitä haluaa?

5 Kaikki on turhaa.

Saarnajan kirja on aina ollut lempikohtiani Raamatussa. Nuorena olin sitä mieltä, että Saarnaajalla oli depressio, mutta olikohan sittenkään? Ehkä hän olikin realisti? Onhan totta, että joki päätyy lopulta mereen, tuuli palaa alkupisteeseensä ja jokainen ihminen on pelkkää tomua. Huvittavaa sinänsä, että ajatus jokaisen ihmisen ainutlaatuisesta on toisaalta kristillisyydessä niin oleellinen seikka. Voi olla, että nykyihminen (ainakin Suomessa) on vienyt vakaumuksen omasta ainutlaatuisuudestaan jo liiankin pitkälle. Tavallaan on huojentavaa ajatella, että kukaan ei ole ainutlaatuinen, raataminen on tuulen tavoittelua ja kaikki sammuu kuolemaan. (Saarnaaja toki tavoitteli iankaikkista elämää.)

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *