Sinun kohtusi ei ole sinun

Uudelle eduskunnalle tarjotaan käsittelyyn kansalaisaloitetta lakimuutokseen, joka antaisi terveydenhuoltohenkilökunnalle oikeuden kieltäytyä suorittamasta aborttia. Ehdotuksesta on keskusteltu paljon. Ehdotuksen puoltajien puheenvuoroista opin uuden termin: mukavuusabortti. Vaikea kuvitella loukkaavampaa termiä. Aborttiin ei liity missään olosuhteissa minkäänlaista mukavuutta. Ei-toivottu raskaus ei myöskään välttämättä ole seurausta holtittomasta seksuaalikäyttäytymisestä: mikään ehkäisyväline ei ole sataprosenttisen varma.

Aloitteen on pannut käyntiin kristillisdemokraattien kansanedustaja, gynekologi Sari Tanus (tosin ennen kansanedustajuuttaan – tuntuu oudolta ajatukselta, että hän käsittelisi eduskunnassa omaa kansalaisaloitettaan). Kaikesta päättäen Tanuksen motiivina on kristillinen vakaumus, mutta aloite kytkeytyy väkisin yleismaailmalliseen tarpeeseen säädellä naisten lisääntymistä. Tämä on vain voimistumassa. Kun Vladimir Putin vuonna 2008 kannusti venäläisiä lisääntymään täkyjen avulla, meillä naureskeltiin. Asenne on kuitenkin leviämässä muualle Eurooppaan, sillä Euroopassa syntyy liian vähän vauvoja. Kreikan kriisi on luonnollisesti vaikuttanut syntyvyyteen, mutta syntyvyys on romahtanut myös Italiassa ja Saksassa, ja ilmiö on siirtymässä kohti Itä-Eurooppaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tanskassa on vaihdettu sävyä, mitä nuorten seksuaalivalistukseen tulee. Seksuaalivalistusta tarjoava järjestö Sex & Samfund on alkanut kertoa nuorille myös, miten raskaaksi voi halutessaan hankkiutua ja mitä hyviä puolia raskaudessa sekä vanhemmuudessa on. Syntyvyys on laskussa Suomessakin, syiksi on esitetty kohonnutta koulutustasoa, vaikeutta löytää puolisoa, työttömyyttä ja pelkoa perhe-etuisuuksien leikkaamisesta. Tanskan linja herättää ristiriitaisia tunteita. Myönteinen asenne raskautta kohtaan on mukava juttu, mutta yrittääkö valtio ottaa naisten ruumiit haltuunsa? Sex & Samfund on onneksi kiinnostunut myös romahtaneiden syntyvyyslukemien syistä: se haluaisi selvittää, mikä on saasteiden osuus tanskalaisen siemennesteen laadun huonontumisessa. Tanskassa yksi kymmenestä vauvasta syntyy hedelmöityshoitojen tuloksena. Sperman laatu on huonontunut Suomessakin, ja hedelmöityshoitojen tarve lisääntynyt.

Vahva oikeisto vaikuttaa naisten lisääntymisoikeuksiin kaikkialla maailmassa. Yhdysvalloissa demokraattien häviö on johtamassa leikkauksiin kehitysmaiden perhesuunnitteluun suunnatuissa varoissa. Syntyvyyden säännöstelyn ja abortin vastustajat Yhdysvaltain senaatissa ovat enimmäkseen miehiä – valkoihoiset, etuoikeutetut miehet siis määräävät asioista, jotka vaikuttavat kehitysmaiden naisten koko elämään. Maalaisjärjellä ajateltuna tuntuu perin omituiselta, että yhdysvaltalaiset syntyvyyden säännöstelyn vastustajat eivät välitä siitä, ettei maapallo pysty elättämään paisuvaa populaatiota.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suomessa moni omatunnonpykälää vastustava on sitä mieltä, että toteutuessaan se voi olla ensimmäinen askel aborttilainsäädännön asteittaiselle kiristymiselle. Ollaan myös sitä mieltä, että se mahdollistaa omatunnonvalinnat muissakin asioissa, ja pian aletaan valikoida, kuka yleensä ansaitsee hoitoa ja millaista (s.o. kuinka kallista) hoitoa. Vastikään julkisessa Facebook-ryhmässä ”hoitoalan ammattilainen” kirjoitti, että yli nelikymppiset alkoholistit pitäisi jättää hoitamatta, koska eivät ne siitä mihinkään muutu. ”Ne voisi laittaa kaatopaikalle asumaan.” Asenne on kylmäävä.

Sari Tanuksella on tietysti oikeus vakaumukseensa, mutta onko oikein, että yritetään säädellä muiden elämää? Millainen on tilanne käytännössä, jos lääkäri ei koe oikeaksi tehdä aborttia? Voiko terapeuttikin kieltäytyä hoitamasta naista, joka suree raskaudenkeskeytystään? Tanus toimii myös kristillisessä järjestössä, joka tarjoaa tukea yllätysraskauden ja abortin kokeneille naisille. Pidän outona, että yhdistys saa tukea RAY:lta, mutta siinä toimii aktiivisesti aborttia vastustava henkilö. Miten sellainen ihminen voi antaa tukea naiselle, joka on tullut vasten tarkoitusta raskaaksi?

Asenteet kiristyvät Euroopassa. Espanjan aborttilainsäädäntöä yritetään tiukentaa ja meilläkin valtaan on noussut aborttia vastustava katolinen poliitikko.

Kommentit (3)
  1. Puhe tästä terveydenhoitoalan ihmisten mahdollisuudesta kieltäytyä abortin tekemistä liittyy mm tähän:
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014111718842601_uu.shtml

    En käsitä perustelujasi. Itse ymmärrän täysin, jos kätilö ei halua kokea vastaavaa kuin linkissä. Eikä tarvitsekaan! Oman mielenterveyden säilymisen vuoksi kätilöllä täytyy olla mahdollisuus kieltäytyä halutessaan osallistumasta aborttiin, jossa raskaus on jo noin pitkällä. Aina löytyy joku toinen, joka kykenee kyseisen tehtävän suorittamaan. Ihan turha perustella asiaa sillä, että jos ryhtyy kätilöksi, pitää hyväksyä se, että joutuu näkemään hirveitä asioita.

    Toki joillakin terveydenhoitoalan ihmisillä voi olla myös uskonnollisia vakaumuksia tms. Sekin on ok. Silti voi olla erinomainen työssään muilta osin. Itse näen tuon ihmisoikeus kysymyksenä. Yhtä lailla kuin ihmisillä on vapaus tehdä abortti tai olla tekemättä, pitää olla myös vapaus valita haluaako olla mukana suorittamassa sitä vai ei. En oikein käsitä miten näet asian niin, että valtio haluaa ottaa naisten ruumiit haltuunsa tai että kohta ketään ei haluta hoitaa tms.

    1. laurahonkasalo
      12.5.2015, 22:55

      Joko äidillä tai lapsella on ollut vakava sairaus, kun raskaus on keskeytetty noin myöhään – se ei ole Suomessa mitenkään yleistä.

    2. sannuli, jokainen ammattiin opiskeleva tietää toimenkuvansa ja mahdolliset työtehtävänsä. Miksi opiskella ammattiin, joka sisältää aspekteja joita ehdottomasti kieltäytyy toteuttamasta? Jos ei psyyke kestä jotain joka kuuluu TYÖHÖN niin opiskelkoot vaikka floristiksi, jossa kamalin asia mitä täytyy tehdä on kukkien varsien leikkaaminen.
      Ihmisellä on mahdollisuus valita uransa, mutta kaikilla ei ole aina mahdollisuutta valita, että tuleeko raskaaksi – mikään ehkäisykeino ei ole täysin luotettava. Koko Suomen naisia ei tulisi rankaista kiristämällä aborttilainsäädäntöä siksi, että joku ei kestä tehdä työtään, jonka on tietoisesti valinnut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *