Sika kirkkomaalla

Viljo-Kustaa Kuuliala: Vanhoilta kirkoilta ja kirkkoteiltä – kansanelämän kuvauksia (Gummerus, 1939)

Lainasin tämän teoksen kirjavarastosta, koska minua kiinnostaa luterilaisuuden vaikutus suomalaiseen elämään. Teoksessa käydään läpi kirkkoteemaan liittyviä aiheita kuten kirkkovene ja kirkonkellot. Teemoihin perehdytään kansanelämän näkökulmasta, hiljaisella huumorilla. Kansa ja kirkko ovat näköjään olleet aina törmäyskurssilla, alkaen siitä kuinka monta talikynttilää kukin talo antoi kirkon käyttöön. Joissakin pitäjissä perheet ovat riidelleet vuosikymmeniä kirkon istumajärjestyksestä. Koulujen perustaminen aiheutti Kuulialan mukaan kansan parissa vastahankaa, koska se olisi merkinnyt menoja, uuden kirkon rakentamisesta puhumattakaan.

Hulvattominta menoa on hautausmaita käsittelevässä luvussa. Vainajien hautaaminen näyttää olleen pitkään todella kaoottista. Kuka tahansa sai mennä kaivamaan omaiselleen haudan, ja moni viskoikin puoliksi maatuneen edellisen asukkaan pois leposijaltaan. Mitään järjestystä ei ollut, vaan haudat olivat kirkkomaalla sikinsokin. Kun merkkihenkilöitä vielä haudattiin kirkon lattian alle, jotkut irvileuat kävivät nappaamassa sieltä luurangon ja asettelivat sen kirkon portinpieleen pelottelemaan tiellä kulkijoita. Koska hautuumailla ei ollut kunnon aitoja, lehmät, lampaat ja siat tallustelivat sinne ja järsivät pitkin poikin jätettyjä luita.

Nyt joulun lähestyessä kannattaa muistaa, että suomalaiset uskoivat pitkään vainajien jumalanpalvelukseen. Jos jouluyönä eksyi kirkkoon, kirkko loisti valoa ja tutut vainajat siellä istuivat kirkonpenkissä, kun aavepappi saarnasi.

Kuuliala on Wikipedian kuvassa huumorintajuisen oloinen kirkonmies.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *