Salaisuuksia ja sillikaviaaria

Näyttökuva 2016-06-12 kello 13.24.54

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa (Teos, 2016)

(Kustantajan arvostelukappale)

Nuori perheenäiti Saara muuttaa Töölöön pienen poikansa ja vanhemman aviomiehen kanssa. Eletään 1950-lukua. Arka Saara yrittää kovasti toteuttaa käsitystään täydellisestä vaimon osasta. Perhe on aiemmin asunut kauppalassa, josta Saara on kotoisin. Siellä aviomies on syyllistynyt rikkeeseen, joka on vienyt kaikki varat.

Helsingissä Saara tutustuu naapuriinsa, itselliseen Elisabethiin. Salaperäinen nainen on elegantti ja jännittävä. Pian Saaran ja Elisabethin välille kasvaa epätasapainoinen ystävyys. Elisabeth on maailmannainen, hän on elänyt boheemielämää sekä Pariisissa että Tukholmassa, kun taas Saara on keskiluokkaisesta, kaavoihin kangistuneesta perheestä ja kokeillut itsenäistä elämää vain hetken Turussa.

Elisabethin menneisyys keriytyy osittain auki kirjeissä, joita hän kirjoittaa rakastetulleen Isabellalle Pariisiin. Saaran menneisyys kerrotaan takaumina. Elisabethin ystävät juoruilevat, että hän on vakooja.

Ennen kuin tartuin Parkkisen kirjaan, olin pohdiskellut, miksi nuorena oli helpompi löytää romaaneja, joihin ihastui niin että pää meni sekaisin. Miksi sellaisia kirjoja on nykyään vaikea löytää? Johtuuko se iästä, siitä että vuosien kuluessa on tullut luettua hirveästi kirjoja, vai omasta ammattilaisuudesta? Hauska sattuma, että Säädyllinen ainesosa aiheutti sekopäisen tunteen, joka muistuttaa rakastumista. Todella hieno lukuelämys!

Kerronnassa on alusta saakka jotain sadunomaista. Mieleeni tuli irlantilainen kirjailija Cecelia Ahern. Hän kirjoittaa eri lajityypin romaaneja kuin Parkkinen, paljon kevyempiä, mutta otteessa on jotain samaa. On satumaisuutta, mielikuvituksen lentoa ja reheviä tarinoita. Sattumalta olin lukemassa samaan aikaan legendaarisen viihdekirjailijan Vicky Baumin romaania Uimaopettaja Urban Hell. Kuvauksissa ja tunnelmissa oli jotain samaa kuin Parkkisella. Mieleen tuli myös yksi lempikirjojani, Burnettin Salainen puutarha. Tällä en tarkoita, että Säädyllinen ainesosa olisi viihde- tai lastenkirja, vaan tyyliä, kuvausta sekä tunnelmaa. Mistään arkiproosasta ei ole kyse.

Salaisuuksilla on romaanissa tärkeä rooli. Elisabethilla on salaisuutensa, Saaralla on sekä opiskelutoveriin, että aviomieheen liittyviä salaisuuksia. Elisabethin kirjeistä käy ilmi, että hän on hyvä tarinoimaan ja välillä lukiessa mietti, miten luotettava hahmo Elisabeth ylipäätään on. Tarinat, joita Elisabeth kertoo kirjeissään, ovat kutkuttavia ja reheviä. Elisabeth on sekä ärsyttävä että kiehtova henkilö. Saaran varpusmaisuus kismittää välillä, toisaalta hänessä on salattua voimaa. Molemmat päähenkilöt ovat täyteläisiä ja kiehtovia hahmoja.

Näyttökuva 2016-06-12 kello 13.25.06

Säädyllisiä rouvapukuja 1950-luvulta. Sorja-kaavat.

Romaani ryöpsähtelee ja rönsyilee tarinasta sekä maasta toiseen. Kirjeiden ja takaumien kautta mukaan tulee erilaisia hahmoja. Punaisena lankana toimii ruuanlaitto. Elisabethiä kuvaavat huikeat herkut, Saaraa arkiruuat. Elisabethin tärkeimmät ihmissuhteet kietoutuvat ruuan ympärille, ruokakuvailut pitävät kokonaisuutta kasassa. Minua ei gastronomia hirveästi kiinnosta, ja välillä mentiin niillä rajoilla, että ruokakuvaukset olisivat alkaneet puuduttaa. Ruokien ja aistinautintojen kuvaajana Parkkinen on kyllä vertaansa vailla, lukija voi miltei haistaa tuoksut ja tuntea esimerkiksi kankaiden pinnan tai huoneen tunnelman. Parkkisen proosassa on muutenkin jotain ihanan aistillista ja huumaavaa.

Mietin lukiessa, miksi Elisabethilla, tämän rakastetulla Isabellalla ja Saaran nuoruuden rakkaudella Liisalla on käytännössä sama nimi. Elisabethin rakastettu Tukholmassa on Lotte, joka voisi olla lyhennys Liselottesta. Ovatko nämä eri henkilöt särmikkään Elisabethin persoonan eri puolia?

Vaikka pidin romaanista älyttömän paljon, jotkin seikat häiritsivät. Aviomies Juhani oli mielestäni kuvattu vähän liiankin kylmäkiskoiseksi ja kauheaksi. Olisiko Saara todella mennyt sellaisen tyypin kanssa naimisiin, vaikka olisi ollut kuinka tiukassa raossa? Poika Elias on kuvattu suloisesti, mutta hänen ikänsä tuntui vaihtelevan. Välillä hän vaikutti pikku taaperolta, mutta myöhemmin hän kävikin koulua.

Vakoojaosuus jätti ristiriitaisen olon. Kuvio toki valaisee Elisabethin luonteen tiettyjä piirteitä, egosentrisyyttä, irrallisuutta ja valmiutta tehdä epäilyttäviä juttuja mukavan elämän toivossa. Silti vakoojajuoni oli vähän kioskikirjamainen – en tiedä vaikuttiko siihen se, että olin juuri harrastanut kylmän sodan vakoojien tarinoita ja luin Parkkisen romaanin kanssa samaan aikaan Stasin historiaa. Romaanin vakoilutouhut tuntuivat liian romanttisilta.

Tästä huolimatta olin aivan rakastunut Säädylliseen ainesosaan. Koin samaa huumaa kuin nuorena, kun löysi romaanin, josta piti kamalasti. Säädyllisestä ainesosasta tulee varmasti sellainen kirja, jonka luen myöhemmin monta kertaa uudelleen.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *