Onni on lähempänä kuin luulet

Näyttökuva 2017-06-27 kello 11.44.07

Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani (suom. Outi Järvinen, Otava, 2017)

[Lahja kustantajalta]

Kolmikymppinen Brett on aina elänyt turvattua elämää Chicagon paremmalla puolella. Hänen äitinsä on luonut tyhjästä luomukosmetiikkaimperiumin, jossa myös Brett työskentelee. Kun äiti kuolee nopeasti syöpään, Brettiä odottaa järkytys: äiti on määrännyt hänelle potkut yhtiöstään. Brett ei myöskään saa killinkiäkään perintöä, ennen kuin on suorittanut äidin antaman tehtävälistan. Tehtävät perustuvat unelmiin, jotka Brett kirjoitti lappuselle 14-vuotiaana. Suunnitelma tuntuu Brettistä pähkähullulta – mitä aikuinen tekee teinitytön hassuilla unelmilla?

Brettillä on mielestään kaikki erinomaisesti: on komea ja menestynyt poikaystävä Andrew, hyvä työpaikka ja selkeät suunnitelmat. Mutta tunteeko äiti sittenkin hänet paremmin kuin hän itse? Mukana kuvioissa on nuori asianajaja Brad Midar, jonka pitää valvoa äidin käskyjen toteutumista. Onko Brad vähän liiankin huolehtivainen?

Halusin lukea erään projektin takia hömppäromaanin ja sain kustantajaltani tämän kirjan. En ollut koskaan kuullutkaan kirjasta saati kirjoittajasta. Kymmenen unelmaani on yhdysvaltalaisen Lori Nelson Spielmanin esikoisromaani – sittemmin hän on kirjoittanut kaksi muutakin kirjaa.

Koska olen tottunut brittiläiseen chick lit -kirjallisuuteen, Spielmanin tyyli tuntui alkuun vieraalta. Brittiläisessä tipukirjallisuudessa on yleensä mustaakin huumoria ja satiiria. Sophie Kinsellan, Marian Keyesin tai Helen Fieldingin romaanit eivät ole silkkaa sakariinia. Spielmanin tyyli on äitelämpää – ”romaani on enemmän tear jerker kuin chick litiä”, tiivisti eräs otavalainen mielestäni osuvasti. Spielmanin tarinan makeus ei kuitenkaan vihlo hampaita, sillä mukana on yllättävää yhteiskunnallisuutta. Toteuttaessaan äidin antamia tehtäviä Brett tajuaa, miten hemmoteltu hän on aina ollut. Hän ei ole koskaan joutunut kohtaamaan Chicagon köyhälistökortteleiden todellisuutta.

Tarinassa on sadunomaisuutta, joka toi mieleen Cecelia Ahernin romaanit. Välillä mukana tuntui olevan melkein yliluonnollisia elementtejä. Juonenkäänteet eivät aina ole uskottavia, mutta sadunomaisuuden takia se ei haittaa. Vaikka romaanin siirappisuus tuntui minusta vähän vieraalta loppuun saakka, täytyy myöntää, että tarina on hyvin tehtyä hömppää. Kymmenen unelmaani on todellinen hyvänmielen kirja, eikä sellaista ole niin helppo kirjoittaa kuin luulisi. Romaani voisi olla omiaan jossain ikävässä elämäntilanteessa, vaikkapa leikkauksesta tai sydänsuruista toipuessa. Tarinasta huokuu mukava lämpö ja suurisydämisyys.

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *